torstaina, huhtikuuta 21, 2016

Elämmekö nyt uudelleen Talvisodan aattoa?



[ID_C]
Olemmeko nyt samanlaisessa hallitsemattomassa tilanteessa kuin 1938 - 39?

Talvisodassa yhdistimme voimamme – sisällissota 1918 oli pois pyyhkäisty

Jokaisen uuden historiajulkistuksen jälkeen todetaan, että viimein on saatu viimeisin tieto todellisuudesta. Talvisota oli kansallinen yhtenäisyyden liike, jossa punaisimmat kommunistit jätettiin kotirintamalle. Kansalaisenemmistö yhdisti itsensä, kävi puolustukseen ja saavutti historiallisen torjuntavoiton. Aiemmin ei niin pieni ollut pärjännyt niin suurelle näin me kohotamme omaa kansallistuntoa - oikeutetusti.

Sen sijaan ennen Talvisotaa olisi voitu tehdä jotain – puhuttiin huhun mukaan tulevan presidentti J.K. Paasikivenkin tuhisseen: ”Tämä oli sitten Erkon sota”. Eljas Erkko oli ulkoministerinä ennen Talvisotaa ja ei uskonut Neuvostoliiton hyökkäävän eli piti itsepintaisesti kiinni ettei maanvaihtoja suoriteta, kuten Stalin oli toivonut jo 1938 mystisen lähettiläänsä Boris Jartsevin (Boris Rybkin) kautta.

Pureeko tänään kansallinen haukkahenkisyys ”uuserkkolaisuutena”?

Mikäli haluaa lukea lisää aiheesta: Suhteita suomalaisiin venäläisittäin, löytyy linkin
alta paljon sellaista, joka ei niin paljon ole ollut julkisessa käsittelyssä; se kuuluisa toinen näkemys.

Vastaus otsikkoon
Emme ole, jos kansalaisemme saavat ylläpitää tahtonsa ja sitkeän pintansa. Meille on luontumassa kuin itsestään idän ja lännen vedenjakajalle sovittelijan ja rauhanvälittäjän rooli 1] sotilaallisesti puolueettomana valtiona ratkomaan lännen ja idän keskinäisiä ongelmia – unohtamatta niitä yhä kasvavia etelän ja pohjoisen konflikteja, jotka nyt sikiävät Irakin sodan perintönä myös tänne Eurooppaamme 2] "
...
[!] Ilta-Sanomat 20. huhtikuuta 2016
”Suomi suunnitteli puolustuksellista hyökkäyssotaa”
~ http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001162535.html -
Tähän palaamme, sillä tuohon vakoiluun liittyy aiemmin avaamatonta Kreml tietoutta syksyltä 1939! |3
...
... Aikanaan laskimme saksalaiset maahamme vuonna 1941, tilanteen puolipakosta tai tehtiin kohtalokkaan väärä analyysi ja ajauduimme puolitahtoisena ajopuuna Saksan kolmannen valtakunnan rinnalla ”erillissotanamme” operaatio Barbarossa suurhyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan.

Saksa oli sentään Itämeren valtio niin 1941 kuin nytkin. Tänään Nato-sotilasjohtaja USA tulee kaukaa Atlantin takaa. Moni muistaakin, että Yhdysvallat on käynyt kaikki sotansa kaukana omilta rajoiltaan, jo vuodesta 1943 lähtien. Vallitseeko nyt meillä niin sanottu ”uuserkkolaisuuden” henki?

Sotaharjoitukset Yhdysvaltojen kanssa - Suomi tulee osaksi suurvaltapeliä [?]

...
EXTRA
Josif Stalinin uskomaton manipulaatio ja huijaus

TEKSTINUMEROINTI


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


AL | US | PZ | BL | BLOG 74137
---21042016---

OTSIKKOVAIHTOEHTO  

Toistuuko tänään 1939 - vakoilua, Pietarin turvaamista ja Naton taisteluharjoituksia

 

DOC: olemmeko nyt kuin 1938-39_21042016 – Microsoft Word Starter

390 |



.

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

Facebook lainaus - Ennakointi ryhmä (Petri Kylliäinen)

"Monella tapaa historia toistaa itseään. Mannerheim sitoi Suomea Saksan leiriin jo 1934 Saksan vierailullaan (poliitikoilta ei kyselty) ja NL oli oikeassa epäillessään Suomea käytettävän loppupeleissä hyökkäysreittinä NL vastaan (tämä toteutui heti kun Saksa aloitti sodan NL vastaan kesäkuussa 1941). Seuraukset NL tietoisuudesta asian suhteen nähtiin jo talvisodassa, jonka "välirauhaan" Suomi suostui kun Saksa lupasi olla Suomen rinnalla takaisin valtauksessa. Talvisodan jälkeen NL vaati Hangon käytöönsä puolustaakseen Pietaria ja Pietarin laivaston liikkumismahdollisuutta -- sieltä kun voi ampua tykeillä pitkälle Suomenlahdelle. Nyt USA haluaa tulla harjoittelemaan Suomessa ja vielä maihinnousua Hankoon (josta voisi kriisi aikaan kontrolloida Suomenlahtea) ja Presidentti kuulee asiasta kun armeija on jo sopinut asiasta. Eli historia toistaa jällleen itseään -- suurvalta houkuttelee Suomen armeijan johdon rinnalleen suunnitellessaan Venäjän vastaista toimintaa ja poliitikkoja viedään kuin pässiä narusta mukaan uuteen taistoon maailman hegemoniasta, jossa suomalaisten osaksi tulee jälleen kuolla turhaan suurten pelinappuloina. Mutta, tällä kertaa body count voi olla sadoissa tuhansissa tai miljoonissa, jos jäämme ydinaseilla suoritettavien ensi-iskujen kohteeksi antamalla Venäjän viholliselle maaperämme käyttöön".