sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Kansalaisia kannustetaan ottamaan mielipidevaikutus omiin käsiin

YLE Radio 1 kuulutti haastatteluohjelmassaan kansalaisia tarttumaan suoraan vaikuttamiseen. Haastatellut yhteiskuntatieteilijät näkivät poliittisessa päätöskoneistossa muutoksen hitautta ja havainnon sokeutta ympäristön muutosprosesseissa. 

Samaan aikaan kansalaiset keskustelevat entistä tiiviimmin keskenään foorumeilla ja palstoilla. Kannanotot terävöityvät ja krittiikkiä satelee, kuin myös suoranaisia painopisteboikotteja masinoidaan.


Ihminen on aktivoitunut nimimerkkikirjoittelussa, 


 ... koska se on helppoa, välitöntä ja vastinetta saa heti. Yhteenkuuluvuusryhmät pikkuhiljaa kasaantuvat samoille nettisaiteille ja keskinäisymmärrystä syntyy yhteisiin huolenaiheisiin. Tapahtumat ja maailma kertoo -menetelmät ulottuvat sinne, missä laajakaista pistää johtona tai radioaaltona.


Uteliaisuus kasvaa ja palstasurffing on arkipäivää kymmenille tuhansille ihmisille 


Ihmiset ovat siirtymässä television passiivisesta ostovaikuteimuroinnista netissä lukuhetkiin ja heti perään omiin transaktioihin. Rohkeus lisääntyy ja aktiivista polemiikkia, debattia ja kritiikkiä syntyy. Osa mielipidekalistelusta menee vielä opiskelun piikkiin ja hyvä näin. 


Kirjoitustaito ja kyky havaita oleellista kehittyvät 

Ihmiset eivät ole enää pelkkä kuulijallinen suupala poliitikoille vaalitaistelussa, vaan kansalaiset kehittyvät vuorovaikutteiseen suuntaan haluten tietää ja ymmärtää. Passiivisten vuosikymmenien jälkeen aktiivisuus on nousussa.


Kaikkea ei enää hyväksytä nielemättä 


Perisuomalaiseen tapaan vaaditaan perusteluita miksi. Internet aikakaudella kuvaruudullinen kokoontuminen nostaa päätään. Samalla uutisointi on miltei reaaliaikaista ja tiedämme ongelmat nopeammin, kuin monet passiiviset päättäjät. Kansalaiset heräävät näkien, että heilläkin on oikeus vaikuttaa. Uudet langattomat systeemit antavat mahdollisuuden tietämykselliseen osallistumiskapinaan vaatimaan tekoja havaittuihin epäkohtiin. Tiedollinen läpimenoaika lyhenee.


Ei ole enää mikään ongelma kysyä kansalaismielipidettä; 


se saadaan jopa muutamassa tunnissa osaamalla käyttää tietojärjestelmiä hyväkseen. Kansalaisosallistuminen ei ole vain kerran neljässä vuodessa. Maailma muuttuu ja osallistuminen on tarvittaessa "iholla oloa", siksi suuri oikeus tämän yhteiskunnan maksumiehillä on tietää mitä huomenna tehdään. 

Päätökset lähenevät vapaan Kreikan vapaiden miesten toriäänestyksiä. Päätös tehdään nopeasti ja siinä kuullaan suoraan heitä, joihin se vaikuttaa. Nythän toiminta on välikädellistä.


Välikäsi perustellaan harkinnaksi ja edustuksellisuudeksi


Tällä tavoin päätöksissä on hallittua kankeutta, jottei pikaistuksen virheitä pääsisi syntymään. Onko se juuri oikea systeemi? Tietämyksen ja analysointitaidon noustessa, voidaan kansalaisaktivismia hyvinkin hyödyntää yhteiskuntapäätöksissä. 

Nyt on aika nousta hallittuun kansalaiskapinaan vaatien lisää taustoja tehtyjen välikädellisten päätöksien vaikuttimista. Kansalaiskapina on viime kädessä tiedollisesti asioiden haltuunottoa. Kapinointi ei ole mellakointia, vaan vaadetta tietää ja vaadetta päästä osalliseksi. Nyt on jo käynnissä suoravaikutus mm. kulutustottumuksien vertailuina ja ostopäätöskeskusteluina.


Maapallo kohtaa suurimmat ongelmansa

Maapallo kohtaa suurimmat ongelmansa juuri seuraavina vuosikymmeninä ja kansalaisten on syytä olla valmiina ottamaan aktiivisesti osaa omiin asioihin. Energiakriisi, puhtaan veden kriisi, maapallollinen uustyönjako, pohjaton ahneus, atomiaseiden leviäminen, uskontojen valtataistelu, ilmastomuutokset, kuivuus, vedenpuute, saasteet ja liikakansoitus ruuhkametropoleissa tulevat kiristelemään kansalaisten mieliä, elantoa ja toimeentuloa siksi suuresti, että on kannustettavaa ottaa asioita suoraan kansalaisvaikuttamiseen. 



Kaikki edellinen alkaa tiedon levityksellä, kansalaiskeskustelulla ja yhteenkuuluvuusryhmien esiinmarssilla 

Tiedon ja vaikuttamisen kansalaiskapina on perustuslaillinen oikeus pohjautuen vapaaseen kokoontumiseen ja ilmaisun vapauteen. Tänä päivänä suorayhteys tietoon on jo käden ulottuvilla omassa taskussa.


Ilkka Luoma


PS. Väliotsikointi korjattu, mitään lisäämättä tai poistamatta 29. heinäkuuta 2015

Ei kommentteja: