maanantaina, tammikuuta 09, 2006

Presidentinvaalien ennakko-osuudessa kansalaiset jäivät miettimään kantaansa ...?

Media kuuluttaa ennakkoäänestysinnon lopahtaneen. Ennakkoäänestys on laskenut sitten viimeisen presidenvaalin. Gallupit ovat lietsoneet kansalaisten vievän nykyisen Tarja Halosen suoraan jatkokaudelle heti ensi kierrokselta. Vaalien todellinen gallup suoritetaan uurnilla ja mahdollisesti kansalaiset jäivät odottamaan viimeisten päivien haastatteluja ja yhteenottoja. Ehkä mielipide ei sittenkään ole vielä valmis ja nyt otettiin hengähdystauko. Äänestäjillä on hyvää äänestysaikaa myös varsinaisina äänestyspäivinä.

Monet vaalitentit ovat olleet monien mielestä vastenmielisiä ja tunnettua on, että kansa palkitsee aiheetta "ylitse puhuttuja". On todettava, että monet ns. pienehdokkaat ovat kestäneet heitä kohtaan ivatun aliarvostuksen erinomaisesti ja jopa asettaneen haastattelijat epäilyttävään valoon, siksi asiattomia jotkin kysymykset ja johtopäätösväitteet ovat olleet. Tulevan presidentin vahvuutta tai heikkoutta ei kaiveta esille pikkunokkelilla kysymysasetteluilla. Kaikki äänet ovat yhtä arvokkaita, myös "pienehdokkaiden". Kansalaiset äänestävät juuri mitä haluavat ja tuovat esille mahdollisesti pienehdokkaiden kautta asiakysymyskannatusta. Tämä asiakysymysten kannatus saattaa viedä vaalit toiselle kierrokselle.

Kevyeksi tarkoitettu YLE:n lasten vaalitentti oli erinomainen luonneanalyysi ehdokkaista, pienellä huumorilla ja vapauden innolla. Monen äänestäjän mielipide saattoi kääntyä ohjelman aikana. Tämän kertaisen vaalin jo toteutuneet vaalitentit ovat siksi monipuolisia, että kansalaisvalinnalle annetaan hyvät lähtökohdat. Yleisellä tasolla kaikki ehdokkaat kykenevät hoitamaan presidentin tehtävät, siksi hyviä neuvonantajia heille kullekkin valiintuisi. Oleellista on nähdä uudistaja tai säilyttäjä sekä tehdä mm. siitä äänestyspäätös ja nostaa äänestysvilkkaus uuteen ennätykseen.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: