lauantaina, kesäkuuta 30, 2018

Presidentti Sauli Niinistö sai kiitokset Kremlistä*





Putin & Niinistö



Suomelle vahvistui neuvottelupöydän kattajan rooli (ydinase)suurvaltajohtajien kahdenkeskiselle tapaamiselle. Tästä on kiittäminen Sauli Niinistöä [1, joka on oivaltanut jo vuosia sitten roolimme täältä idän ja lännen vedenjakajalta [2.

Nyt Kreml kiitti, sillä ilman Venäjän presidentti Vladimir Putinin hyväksyntää ei Suomi olisi valikoitunut Venäjän ja Yhdysvaltojen päämiesten neuvottelujen keskipisteeksi**.

US presidentti Donald Trump on ollut perinnemedian ja sotahaukkojen puristuksessa sinnikkäästi väitettyjen presidentinvaalisekaantumisten osalta – on väitetty, että Venäjä ja Kreml olisivat sotkeutuneet vaaleihin … Nyt kolme eri tutkintalinjaa ovat tehneet kohta yhteensä neljä vuotta selvityksiä, eikä suoria todisteita Venäjän osallisuudesta ole löytynyt

Nuo tutkimukset ovat estäneet Trumpia toteuttamasta osin vaalilupauksiaan [3, joista yksi oli saavuttaa ystävälliset ja toimivat valtiosuhteet Venäjän – maailman suurimman raaka-ainevaltion kanssa. Trumpilla nähtävästi siinsi ja siintää silmissään jättidiili US-tuotantokoneistojen ja RU-raaka-ainetoimitusten välille (?)


Olemme innostuneita – pidetään silti viileä puolueettomuutemme – sitä arvostetaan

On syytä pitää innostumisen profiili aisoissa. Nyt on kysymyksessä junailu, jossa tärkeintä poliittista mahdollistajaa on katsottava Mäntyniemestä ja Presidentinlinnasta. Muut ovat käytännön tärkeitä statisteja, pääministeriä myöten!
LINK ~ https://yle.fi/uutiset/3-10278213 - Ote: ” Visit Finlandin markkinointipäällikön Heli Jimenezin mielestä tapaaminen kartuttaa koko Suomen mainetta puolueettomana ja turvallisena maana. Tapaaminen on hyvä esimerkki siitä, että pystymme tarjoamaan kokoontumismahdollisuuksia nopeasti ja se varmasti vastaa mielikuvaa, jota haluamme Suomesta rakentaa… ” -Yle


On myös toinen syy luoda suhdetoiminta Putinin Venäjään,

sillä maailman suurin talous Kiina [4 rakentaa yhä tiiviimpiä suhderakenteita suoraan Venäjän kanssa [5 – muodostaen näin itäisen voimakeskittymän, joka on mahdollisesti liikaa Yhdysvalloille. Trump haluaa olla mukana suurien pöydässä, johtajien kanssa, joilla on valtaa, suunnitelmia ja tulevaisuutta.

Trump haluaa kiilata Putinin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin väliin. US on jäämässä suurvaltatasolla kakkosviulun soittajaksi – vain sen maailman kallein ja sotinein taistelukoneisto ylläpitää US-suurvaltahegemoniaa – tosin Yhdysvallat on myös maailman suurin asekauppias [6.

Keskinäinen tapaaminen lähestyy ja mantereet saattavat liikahtaa

Trump ja Putin tullevat henkilökohtaisesti hyvin toimeen, jokin yhteinen vetovoimatekijä on olemassa. Trumpia on estetty lähestymisessä Putinia kohtaan, sillä amerikkalaiset sotahaukat eivät halua parempia suhteita Venäjään, se vähentää aseiden tilauksia ja sotien aloittamisen mahdollisuuksia.


Asiantuntijat tietävät US' n sotivan liki jatkuvasti jossain päin maailmaa [7

luvalla tai luvatta [8, ja aina hyökkääjänä kaukana omilta rajoiltaan. Jatkuvat sodat ylläpitävät satojen miljardien sotateollisuutta [9 ja tätä sotahaukat suojelevat kaikin keinoin.

Sota tuo myös talouden voittoja – muistamme Korean sodan noususuhdanteen yltäneen jopa Suomeen asti. Samoin Vietnamin sota oli amerikkalaiselle sotateollisuudelle onnenpotku ja lottovoitto, kun Vietkong ampui kilpaa alas amerikkalaisia rynnäkköhelikoptereita.




Manipuloitu kuva - Trump & Putin


Entä nyt, kun Trump pääsee kahden kesken Putinin kanssa?

Nyt on mahdollisuus valtiosuhteiden normalisointiin ja maailmanrauhan stabiloitumiseen, jotta suurvaltajohtajat pääsevät kauppoihin ja kitkemään kansainvälistä terrorismia – mitä se sitten pitääkään sisällään.

Samalla idän ja lännen välinen vastakkainasettelu lientyy ja mahdollistaa myös Itämeren ja muunkin Euroopan laajemman rauhanomaisuuden ilman nokittelua ja sotakoneuhoa (muistamme esimerkiksi US sotakoneen itse itsensä kylään kutsun [10 Kuopion Rissalaan [11, josta lennettiin näyttävästi ärjyviä taistelu- ja ilmahyökkäysharjoituslentoja kohti Venäjän rajaa – yhdessä suomalaisten Hornetien kanssa)


Trumpin on pitänyt miellyttää tavallansa sotahaukkoja

US on kalistellut miekkojaan ja esitellyt rynnäkkösodan hauistaan eräänlaisina ”lasten hiekkalaatikkoleikkeinä” - joihin lännenmiehen perinnemedia on rinnat rottingilla osallistunut – luoden osaltaan hyytävää Venäjän uhkaa [12 – alkaen lööpityksistä, jotka ovat kauppojen lehtiständeiltä pompsahdelleet lukijoiden silmille**.

Mistä tämä innokas vastakkainasettelu ja yksipuolinen venäjäkielteinen kirjoittelu johtuu – siinä on perinnemediaväelle se kaikkien toimittajakysymysten äiti!


...
Viitteet:
[1 Presidentti Niinistö on toiminut johdonmukaisesti rakentaen yhteyksiä niin itään kuin länteen – myös ajankohtina, jolloin innokkaimmat natottajat olisivat laittaneet Venäjän täyteen boikottiin. Niinistö on ymmärtänyt tilanteen ja meidän sijaintimme 1300 kilometrillä kiinni Venäjän ehkä tärkeimpään maa-aluerajaan – Kuolasta Leningrad oblastiin … ~ x -
[1 Tuleva (ydinase)suurvaltajohtajien tapaaminen on melkoinen luottamuksen osoitus presidentti Sauli Niinistölle. Suomi on idän ja lännen vedenjakajalla, lisäksi Niinistö on ymmärtänyt pitää ovet auki myös itään, ollen jopa "sanansaattajana". Ehkä tärkein lopullinen niitti oli Saulin ilmoitus suomalaisuudestaan*, kun kysyttiin kantoja lännen sotakoneeseen Natoon. Tunnetusti suomalaiset enemmistönä vastustavat Natoa. On selvää, ettei Suomi olisi tullut kysymykseen tapaamispaikkana ilman Kremlin suostumusta. Näin osaltansa Venäjän presidentti Vladimir Putin kiitti presidenttiämme hänen avauksistaan. Suomi on kansakuntansa tahdosta sotilaspoliittisesti liittoutumaton maa, suoraan 1300 kilometrillä kiinni Venäjän ehkä tärkeimmällä maaraja-alueella[LINK]
[5 Kiina on tiettävästi pyrkimässä Arktisen neuvoston täysjäseneksi [13 Koillisväylänkin vuoksi - eräänä Kiinan silkkitiekandidaattina. Olisiko kolmen suuren yhteistapaaminen tulossa ajankohtaiseksi? Voisimme tuossa tilanteessa puhua "trumpimaisesti" superdiilistä. Kun puhutaan Suomesta, ei pöytää osata vain Helsingissä kattaa, kyllä se onnistuu Rovaniemen ympyröissäkin, olisi maksimaalisesti valoisaa aikaa neuvotella. Eiköhän poronkäristys puikulaperunamuusilla ja puolukkahillolla maistuisi kaikille kolmelle ja meidänkin presidentille … ~ https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nama-asiat-trumpin-ja-putinin-tapaamisesta-tiedetaan-mtv-uutiset-kokosi-tiedonmuruset/6964422 -
[8 Serbian Kosovo, Irak 2003- ja Syyria 2013 -
[10 Ulkoministeri Timo Soini vahvisti: Aloite amerikkalaishävittäjien vierailulle tuli Yhdysvalloista … ~ https://yle.fi/uutiset/3-8669098 -
[13 Elämme todellisten mullistusten aikaa – olemme Arktisen neuvoston puheenjohtaja, neuvosto johon Kiina on saatujen tietojen pohjalta hakemassa liittymisaudienssia täysjäseneksi [X7 – ehkä juhlakokouksessa Rovaniemellä, jossa presidentit – Niinistö, Xi Jinping, Vladimir Putin ja Donald Trump kohtaavat, voisimme nähdä ja kokea jotain uutta mullistavaa. Rovaniemellä saisimme uudistetun ”vuoden 1975”, jolloin presidentti Urho Kekkonen kopautti ETYK-puheenjohtajanuijalla merkittävän kokouksen päättyneeksi. Vuonna 1975 Kekkonen voimapresidenttinä sai tunnustuksen Suomen puolueettomuudesta – kaikilta ilmansuunnilta. Näin syntyi kestävän kehityksen ajatus --- ”Suomi – idän ja lännen vedenjakajalla – rakentaa välittäen suhteita” ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/yle-yritti-venajan-uhkaa-presidentti.html -


EKSTRA
UPI-FIIA Mika Aaltola [14 ei tunnu ymmärtävän, että Suomen valikoituminen kokouspaikaksi johtui Suomen sotilaspoliittisesta liittoutumattomuudesta ja siitä, että Suomi on idän ja lännen vedenjakajalla. Toisekseen tämä valinta oli todellinen tunnustus presidenttimme Sauli Niinistön tavalle nähdä itsensä suomalaisena kansakuntansa jäsenenä*** ... Lisäksi Niinistön kyvyt avauksien osalta niin länteen kuin itään ovat huomattu niin pöydän kattajana kuin välittäjänä sekä sanansaattajakin … ~ https://yle.fi/uutiset/3-10279286 -
[* Putinin aiempi ilmaus Wienistä tapaamispaikkana oli politiikkaa, jolla muistutettiin, että kokouksenpitopaikka on arvokysymys isännälleen ja näin haluttiin muistuttaa Suomea, miten asioita tulisi hoitaa ydinasesuurvallan näkökulmasta, sen rajanaapurista. Se oli muistutus pr. Niinistölle suosituimmuuden elinvoimasta [15. Suurvaltapeli on kovaa, ja siinä menestyy vain sotilaspoliittisesti liittoutumattomat - mikäli halutaan olla pöydän kattaja ... välittäjä ja sanansaattaja. Kreml osaa politiikan nuotit - ja siinähän me olemme ammattilaisia – tulkitsijoina sekä arvioitsijoina. On myös toinen mahdollisuus! Mikä?
[15 Nato - isäntämaa pöytäkirjan jälkeen toinen suoranaisesti suomalaisten ulkoisiin sotiin liittyvä kohtalon kysymys, joka nyt veisi suomalaiset sotilaat maamme rajojen ulkopuolelle taistelutehtäviin. Suomalaisten onneksi helposti irtisanottavissa oleva aikomuspöytäkirja. On huomattavaa jo se, että olemme Afganistanissa sodan osapuoli* - NATOn sotaoperaatiossa - ~ https://yle.fi/uutiset/3-10279849 - Ote: ”Suomi on valmis taisteluihin Britannian luotsaamissa valmiusjoukoissa. Suomi osallistuu Britannian johtamiin JEF-valmiusjoukkoihin … ” -Yle



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Savonlinnasta

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 173512

DOC trump_putin_29062018
PVM 29062018



1090_10520 – 10:22/12:44

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

Putinin tiukka ilmoitus Krimin osalta perustuu historiaan ja krimiläisten tahtoon jo 1990-luvulta. Aikanaan Neuvostoliiton pääsihteeri Hrustshev lahjoitti Krimin Ukrainan sosialistiselle neuvostotasavallalle - nykytiedon mukaan laittomasti (?) ... Krimiläisten enemmistö äänesti 2014 Venäjään liittymisen puolesta. Trump on valmis Jerusalemin vastapainoksi hyväksymään Krimin nykyisen statuksen lopulliseksi? Mitä maa-alueita US miehittää vastaavanlaisesta? Ovatko siellä asuvat alkuasukkaat äänestäneet itsensä osaksi USA' ta?

...
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005741059.html -

"Venäjä: Putinin ja Trumpin tapaamisessa Helsingissä voidaan keskustella kaikesta muusta paitsi Krimin tilanteesta – Trump ei sulje Krimiä eikä edes mahdollisia myönnytyksiä pois asialistalta

Donald Trump ei kieltänyt mahdollisuutta, että Yhdysvallat voisi liennyttää suhtautumistaan Krimin valtaukseen ... "