tiistaina, huhtikuuta 23, 2013

Aitosuomalainen sisu



*


Media tietää kertoa, että USA:ssa on aloitettu tieteellinen työ *] sisun määrittämiseksi ja sen sisällön selvittämiseksi.

Suomalaiset palaavat keskusteluissa usein vieläkin Talvisotaan, joka kiistatta yhdisti kansaa, vaikka äärikommunistit jätettiin kotirintamalle tai kourallinen heistä pinnasi rintamapalveluksesta metsäkarkulaisina. Talvisodasta syntyi käsite – suomalainen sisu, sitä käytiin ihmettelemässä median toimesta talvella 1939-40 ulkomaita myöten, koska oli muutoin menossa rauhallinen II Maailmansodan asemasotavaihe.

Suomalaisen sisun vastustajaksi asettui suuri itäinen naapurimme ja heidän luulo, että kansa Suomessa pettää yhteiskuntajärjestyksensä; luulo ilmentyi Terijoen hallitukseksi. Suomalainen sisu tuli yllätyksenä myös itselleen suomalaisille – olihan veljessodasta, pääoman ja työtätekevän väkevästä sisällissodasta kulunut vain reilu 20 vuotta.


Nyt sisua tutkitaan myös Yhdysvalloissa
*] LINK ~ ”sisua tutkitaan juuri nyt – Yhdysvalloissa” - YTM, psykologian maisteriopiskelija Emilia Lahti tekee sisusta lopputyötään Pennsylvanian yliopistoon Yhdysvalloissa -julkaistu Suomen Kuvalehdessä.


Talvisodan juoksuhaudassa seisoi niin kaupunkilainen kuin peltojen mies, rinnatusten, joskin usein oman kylän/ korttelin miehet samoilla juoksuhautametreillä. Kansallista yhtenäisyyttä toi erinomaisesti yhteinen ja oma äidinkieli – mehevine arkiväännöksineen ja kirosanoineen. Tupakki paloi ja vihollista kaatui. Niin toveri kuin ”lahtarikin” seisoivat rinnatusten – oli yhteinen uhka.


Suomalainen sisu voidaan määrittää monella tavalla –

kaatuneina vihollisina omaa kaatunutta kohden, tai sinnikkyytenä, miten rintamalinjat etenivät suuntaan ja toiseen. Syntyi käsitteitä aitosuomalaisesta korpisoturista, jolle lumi, puukko ja kivääri tutussa kotimaisemassa olivat arkipäivää ja näin tehosti vihollisharvennusta. Omaa puolustetaan aina vahvasti – olihan kyse myös reviiritaistelusta.


Sisun suure ja määre
[ … olisi luettava huumorilla, kuitenkin vakava ilme suupielessä … ]

Sisulla on suure ja määre, se on maksimissaan yksi Talvisota [ts], joka jakautuu 10:aan Kollaaseen [kk = ”Kollaa kestää”] 1]. Korkein sisun määrä on siis 1 ts. Tällä asteikolla voidaan määrittää myöhempiä tapahtumia, jos niistä halutaan nimenomaan kaivaa esille sisua, tuota äidinmaidosta imettyä väkivoimaa – niin hengessä kuin fyysisenä vääntönä – perkele.


Sisulla on myös ajallinen funktio,

jolle voidaan löytää mittayksikkö Jatkosodasta ja Tali-Ihantalasta. Ajallinen suure on maksimissaan yksi Tali-Ihantala [TI] 2], joka taas jakautuu 10:aan Viipurinlahteen [vl] 3]. Siis suurin ajallinen sisun kestävyys on yksi TI – aitosuomalaiset kykenivät tuolloin yhdessä Saksan kolmannen valtakunnan avun 2] kanssa patoamaan itäiset suuret puna-aallot – kerrotaan yhtenäisyyden kruunuksi, että viimeiset Tali-Ihantalan suomalaiset puhuivat keskenään suomenruotsia.


Sisu on henkistä voimaa pääosiltaan,

toki se esiintyy taisteluna monissa urheilulajeissa – ehkä nykyaikana viimeisin olisi esimerkiltään tenniksestä Jarkko Niemisen peli maailmanlistan 15. vastaan. Esimerkiksi käy myös F-1 ajaja Kimi Räikkösen ajovarmuus viimeisiltä 15 GP:ltä.

Takavuosien sisua edusti edelleenkin voittamattomana mäkihyppääjänä pidetty Matti Nykänen sekä edelleen jääkiekkoa ammatikseen pelaava Teemu Selänne – molemmat esittivät/ esittävät suomalaista sisua parhaimmillaan. Lasse Virenin kaatumiseltaan tuotu 10.000 metrin kultamitali Olympialaisista kertoo myös yrittämisestä, jossa oli väkevää sisua.


Tavallisen kansan parista löytyy paljon sisua,

mutta ne harvemmin kimpoavat mediaan – eräs maininnan arvoinen on kansalainen Johan Venninen, joka eli ja työskenteli itsellisesti sokeana, aina 99 vuotiaaksi saakka 4] – käyden merellä yksin jopa kalassa, todellakin sokeana!


Revitty kansakunta


Suomi on tänään revitty hallituspolitiikan myötä kahtia, jopa kolmeen osaan. Suomeen on syntynyt ryhmä kansalaisia joiden sisu on lannistettu, monin eri syin ja seurauksin. Tämä kansa ei kestä sisuuntumatta, mutta sitä on ensin ”kiusattava” riittävästi, jotta se äkääntyy ja nousee puolustamaan arvojaan ja elämänsä oikeutta.


Arkikansa kaipaa karismaattista johtajaa

Tavallisen kansan sisun lähteeksi nousee usein kansalaisliikkeitä vahvalla johtajuudella. Onko Perussuomalaiset 5] yksi tämän tyyppinen kansanliike, jää nähtäväksi. Toinen vaihtoehto on uuden positiivisesti poikkeavan ja tuottavaa työtä tehneen puheenjohtajan saanut Keskusta 6], josta saattaa puhaltua uudet sisuuntumisen tuulet tuomaan aitosuomalaisen arvomaailmaa uudelleen eduskuntaan, jossa nyt puhuroivat tietämättömyyden vilpittömät tai vilpilliset tuulen puuskat.

Arkikansan sisuuntumista edustaisi hyvin ennenaikaiset eduskuntavaalit 7]. Kansan kahtiarepiminen on loputtava ja uuden karismaattisen johtajan esillemarssi aikaistuttava. Pitäisikö nykyiselle presidentille järjestää lisää vaikutus- ja päätösvaltaa? 8]


Päättösanat sisulla

Aitosuomalainen kansalaissisu nousee parhaiten ”hyvistä käsistä”, sillä annetulla tunteella kansakunnalle, että Te voitte luottaa johtajaanne, joka seisoo itseään säästämättä eturivissä kohtaamassa vaikeudet, haasteet ja vihollisen. Haaste voi olla nyt syntyään maamme sisältä – ulkoista uhkaa meillä ei juuri nyt ole, ainoastaan se oleellinen: ”Olemme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa 9]


...
VIITTEET
1] Kollaan taistelu - ”Kollaa kestää” 1939 ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Kollaan_taistelu -
6] Tuleva pääministeri Sipilä yhdistää vielä perussuomalaiset ja keskustaväen? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/04/paaministeri-juha-sipila.html -
7] Vaatiiko kansakunta sisuunnuksissaan ennenaikaiset eduskuntavaalit? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/40871-u-vaaditaan-ennenaikaiset-eduskuntavaalit -
9] Maailmanlaajuinen työn uudelleenjaon taistelu ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=12111717 -


...
EXTRA
Tänään nykyhallitus voisi esittää suomalaista hallitussisua käynnistämällä laajat kansalaisoperaatiot (työttömät töihin hyvällä motivaatiolla) ja infrastruktuurihankkeet Pohjanmaan tulevien tulvien estämiseksi luontaisella tavalla (on vahvasti oletettavaa, että ilmasto ja säätilatyyppi on muuttunut niin paljon, että tämän keväiset tulvat uusiutuvat tulevina vuosina) – samoin laajemmin koko maassa olisi käynnistettävä kansallisen yhtenäisyyden nimissä kuljetus- ja tiedonsiirtoverkostojen laajat saneeraukset ja uudistukset – otsikolla ”levitetään toimeliaisuuden sisua kaikkialle maahamme – helpottamaan asukkaiden jokapäivästä elämää ja toimentuloa” ---



Ilkka Luoma




...
Sent

Sent: Saturday, April 20, 2013 12:25 PM
Subject: SISUMIELIPIDE - "Aitosuomalainen sisu saa nyt tieteellisen perustan"


...
OT/ 584.
Aitosuomalainen sisu



...
ALUS
BLOG 17384 IL
---20042013---

Ei kommentteja: