Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristösaasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristösaasteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2018

Gaia kuumenee – jäähdyttelemmekö kulutustamme – III




Voisiko eduskuntamme vihertää?


IPCC julkisti tylyn, uhkaavan ja lohduttoman kuvan ympäristöstämme ja ilmastonmuutoksesta ja poliitikkomme vastaavat [1, joka on ryöstäytynyt käsistämme – oman ahneutemme vuoksi. Ilmastoapostolit ovat puhuneet/ kirjoittaneet vuosikausia tästä nyt julkistetusta ilmaston- ja ympäristönmuutosjatkumosta.

Maaemo kuumenee – miksi, siksi, että nyt on näytetty toteen kiistatta meidän ihmisten oma osuus ympäristömme elinolojen vaikuttajana, tuhoajana ja ”lopullisesti muuttajana”. Me haluamme yhä enemmän, nopeammin ja useammin.

Meidän pitää kasvaa – kuuluu ympäristöllemme hyytävä kasvuhokema. Poliitikot vaativat kasvua, liikemiehet huutavat ja ja kansa komppaa – lisää, enemmän ja nopeammin.

Helsingin Sanomat kirjoittaa toimittajien Minttu Mikkosen ja Heli Saavalaisen näppäimistöiltä, joita ehkä tekstigeneraattorit auttoivat nopeuttamaan sanallista tuotantoa, kun täälläkin pitää kasvaa, tai ainakin nopeutua – enemmän informaatiota lukijoille – oli se sitten oikeaa tai väärää … miten lukija aina faktantarkistukset tekisikään? Mihin totuuteen me lukijat voimme luottaa? [2.

Ilmastoteoissa pitää kiristää tuntuvasti tahtia – Maailman pelastaminen vaatii tutkijoiden mukaan muutoksia myös tavallisilta ihmisiltä


Kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 7.10.2018 - 4:12
Gaia kuumenee - jäähdyttelemmekö kulutustamme? [3 Gaia on maaemo, intiaanien pyhä äiti maa. Aloitetaan kulutuksemme jäähdyttely - puolitatko sen? Viaton kysymys: miten käy, jos kaikki kiinalaiset ja intialaiset kuluttavat kuten amerikkalaiset? Kiinan ja Intian väkilukusuhde on ~2,8/7,8 ja amerikkalaisten ~0,32/7,8. Millainen on amerikkalaisten päästömäärä kumuloituneena viimeiseltä sadalta vuodelta, entä kiinalaisten? [4. Entä per capita kehitys graafisena esityksenä samalta sadalta vuodelta? Vakavia kysymyksiä - entä meidän suomalaisten osuus per capita ajattelussa ja sekin viimeiseltä sadalta vuodelta? [Kuva 1.]

Kysyin tätä kirjoitellessani itseltäni:
mitä minä teen tämän yhteisen talkoon hyväksi. Entä Sinä?


Seuraavaksi HS kirjoittaa vieläkin lisää, tällä kertaa jälleen toimittajana Minttu Mikkonen:

Meidän on muutettava elämäntapaamme perustavanlaatuisesti, linjaa vuosikymmenen tärkein ilmastoraportti


Kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 8.10.2018 - 8:49
Gaia kuumenee – jäähdyttelemmekö kulutustamme? Oletko valmis puolittamaan kulutuksesi? * Vähemmät ajokilometrit, vähemmän lentomatkoja - enemmän kävelyä ja pyöräilyä. Puolitatko lihan kulutuksen ja kaksinkertaistat kasvikset. Alennat kotilämpöä 19-20 asteeseen. Käännytkö kannattamaan väliajaksi ydinvoimaa? [5 Ostat vähemmän ja harkiten [6. Minimoit muovin käytön [7 ...

Niin, nyt vitsit on loppu, vaikka vastaväittäjiä on edelleen. Saammeko täksi viikoksi lokakuisen "helleaallon"? Entä vastuumme kumulatiivisesta kertymästä päästöjen osalta, vaikkapa sadalta vuodelta. Olemme täällä lännessä kuningaskuluttajia - per capita, ja erityisesti kertymän aikaansaajana!
[T]




Palaamme vuosien taakse – Gaia kuumenee – jäähdyttelemmekö kulutustamme I:

Ote: ” … USA on ylivoimainen hiilidioksidipäästäjä. EU nousee mukavasti mitalikolmikkoon ja Kiina kasvaa hyvää vauhtia kärkikaartiin. Öljy, kivihiili ja maakaasu varastoituivat maaemon sisuksiin satojen miljoonien vuosien aikana.

Lähinnä länsimaiden markkina- ja kulutuskasvu on käyttänyt viimeisen 100 vuoden hiilivetyjen määrästä suurimman osan - pelkästään USA on kuluttanut, pöhöttyäkseen yhdeksi maailman lihavimmista kansoista, ja kasvattanut autonsa "kuorma-autokokoluokkaan" ja ilmastointijäähdyttelyn sille tasolle, että sen energian tuottamiseen on tarvittu pohjaksi noin miljoonan vuoden viherkasvu, joskus kauan sitten.
Luonnon varastoimat hiilivedyt purskautettiin ilmakehään 100 vuodessa. Nyt ihmettelemme, miksi Etelä-Suomessa on tänä uutena vuonna 3-5 astetta lämmintä - eräät kuitenkin väittävät, että poikkeusvuosi 2006 mahtuu pitkien ajanjaksojen vaihteluväleihin. Millainen on vuosi 2008? … ” -näin kirjoitimme yli 10 vuotta sitten.

Ja vielä linkki ympäristön kestokyvyn rajamaille kysymyksellä Kiinasta, joka kasvaa liikaa? --- [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2009/10/kiina-kasvaa-nopeammin-kuin-maallinen.html - ]


Entä nyt – oletko valmis puolittamaan kulutuksesi?

linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=6461631 – alta – ORIG 04.04.2014

Sähköbussi Helsingin Lassilan Kaupintiellä

Entä nyt, kun se kuuluisa läjä on jo housuissa?

Olisiko vastaus väliaikaisajatteluna ydinvoimassa [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/09/ydinenergiasta-pakotettuun.html - ], entä ajettujen kilometrien verotuksessa [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/01/in-kilometriverotus-on-suurempi.html - ], ellei peräti ainoasta verotuksesta, joka kohdistuisi jopa reaaliaikaisena ja progressiivisena aiheuttamaasi kulutus- ja ympäristöjälkeesi,

[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/01/ja-koko-kansa-oli-kulutusverolle.html - ] … Otsikolla: ”Ja koko kansa oli kulutusverolle pantava" … ,

jolloin kuka tahansa näkee sinun haittajälkesi lukuarvona; mitä suurempi miinusluku, sen enemmän olet sotkenut elinympäristöäsi, mutta myös plusmerkkisenä lukuna, jolloin katsoja näkee sinut ympäristöjäljen korjaajana, jolloin yhteiskunta ei verota sinua, vaan saat kansalaispalkkaa positiivisesta ympäristöteoistasi!

Nyt on vitsit loppu, vai olenko pahasti erehtynyt ja Gaia vain toistaa sellaisia kiertorytmejä, joissa olemme olleet jo viimeiset miljardi vuotta … Eihän evoluutio katso ihmisen näkökulmasta; se katsoo vain omasta biosfäärillisestä ”tarpeesta”, jossa sopeuma ja harmonia kohtaavat – myös ilman ihmistä – joukkosukupuuttoja on ollut jo aikakausina ennen meitä.



Viitteet:
[1 Hymistelyä riittää. Gaia (maa-emo) kuumenee - jäähdyttelemmekö kulutustamme? Voisinko puolittaa kulutukseni (ja tuplata tietämykseni) ainakin täällä elintasolännessä? Mikä olisi maapallollamme se oikea (meitä elättävälle biosfäärille) sopiva kulutuksen jälki per capita? Pitäisikö meidän myös kantaa vastuuta kumuloituneesta päästökuormasta? Paljon kysymyksiä. Olisiko aika julistaa maailmatalkoot - "vihollinen" on yhteinen - meidän ahneus ja pyrky saada lisää, enemmän ja nopeammin. Mitä ajattelit tehdä? … ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005857403.html -
[7 ~ https://www.facebook.com/groups/8873949009/ – Without Plastics Group in Facebook



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 180699

DOC gaia_kuumenee_08102018.doc – OpenOffice Writer
PVM 08102018

779_7367 – 19:04_20:19

[IL180526BL]

tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Talvivaaran purkuputkessa muhii aikapommi – paikallisille ja valtiollemme!

                                                          

Millainen ympäristötuho meitä odottaakaan Talvivaarassa, sen kiistellyssä lasku- eli purkuputkessa, jolla olisi tarkoitus siirtää kohtalokas ympäristöongelma, ettei jopa ympäristörikos pois näköpiiristä seuraaville sukupolville.


Talvivaaran jätevesiputki Nuasjärveen ei ole yhteiskunnan etu, vaan jätevedet tulee puhdistaa ympäristöluvanmukaisesti, kunnolla eikä jättää ongelmaa muhimaan ympäristöpommiksi tuleville sukupolville.


Uutisissa ja tiedotusvälineissä ministerit ja viranomaiset uhkailevat Talvivaaran täyttyvän vesistä ja vesien hätäjuoksutuksilla tai hallitsemattomasti kaivokselta vyöryvillä vesillä

Se on kaupallinen valinta johtuen pyrkimyksenä tyhjentää osa avolouhosta, jotta kaivoksen louhinta voitaisiin aloittaa mahdollisimman nopeasti (1). Jos keskityttäisiin kestäviin, saatavilla oleviin ja laillisiin vedenpuhdistus-menettelyihin, niin vedet voitaisiin hyvin varastoida esimerkiksi avolouhokseen, jossa on tilaa 11 miljoonaa kuutiota ja käytössä reilut kolme miljoonaa kuutiota (2, 3).

Varastointi on toki uhka pohjavesille, mutta se on toistaiseksi hyväksytty ympäristöluvassa kaivoksen lopettamisen yhteydessä joka tapauksessa tapahtuvana toimenpiteenä.


Mikään vastuullinen ostajataho ei ryhdy yhtiön erittäin suurille korvausvaatimuksille ja sosiaalisen lisenssin menettämiselle altistavaan purkuputkihankkeeseen

Ostajien vaatimukset perustuvat myyjien tarjoukseen purkuputkesta väärin tai harhaanjohtavin ympäristövaikutus- ja laillisuustiedoin. Tällainen kaupankäynti ei ole Suomen etujen mukaista. Voidaan esimerkiksi kysyä aiheuttiko Talvivaaran aikaisempi kupla osin Suomen luottoluokituksen laskun.


Uhkaus vesien hallitsemattomasta juoksutuksesta sekä purkuputkihakemuksessa, että viranomaisten ja ministerien toimesta on äärimmäisen laiton uhkaus

Se voidaan ymmärtää uhkaukseksi toiminnasta, joka on Talvivaarassa johtanut syytteisiin törkeän ympäristön turmelemisesta. Tämä on sellainen rikos, jonka valmistelusta ilmoittamatta jättäminenkin on määrätty rangaistavaksi puolen vuoden vankeuden uhalla. Liekö tämä syy miksi rikoksella uhkaillaan avoimesti. Perustuen aikaisempiin oikeuspäätöksiin ylimääräiset ELY’ n ”hätäjuoksutukset” ovat myös laittomia (4), ja jopa AVI’ n poikkeusympäristöluvalla tehtävä juoksutus on laiton (5).


Kalkkisaostuksella käsiteltyjen jätevesien väittäminen puhdistetuiksi on törkeää vääristelyä

Ministeri Vapaavuoren termi ”puhdistettu vesi” antaa jo olettaa, että vesi olisi tavanomaista järvivettä puhtaampaa.

Talvivaaran konkurssipesä hakee jäteveden purkuputkea Sotkamo - Kajaanin tärkeälle Nuasjärvelle. Valtion hallitsema ja rahoittama pesä on mallintanut järven keskelle laadultaan heikkenevän 314 hehtaarin sekoittumisvyöhykkeen useiden haitallisten raskasmetallien, kuten elohopean kadmiumin ja nikkelin suhteen.

Hakemuksessa on ohitettu lukuisia jäteveden haitta-aineita kuten arseeni, hopea ja beryllium sekä lantanoideja *] ja radioaktiivisia aineita. Talvivaaran valitsema kalkkipuhdistus ei sovellu pahimpien vesien puhdistamiseen esim. arseenista. Kyseessä on pahimman käsiteltävän jätteen osalta oleellisesti erilainen prosessi kuin lainvoimaisessa ympäristöluvassa.


Talvivaaran ”puhdistettujen” vesien tähän saakka aiheutuneen saastumisen vaikutukset on havaittu suurimmilla kohdejärvillä kalojen karkoittumisina, kalojen saastumisena/laadun heikkenemisenä sekä pieneliöiden muuttumisena suolaisen veden lajeiksi. Rantojen ja sedimenttien pilaantumisesta on kasvavaa näyttöä. Järvillä on löyly/pesuvesikieltoja johtuen mangaanista.


Talvivaaran purkuputkihanketta on tarkasteltava yhteiskunnan kokonaisedun kannalta

Tällöin tulee huomioida putken rakennus-, luvitus-, oikeus-, sekä tarkkailukustannukset. Erityisesti on tarkasteltava riskejä ja vahinkoja, jotka aiheutuisivat muille elinkeinoille, luonnolle sekä rantojen ja vesien virkistyskäytölle. Matkailu, maatalous ja kalastus ovat paikallisesti tärkeitä elinkeinoja. Järven välittömässä läheisyydessä tapahtuu miljoona yöpymistä vuodessa.

Jo 10 % vähennys matkailussa aiheuttaa suuruusluokaltaan ainakin 10 miljoonan euron loven liikevaihtoon. Matkailu perustuu puhtaimpaan luontoon ja tämän kilpailuedun menettäminen suhteessa muihin keskuksiin merkitsisi asiakaskatoa. Syvänteestä toiseen leviävä väliaikainenkin kerrostuminen levittää haitat sekoittumisvyöhykkeen ulkopuolelle ja alas vesistöä.   

Talvivaaran maine ja rajallinenkin vedenlaadun heikkeneminen on aiheuttanut nykyisellä vaikutusalueella kiinteistöarvojen laskemisen lähes nollaan ja kaupan pysähtymisen. Hakemuksen laatinut Pöyry Oyj myöntää epäsuorasti väliaikaisen arvonalenemisen.
Toiminnan jatkuessa 50 vuotta ja huomioiden edelleen lopettamisen seuraukset tästä ajasta voisi tulla pitkä. Rantamökki on rakas virkistyspaikka tai asunto luonnonkauniin ja puhtaanjärven rannalla. Se on myös vuosikymmenien uurastuksen ja säästämisen tulos.



Tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun eduskunnalla on valtaa asiassa, jos Kanadan CETA ja USA’ n TTIP vapaakauppasopimukset hyväksytään!

Valtion asettama ”purkuputkistandardi” tultaisiin siten vääntämään vesien suojelun syrjimättömäksi tasoksi. Keski-Savon Rantasalmen Osikonmäeltä purkuputki menisi Saimaalle norppavesille ja Oriveden kultakaivoksen putki Tampereen Näsijärveen. Hanke on jo kerännyt Suomen ennätysmäärän noin 500 muistutusta ja mielipidettä ainakin 3000 henkilöltä.  Laajat kansalaispiirit pyrkivät huolehtimaan, että purkuputkihanketta kannattaville edustajille äänestyksestä tulee se viimeinen - kansanedustajana.


Helsingissä 13. maaliskuuta 2015


Kunnioittavasti

Jari Natunen

Biokemisti, FT
Helsinki
+358 40 77 13 781
sposti - njarit@yahoo.com  


ylös merkinneenä - Ilkka Luoma


Viitteet:

1)

2)
Kaivoksen johtaja Pertti Pekkala kertoi Aluehallintoviraston purkuputki-kuulemisessa 24.helmikuuta 2015, että vedet voidaan varastoida louhokseen siksi aikaa, että riittävä veden puhdistus on tehtävissä. Selvitys on esitetty YLE Kainuun suorassa lähetyksessä. Veden puhdistus käytössä olevilla menetelmillä nykyisessä ympäristöluvassa rajattomasti laskettavaksi hyväksytylle käänteisosmoositasolle (sulfaatti alle 0.2 grammaa litra) on normaaliteknologiaa, joka on pystytettävissä 1-2 vuodessa.

3)
Talvivaaran korotuspato-lupahakemuksessa kerrotaan louhoksen tilavuudeksi 11 miljoonaa kuutiota ja käyttöön arvioidaan yli kolme miljoonaa kuutiota. Luvassa arvioidaan, että louhoksen toisen avauksen tyhjentäminen, johon ilmeisesti on ryhdytty tai ollaan ryhtymässä mahdollisen ostajan vakuuttamiseksi, vaarantaa kaivoksen vesitasetta. https://tietopalvelu.ahtp.fi/Lupa/Lisatiedot.aspx?Asia_ID=891670

5)
KHO on todennut Raahen kultakaivoksen 2012 keväällä täyttyneen altaan poikkeusympäristölupana annetun juoksutusluvan Tuoreenmaanojaan laittomaksi. Tuossa tapauksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY määräsi vedet varastoitaviksi, koska pitoisuudet olivat luparajalla. Vaikka hallitsemattomilla juoksutuksilla uhkailtiin koko kevät, tulvaa ja parin sentin päässä pitkään ollutta padon turvarajan ylittymistä ei koskaan tapahtunut. http://kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1366959563968.html -


Lisää aihelähteitä komentti ykkösessä.

doc.: Talvivaaran putki ei ole yhteiskunnan etu 13.3.2015 – Microsoft Word Starter 

maanantaina, huhtikuuta 22, 2013

Nyt Kiina kiinnostaa!


Mediakin on oivaltanut, että kiinalaisten toimenpiteet koskettavat jo koko maailmaa 1] – vielä 10 vuotta sitten aihealue ei kiinnostanut kuin ihmisoikeustökkimisenä – olemmehan mallimaan ja besserwisserismin maineessa, ovatko muuten omat asiamme kaikin puolin kunnossa? 2]


Kiinan monimutkainen puoluekoneisto uusi ylimmän johtonsa. Muuttuuko mitkään? Eipä juuri meidän sumeiden länsilasien läpi katsottuna. Me jäämme ainoastaan murehtimaan Kiinan bruttokansantuotteen alentumista, koska se vaikuttaa meihin – onhan Kiina suuri korkeateknologian ja raaka-aineiden maahantuoja – läntisistä maista, ainakin vielä.


Kiinassa on kehityssuunnitelmat aina 2100 -luvulle saakka. Painopisteet ovat – ei niinkään, kasvupainotteiset, vaan ympäristö- ja kansanolotilapainotteiset. Tuloerot runnotaan pienemmiksi jo seuraavan viiden vuoden aikana. Samalla Kiinan keskushallinto valmistautuu ottamaan ”erityiskohteluun” monia maakuntia, koska siellä muhii valtava pankki- ja velkakriisi!


Kiinan etu meihin nähden on voimakas jopa itsevaltainen keskushallinto, joka kylläkin nauttii kansansuosiota – sehän on se henkireikä jonne valitetaan, kun aluehallinto kohtelee kaltoin esimerkiksi maa-aluepakkolunastuksissa. Kiinassa vain yhteiskunta voi omistaa maata 3] – ja sen ympärillä pyörii suuri vuokraoikeusliiketoiminta, tulonlähteenä maakunnille ja kunnille.

Meillä on Kiinan kansantalouden ymmärtämisen ongelma – he eivät toimi kuten me. Kiinalaiset toimivat täysin omien kaavojensa mukaan. Ainoa asia, mikä heillä on yhteistä meihin, on sisäpiiri- ja perhe-/sukujamelaatiot – Kiinassakin henkilöverkostot merkitsevät, kuten meillä piskuisessa Suomessa.


...

[Vastine Wordpress artikkeliin* ]

Ylitettäessä tuntemattomia jokia, on varpailla tunnusteltava jokaista pohjan kiveä” 

-Deng Xiaoping´in kerrotaan näin kannustaneen maamiehiään etenemään valitulla linjalla



Lännessä nähdään Kiinan talouskasvu vain meidän lasien ja suodattimien lävitse - ja kiinalaisille on eduksi, että nän myös meillä ajatellaan. Sen sijaan itse kiinalaiset omissa piireissään tähtäävät aivan eri tavoin huomiseen. Suurimmat uudistukset satsataan ympäristöön, uuskungfutselaisuuden ylösajoon ja sisämaan elinolojen parantamiseen, sisältäen suurien tuloerojen kaventamisen (maaseutu ~ 100 €/kk – kaupungit ~ 300 €/kk).



Kaikki lähtee raaka-aineista ja ravinnosta

Eräs merkittävä päätös on avata vuoteen 2023 mennessä 200 uutta kaivosta, ja mitä ei saada omasta maaperästä, se lähdetään hakemaan priorisoiduista valtioista - kuten Suomesta. Tällä hetkelläkin maassamme selvitetään muun muassa uusien kaivosvaltauksien hankintaa konsulttitutkimuksen puitteissa.

Kiinassa, meillä pakkosuosiossa olevat biopolttoaineet eivät tule menestymään – ravintoa ei yksinkertaisesti haluta jalostaa materiaalisen liikkumisen energiaksi – tästä voi vielä juontua lopulliset vaikeudet metsäteollisuuden kaavailemille puupelloille.


Omavaraisuuden siemenet lähtevät maasta, osaamisesta ja kansasta

[ … jo 1400 -luvulla Kiina oli mahtivaltio, ja operoi miltei kaikkialla tunnetussa maailmassa, tuolloin maailman suurimmat laivastot vierailivat muun muassa Afrikassa, esitellen keisarin valtaa ja kaupantekohalukkuutta, kuten nytkin. Aikansa kulutettuaan resurssejaan ja ”valloittajakeisari” Zhu Di´n kuollessa Kiina veti ”oven kiinni” - ja keskittyi silloisiin maailman suurimpiin koti- eli sisämarkkinoihinsa … ]

Kiina hakee omavaraisuutta - varautuen maailmanlaajuiseen lamaan ja heillä tätä varten on reservissä maailman suurin sisämarkkina. Kiinan keskushallinnon kehityspainotus suuntautuu omien kansalaisten ostokykyyn suhteutettuna niukkenevaan työvoimaan kuin raaka-aineiden saantoon. Kiina tulee purkamaan riippuvuuttaan sarjatuotantolinjojen tuotteiden viennistä - sen sijaan keskitytään jatkojalostamiseen (liikennelentokoneet, atomivoimalat, tietokoneprosessorit jne.).



Afrikka!
[ The EconomicsLINK ]

Painotteet ulkomaalaistoiminteissa ovat Afrikassa (raaka-aineet ja omien jatkojalosteiden kauppa sekä työnjohto) - Kiina oli viimeeksi voimakkaasti Afrikassa 1400 -luvulla, tuolloin he keräsivät sieltä veroja - nyt kehitetään afrikkalaisten yhteiskuntarakenteita ja työmentaliteettia, jotta raaka-aineet ja tavarat liikkuisivat nopeammin, tuoden samalla vaurautta afrikkalaisille. Kiina hamuaa myös vuokrapeltoja ravinnonlähteiksi 4]


Suunnitelmallisuus - viisivuotiskehykset

Kiina on muuten ainoa valtio, jolla on kehityssuunnitelmat aina 2100 luvulle saakka. Monien harmiksi läntinen liikemies ja taloustieteilijä ei näe 'metsää puilta', me vain tuijotamme "kasvua" - kiinalaisilla on muitakin arvoja, jotka ovat meille osin tuntemattomia, tai olemme niiden edessä sokeita. Eräs arvoista on kansalaisten toimeliaisuus järjestäytyneesti, tehokkaasti ja yhteiskuntaymmärretysti.



Pääministeri Li Keqing - Anhuin maakunnasta

Kiinan uusi pääministeri avaa uusia uria suunnitellusti, ja jo edellisen johdon "siunauksella" - herra Li on Anhuista ja on ollut mahdollisuus kuulla hänen kaavailujaan jo vuosia sitten - jolloin hänen "ylösajo" Kiinan ylimpään johtoon alkoi.


Ainutlaatuista informaatiota oli tarjolle – meille suomalaisille

Meillä suomalaisilla oli mahdollisuus saada virallisilta Kiinan edustajilta tulevaisuusvisioita jo vuonna 2004, jolloin pidettiin Helsingin Tieteidentalossa Luonnonfilosofian seuran [Lfs] luento huomisen Kiinasta - herra Li´n toimesta - tuolloin arvon tohtorit ja professorit eivät täysin ymmärtäneet, mitä uuskungfutselaisuus tulee merkitsemään.

Olimme ensimmäinen läntinen valtio, jolle tämä uuskungfutselaisuuden ennakkotieto julkistettiin; kyky nähdä 'metsää puilta' oli tuolloinkin Tieteidentalossa lähes olematon – taholtamme (meillä oli kunnia olla ensimmäisiä myös eräässä toisessa julkistuksessa, mutta tästä lisää tekstin lopun viitteestä 5]).


BOFIT – Suomen Pankki
(Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos – viimeisin BOFIT viikkotiedote ~ http://www.suomenpankki.fi/bofit_en/seuranta/viikkokatsaus/Documents/w201316.pdf - )

Suomessa on yksi ymmärtäjä, joka näki jo 2000 luvun alkupuolella mihin Kiina kulkee - tuolloin pidetyssä Suomi-Kiina seuran tilaisuudessa tuolloinen Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen johtaja tohtori Pekka Sutela ennusti milloin mikäkin länsivaltio jää Kiinan taakse - Sutela ei juurikaan erehtynyt minkään vuosiluvun osalta – oliko tuolloinen kansantalouden kasvuvauhti noin ennustettavissa?

Eräässä Kiinan suurlähetystön juhlassa kysyttäessä Kiinan kansantaloudesta ja sen kehityksestä saimme hienon ja diplomaattisen vastauksen keskushallinnon vierailevalta kiinalaiselta: "
Kysykää teidän Pekka Sutelalta - hän usein tietää paremmin asiamme kuin me itse" -toki tässä oli kiinalaistyyppinen hymy - mutta ei savua ilman tulta.


Kiinalainen luonteenlaatu ja mielenliikkeet

Yleisesti ajatellaan, että pelihullu kiinalainen ottaa suuria riskejä – näin se ei tee, vaan on yksi säästävimmistä kansoista maailmassa. Tänään Kiinassa on jo maailman suurin yritys, valtavan taseen omaava ICBC pankki – tase on noin 2000 mrd euroa, muistamme, että Suomen bkt on vuodessa noin 45 mrd euroa – on kuin vertaisi Enontekiötä Helsinkiin, kun Kiinaa vertaillaan Suomeen.


Pelimiehet

Pelihulluudesta voi tulla suomalaisillekin peliyhtiöille yllätys näiltä pelin suurilta markkinoilta – kiinalaiset äidit saattavat laittaa pannaan tietokonepelit, sillä niiden negatiiviset vaikutukset ylittävät saatavan hyödyn, eikä tue kiinalaista kasvatusmetodia. Kiinassa kotien vastuu on nimenomaan äideillä.


Yhdellä lapsella ja toinen rahalla, tai käydään synnyttämässä USA:ssa

Muutoinkin yhden lapsen politiikka on kasannut ennakoitua suuremmat ongelmat – moni kiinalaismies jää ilman kiinalaisvaimoa. Kiinaan tulee ravistelemaan myös työvoimapula, kun ”ehtymättömät” maaseudun ”siirtotyöläisarmeijat” kalutaan loppuun. Kaiken kukkaraksi Kiinassa on meneillään maailmanhistorian suurin maaltamuutto kaupunkeihin.


Kasvojen menetys on meillä ymmärretty asia –

ja osaamme jo tuon ominaisuuden tunnistaa – sillä mekin haluamme julkisuudessa arvokasta kohtelua ”minäämme” kohtaan – olimme sitten kuinka ”alhaisia” tahansa, silmänlumetta, mutta sillä on Kiinassa vuosituhantiset perinteet. Säilyttääkseen kasvonsa kiinalainen osaa muuntaa taitavasti totuutta, ja unohtaa suvereenisti eilisen sanomiset. Tässä me eroamme suuresti ja meitä arvostetaan tässä – juuri tässä!


...
Kiina nousee USA:n ohi – on vain ajan kysymys

Jo nyt joillain tunnusluvuilla – kansan todellisella ostovoimalla mitattuna – Kiina on ohittanut USA:n. Kiina edustaa maapallolla ihmisrotuamme suhdeluvulla 1,345/7,05 – tämä on väkilukusuhde. Tässä piilee monia haasteita ja mahdollisuuksia. On selvää, että kiinalaiset ottavat väestöosansa maapallollisista resursseista. Mikäli nyt kiinalaiset kuluttaisivat kuten me eurooppalaiset ja amerikkalaiset -ei paljon jaettavaa muille jäisi – näin tullaan kuuluisaan kaavaan pyj 6]


Ympäristö tuhoutuu?

Ei tuhoudu. Eurooppalaiset aloittivat massiivisen ympäristötuhon jo noin 200 vuotta sitten – kiinalaiset pääsivät vauhtiin vasta noin 1980 -luvulla, siis tehokasta ympäristötuhoa noin 30 vuoden ajan. Jos laskemme ympäristöjäljen per capita tältä 200 vuoden jaksolta, on pelottavaa, jos kiinalaiset saavuttavat meidät eurooppalaiset. Eivät saavuta, sillä kiinalaiset ovat ilmoittaneet laittavansa ympäristöasiat kuntoon vuoteen 2030 mennessä – siis vain 50 vuodessa, kun meiltä meni noin 150 vuotta.



Maapallollinen työn uudelleenjaon taistelu

Työn kustannukset kaikkinensa ovat karanneet lännenmiehen käsistä – eikä tuotannon teho, laatu ja hyöty- /tuottosuhde voi kiriä sellaista vauhtia, että pärjäisimme toistaiseksi halvemmille kaukoidän tovereille. Kiinassa valmistuu 360.000 insinööriä, joka vuosi. On alkanut nk. Pöyry -ilmiö, Kiinasta saa suomalaisella insinöörillä kolme kiinalaista insinöörä – ovat kuulemma hyvin ahkeriakin.


Länsi siirsi bulkkituotannon Kiinaan

Siirtoon vaikutti kolme oleellista seikkaa – halpa työvoima, valtavat lähimarkkinat ja olemattomat ympäristölait – paskansimme kiinalaisten taskuun. Asia muuttuu, Kiinassa astuu voimaan uusia ympäristölakeja jo alkaen 2015 – hyvin tiukkoja, ja lyhyellä siirtymäajalla. Tehokas yhteiskuntakoneisto osaa nopsasti sitten sulkea saastuttavat tehtaat. Tuolloin menetetään bulkkitehtaita Vietnamiin, Kambodshaan ja Indonesiaan sekä Afrikkaan – mutta kiinalaisethan ovat jo siellä – siirtyykö näin paskalasti ihmisen alkukotiin?


Afrikkaa ei uhrata ympäristömyrkyksi

Kiinalaiset tulevat sijoittamaan Afrikassa juuri ympäristöasioihin – tässä on meille suomalaisille saksalaisten kanssa yhdessä loistava polku – menestyksen polku, osaammeko herätä? Afrikkaa ei uhrata, koska sen maa-alueen biosfäärivaikutus on vieläkin suurempi kuin Brasilian sademetsien. Kiinalaiset tietävät Afrikan mahdollisuudet – ja juuri ympäristöohjelmillaan he ostavat ”suosituimmuutta” itselleen – projektit alkavat jo vuodesta 2015, kiihtyvästi.


Lopuksi vesi – joka kuuluu kaikille ja on ollut ”aina”, eikä uusiudu

Kiinassa on vesikriisi jo nyt, moni paikoin – muun muassa Pekingissä, pohjaveden pinta on alle hälytysrajojen. Kiinan pohjoisosat aroutuvat aavikoiksi – pölymyrskyt leviävät jo joka vuosi pääkaupunkiin saakka. Baikalin vesi on Venäjälle merkittävä neuvotteluvaltti – muutoinkin nämä kaksi maailman suurinta lähestyvät toisiaan – niin aseiden, energian, raaka-aineiden kuin ehkä naimattomien naistenkin osalta!

Ehkä huominen on kiinalaisten ja venäläisten yhteistoiminnan vahvuutta -johon erityisesti Euroopan Unionin pitäisi pystyä vastaamaan, Saksan johdolla, sillä heihin Kiinassa luotetaan – jo historiallisistakin syistä! 7]




...
VIITTEET
2] Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toi vihdoin esille sen, mitä liike-elämä on odottanut – ettemme puuttuisi kovin innokkaasti pienenä toimijana muiden itsenäisten sisäisiin asioihin – saimmehan ”siipeemme” jo YK -turvaneuvostovaaleissa hingustamme olla opettamassa muita [ei sanatarkka lainaus presidentin toteamuksesta]. Pysykäämme lestissämme!

3] Kiinan maakunnat ovat reippaasti velkaisia ja maan vuokraoikeuksien myynnistä (10-70 vuotta) ei loputtomiin heru pääomaa ... tämä asia tuli tutuksi, kun Suomeen tarjottiin kokeilumielessä grynderioikeuksia Anhuin maakuntaan Hefei Citiin (Li´n kotimaakunta) - teimme kalkyylit, ja tuolloin oli se kuuluisa tuhannen juanin paikka (voisi olla vieläkin tietyissä maakunnissa) - mutta ”maakuntaselvitystilat” ovat mahdollisia, mutta onneksi Kiinalla on oma täysin hallinnassa oleva valuutta ja nopea lainsäädäntö reagoimaan taloudellisiin hätätiloihin.
4] Kiinalaiset maan ostajat/ -vuokraajat ovat liikkeellä ympäri maapallon – myös meihin suomalaisiin on otettu yhteyttä, muun muassa eräiden maustekasvien viljelyn suhteen [meidän ”yöttömään yöhön” on ihastuttu] – kysymyksessä olisi aluksi noin 5000 hehtaarin määräala – viljelyn voivat suorittaa niin suomalaiset kuin kiinalaiset, ja yhtiömuoto on vapaasti valittavissa. Asia vaatii vielä paljon tutkimista ja työlainsäädäntöön perehtymistä.

5]Kiinasta vieraili maassamme syksyllä 2011 Ympäristöteollisuus ry:n kutsumana ja isännöimänä Anhuin maakunnan Naisten Federaation presidentin delegaatio – he tulivat lasten- ja naistenoikeuksien näkökulmasta – on todettava, että he eivät saaneet itselleen mitään uutta eduskunnastamme, paitsi Rovaniemellä hienosti järjestyn ex tempore tutustumisen suomalaiseen päivähoitoon ja peruskouluun … ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85645-kiinalainen-ihmisoikeus-lansimaiden-hampaissa -

6] pyj = pienin yhteinen jaettava; maailma elää tasaisen jaon mukaan jatkuvassa niukkuudessa. Biosfäärimme ei kykene järjestämään eurooppalaista tai amerikkalaista materiaalisen elintason onnea ja autuutta koko maapallolle. Tosiasia on se, että kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa – ja kun kiinalaiset + myöhemmin intialaiset tulevat ”saaliin jaolle”, alkaa todellinen puute ja seuraavan suursodan siemenet tulevat näin kylvetyksi.

7]1930-40 -luvulla kiinalaiset oppivat käyttämään talojensa katoilla Saksan kolmannen valtakunnan hakaristilippuja – torjuakseen tai epäröittääkseen japanilaisia pommikoneita, jotka moukaroivat Mantshuriassa kaupunkeja ja maalaiskyliä – japanilaiset eivät uskaltaneet pommittaa taloja, joissa liehui hakaristilippu – olivathan japanilaiset ja saksalaiset yhteistyössä – kuuluisassa akselisopimuksessa.


...
EXTRA
D] Poikkeava kirjoitus maailmaa kiihdyttäneestä Tienanmenin verilöylystä – mies tuntemattomuudesta pysäytti kansanarmeijan panssarivaunun ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/06/yksilsuoritus-joka-ji-elmn-tienanmenin.html -




Ilkka Luoma



...
LINK




AL US


BLOG 17440 IL

---21042013---