Kohtaaminen matkalla vaaliteltalle

!

(Tunnetusti nyt sunnuntaina 19. huhtikuuta 2015 on eduskuntavaalien myötä kansa jälleen kaappinsa päällä – kolmasosa katsoi aktiivisuuttaan antaa äänensä jo ennakkoon – ja ollen hiukan enemmän kuin edellisellä kerralla – itsenäistä muutostako ilmassa?)

[ … kaupunkilainen pohti miksi poliitikot ovat usein epäluotettavia; eivät he aikuisten oikeasti tarkoita sitä, mitä puhuvat. Kaikki sanovat parantavansa hyvinvointia, lupaavat työtä, menestystä ja yhteenkuuluvuutta. Äänestävä nuori ei tiedä mitä uskoa, kaikki lupaavat korjata, laittaa kuntoon ja nostaa kasvun uudelle tasolle … ]

Työntelin kaksosrattaita Helsingin Pohjois-Haagan rautatiepysäkille, olin matkalla vaaliteltalle Narinkkatorille Kamppiin. Rattaissa istuivat kaksostyttömme Emmi ja Iina – 2v. Olin päässyt aseman ovien ulkopuolelle laiturille, kun hymyilevä vanhempi rouva kysyi: ”Ovatko kaksoset?” Kyllä ovat ja erilaiset, kuten isä ja äitikin …

Tästä alkoi pysäyttävä keskustelu

Rouva kertoi syntyneensä 1941, sota oli jälleen alkanut ja isä joutui ja pääsi rintamalle. Oli ollut jo koko Talvisodan. Rouvan äiti ja isä olivat menneet kihloihin ja naimisiin Juhannuksena 1939 – sodan aattona. Aurinko oli kuulemma paistanut lämpimästi ja tulevaisuus odotuksineen ja suunnitelmineen edessä.

Myrsky alkoi talven koittaessa

Suomi oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Suomen mies ja hevonen olivat rintamalla. Lomia ei tullut – rouvan isä oli rintamalla miltei koko ajan. Oli tosi kyseessä. Suomi oli menettämässä itsenäisyytensä – kaikki olivat kiinni uskosta, luottamuksesta omaan itseensä ja Mannerheimiin – näin oli rouvan isä kertonut myöhemmin.

Sota päättyi Saksan kolmannen valtakunnan osa-avun vuoksi

Hitler oli päättänyt, että Suomi liittyy samaan rintamaan voimansa tunnossa olevan Saksan rinnalle. Rouva syntyi, kun isä oli jälleen kutsuttu isänmaan palvelukseen – olimme jälleen sodassa. Nyt haettiin hyvitystä. Menetykset haluttiin takaisin. Itsenäisyyttä haluttiin vahvistaa ylittämällä jopa vanha rajakin – oli kuulemma sotataktinen veto.

Rouva jatkoi asemalaiturilla kertomustaan

Alkoi tarinan herkkä osuus ja oli hyvä kun silmilläni oli aurinkolasit. Rouva kertoi, ettei hän ollut kokenut isää kuin vasta 1945, kun isä täysin isänmaataan palvelleena palasi lopulta kokonaan kotiin. Lapin sota Saksan kolmatta valtakuntaa vastaan oli päättynyt. Isä oli ollut poissa liki koko ajan. Oli myönnetty harvoja lomia.

Rouva kertoi uhrautuvaisuudesta, ja jälkeenpäin ymmärretystä velvollisuuden tunteesta. Isät ja miehet eivät paljon kotia hoitaneet, se oli äidin valtakunta. Isä oli rintamalla puolustamassa maataan, kotiseutuaan ja perhettään. Kotona oli pieni tyttö – 1941 syntynyt, joka pääsi kokemaan isän vasta vajaa neljä vuotta myöhemmin.

Kotiin oli tullut uusi mies, mutta jälkeenpäin huomattuna – erilaisena

Nuoresta miehenalusta oli tullut mies, joka oli katsonut totuutta silmiin – samalla oli syntyneet ne monet tarinat ja kertomukset uhrautuvaisuudesta, toverin pelastamisesta – toveruudesta, jossa vieruskaveria ei koskaan jätetty. Oli kysymys itsenäisyydestä.

Rouva jatkoi kertomustaan – ja junakin oli jo mennyt

Seuraavia tuli, mutta tätä tarinaa ei varmasti usein tule vastaan. Rouva hymyili ja silitti kaksosiamme. Hänelle oli tullut muisto jostain kaukaa, kun isä oli palannut lopullisesti kotiin – sen rouva muisti, kuinka isän kädet tarttuivat häneen ja nostivat pienen tytön korkealle. Isä oli sanonut –

”Nyt se ohi, isi ei enää koskaan lähde kotoa pois pitkiksi ajoiksi”.

Työ oli tehty ja Isänmaa pelastettu

Isä oli kuulemma kertonut äidille, että Saksan apu pelasti Suomen – oli nähnyt mustarististen lentokoneiden syöksyneen apuun Tali – Ihantalassa, jossa kuulemma paljolti ratkaistiin Suomen itsenäisyys ja tulevaisuus.

…

Rouva kertoi tuolloin isien olleen erilaisia, eivät niin leikkineet lasten kanssa kuin nykyään. Olivat töissä, lukivat lehtiä ja kuuntelivat radiota. Mutta kotona oli turvallista – isi oli paikalla ja oli niin lämmintä. Isän merkitys oli ollut suuri ja oli ollut niin jännää oppia uusia ihminen – vasta vajaa nelivuotiaana.

Rouva kertoi aina olleensa ylpeä isästään,

joka oli ollut yksi niistä, jotka antoivat sen, mitä heiltä odotettiin. He eivät olleet jälkeenpäin valittaneet mistään. Olivat hiljentyneet Mannerheimin syntymäpäivinä – kiinnittäneet aina huolellisesti kunniamerkit rinnuksiin ja kantaneet ne ylpeydellä teoista, joilla kansakuntamme oli itsenäisyytensä pitänyt, vaikka vastassamme oli suurvalta.

Juna tulee vielä –

 … kaksi oli mennyt ohi, kertomusta kuunnellessani tuli mieleen vaalitelttamme, jossa itsenäisyyttä erityisesti kunnioitettiin. Aurinkolasit olivat tarpeen, vaikka aurinko ei enää paistanut. Rouvan kertomus oli lähellä päätöstään. Kaksoset olivat katselleet ja olleet hiljaa – kuuntelivatko, en tiedä.

Rouva katsoi silmiin ja kysyi:

”Olet ehdokkaana eduskuntavaaleissa, olen nähnyt kadunvarsimainoksesta”. Nyökkäsin hiljaisena. Rouva mainitsi vielä isänsä saavuttaneen reservin majurin arvon ja heillä oli käynyt monia tunnettuja sodan ajan upseereita. En kysynyt nimiä – en edes rouvan, en tohtinut – olin kuunnellut vain hiljaisena. Silmiä kirveli.

Juna tuli

Rouva kysyi mitä tekisin eduskunnassa. Kerroin 64.000 ajelehtivasta nuoresta. Rouva hymyili ja sanoi Adolf Ehnrooth´in kertoneen, että Suomen tulevaisuus on nuorissa ja he ovat juuri niitä, jotka Suomea tulevat puolustamaan - itsenäistä Suomea.

Junan ovet aukesivat

Rouva päätti kertomuksen sanomalla arvostavansa maamme itsenäisyyttä ja hymyili – en kertonut numeroani, en tohtinut. Hymyilin takaisin ja toivotin kaunista kevään alkua – Kaksoset heiluttivat käsiään, kun rouva jatkoi istumaan junan istuimelle, kauemmaksi vaunuun – me jäimme lastenvaunuosastoon. Tarina oli päättynyt – en ehtinyt kättelemään.

Ajattelin matkalla vaaliteltalle,

että itsenäisyys on monille se tärkeä identiteetin osa, josta tulee pitää kiinni ja palauttaa siitä kadonneet osat takaisin kotiin, juuri tämän rouvan ja hänen kaltaistensa vuoksi.

Kertomus rouvan isästä oli mieleenpainuva – nuori mies oli palvellut isänmaansa ja turvannut yhtenä tuhansista kotiseutunsa, perheensä ja pienen tytön elämän - vapaassa maassa. Moni ei palannut kotiin – he olivat antaneet kaikkensa.

Me sen sijaan palautamme ajelehtivat nuoret kotiin – siihen yhteiskuntaan, johon he voivat luottaa ja joka huolehtii omansa!

…

Tee Sinä velvollisuutesi ja äänestä – se on tehtävä, josta ei voi kieltäytyä.

Itsenäisyyden palauttajat

Ilkka Luoma

189 Helsinki - IPU Itsenäisyyspuolue

http://fi-ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

VAALIVIDEO

AL .. IL .. VF .. Pz .. BL .. BLOG 52558

---17042015---

doc.: Kohtaaminen matkalla vaaliteltalle_17042015 – Microsoft Word Starter

865s

Pahaolo sairastuttaa!

Kätköksissä oleva kiltteys ja vilpitön sinisilmäisyys kasvatti surumielisyyteenkin joskus vaipuvan urospuolustajan nousemaan kapinaan – mutta usein vain perhettään ja sukuaan kohtaan. Henkinen voima ei aina saattanut riittää muuhun – ja seuraukset olivat nähtävissä pakoon juoksevina vaimoina, äiteinä ja lapsina. Mies oli purkanut itseään.

Reviiripuolustus oli kiihkeimmillään monille isillemme ja isoisillemme Talvi- ja Jatkosodassa – tuolloin oli tosi kyseessä ja rintamilla koettiin vastuuta, velvollisuutta sekä pelkoa että epätietoisuutta – oliko naapurikomppania jo jättänyt asemansa ja mitä me nyt teemme – näin syntyi tarinoita myös karkureista – tosina ja huhuina. Sotiemme mies oli rintamalla keskimäärin uhrautuvainen ja puolusti reviiriään, kotiaan ja perhettään.

YLE 1 esitti tunteikkaan kertomuksen Case Ovaska ^1] – rintamasotilaasta, joka jätti asemansa Viipurissa 1944 ... tuntien loppuelämänsä häpeää, tuskaa ja toverien ”jättämisen” tunnetta. Historia on julma, se näkee vain merkinnät sotapäiväkirjoissa; sen sijaan se ei näe merkintöjä pahasta olosta, mitä taistelija sisuksissaan tunsi – mutta vaimo, lapset ja perhe näkivät ja kokivat, kun isä ja aviomies purki pahaa oloansa.

^1] Isien sota – case Ovaska ~  http://areena.yle.fi/tv/1320587    ----!

Kunnia ja häpeä

Menneinä aikoina tunnettiin kunniaa, häpeää ja vastuuta kuin velvollisuuttakin. Väärin perustein heitetty epäilys turmeli monen kunnon miehen sielun – oltiin merkittyjä – eikä voimat jaksaneet oikaista virhettä. Virhe oikaistiin perheelle, jonka lapset kantoivat usein isän taakkaa omaan elämäänsä ja vieläpä mahdollisesti kolmanteenkin polveen, jopa monikertaistuen.

Tänään moni on toimeton, oleilija-oleskelija ja luukulta luukulle seilaava – ei ole tarmoa, ei kohdetta eikä tavoitetta – isäin tuntemukset jäytävät – ukin hätä, pelko, väkivalta ja pahaolo synkistävät mielikuvaa hyvästä maailmasta. Verenperintö voi olla ”paha tai se voi olla hyvä” – kestokyky sen kantamiseen on yksilöllistä – perintö kulkee suvussa ja pahaolokin voi kasvaa.

Talvi- ja Jatkosodan miehet puolustivat isänmaatansa,

kukin tavallansa ja voimillansa. Kaikki eivät olleet kestäviä karhuja, osa oli heikkoja – olemmehan inhimillisiä. Yhteinen piirre heillä kaikilla oli – he puolustivat evolutiivisesti vuosimiljoonien perintäpainoista reviirimielikuvaa.

Varsinkin maaseudun pojat olivat tottuneet omaan maahan, peltoon – omaan pihaan ja oman pihan turvallisuuteen. Oma piha oli reviiri, se oli pyhä ja perheelle jyvitetty –sinne ei ollut vieraalla asiaa – ilman lupaa.

Tänään velloo käsittämättömällä pöhinällä julkihuutelu rasismista,

vaikka Suomessa sitä asiallisesti ottaen kokoomme nähden ei edes ole ^2]. Meillä on vain reviirit ja niiden puolustus – niin meillekin tulleet puolustavat reviiriään, niin kotona kuin omalla uudella maallaan, minne tultiin paremman elämän toivossa.

^2] Rasismi – lyhyt oppimäärä --   http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129007-rasismi-lyhyt-oppimaara

Voisimme unohtaa turhan kiusaamisen asiasta, jota ei merkittävästi edes ole olemassa – voisimme sen sijaan nostaa keskustelua hallitusta reviiriajattelusta, jossa sopu sijaa tekee ja kunnioitus toistaan kohtaan hyväksyntää saa.

Yksikään ihminen ei ole alkujaan paha –

jokaisen kaksivuotiskuva on täynnänsä lämpöä, herkkyyttä, vilpittömyyttä ja kirkasta katsetta huomiseen – jossain vain reviirien rajat ovat myöhemmin rikkoutuneet ^3] hallitsemattomalla tavalla. Ymmärtäkäämme luontoa ja evoluutiota, joka rakensi miljoonia vuosia vanhan reviiripuolustuksen – turvaksemme; jokaisen yksilön, perheen ja suvun kuin yhtenäisen kansakunnan turvaksi.

^3] Yhteisökiusaaminen ---   http://jontikka.blogspot.fi/2013/01/yhteisokiusaaminen.html   --

Meissä on vaikeita, helppoja sekä vähemmän vaikeita yksilöitä –

jokainen on laulunsa arvoinen, kuten tunnetussa esityksessä ^4] vankasti ilmaistaan. Jukurit ja herkät ihmiset, joita on paljon – tarvitsevat ja ansaitsevat sellaiset johtajat, jotka osaavat nähdä ”metsän puilta” ja osaavat olla se arvostuksen kohde, johon luottamus kohdistuu. Näitä johtajia on vähän ja moni odottaa maallemme juuri sellaista – Talvi- ja Jatkosodassa sellainen oli – häneen luotettiin ja kunniaa haluttiin kantaa vastuulla ja velvollisuudella, koska oli esikuva ja huoli perheestä.

^4] ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen” ---   http://youtu.be/bHTnzFq-PPA   ---

Jokaiselle yksilölle, perheelle ja suvulle on oma isänmaansa, jossa kukin tulee toimeen parhaiten juuri omalla äidinkielellään – siinä on se reviiri, joka on puolustuksen arvoinen ja tämä on kunkin elämän peruslähtökohta.

Jokaisella meistä on oma reviiri ja se on pyhä piiri ja kehä, joka muodostaa ykseyden ja identiteetin syntysanat.

Ilkka Luoma

http://jontikka.blogspot.fi

http://ilkkaluoma.blogspot.com

http://ilkkaluoma.kuvat.fi

...

AL       US



Sent

Cc: juha.sipila@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@keskusta.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; paivi.rasanen@intermin.fi ; teuvo.hakkarainen@eduskunta.fi ; pirkko.ruohonen-lerner@eduskunta.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; ari.puheloinen@mil.fi ; Hiltunen Rakel ; haavisto@fin.la ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; anni.sinnemaki@eduskunta.fi ; heidi.hautala@formin.fi ; liisa.hyssala@kela.fi ; paula.risikko@stm.fi ; maria.guzenina-rickhardson@stm.fi

Sent: Friday, January 25, 2013 10:47 AM

Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Polttomerkitty mieli kapinoi!

Ihmisiä kuluu loppuun taistelussa valosta

Piirros ~ https://pajusirkku.fi/tuote/jk-41-valontuoja/ - 

Music ~ https://youtu.be/QJj5KQcsOBg - OLDFIELD - Voyager

***

Kulutusmenestys kylpee päivän paisteessa. Ostovoima ja maine merkittävyydestä seurustelevat yleensä samassa kohteessa, ihmisessä, joka on tehnyt jotain sellaista, mikä on itsestä lähtenyt. Osaksi maine ja ostovoima kohtaantuvat taas ihmisissä, jotka ovat panoksensa lisäksi siivestäneet muiden aikaansaannoksilla. 

Kaikki eivät jaksa kyynärpäätaktikoida ja omia liukkaasti muiden ajatuksia ja ideoita. Kaikki ihmiset eivät halua kaksinaamaistua, eivätkä aina miellyttää vallan portaikoissa. Osa poistuu liian aikaisin, liian hiljaisina.


Monilla on omakohtaisia kokemuksia lähipiiristänsä, 

 ... kuinka käärinliinoissa ei viedä mitään sitä, mikä on arvokasta tämän päivän vertailuelämässämme, jossa kilvoitellaan paikasta auringossa saadakseen merkittävyyttä ja kulutusvoimaa. Menestyksen takana on myös ihmisiä, jotka eivät jaksaneet, halunneet tai vain voimat loppuivat havaintoon epärehellisestä pyrkyryydestä ympärillä. Toiset sanovat sitä luuseriudeksi ja toiset taas älyksi luovuttaa ennen mahdottomuutta. Tässä tapauksessa älylle voidaan antaa myös ilmaus kunniantunnosta ja lähimmäisen huomioimisesta.
...

Kolme tarinaa ja kolme pientä ihmiskohtaloa, 

 ... joille tunnusmerkkeinä olivat väsymys ympärillä oleviin valtapeleihin, toisten hyväksikäyttöön ja lunastamattomiin lupauksiin. Näiden kolmen - kohtaloonsa tyytyneiden kertomuksien yhteistekijänä olivat myös rehellisyys ja usko muihin ihmisiin, samoin kuin oma yrittämisen panos tuottaen paljon menestystä ympäristöönsä.

.............................

"Vilpittömällä pojalla oli intohimo olla hyvä keksijä ja näkijä 

Hän luki itsensä menestyksekkäästi tekniikan alan taitajaksi ylimmälle koulutasolle. Työ kutsui Karin (nimi muutettu) valmistumisen jälkeen heti ja hiljainen työhönsä tyytyväinen puurtaja teki valtakunnallisestikin tärkeitä ratkaisuja hyödyttämään muita. Työ kesti yli 20 vuotta, jolloin vilpittömästä pojasta tuli kiistaton ammattilainen. 


Kari, viime vuosina yleistyneissä yt-kahinoissa paikasta auringossa, 

 ... ei jaksanut kilvoitella pyrkyryydellä eikä mielistelyllä. Hän jäi pois työelämästä, ollen yksineläjänä erinomainen veronmaksaja valtiolle yli 20 vuoden ajan. Hän ei sairastellut, eikä hän juurikaan käyttänyt yhteiskunnan muitakaan kuluja aiheuttavia palveluita. 

Kari maksoi runsaat verot, sen monissa muodoissaan paikaten tulontasauksen rahareikiä omalla pienellä panoksellaan. Aikuiselämänsä yksin elänyt ahkera lukija ja elämää ymmärtänyt liekki sammui hänen ollessaan 48-vuotias. 

Kari ei jäänyt käyttämään ansaitsemaansa eläkekertymää, vaan hänen antama yhteiskuntapanos jäi hyödyttämään muita. Kari ei koskaan valittanut viimeisten vuosien omaa kohtaloa, vaan oli aina kiinnostunut, mitä toinen tekisi huomenna. Kevät oli muuttumassa kesäksi kun viimeinen tervehdys jätettiin".



Menestyksekäs kauppamies ja riitojen ratkaisija

"Menestyksekkään uran tehnyt erityisen kielitaitoinen kauppamies ja riidanratkaisija Kalevi (nimi muutettu) tapasi kohtalonsa väsyneenä yksin keittiönpöydän ääreen, juuri kun olisi tunnelin päässä alkanut valonkajastus. 

Maailmaa kiertänyt ja suomalaisen osaamisen mainetta uutterasti operoineen Kalevin hyvin eri kulttuureihin sopeutuneen rehellinen muita hyväksikäyttämätön elämän liekki sammui hänen ollessaan 47-vuotias. 


Kalevi ei myöskään valitellut omaa viimeisten vuosien kohtaloa, 

 ... vaan oli pikemminkin huolissaan omaisten jaksamisesta ja piti itseään esimerkkinä kuinka ei saisi kynttiläänsä polttaa molemmista päistä. Kalevi maksoi yhteiskunnalle runsaat verot sen eri muodoissaan ja poistui hiljaisesti ansaitsemaansa eläke-etuutta käyttämättä. 

Kalevin muisto jätti parempaa uskoa rehellisestä tavasta elää muille ja myös itselle. Kevään aurinko lämmitti ilmaa laskettaessa kukkia viimeiseksi tervehdykseksi".



Ajattelija ja nokkela insinööri

"Nuoruusvuosien käytännön ajattelija ja nokkela tuleva insinööri kävi tien kohtalonsa porteille monen koulun kautta, teki menestystä itselleen ja yhteiskunnalle ollen takavuosina hyvä veronmaksaja. 


Reino (nimi muutettu) oli oivaltaja, 

 ... jolle olisi ollut käyttöä jopa Arkadianmäen poliittisissa tuiverruksissa. Yrittäminen kävi voimille ja Reino joutui syvälle itsetutkiskelun viidakkoon. Viimeiset vuodet uutterana, mutta myös merkittävänä välillisten verojen maksajana hän tsemppasi ja ideoi muille menestystä. 

Reino oli loputon käytännön järjestelijä tuomaan intoa ja yrittämisen halua työntekijöilleen kasvattaen heitä ymmärtämään tämän maailman pyrkyryys ja kova peli paikasta auringossa. Reino tiesi, mistä puhui ja kaikki ihmiset hänen ympärillään pitivät ja tulivat hyvin toimeen hänen kanssaan. 

Reino antoi haastetta läheisilleen oivaltajana ja asioiden ymmärtäjänä. Kohtalo korjasi satonsa 46-vuotiaana. Reino jätti jälkeensä asenteen yrittämiseen ja nokkeluuteen tehden hyvää mieltä kanssaihmisillle. Hänen viimeinen kehoite oli mennä tekemään kevättyöt alkavan kauden koittaessa pian. Koivu sai silmut lehtiinsä".
..............................................



Nämä kolme tarinaa ovat tosia 

Liian moni viisikymppinen uupuu kesken. Maailmassassamme on väkeviä kertomuksia, jotka hiljentävät näkemään myös varjoisalle puolelle. Kaikki eivät jaksa ahnehtia, pyrkyröidä ja anastaa valtaa. Suurin osa ihmisistä on pieniä tarinoita elämästä, osaamisesta, perheen huolehtimisesta ja myös muiden näkemisestä. 

Kaikki eivät vain voi olla itseympäröivyytensä laskelmoivia maineen ja ostovoiman keräilijöitä. Toimivan yhteiskunnan totuus ja voima kumpuavat tavallisten ihmisten elämästä nähdä huomiselle tavoite. 

Muurahaiskeon työläiset tekevät jatkuvasti havaitsemattomia arkisankaritekoja, joista niin harvat hyödyntävät niin monien työpanoksesta liian suuren ja suhteettoman osuuden.

Jokainen yrittää kaikin keinoin viime kädessä edesauttaa lapsiensa tulevaisuuden tietä, mutta se ei voi mennä muiden kustannuksella, vaan elämässä pitää olla arvostusta myös toisille. Huomioimisella parhaat johtajat saavat kestävimmät ratkaisut ja menestyksen. 

Maailma jakautuu luontona kaikille ja maapallon resurssit ovat tarkoitetut jokaiselle kohtuudella. Kulutusjuhlinta johtaa mahdottomuuden kautta huomioimisen huomiseksi.


Ilkka Luoma