Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaukoitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaukoitä. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, huhtikuuta 22, 2013

Nyt Kiina kiinnostaa!


Mediakin on oivaltanut, että kiinalaisten toimenpiteet koskettavat jo koko maailmaa 1] – vielä 10 vuotta sitten aihealue ei kiinnostanut kuin ihmisoikeustökkimisenä – olemmehan mallimaan ja besserwisserismin maineessa, ovatko muuten omat asiamme kaikin puolin kunnossa? 2]


Kiinan monimutkainen puoluekoneisto uusi ylimmän johtonsa. Muuttuuko mitkään? Eipä juuri meidän sumeiden länsilasien läpi katsottuna. Me jäämme ainoastaan murehtimaan Kiinan bruttokansantuotteen alentumista, koska se vaikuttaa meihin – onhan Kiina suuri korkeateknologian ja raaka-aineiden maahantuoja – läntisistä maista, ainakin vielä.


Kiinassa on kehityssuunnitelmat aina 2100 -luvulle saakka. Painopisteet ovat – ei niinkään, kasvupainotteiset, vaan ympäristö- ja kansanolotilapainotteiset. Tuloerot runnotaan pienemmiksi jo seuraavan viiden vuoden aikana. Samalla Kiinan keskushallinto valmistautuu ottamaan ”erityiskohteluun” monia maakuntia, koska siellä muhii valtava pankki- ja velkakriisi!


Kiinan etu meihin nähden on voimakas jopa itsevaltainen keskushallinto, joka kylläkin nauttii kansansuosiota – sehän on se henkireikä jonne valitetaan, kun aluehallinto kohtelee kaltoin esimerkiksi maa-aluepakkolunastuksissa. Kiinassa vain yhteiskunta voi omistaa maata 3] – ja sen ympärillä pyörii suuri vuokraoikeusliiketoiminta, tulonlähteenä maakunnille ja kunnille.

Meillä on Kiinan kansantalouden ymmärtämisen ongelma – he eivät toimi kuten me. Kiinalaiset toimivat täysin omien kaavojensa mukaan. Ainoa asia, mikä heillä on yhteistä meihin, on sisäpiiri- ja perhe-/sukujamelaatiot – Kiinassakin henkilöverkostot merkitsevät, kuten meillä piskuisessa Suomessa.


...

[Vastine Wordpress artikkeliin* ]

Ylitettäessä tuntemattomia jokia, on varpailla tunnusteltava jokaista pohjan kiveä” 

-Deng Xiaoping´in kerrotaan näin kannustaneen maamiehiään etenemään valitulla linjalla



Lännessä nähdään Kiinan talouskasvu vain meidän lasien ja suodattimien lävitse - ja kiinalaisille on eduksi, että nän myös meillä ajatellaan. Sen sijaan itse kiinalaiset omissa piireissään tähtäävät aivan eri tavoin huomiseen. Suurimmat uudistukset satsataan ympäristöön, uuskungfutselaisuuden ylösajoon ja sisämaan elinolojen parantamiseen, sisältäen suurien tuloerojen kaventamisen (maaseutu ~ 100 €/kk – kaupungit ~ 300 €/kk).



Kaikki lähtee raaka-aineista ja ravinnosta

Eräs merkittävä päätös on avata vuoteen 2023 mennessä 200 uutta kaivosta, ja mitä ei saada omasta maaperästä, se lähdetään hakemaan priorisoiduista valtioista - kuten Suomesta. Tällä hetkelläkin maassamme selvitetään muun muassa uusien kaivosvaltauksien hankintaa konsulttitutkimuksen puitteissa.

Kiinassa, meillä pakkosuosiossa olevat biopolttoaineet eivät tule menestymään – ravintoa ei yksinkertaisesti haluta jalostaa materiaalisen liikkumisen energiaksi – tästä voi vielä juontua lopulliset vaikeudet metsäteollisuuden kaavailemille puupelloille.


Omavaraisuuden siemenet lähtevät maasta, osaamisesta ja kansasta

[ … jo 1400 -luvulla Kiina oli mahtivaltio, ja operoi miltei kaikkialla tunnetussa maailmassa, tuolloin maailman suurimmat laivastot vierailivat muun muassa Afrikassa, esitellen keisarin valtaa ja kaupantekohalukkuutta, kuten nytkin. Aikansa kulutettuaan resurssejaan ja ”valloittajakeisari” Zhu Di´n kuollessa Kiina veti ”oven kiinni” - ja keskittyi silloisiin maailman suurimpiin koti- eli sisämarkkinoihinsa … ]

Kiina hakee omavaraisuutta - varautuen maailmanlaajuiseen lamaan ja heillä tätä varten on reservissä maailman suurin sisämarkkina. Kiinan keskushallinnon kehityspainotus suuntautuu omien kansalaisten ostokykyyn suhteutettuna niukkenevaan työvoimaan kuin raaka-aineiden saantoon. Kiina tulee purkamaan riippuvuuttaan sarjatuotantolinjojen tuotteiden viennistä - sen sijaan keskitytään jatkojalostamiseen (liikennelentokoneet, atomivoimalat, tietokoneprosessorit jne.).



Afrikka!
[ The EconomicsLINK ]

Painotteet ulkomaalaistoiminteissa ovat Afrikassa (raaka-aineet ja omien jatkojalosteiden kauppa sekä työnjohto) - Kiina oli viimeeksi voimakkaasti Afrikassa 1400 -luvulla, tuolloin he keräsivät sieltä veroja - nyt kehitetään afrikkalaisten yhteiskuntarakenteita ja työmentaliteettia, jotta raaka-aineet ja tavarat liikkuisivat nopeammin, tuoden samalla vaurautta afrikkalaisille. Kiina hamuaa myös vuokrapeltoja ravinnonlähteiksi 4]


Suunnitelmallisuus - viisivuotiskehykset

Kiina on muuten ainoa valtio, jolla on kehityssuunnitelmat aina 2100 luvulle saakka. Monien harmiksi läntinen liikemies ja taloustieteilijä ei näe 'metsää puilta', me vain tuijotamme "kasvua" - kiinalaisilla on muitakin arvoja, jotka ovat meille osin tuntemattomia, tai olemme niiden edessä sokeita. Eräs arvoista on kansalaisten toimeliaisuus järjestäytyneesti, tehokkaasti ja yhteiskuntaymmärretysti.



Pääministeri Li Keqing - Anhuin maakunnasta

Kiinan uusi pääministeri avaa uusia uria suunnitellusti, ja jo edellisen johdon "siunauksella" - herra Li on Anhuista ja on ollut mahdollisuus kuulla hänen kaavailujaan jo vuosia sitten - jolloin hänen "ylösajo" Kiinan ylimpään johtoon alkoi.


Ainutlaatuista informaatiota oli tarjolle – meille suomalaisille

Meillä suomalaisilla oli mahdollisuus saada virallisilta Kiinan edustajilta tulevaisuusvisioita jo vuonna 2004, jolloin pidettiin Helsingin Tieteidentalossa Luonnonfilosofian seuran [Lfs] luento huomisen Kiinasta - herra Li´n toimesta - tuolloin arvon tohtorit ja professorit eivät täysin ymmärtäneet, mitä uuskungfutselaisuus tulee merkitsemään.

Olimme ensimmäinen läntinen valtio, jolle tämä uuskungfutselaisuuden ennakkotieto julkistettiin; kyky nähdä 'metsää puilta' oli tuolloinkin Tieteidentalossa lähes olematon – taholtamme (meillä oli kunnia olla ensimmäisiä myös eräässä toisessa julkistuksessa, mutta tästä lisää tekstin lopun viitteestä 5]).


BOFIT – Suomen Pankki
(Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos – viimeisin BOFIT viikkotiedote ~ http://www.suomenpankki.fi/bofit_en/seuranta/viikkokatsaus/Documents/w201316.pdf - )

Suomessa on yksi ymmärtäjä, joka näki jo 2000 luvun alkupuolella mihin Kiina kulkee - tuolloin pidetyssä Suomi-Kiina seuran tilaisuudessa tuolloinen Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen johtaja tohtori Pekka Sutela ennusti milloin mikäkin länsivaltio jää Kiinan taakse - Sutela ei juurikaan erehtynyt minkään vuosiluvun osalta – oliko tuolloinen kansantalouden kasvuvauhti noin ennustettavissa?

Eräässä Kiinan suurlähetystön juhlassa kysyttäessä Kiinan kansantaloudesta ja sen kehityksestä saimme hienon ja diplomaattisen vastauksen keskushallinnon vierailevalta kiinalaiselta: "
Kysykää teidän Pekka Sutelalta - hän usein tietää paremmin asiamme kuin me itse" -toki tässä oli kiinalaistyyppinen hymy - mutta ei savua ilman tulta.


Kiinalainen luonteenlaatu ja mielenliikkeet

Yleisesti ajatellaan, että pelihullu kiinalainen ottaa suuria riskejä – näin se ei tee, vaan on yksi säästävimmistä kansoista maailmassa. Tänään Kiinassa on jo maailman suurin yritys, valtavan taseen omaava ICBC pankki – tase on noin 2000 mrd euroa, muistamme, että Suomen bkt on vuodessa noin 45 mrd euroa – on kuin vertaisi Enontekiötä Helsinkiin, kun Kiinaa vertaillaan Suomeen.


Pelimiehet

Pelihulluudesta voi tulla suomalaisillekin peliyhtiöille yllätys näiltä pelin suurilta markkinoilta – kiinalaiset äidit saattavat laittaa pannaan tietokonepelit, sillä niiden negatiiviset vaikutukset ylittävät saatavan hyödyn, eikä tue kiinalaista kasvatusmetodia. Kiinassa kotien vastuu on nimenomaan äideillä.


Yhdellä lapsella ja toinen rahalla, tai käydään synnyttämässä USA:ssa

Muutoinkin yhden lapsen politiikka on kasannut ennakoitua suuremmat ongelmat – moni kiinalaismies jää ilman kiinalaisvaimoa. Kiinaan tulee ravistelemaan myös työvoimapula, kun ”ehtymättömät” maaseudun ”siirtotyöläisarmeijat” kalutaan loppuun. Kaiken kukkaraksi Kiinassa on meneillään maailmanhistorian suurin maaltamuutto kaupunkeihin.


Kasvojen menetys on meillä ymmärretty asia –

ja osaamme jo tuon ominaisuuden tunnistaa – sillä mekin haluamme julkisuudessa arvokasta kohtelua ”minäämme” kohtaan – olimme sitten kuinka ”alhaisia” tahansa, silmänlumetta, mutta sillä on Kiinassa vuosituhantiset perinteet. Säilyttääkseen kasvonsa kiinalainen osaa muuntaa taitavasti totuutta, ja unohtaa suvereenisti eilisen sanomiset. Tässä me eroamme suuresti ja meitä arvostetaan tässä – juuri tässä!


...
Kiina nousee USA:n ohi – on vain ajan kysymys

Jo nyt joillain tunnusluvuilla – kansan todellisella ostovoimalla mitattuna – Kiina on ohittanut USA:n. Kiina edustaa maapallolla ihmisrotuamme suhdeluvulla 1,345/7,05 – tämä on väkilukusuhde. Tässä piilee monia haasteita ja mahdollisuuksia. On selvää, että kiinalaiset ottavat väestöosansa maapallollisista resursseista. Mikäli nyt kiinalaiset kuluttaisivat kuten me eurooppalaiset ja amerikkalaiset -ei paljon jaettavaa muille jäisi – näin tullaan kuuluisaan kaavaan pyj 6]


Ympäristö tuhoutuu?

Ei tuhoudu. Eurooppalaiset aloittivat massiivisen ympäristötuhon jo noin 200 vuotta sitten – kiinalaiset pääsivät vauhtiin vasta noin 1980 -luvulla, siis tehokasta ympäristötuhoa noin 30 vuoden ajan. Jos laskemme ympäristöjäljen per capita tältä 200 vuoden jaksolta, on pelottavaa, jos kiinalaiset saavuttavat meidät eurooppalaiset. Eivät saavuta, sillä kiinalaiset ovat ilmoittaneet laittavansa ympäristöasiat kuntoon vuoteen 2030 mennessä – siis vain 50 vuodessa, kun meiltä meni noin 150 vuotta.



Maapallollinen työn uudelleenjaon taistelu

Työn kustannukset kaikkinensa ovat karanneet lännenmiehen käsistä – eikä tuotannon teho, laatu ja hyöty- /tuottosuhde voi kiriä sellaista vauhtia, että pärjäisimme toistaiseksi halvemmille kaukoidän tovereille. Kiinassa valmistuu 360.000 insinööriä, joka vuosi. On alkanut nk. Pöyry -ilmiö, Kiinasta saa suomalaisella insinöörillä kolme kiinalaista insinöörä – ovat kuulemma hyvin ahkeriakin.


Länsi siirsi bulkkituotannon Kiinaan

Siirtoon vaikutti kolme oleellista seikkaa – halpa työvoima, valtavat lähimarkkinat ja olemattomat ympäristölait – paskansimme kiinalaisten taskuun. Asia muuttuu, Kiinassa astuu voimaan uusia ympäristölakeja jo alkaen 2015 – hyvin tiukkoja, ja lyhyellä siirtymäajalla. Tehokas yhteiskuntakoneisto osaa nopsasti sitten sulkea saastuttavat tehtaat. Tuolloin menetetään bulkkitehtaita Vietnamiin, Kambodshaan ja Indonesiaan sekä Afrikkaan – mutta kiinalaisethan ovat jo siellä – siirtyykö näin paskalasti ihmisen alkukotiin?


Afrikkaa ei uhrata ympäristömyrkyksi

Kiinalaiset tulevat sijoittamaan Afrikassa juuri ympäristöasioihin – tässä on meille suomalaisille saksalaisten kanssa yhdessä loistava polku – menestyksen polku, osaammeko herätä? Afrikkaa ei uhrata, koska sen maa-alueen biosfäärivaikutus on vieläkin suurempi kuin Brasilian sademetsien. Kiinalaiset tietävät Afrikan mahdollisuudet – ja juuri ympäristöohjelmillaan he ostavat ”suosituimmuutta” itselleen – projektit alkavat jo vuodesta 2015, kiihtyvästi.


Lopuksi vesi – joka kuuluu kaikille ja on ollut ”aina”, eikä uusiudu

Kiinassa on vesikriisi jo nyt, moni paikoin – muun muassa Pekingissä, pohjaveden pinta on alle hälytysrajojen. Kiinan pohjoisosat aroutuvat aavikoiksi – pölymyrskyt leviävät jo joka vuosi pääkaupunkiin saakka. Baikalin vesi on Venäjälle merkittävä neuvotteluvaltti – muutoinkin nämä kaksi maailman suurinta lähestyvät toisiaan – niin aseiden, energian, raaka-aineiden kuin ehkä naimattomien naistenkin osalta!

Ehkä huominen on kiinalaisten ja venäläisten yhteistoiminnan vahvuutta -johon erityisesti Euroopan Unionin pitäisi pystyä vastaamaan, Saksan johdolla, sillä heihin Kiinassa luotetaan – jo historiallisistakin syistä! 7]




...
VIITTEET
2] Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toi vihdoin esille sen, mitä liike-elämä on odottanut – ettemme puuttuisi kovin innokkaasti pienenä toimijana muiden itsenäisten sisäisiin asioihin – saimmehan ”siipeemme” jo YK -turvaneuvostovaaleissa hingustamme olla opettamassa muita [ei sanatarkka lainaus presidentin toteamuksesta]. Pysykäämme lestissämme!

3] Kiinan maakunnat ovat reippaasti velkaisia ja maan vuokraoikeuksien myynnistä (10-70 vuotta) ei loputtomiin heru pääomaa ... tämä asia tuli tutuksi, kun Suomeen tarjottiin kokeilumielessä grynderioikeuksia Anhuin maakuntaan Hefei Citiin (Li´n kotimaakunta) - teimme kalkyylit, ja tuolloin oli se kuuluisa tuhannen juanin paikka (voisi olla vieläkin tietyissä maakunnissa) - mutta ”maakuntaselvitystilat” ovat mahdollisia, mutta onneksi Kiinalla on oma täysin hallinnassa oleva valuutta ja nopea lainsäädäntö reagoimaan taloudellisiin hätätiloihin.
4] Kiinalaiset maan ostajat/ -vuokraajat ovat liikkeellä ympäri maapallon – myös meihin suomalaisiin on otettu yhteyttä, muun muassa eräiden maustekasvien viljelyn suhteen [meidän ”yöttömään yöhön” on ihastuttu] – kysymyksessä olisi aluksi noin 5000 hehtaarin määräala – viljelyn voivat suorittaa niin suomalaiset kuin kiinalaiset, ja yhtiömuoto on vapaasti valittavissa. Asia vaatii vielä paljon tutkimista ja työlainsäädäntöön perehtymistä.

5]Kiinasta vieraili maassamme syksyllä 2011 Ympäristöteollisuus ry:n kutsumana ja isännöimänä Anhuin maakunnan Naisten Federaation presidentin delegaatio – he tulivat lasten- ja naistenoikeuksien näkökulmasta – on todettava, että he eivät saaneet itselleen mitään uutta eduskunnastamme, paitsi Rovaniemellä hienosti järjestyn ex tempore tutustumisen suomalaiseen päivähoitoon ja peruskouluun … ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85645-kiinalainen-ihmisoikeus-lansimaiden-hampaissa -

6] pyj = pienin yhteinen jaettava; maailma elää tasaisen jaon mukaan jatkuvassa niukkuudessa. Biosfäärimme ei kykene järjestämään eurooppalaista tai amerikkalaista materiaalisen elintason onnea ja autuutta koko maapallolle. Tosiasia on se, että kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa – ja kun kiinalaiset + myöhemmin intialaiset tulevat ”saaliin jaolle”, alkaa todellinen puute ja seuraavan suursodan siemenet tulevat näin kylvetyksi.

7]1930-40 -luvulla kiinalaiset oppivat käyttämään talojensa katoilla Saksan kolmannen valtakunnan hakaristilippuja – torjuakseen tai epäröittääkseen japanilaisia pommikoneita, jotka moukaroivat Mantshuriassa kaupunkeja ja maalaiskyliä – japanilaiset eivät uskaltaneet pommittaa taloja, joissa liehui hakaristilippu – olivathan japanilaiset ja saksalaiset yhteistyössä – kuuluisassa akselisopimuksessa.


...
EXTRA
D] Poikkeava kirjoitus maailmaa kiihdyttäneestä Tienanmenin verilöylystä – mies tuntemattomuudesta pysäytti kansanarmeijan panssarivaunun ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/06/yksilsuoritus-joka-ji-elmn-tienanmenin.html -




Ilkka Luoma



...
LINK




AL US


BLOG 17440 IL

---21042013---

maanantaina, helmikuuta 11, 2013

Reivatkaamme kurssiamme kohti nousevaa aurinkoa!


Jos minulla olisi kaksoset – kannustaisin heitä lukemaan ahkerasti ja tuloksekkaasti; toinen venäjänkielen – ja toinen kiinankielen. On helppo arvata miksi – venäjän- ja kiinankielen taitajia on Suomessa edelleen vähän. Ylihuomenna nuo molemmat maat ovat kansainvälisen kaupan kärkiryhmässä ja meillä on jo nyt erityisasema noihin jättiläisiin. Lisäksi on syytä perehtyä huolellisesti ao. maiden kulttuuriin, tapoihin ja historiaan ... niin, ja ... *]

Venäjä on maailman suurin raaka-aine- ja energia-aitta. Kiina puolestaan on ”liukuhihna”, ajatushautomo, innovaattori ja keksintöjen synnytystehdas – jo aivan lähivuosina. Pelkästään insinöörejä valmistuu Kiinassa 360.000 – joka vuosi. Venäjän huippuosaaminen on nyt heräämisen uusalussansa.


Mikäli meidän valtaa pitävät poliitikot olisivat innovaattoreita ja luovia 0]

he ymmärtäisivät kääntää suomilaivamme kurssia reippaasti itäänpäin. Idästä nousee aurinko ja sieltä kumpuavat lupaukset 1]. Meillä olisi helposti erikoisasema – niin Venäjän kuin Kiinan suuntaan. Emme ole natojäsen, olemme kansakunnaltamme niin idästä kuin lännestä, ja meillä on juuret myös idässä.
...
1] Kiinan valtion Suomessa olevan kaupallisen edustuston edellinen johtaja herra Li Guangyun kehitti Nokialle kiinannoksen, jo 25 vuotta sitten – se lausuttiin suunnilleen kiinalaisittain ”NUUTZHIA” – tarkoittaen osapuilleen ”lupaukset kumpuavat idästä


Me katsomme nyt puolisokeana EU-Eurooppaan –

tosiasiassa emme tarvitse sieltä kuin Saksan ja Ruotsin. Jos olisimme aidosti omaa kansakuntaa edesauttavia, avaisimme väkevästi syventävät neuvottelut itään – ollaksemme heidän luottomies ja tukikohta, kun esimerkiksi Kiina  ”valloittaa” kaupallisesti Euroopan – yhdessä Saksan kanssa, Venäjän säestäessä vierestä. Oheishyötynä saisimme vahventuvan idän spesialistin maineen – jota muu Eurooppa hyödyntäisi.


Saksa saa uuden lujaotteisen kanslerin

Saksa ajaa seuraavan lujempiotteisen kanslerinsa myötä Euroopan puolustusliittoa, johon Saksa hakee heti Venäjän jäseneksi ja Kiinan ulkojäseneksi. Saksa ei tarvitse USA:ta, vaikka ylläpitääkin korrekteja suhteita entiseen massapommituksia kaupunkeihinsa suorittaneeseen sotilasmahtiin.


Meille suomalaisille on edullista kääntää kurssia itään,

sillä lännestä EU filosofiana emme saavuta mitään erityisasemaa – muuta kuin maksumiehen kasvavan roolin. Idästä emme saa maksulappuja, mutta niiden sijasta saamme paljon kaupallisia tilauksia – ne tuovat meille rahaa ja työtä. Työtä me tarvitsemme – ja Venäjä ja Kiina ovat yhdessä maailman ylivoimasesti suurin markkina-alue, jo tänään, mutta erityisesti huomenna.


Miksi poliitikkomme eivät ymmärrä kansakuntansa parasta?

Miksi emme reivaa kurssia itään, säilyttäen silti kohteliaat ja ystävälliset välit länteen. Venäjä kiittää natoliittoutumattomuudesta ja Kiina pitää muutoinkin Suomea luotettavana kumppanina – pienenä kuriositeettina kerrottakoon, että Suomessa on Kiinalla suurin kaupallinen edustusto koko Pohjois-Euroopassa.


Ennakkoluulottomuus on nyt voimaa,

sillä ”tänään ja ylihuomenna” viimeistään jaetaan maailman materiaali- ja energiavarannot uusjakoon kuin myös työt – olemmahan globaalissa työn uudelleenjaon taistelussa. Nyt on kysymys miten osaamme asemoitua, kun valtanapaisuudet pallollamme vaihtuvat. Olkaamme viisaita ja haistakaamme tuulet oikein. Nenä tukossa oleminen käy kalliiksi kansakunnallemme.

...
EXTRALINKIT
Kiinaa tuutin täydeltä ---

Venäjää tuutin täydeltä ---


*] ... niin, ja toinen kaksosista [A] erikoistuisi ympäristöasioihin + elämisentason filosofiaan ja toinen [B] innovatiivisiin yksilökohtaisiin kulutusverojärjestelmiin + suoran kansalaisvallan hallintaan.



...
Ilkka Luoma




...
AL     US


Sent


Sent: Monday, February 11, 2013 8:33 AM
Subject: TALOUSMIELIPIDE - "Reivatkaamme kurssiamme itään - sieltä meille tilauksia ja työtä"
...


Presidentti Sauli Niinistö matkustaa presidentti Vladimir Putinin Venäjälle

(Luovuuden ekonomiana löydämme idästä itsellemme erikoisaseman - nyt olemme solidaarisuuden maksumiehiä EU:lle)



*

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Mitä hyötyä Kiinasta on meille suomalaisille?

Julkaistu yksinoikeudella Vieskalainen lehdessä 2.10.2006:

Vuonna 1999 ei Suomessa laajasti uskottu Kiinan merkittävään vaikutukseen maailmantaloudessa. Ei myöskään uskottu Kiinan merkitsevän muutoksia suomalaiselle kauppapolitiikalle. Sittemmin olemme uutisista lukeneet ulkoistuksista Kiinaan; suomalaiset ovat investoineet maahan miljardeja ja mm. Nokia on Kiinan 16. suurin yhtiö. Kiina on vienyt "liukuhihnatyöpaikkoja" kaikkialta maailmasta itselleen. Nyt kiinalaista rahaa on tarjolla myös Suomeen investointeina.


Syy on yksinkertainen, palkat ovat Kiinassa keskimäärin 80 euroa kuukaudessa 


Toisaalta parturimaksu on pesun ja kasvohieronnan kanssa noin 2 euroa. Voidaan sanoa, että kemijärveläinen Salcomp ei olisi pärjännyt ilman muuttoa Kiinaan. Ulkomaalaiset ovat investoineet Kiinaan omien pyrkimyksiensä vuoksi, ei auttaakseen Kiinan kansantaloutta. Yritykset toimivat tavoitellakseen voittoa. Voiton muodostumiseen vaikuttavat mm. markkinoiden läheisyys ja edulliset tuotantokustannukset.


Suomalainen
Eimo, joka valmisti kännyköiden kuoria, myytiin kiinalaisille (Taiwan) 


Sittemmin lähes koko entisen Eimon tuotanto ja työpaikat ovat poistuneet maastamme. Suomessa ei kannattanut valmistaa liukuhihnoilta kännyköiden kuoria, olivatpa ne kuinka laadukkaita tahansa. Eimo kaupassa Suomeen tuli suuri määrä pääomia myyjien sijoittaessa niitä uudelleen suomalaiseen yrityselämään luoden myös uusia työpaikkoja maahamme.


Maapallolla on menossa työn uudelleen jaon taistelu 


Meille suomalaisille pitäisi jäädä myös jotain, missä hyödyntäisimme korkean koulutuksemme, vakaat yhteiskuntaolot sekä turvallisen yritysympäristön. Palkkojen merkittäväkään alennus ei tuo takaisin kokoonpanotyöpaikkoja. 


Tarvitsemme innovaatioita ja keksintöjä 

Hintakilpailu on kova ja mm. vaatesektorilla kiinalaiset vaatettavat jo 60% maapallon väestä. Emme pärjää paidan valmistuksessa, vai mitä sanotte, kun hinta miesten laatukauluspaidalla on Helsingin satamassa noin 2,10 euroa ja Lidl myy tätä samaa tavaraa suomalaisille hinnalla 11,90-14,90 euroa. Mikä on suomalaisten vaatekauppojen hinta?


Suomalaiset ovat ulkoistaneet suuret määrät pääomia ulkomaille investointeina ja osinkoina 


Tähän antoi mahdollisuuden palkkamaltti ja valtiovalta jo alkaen 1990-luvulta. Suomi on mallikelpoinen maa yli 10 vuoden ajan ulkomaankaupan merkittävistä ylijäämistä. Nuo ylijäämät ovat osin osinkoina ulkomaalaisilla ja investointeina takomassa edullisemman palkkatason maissa rahaa omistajilleen. Toivottavasti osa näistä rahoista suuntautuisi sijoituksina kotimaahamme.


Kiinan keskushallinto vapautti investoinnit ulkomaille tämän vuoden alusta 


Kiinaan on kertynyt suuret valuuttavarannot lähinnä USA:n kaupasta; Kiina palauttaa osan USA ylijäämästään takaisin Amerikkaan lainoina liittovaltiolle, jotta sen jättiläismäinen alijäämä saadaan paikattua. Nyt myös tämä kiinalainen sijoitusraha pyrkii mm. Suomeen. 

Suomessa on runsaasti yrityksiä, joilla olisi paljon annettavaa Kiinalle. Kiina hakee itselleen hyödyllisiä investointikohteita mm. EU-alueelta. Suomi on kiinalaisten mielestä luotettava maa. Suomi oli ainut maa 1950-luvulla, joka myi kiinalaisille käytetyn paperikoneen oikeasti käytettynä.

Kiina kasvaa jättiläismäisen työvoimareservin ansiosta kiivaasti heilutellen jo koko maapallon taloutta. Mikäli kaikki kiinalaiset saavuttavat amerikkalaisten elintason, tarvitsemme maapallomme lisäksi kolme-neljä uutta palloa.



Kiinassa on nyt painopistealueita, jotka sopivat suomalaiselle osaamiselle 


Kiina tarvitsee mm. eko-, hyötysuhde-, turvallisuus-, uusiutuvien energialähteiden -, tietoliikenne-, ja pienpuutalorakentamisen teknologioita. Suomessa on miltei joka kohtioon huippuosaamista. Nämä teollisuuden alat voisivat saada merkittäviä pääomasijoituksia Kiinasta lähinnä pk-sektorin yhtiöille. Suomessa on innovaatioita ja Kiinassa on markkinat ja rahaa.


Kuinka meidän pitäisi toimia? 


Meillä on Kiinassa jokaista suomalaista kohden 240 kiinalaista kuluttajaa. Samalla huomaamme, että heidän ongelmat kasvukivuissa voivat olla meihin nähden 240 kertaiset. Samoin meidän ymmärrys kiinalaisesta kulttuurista, arvoista ja historiasta on ehkä 240:s osa siitä tarpeellisesta, joka johdattaisisi meidät ymmärtämään ylihuomisen maailman suurinta taloutta.


Pohjanmaalla yrittäminen on verissä, 


 ... samoin Kiinassa uuden aallon nuoret tähtäävät yrittäjiksi. Tässä voisi olla yhteistä säveltä Suomelle; joku vielä hoksaa perustaa suomalais-kiinalaisen yrittämisen koulutuskeskuksen ja se sopisi Suomen yrittäjäystävällisimmälle alueelle Pohjanmaalle.


Meillä on muutamia kymmeniä suomalaisia, 


 ... jotka oikeasti ja vakavasti opiskelevat yhtä maailman suurinta kieltä; mandariinin kiinaa. Pekingissä opiskelee 24 kiinalaista päätyönään suomen kieli. Voisimme perehtyä Kiinan kulttuuriin, sillä kiinalaiset voivat nähdä meidät porttina muualle Eurooppaan. Suomesta on eurooppalaisittain lyhin lentoreitti mm. Pekingiin. Siperian rata tulee Suomen rajan yli ollen lyhin maareitti molemminpuoliseen tavaravirtaan Kiinasta.


Konkreettisesti suomalaiset puutalot ovat mielenkiintoinen toimialue 


Suomessa on vaikeat talonrakennusolosuhteet. Me hallitsemme mm. kosteuden siirron ja lämpölaajenemiset. Osaamme tehdä laatua. Kiinalaiset tietävät suomalaisen laadun; Metson paperikoneet, Tamglassin lasikoneet ja Nokian menestys. Nokia muuten aloitti nykyisen menestyskierteen noin 21 vuotta sitten tietotekniikka-alueena; ensimmäinen kauppa oli luokkaa 400.000 USD. Nokia sana on käännetty myös kiinaksi, sen ollessa kutakuinkin äänneasultaan "Nuutzia" ja tarkoittaen osapuilleen "lupaukset kumpuavat idästä".


Kiinassa puutalo ei voi maksaa kuten Suomessa, 


 ... mutta se voidaan tehdä edullisena ja pelkistettynä sarjatyönä heidän tarpeiden mukaisesti pyyhkeiden jo roikkuessa koukuissaan, kun talo lasketaan "plug-in" periaatteella valmiiseen pohjaan "putket" kiertäen kiinni ja asukkaat sisään. Kiinassa ei ole juurikaan omia puuvaroja. Siperia on täynnä puuta ja suomalainen sahausteknogia voisi saada jalansijaa Venäjältä, joka tulee olemaan merkittävä sahatun puun toimittaja maailman suurimmille talomarkkinoille.


Me emme voi myydä Kiinaan bulkkitavaraa, he ovat maapallon "liukuhihna" 


Me voimme myydä osaamista, laatua, projekteja, projektin johtoa, suunnittelua ja "yhteiskuntajärjestelmiä". Nyt Kiinan viranomaisia kiinnostaa mm. yksittäisenä tekijänä Suomen potilasturva-asiat ja -vakuutukset.


Kiinasta on käynyt lentokonelasteittain virkamiehiä tutustumassa
koululaitokseemme 


Suomessa on vireä noin 2.000 kiinalaisen opiskelijan yhteisö, jotka ovat Kiinan huomisentekijöitä. Kiinalaiset opiskelijat koettavat opetella suomen kieltä ja myöhemmin he ovat parhaimmillaan meidän edusmiehiä ja -naisia kotimaassaan tuomassa esille suomalaista kaupankäynnin rehellisyyttä, osaamista ja luotettavuutta. Kiinalaiset luottavat suomalaisiin ja nyt onkin alkanut kiinalaisten yhtiöiden perustamisoperaatiot Suomeen.


Ennakkoluulottomuutta, 


 ... kaupankäyntiä ja yrittämistä sekä tuntemuksen lisäämistä kiinalaiseen kulttuuriin, se tuo meille sen mahdollisuuden maailman huomisen suurimmille markkinoille. Aikaikkuna menee myös umpeen ja kaikki markkinatalousmaat kilpailevat Kiinan markkinoista. 

Ottakaamme vastaan myös kiinalaiset matkailijat; kun heille paljastuu, että Suomi on puhdas ja miltei tyhjä maa, voisi heiltä olla runsaasti kysyntää matkoihin Suomeen, eikä vain Helsinkiin katsomaan Suurkirkkoa ja Kauppatoria.


Ilkka Luoma


Kuvalinkit: *1* .......... *2* .......... *3* .......... *4*