tiistaina, syyskuuta 19, 2017

Yskiikö kiinalaisten talousmoottori?



Sanotaan, että elämme kiinalaisten vuosisataa. Tänään Kiinan talous on maailman suurin mitattuna sillä ainoalla oikealla vertailutyökalulla – ostovoimamittaroituna, eikä valuuttapelillä [1. Kiina on mobilisoitunut kaikkialle [2 – nyt myös Suomeen. Samalla kiinalaiset matkailijat kuluttavat ”vaivalla säästettyä” valuuttavarantoa. Kiinan investoinnit ja matkailijavirrat veivät maastaan noin 800 miljardia USD takaisin ”lähtösijoilleen” vain reilu vuodessa --- [SP/BOFIT]

olemmehan ostaneet kotimme turpeiksi kiinalaisesta käyttötavarasta, halvan hinnan vuoksi. Samalla menetimme valtavat määrät teollisia työpaikkoja kiinalaisille tovereille, nostaen samalla heidän tulotasoaan – reilusti. Tänään Kiinan valuuttavaranto on jälleen kasvussa [3.


Helsingissä on ensimmäinen kiinankielinen peruskoululuokka 



Kiinalaiset eivät kaihda maailmalle lähtöä – näin on tapahtunut ”aina”, jo 1400-luvulta lukien keisari Zhu Di' n aikana [4, jolloin Kiina ”löysi ennen eurooppalaisia maailman” - muun muassa jättimäisten amiraali Zheng He' n dzonkkilaivastoilla – suurimpien ollessa tiettävästi ruotsinlaivojemme kokoisia! (Samalla ymmärrämme mihin kiinalaiset hakkasivat rannikkoseutujensa metsät, kuten englantilaiset – laivoiksi)

[ Kommentti ylläolevaan: .. Täysin vastakkainen ennuste! Kiina keskiössä. Kotimme ovat "täynnä" kiinalaista tavaraa. Elämme ja elimme halpatuotteiden kulutusjuhlaa ja nostimme Kiinan maailman suurimmaksi. Entä, jos Kiina vetää "oven kiinni", kuten teki maailman suurimpana jo 1420-luvun jälkeen, kun oli seikkailtu maailmalle liian suurin kuluin. Nyt kiinalaiset investoivat ympäriinsä ja kiinalaiset matkailijat tuovat eniten rahaa Suomeenkin - per capita! ]


Kiinalainen mobilisaatio valloittaa – taloudellisesti – maailmaa!

Kiinalaiset nousivat valkoisten perässä Pohjois-Amerikkaan – rakentamaan rautateitä ja pesemään pyykkiä ja ylläpitämään eksoottisten ruokiensa ravintoloita – kuten nytkin. Nyt rautatiet rakennetaan kiinalaisvoimin kehitysmaihin, pyykit pesee pesukoneet ja Chinese restaurants – ovat kaikkialla.

Kiinalaiset ovat maailmankansalaisia, omalla vahvalla kulttuurillaan, mutta uskomattomalla sopeutumiskyvyllä – eivät tyrkytä omaansa ja tunnustavat ”isäntämaansa” tavat ja temput.


Kiina on suurin liki kaikilla mittareilla – myös ympäristöongemissa!

Kiina tulee korjaamaan virheensä, jotka loivat viimeisen 30 vuoden aikana – ympäristön näkökulmasta. Lännenmies saastutti tavallansa viimeiset 150 vuotta. Kiinalaiset ovat nopeita – vesiongelmakin ratkaistaan seuraavan 15 vuoden aikana. Metsät kasvavat jo nopeammin kuin muualla vastaavissa olosuhteissa –

Kiina ei hakkaa omia metsiä selluksi ja pahvilaatikoiksi [5. Kiina hakkauttaa metsät muualla (Kaidi – Kemi?) – saadakseen maailman suurimmalle verkkokaupalleen ne sadat miljoonat pahvipakkaukset – kunnes kieltävät ne kertakäyttöisinä, kuten polttomoottoritkin – jo lähitulevaisuudessa.


Sadan vuoden suunnitelmat

Kiina on suunnitelmatalous, kuten oikeaoppiseen kommunismiin kuuluu. Kiina ei ole kommunistinen valtio, vaan tukee yksityisyrittäjyyttä, pitäen kuitenkin avainalat valtiolla ”riittävän kauan” - kuten aikanaan presidentti Urho Kekkonen Suomessa.

Nythän valtion yhtiöt Suomessa on liki kaikki tuhottu ja myyty pois. Kiina ei tee tätä virhettä. Kiina miettii tulevaisuutta 100 vuoden päähän – hyvin salaisen tulevaisuuskomiteansa myötä, joka istuu suoraan seitsenhenkisen istuvan politbyroon alla, jota johtaa yhä vahvemmin kolmen jakkaran tuleva puhemies – presidentti Xi Jiping! [**.


Romahtaako Kiina?

Ei romahda, vaikka lännenmies on niin ennustellut jo viimeiset 20 vuotta. Kiinalla on muutamia ylivoimaisia etuja muihin nähden. Sama kieli (paljon murteita), samat merkit, sama kellonaika. Pitkä historia, han-kiinalaisten historia [6 – itseasiassa pidempi kuin yhdelläkään länsikulttuurilla. Perhekeskeisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne, mainostamatta sitä liiaksi ulkopuolisille ja näin ollen tekemättä turhia jännitteitä muita kohtaan – on myös eräs ylivoimaetu.

Kiina ei pääsäännön mukaan puutu muiden sisäisiin asioihin – he keskittyvät kauppaan, ostavat hyödyllistä ja hyödytöntä – hyvä ostos oli Volvo, huonot jääkööt kertomatta. Kiinalla on riippumaton valuutta, joka on vakaa maailman päävaluuttaan US dollariin nähden.

Jäämme odottamaan milloin Kiinan juan ohittaa US dollarin – kiinalaiset jaksavat odottaa, siinä he ovat mestareita. Taiwankin saa olla oloissaan, kunhan pysyy kuosissa. Kiina, mantereen puolella, jaksaa odottaa. Motto on nyt: ”Yksi valtio – kaksi järjestelmää” …


Kiina rakentaa – se on maailman suurin rakentaja

Puhutaan autioista kaupungeista – ei asukkaita. Asuntoja ei myydä, koska odotetaan muodikkaasti arvonnousua, ei ole kiire, sillä nuo tyhjät asunnot edustavat häviävän pientä osuutta koko asuntokannasta ja mikä parasta – kaupunkeihin muuttajia on eniten maailmassa. Kiinassa on meneillään maailman suurin sisäinen muuttoliike (hukou -liikehdintä). Tämä takaa, että enemmin tai myöhemmin kaikkia asunnot täyttyvät eli menevät kaupaksi.

Kiinalla on huomenna maailman suurimmat sisämarkkinat ja se jaksaa ylihuomenna ylläpitää kiinalaisen oman tuotannon eli ”ovien kiinni paiskaamiselle” on täydet edellytykset, jos maailma kuumenee liiaksi. Nuo 100 miljoonaa ulkokiinalaista ylläpitävät ”ovien sulkeutumisen” jälkeen yhteyksiä kotimaahan ja omistuslangat ovat siksi tiheät, ettei mahdollisen yksittäisen ulkovaltion kansallistamiset ole uhka – siksi laajalle kiinalaisten omistukset ylettyvät.


Kiinalaisten ongelmat

Raaka-aineet – sen ratkaisee Venäjä. Raaka-aineiden myötä Venäjän ja Kiinan liitto on looginen, järkevä ja molemmille hyödyllinen. Tätä liittoa USA ja EU pelkäävät, sillä se tekee kahdesta maailman suurimmasta vieläkin vaikuttavamman ja riippumattomamman. ”Liittouman” sidelanka kutoutuu nyt mitä ilmeisimmin myös sotilasteknologisesti – vastavoimaksi toistaiseksi maailmanpoliisi Yhdysvalloille (?) *


Kiina pahin ongelma?

Yksilapsisuuden aikakausi latasi pitkän ongelma-ajanjakson. Moni kiinalainen mies jää ilman omaa kiinalaista vaimoa, ellemme sitten tuo Venäjältä nuoria naisia kiinalaisille, jotka jo mutoinkin matkailijoina kansoittavat Venäjää – Pietaria myöten, ehkä sieltä sivuvirta meille?


Kiinasta loppuu työvoima – yllättävää, mutta totta

Vanhuksien määrä räjähtää työtätekevien määrään nähden kipurajoille. Kiina onkin ylihuomenna robotisaation ja automaatiodigitalisaation luvattu maa. Vaarana on myös se, että osa kiinalaisista turpoaa pelikonsoleillaan läntisen roskaruuan voimalla ylipainoisiksi? Toisaalta Kiina onnistui lännen yllätykseksi patoamaan takavuosien SARS-epidemiankin – määrätietoisuudella ja mobilisaatiolla, joka lienee se väkevin kiinalaisten voima – kyky rakentua massakoneistoksi (?) ---

Kuvasarja
~ https://www.facebook.com/first.ilkka/media_set?set=a.10152362118767364.1073741918.660652363&type=3 - China – Team FINLAND -seminaari Finlandia talossa vuonna 2013.

...
Linkkinumerot tekstistä:
[1 ~ http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001859078.html - ”Nyt se on virallista – Kiina on maailman suurin” - TS
[2 ¨

[3
Valuuttavaranto, mrd. USD
1528
1946
2399
2847
3181
3312
3821
3843
3330
3011
3081
7/17
  • (Vuodesta 2007 – vuosittain, jakson lopussa – viimeisin arvo 07/2017)

SP/BOFIT ~ https://www.bofit.fi/fi/seuranta/tilastot/kiina-tilastot/ – (Kiina-tilastot Suomen Pankista)


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU T BL BL BL FB FB FB BLOG 151159

DOC China_19092017.doc – OpenOffice Writer
PVM 19092017

899_8194

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

Kiina ei ole sellainen kuin luulet – Mari Mannisen tietokirja on oivallinen johdatus ristiriitaisen maan nykytodellisuuteen -HS

~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005855661.html -

Ilkka Luoma 7.10.2018 - 21:22:

Nykymallisen Kiinan avaaja, pieni, mutta hengeltään suuri Deng Xiaoping: "Menkää ja rikastukaa", ... yhä useammat kiinalaiset miettivät nykyään tässä maailman suurimmassa taloudessa* mitä Deng rikkaudella ja rikastumisella lopulta tarkoitti, kun samalla evästi: "kun ylitätte tuntemattomia jokia, tunnustelkaa varpaillanne pohjan tuntemattomia kiviä" ...

Mutta hyvin kaukaa historiasta, nykyisen suuren maakunnan Shandongin alueelta, josta muuten kuuluisa ajattelija Kung Futse oli lähtöisin --- oli sodankäynnin välissä lepotauko, ja kuuluisa kenraali Han katseli sotilaidensa pallopeliä verkon yli - elettiin noin ajalla 800 jKr ... Hän kysyi miksi sotilaat riitelevät yhdestä pallosta, ja kuului kohta käsky: "antakaa yksi pallo lisää, ... antakaa kaikille oma pallo" ---