perjantaina, toukokuuta 03, 2013

Ostavatko kiinalaiset STX-Suomen?


Kiinalaiset ovat kautta historian olleet taitavia kauppamiehiä – jo 1400 –luvulla Kiina oli maailman suurin kauppa- ja merivalta, jättiläismäisine dzonkkilaivastoineen – kuuluisimpana keisari Zhu Di´n luottoamiraali Zheng He – kerrotaan, että He´n laivastossa kulki mukana jo pelkästään 10.000 sotilaan varuskunta.

Kiinalaiset ovat suunnitelleet rakentavansa viisi 500 metristä lentotukikohtalaivaa – olisivat maailman suurimpia luokassaan, tai tuota luokkaa ei edes vielä ole, sillä maailmalla ei olla rakennettu noin suurin kaksirunkolaivoja. Kiinalaiset olivat jo vuosia sitten kiinnostuneita laivakonstruktio-konsultaatioista suomalaisten kanssa – suomalaiset eivät olleet tuolloin kiinnostuneita.


Nyt taitavalla pelillä tem-ministeri Jan Vapaavuori laitettiin rahoittamaan innovaatiotuella STX-Turkua, sinänsä ymmärrettävistä syistä. Näin korealaiset saivat Suomi-yksikkönsä houkuttelevammaksi kiinalaisille ostajille.

Huhutaan myös, että suomalainen liiketoimintakonsultti olisi suunnitellut tämän yhdessä myyjäkorealaisten ja ostajakiinalaisten kanssa! Mikäli näin, niin konsultti ”vei ministeriä kuin kuoriämpäriä”, mutta tämähän tulee hyödyttämään Suomea ja suomalaista meri- ja laivanrakennusteollisuutta – kun kiinalaiset astuvat sisään suomalaiseen laivaosaamiseen.

Kiinalaiset haluavat suurien laivakonstruktioiden osaamista sekä suomalaista verkostoliiketoimintahallintaa alihankituksineen. Nyt he saavat sitä … kuka vei ja ketä, ja kuinka me hyödymme tästä ohjatusta tavasta saavuttaa haluttu lopputulos … Volvoakaan kiinalaiset eivät ole viemässä Ruotsista pois, vaikka Kiinassa tullaan valmistamaan 75 prosenttia Volvoista – ja Saabin yhdistäminenkin Volvoon on vielä kesken ---



Aamulehti-Blogistaniasta kopioitua (luvalla):

Kiinalaiset kävivät suomalaisen konsultin luona jo syksyllä 2012 ja talvella 2013 - keskustelemassa STX Turusta ja Raumasta. Voimme odottaa, että kiinalaiset ovat nyt mukana osto-operaatiossa ... valistunut veikkaus on, että vähintään suomalaiset STX -osat siirtyvät kiinalaisten haltuun.
Btw. - Aikoinaan kiinalaiset kävivät myös suomalaisen konsultin luona, kun he halusivat pohjoismaista autonvalmistusosaamista - loppu onkin tunnettua historiaa.


Ilkka Luoma

Ei kommentteja: