!
(Tunnetusti nyt sunnuntaina 19. huhtikuuta 2015 on eduskuntavaalien
myötä kansa jälleen kaappinsa päällä – kolmasosa katsoi aktiivisuuttaan antaa
äänensä jo ennakkoon – ja ollen hiukan enemmän kuin edellisellä kerralla – itsenäistä muutostako ilmassa?)
[ … kaupunkilainen
pohti miksi poliitikot ovat usein epäluotettavia; eivät he aikuisten oikeasti
tarkoita sitä, mitä puhuvat. Kaikki sanovat parantavansa hyvinvointia, lupaavat
työtä, menestystä ja yhteenkuuluvuutta. Äänestävä nuori ei tiedä mitä uskoa,
kaikki lupaavat korjata, laittaa kuntoon ja nostaa kasvun uudelle tasolle …
]
Työntelin
kaksosrattaita Helsingin Pohjois-Haagan rautatiepysäkille, olin matkalla
vaaliteltalle Narinkkatorille Kamppiin. Rattaissa istuivat kaksostyttömme Emmi
ja Iina – 2v. Olin päässyt aseman ovien ulkopuolelle laiturille, kun hymyilevä
vanhempi rouva kysyi: ”Ovatko kaksoset?” Kyllä ovat ja erilaiset, kuten isä ja
äitikin …
Tästä
alkoi pysäyttävä keskustelu
Rouva kertoi syntyneensä 1941, sota oli jälleen alkanut
ja isä joutui ja pääsi rintamalle. Oli ollut jo koko Talvisodan. Rouvan äiti ja
isä olivat menneet kihloihin ja naimisiin Juhannuksena 1939 – sodan aattona.
Aurinko oli kuulemma paistanut lämpimästi ja tulevaisuus odotuksineen ja
suunnitelmineen edessä.
Myrsky
alkoi talven koittaessa
Suomi oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Suomen mies ja
hevonen olivat rintamalla. Lomia ei tullut – rouvan isä oli rintamalla miltei
koko ajan. Oli tosi kyseessä. Suomi oli menettämässä itsenäisyytensä – kaikki olivat
kiinni uskosta, luottamuksesta omaan itseensä ja Mannerheimiin – näin oli
rouvan isä kertonut myöhemmin.
Sota
päättyi Saksan kolmannen valtakunnan osa-avun vuoksi
Hitler oli päättänyt, että Suomi liittyy samaan rintamaan
voimansa tunnossa olevan Saksan rinnalle. Rouva syntyi, kun isä oli jälleen
kutsuttu isänmaan palvelukseen – olimme jälleen sodassa. Nyt haettiin
hyvitystä. Menetykset haluttiin takaisin. Itsenäisyyttä haluttiin vahvistaa
ylittämällä jopa vanha rajakin – oli kuulemma sotataktinen veto.
Rouva
jatkoi asemalaiturilla kertomustaan
Alkoi tarinan herkkä osuus ja oli hyvä kun silmilläni oli
aurinkolasit. Rouva kertoi, ettei hän ollut kokenut isää kuin vasta 1945, kun
isä täysin isänmaataan palvelleena palasi lopulta kokonaan kotiin. Lapin sota
Saksan kolmatta valtakuntaa vastaan oli päättynyt. Isä oli ollut poissa liki
koko ajan. Oli myönnetty harvoja lomia.
Rouva kertoi uhrautuvaisuudesta, ja jälkeenpäin
ymmärretystä velvollisuuden tunteesta. Isät ja miehet eivät paljon kotia
hoitaneet, se oli äidin valtakunta. Isä oli rintamalla puolustamassa maataan,
kotiseutuaan ja perhettään. Kotona oli pieni tyttö – 1941 syntynyt, joka pääsi
kokemaan isän vasta vajaa neljä vuotta myöhemmin.
Kotiin
oli tullut uusi mies, mutta jälkeenpäin huomattuna – erilaisena
Nuoresta miehenalusta oli tullut mies, joka oli katsonut
totuutta silmiin – samalla oli syntyneet ne monet tarinat ja kertomukset
uhrautuvaisuudesta, toverin pelastamisesta – toveruudesta, jossa vieruskaveria
ei koskaan jätetty. Oli kysymys itsenäisyydestä.
Rouva
jatkoi kertomustaan – ja junakin oli jo mennyt
Seuraavia tuli, mutta tätä tarinaa ei varmasti usein tule
vastaan. Rouva hymyili ja silitti kaksosiamme. Hänelle oli tullut muisto
jostain kaukaa, kun isä oli palannut lopullisesti kotiin – sen rouva muisti,
kuinka isän kädet tarttuivat häneen ja nostivat pienen tytön korkealle. Isä oli
sanonut –
”Nyt se ohi, isi ei
enää koskaan lähde kotoa pois pitkiksi ajoiksi”.
Työ
oli tehty ja Isänmaa pelastettu
Isä oli kuulemma kertonut äidille, että Saksan apu
pelasti Suomen – oli nähnyt mustarististen lentokoneiden syöksyneen apuun Tali –
Ihantalassa, jossa kuulemma paljolti ratkaistiin Suomen itsenäisyys ja
tulevaisuus.
…
Rouva kertoi tuolloin isien olleen erilaisia, eivät niin
leikkineet lasten kanssa kuin nykyään. Olivat töissä, lukivat lehtiä ja
kuuntelivat radiota. Mutta kotona oli turvallista – isi oli paikalla ja oli
niin lämmintä. Isän merkitys oli ollut suuri ja oli ollut niin jännää oppia
uusia ihminen – vasta vajaa nelivuotiaana.
Rouva
kertoi aina olleensa ylpeä isästään,
joka oli ollut yksi niistä, jotka antoivat sen, mitä
heiltä odotettiin. He eivät olleet jälkeenpäin valittaneet mistään. Olivat
hiljentyneet Mannerheimin syntymäpäivinä – kiinnittäneet aina huolellisesti kunniamerkit
rinnuksiin ja kantaneet ne ylpeydellä teoista, joilla kansakuntamme oli
itsenäisyytensä pitänyt, vaikka vastassamme oli suurvalta.
Juna
tulee vielä –
… kaksi oli mennyt
ohi, kertomusta kuunnellessani tuli mieleen vaalitelttamme, jossa itsenäisyyttä
erityisesti kunnioitettiin. Aurinkolasit olivat tarpeen, vaikka aurinko ei enää
paistanut. Rouvan kertomus oli lähellä päätöstään. Kaksoset olivat katselleet
ja olleet hiljaa – kuuntelivatko, en tiedä.
Rouva
katsoi silmiin ja kysyi:
”Olet ehdokkaana eduskuntavaaleissa, olen nähnyt
kadunvarsimainoksesta”. Nyökkäsin hiljaisena. Rouva mainitsi vielä isänsä
saavuttaneen reservin majurin arvon ja heillä oli käynyt monia tunnettuja sodan
ajan upseereita. En kysynyt nimiä – en edes rouvan, en tohtinut – olin kuunnellut
vain hiljaisena. Silmiä kirveli.
Juna
tuli
Rouva kysyi mitä tekisin eduskunnassa. Kerroin 64.000
ajelehtivasta nuoresta. Rouva hymyili ja sanoi Adolf Ehnrooth´in kertoneen, että Suomen tulevaisuus on nuorissa ja
he ovat juuri niitä, jotka Suomea tulevat puolustamaan - itsenäistä Suomea.
Junan
ovet aukesivat
Rouva päätti kertomuksen sanomalla arvostavansa maamme
itsenäisyyttä ja hymyili – en kertonut numeroani, en tohtinut. Hymyilin
takaisin ja toivotin kaunista kevään alkua – Kaksoset heiluttivat käsiään, kun
rouva jatkoi istumaan junan istuimelle, kauemmaksi vaunuun – me jäimme
lastenvaunuosastoon. Tarina oli päättynyt – en ehtinyt kättelemään.
Ajattelin
matkalla vaaliteltalle,
että itsenäisyys on monille se tärkeä identiteetin osa,
josta tulee pitää kiinni ja palauttaa siitä kadonneet osat takaisin kotiin,
juuri tämän rouvan ja hänen kaltaistensa vuoksi.
Kertomus rouvan isästä oli mieleenpainuva – nuori mies
oli palvellut isänmaansa ja turvannut yhtenä tuhansista kotiseutunsa, perheensä
ja pienen tytön elämän - vapaassa maassa. Moni ei palannut kotiin – he olivat
antaneet kaikkensa.
Me sen sijaan palautamme ajelehtivat nuoret kotiin –
siihen yhteiskuntaan, johon he voivat luottaa ja joka huolehtii omansa!
…
Tee Sinä velvollisuutesi ja äänestä – se on tehtävä, josta ei voi
kieltäytyä.
Itsenäisyyden
palauttajat
Ilkka
Luoma
189 Helsinki - IPU
Itsenäisyyspuolue
AL .. IL .. VF .. Pz .. BL .. BLOG 52558
---17042015---
doc.: Kohtaaminen matkalla vaaliteltalle_17042015 –
Microsoft Word Starter
865s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti