Kestosuosikki niin mainonnassa kuin arkipuheissa on ollut ja on liikapaino eli ylisyönti. Rasvakerrostumat ovat länsimainen kulutusyhteiskuntien vaiva ja tulevaisuuden "kansantauti". Ylensyönnin seurausten eliminointiin käytetään koko maailmassa enemmän rahaa kuin kehitysapuun.
Jokainen ylimääräisen rasvakerroksen omistaja tietää kaksi peruskeinoa hoitaa asiaa; ei ole vallankumouksellista, että oikea liikunta on luonnollinen tapa ylläpitää lihaksiston kuntoa sekä aikaansaada "rasvavarastojen" sulamista. Toinen perin selvä keino on valita syömisensä oikein; ihminen kun tarvitsee vain juuri sen verran kuin kuluttaa. Periaatteessa näillä kahdella elementillä reilu enemmistö ylensyöneistä ja liian vähän liikkuneista toipuisi normaaleihin mittoihin ja saisi kaupan päälle virkeämmän mielen.
Liikalihavuuteen vaikuttavat myös ympäristömme markkinainformaatio sekä kulutustottumuksemme. Myös itse ruoanlaiton tekotavat vaatisivat kriittistä tarkastelua; käytämme yksinkertaisesti liian vähän kasvipitoisia aineksia niin ruoanlaiton yhteydessä kuin myös itse syömisessä. Nämä asiat tiedetään. Itse asiassa liikasyönnin syitä, seurauksia ja keinoja sen estämiseksi on tutkittu enemmän kuin vajaaravittujen elinolojen parantamismahdollisuuksia.
Liikalihavuus on länsimaiden tauti. Me yksinkertaisesti ansaitsemme liikaa, koska meille kertyy liian suuret "pahojen päivien" varastot vyötärölle. USA:ssa ylipaino on vakava kansantauti. Monissa ylikulutuksen markkinamaissa trendi vie XXL-osastoille yhä enemmän. Markkinapaine (so. vapaa markkinatalous) ajaa kulutusta vatsahemmotteluun unohtamalla aktiivisen ja luonnollisen osallistumisen liikkumiseen. Steppereiden, laihdutuspillereiden ja muiden poppakonstien mainonta on kyllä kiitettävää, vaikka perusosallistuminen itse normaaliin liikkumiseen riittäisi noin yli puolelle ylipainoisista.
Kaukoidän maiden kulttuureissa liikapaino on pienempi ongelma, koska elintavat ja ruoanlaittokulttuuri ovat huomattavasti erilaisia kuin meillä länsimaissa. Rasvojen, hiilihydraattien ja muiden aineiden merkitystä on tutkittu enemmän kuin luonnollisen liikunnan merkitystä tasapainoiseen elämään. Suomi on ollut agraariaikakaudella rasvojen maa; kova työ metsissä on vaatinut kunnon eväät. Nyt kulutuksemme pitäytyy hiirikäden liikkeisiin ja sekä hissinnappulasormen liikeratoihin. Maailman väkirikkaimmassa maassa Kiinassa käytetään huomattavan paljon vihanneksia ja kasvipitoisia öljyjä ruoanlaitossa. He eivät esimerkiksi syö eläinrasvaisia juustoja juuri lainkaan. Kaukoidässä syönti ja kulutus ovat pääsääntöisesti tasapainossa. Rike tuhansia vuosia vanhassa ruokakulttuurissa on länsimaalainen pikaruokatankkaus liukuhihnamentaliteetilla; tuo ruoan "minuutissa mahaan" syöntimenetelmä ei yksinkertaisesti istu kaukoidän kulttuureihin (kirjoittaja ei halua puuttua yksilöiden valinnan vapauteen muuallakaan, vaan mielipide perustuu haastatteluihin sekä siihen, että on oletettavaa ihmisten haluavan liikarasvoistaan eroon).
Länsimaissa tulisi kannustejärjetelmillä pyrkiä vaikuttamaan luonnollisen liikunnan lisäämiseen, koska sosiaali- ja terveysmenojen osuudessa on runsaasti verovaroja liikasyönnin häiriöiden haittavaikutuksien hoitoon. Ylensyönti ja liikkumattomuus on kansallinen ongelma monissa kulutusjuhlamaissa. Ikävintä on, että se lisääntyy koko ajan. On tunnettua, että terveessä ja aktiivisessa kehossa asuu virkeämpi mieli, joka on osallistuvampi. Terveestä ruumiista saadaan suurempi energia ratkomaan muita ongelmia, joihin Suomessakin törmäämme vääjäämättä.
1 kommentti:
Väitän yhä että suodyn ruuan ja rasvan kertymisen yhtälöön kuuluu yksilöllinen aineenvaihdunta, joka ei ole vakio, suolistofloora ja perintotekijät ja erilaiset aineenvaihduntasairaudet
Lähetä kommentti