lauantaina, tammikuuta 27, 2018

Onko Sauli Niinistöllä aktiivinen moraali?





Hurstin asiakkaat - herääkö moraali auttamaan hädän alaisia?



Viimeisessä Presidentinvaalit 2018 tv-vaalitentissä Yle' ssä Sauli Niinistö kiersi moraalia ja laittoi valtaoikeuksien syyksi [1, ettei reagoinut mahdollisuuteen olla allekirjoittamatta lakia *, joka on tunnustettu heti kättelyssä vaillinaiseksi ja valtavaa kritiikkiä aiheuttaneeksi – kysymyksessä aktiivilaki, jossa työtön laitetaan seinää vasten ---


... Niinistö kiersi vähintäänkin moraalisen velvoitteen

Demareiden ehdokas Tuula Haatainen oli oikeassa. Niinistö olisi voinut jättää allekirjoittamatta lain, jolloin se olisi noussut uudelleen Keskustan ja Juha Sipilän johtamassa hallituksessa esille.

Toki presidentin valtaoikeudet eivät ylety sisäpolitiikkaan, mutta nyt olisi ollut moraalinvartijan puheenvuoro paikallaan – ja sitä presidentti kiistatta on, tai pitäuisi olla.


Niinistö paljasti, ettei hän ainakaan ole työväen presidentti. Tässä kohtaa Niinistö menettää paljon demareiden ääniä tulevana sunnuntaina – varsinaisena vaalipäivänä, jolloin kansa arvioi tätä Niinistön selittelyulostuloa.

Nyt toveripiiri järjestää vuosisadan ensimmäisen ”massakansankokouksen” so. mielenilmauksen yhden päivän ”lakolla”, jossa tuomitaan jyrkästi tehty aktiivilaki, jolla oli hyvä tarkoitus, mutta väärin sisällöin ja menettelyin.

On itsestään selvää, että jokainen tietää työn olevan elämän suola – mutta kun töitä ei kaikille ole – tämä fakta on vihdoin tajuttava. Nyt tuosta aktiivilaista maksetaan hinta, joka tarkoittaa yli kuuden maitolitran menetystä kuukausittain – köyhiltä lapsiperheiltä.


Paavo Väyrynen ehdotti: Lahjoitan 50.000 euroa Hurstin leipäjonon ylläpitoon!**

Samassa Yle' n tv-vaalitentissä ehdokas ja europarlamentaarikko Paavo väyrynen kohahdutti muun muassa Twitterin soikeaksi – hän lupasi presidentinpalkkiostaan 50.000 euroa Harri Hurstin laupeuden työlle (jos tulee valituksi) – ruokajonoihin, jotka kasvavat vuosi vuodelta. Hursti oli itkenyt [2, kun jonot kasvavat ja häneltä loppuu (loppui) raha – tähän jakelutoimintaan.
...

Paavo Väyrynen tuli kuulleeksi Hurstin epätoivon ja teki oman ehdotuksensa – suoraan kansalle. Media rääkäisi, ja piti tekoa häpeällisenä äänten kalastelu-osteluna. Tässä kohtaa media ja julkisuushenkilöt olisivat voineet ajatella kahteen kertaan – ei ajatellut, esimerkki tässä ---

...
Toistaiseksi istuva presidentti Sauli Niinistö tuli aiemmin myös maalanneeksi – sinällään oikein, mutta moraalisesti arveluttavasti, ilmaisten elitisminsä, etteivät tuloerot ole ongelma [3, ja ne ovat Suomessa maltilliset … tässä kohden köyhä tuolla Hurstin jonossa ei enää edes kiinnitä huomiota tuloeroihin, kun pitäisi pysyä leivän syrjässä kiinni.

Hätä kasvaa, vaikka kaikki leipäjonoissa eivät ehkä aivan viimeiseen hätään ruokaa hae – suurin osa kuitenkin.


Missä mennään Suomi ja suomalaiset, jos presidenttimme on elitisti, ja huomiota houkuu vain kerran vuodessa, kun valtaapitävä juhlii Linnassa Itsenäisyyspäivää – kansan kustantamana.

Mitä teemme – kun moraali ahdistaa, ja näköpiiri on kullattu ja kyky havaita syrjäytymistä [4, ajelehtimista – erityisesti nuorten osalta - on kosmeettisessa luokassa, kunhan edes jotain.

Nyt pitäisi tehdä täysillä käännös, jossa liialliset tuloerot sekä työttömän tahaton kuristaminen poistetaan … ja nuoriso, moni osin pitäisi saada yhteiskuntajunaan mukaan.

Kansalainen – Sinä teet arvovalintoja sunnuntaina!




Kaksintaistelupari



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB FB BLOG 160532

DOC hurstin jonossa_26012018.doc – OpenOffice Writer
PVM 26012018


447_4103

Ei kommentteja: