keskiviikkona, marraskuuta 02, 2016

Tänään oli kateuspäivä – edellisen vuodet verotiedot julkistettiin


(Näyttö- ja vertailutalous sai täyttymyksensä, nyt kerrottiin kuka tienaa mitäkin, maksaa veroja tai ”kiertää niitä” – laillisesti tai uittamalla varantoja ja tuloja verottajalta ulottumattomiin. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän kaikkia tuloja ei voida saada näin kansalaishaaviin, koska Sipilä on osannut laillisen verosuunnittelun!)

Tämä kateuspäivä on kerran vuodessa – näin kirjoitimme vuonna 2013:

” … Kansaa kiinnostava kysymysasettelu

”Kuinka paljon Mikko sinä tienaat vuodessa? Ahaa, no – kuinka paljon saat käteen vuodessa? Hyvä. Katsotaanpas tilastoja - 'Alepan kassa' tienaa bruttona noin paljon ja saa käteen tämän määrän, hyvä tämäkin, mutta kuitenkin aika vähän ostovoimaa.

Kuinka paljon Eläkevakuutusyhtiö Varma Oyj:llä tienaa toimitusjohtaja Matti Vuoria kansalaisten ja yritysten maksamien eläkemaksujen vastuullisesta sijoittamisesta? – Ahaa, siis näin paljon. Ok, ja käteen jää noin paljon. No niin, tämähän kertoi erinomaisesta ostovoimasta”.

Entä paljon tienasi vuonna 2004 Nokia Oyj:n pääjohtaja Jorma Ollila – no, hänhän toi valtavat verotulot suomalaiselle yhteiskunnalle – yksityishenkilönä ja yhtiönä. Se siitä. Nyt ollaan vakavia, ja kysytään tilastoilta kuinka paljon tienaa peruskoulun opettaja opettaessaan osin kurittomia ja usein kasvattamattomia lapsiamme – tunnista toiseen, päivästä toiseen ja vuodesta toiseen – No, ei kovin paljon, mutta toimeen tulee.

Samaan vakavuuden hengen vetoon selvitämme mitä tienaa eräs maailman tunnetuimmista aivokirurgeista – Juha Hernesniemi – ahaa, on siis leikannut jo 10.000 potilasta, palauttanut hyvin monille työkyvyn ja epäonnistumisia ollut erittäin vähän. Nostamme hattua ja yhteiskunta kiittää ammattitaidosta.


… ja kaivelu jatkuu

Mitä tienaa kaksi kautta eduskunnassa kansaansa palvellut kansanedustaja – ahaa, saa siis jo eläkettä, sai myös sopeutusrahaa työelämään yrittämisen onnistumiseksi. Siis mitä tienaa nyt esimerkiksi entinen ministeri ja koijärveläinen Heidi Hautala – samalla tilaamme hänen ansioluettelon, jotta näemme mitä hän on tehnyt palkkansa eteen …” …jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/median-lausumattomat-kysymykset.html – alta.

Työtä vaikka pienemmällä palkalla! ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ty-t-vaikka-pienemm-ll-palkalla-1 -  [AL/il]


Työ ilman mitään verotusta

Muutosvastarinta on valtava, kun radikaalisti esitettiin autoverotuksen arvopohjaksi itse liike ja kuluttaminen – konkreettinen motorisoitu liikunto paikasta a paikkaan b, ja usein vielä takaisin … jne.

Todellisten ajokilometrien verottaminen *] on oikeudenmukaista – sillä itse veroa määritettäessä voidaan käyttää useita muuttujia säätämään paikkaa, ajankohtaa, tarpeellisuutta ja esimerkiksi kulumisjäljen aiheutumaa … tämä on vasta alkua…

Verotus on tulontasausta ja inhimillisyyttä heitä kohtaan, jotka eivät voi tahtomattaan, jopa tahallisesti tehdä työtä ja ottaa osaa yhteiskuntatalkoisiin. Mutta säätyykö lopullinen verotus työnkin osalta verottomaksi – kyllä, jos oivallamme, että vain ympäristön käytöstä maksetaan – siis vain kulutusverot ja tienaat bruton nettona...[?] …jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/paamaarana-verottamaton-tyo.html - alta.


Nyt mennään sitten tämän päivän uutisantiin tästä uteliaisuuden runsaudensarvesta

1
[Iltalehti] Pitäisikö palkatkin olla tänä kateuspäivänä kaikille julkisia, siis kuukausiansiot, palkka normaalilisineen + tiedot tuntipalkasta. Vai olisiko tärkeintä tietää kunkin ympäristöönsä jättämä kulutusjälki, vaikkapa maksettuina arvonlisäveroina?! Nykyjärjestelmillä se ei teknisesti ottaen enää ole mahdottomuus (allekirjoittaneen kommentti). Linkki Iltalehteen ~ http://www.iltalehti.fi/viihde/2016110122549502_vi.shtml -

2
[Yle]... Pitäisikö kaikkien palkka- ja palkkiotulotkin olla julkisia, kaikkien saatavilla? (kuten 1:ssä). Linkki Yle:een ~ http://yle.fi/ylex/3-9265883 -

3
[HS]... Vertaammeko itseämme toisiin palkalla, ostovoimalla vai millä kyvyillä? Onko ansaintaverranto näyttö- ja vertailutaloutta? Mikä tekee meistä parhaita, vai eikö koko vertailulla ole mitään tekemistä itse elämänlaadun kanssa? Entä aiheuttamamme ympäristöjälki, löytyisikö sieltä perusteita järjestellä meitä johonkin järjestykseen? Paljon kysymyksiä, ja paljon epäselviä vastauksia, ennakoisin. … ~ http://www.hs.fi/talous/a1477968531382 -  

4
[Yle]... Uteliaisuuslinkki vailla vertaa. Olemmeko näyttö- ja vertailutalouden vankeja ja mittaamme hyvyyttämme rahalla, tuloilla ja ostovoimalla. Tässäkö ovat meidän arvotekijät ja arvomaailma? Näyttö- ja vertailutalous jatkuu Yle:kin! Iskeekö täällä luontainen kateus ja selittely, ettei "tuo ja tuo" ainakaan ansaitse palkkaansa! ~ http://yle.fi/uutiset/tassa_ovat_vuoden_2015_suurituloisimmat__katso_koko_maan_ja_maakuntien_eniten_tienanneet/9258065 -

5
[MTV]... Tänä uutisoituna kateus- ja tulojulkistuspäivänä media näkee tilanteen myös yllättävinä vertailuina. ~ http://www.mtv.fi/sport/muut-lajit/uutiset/artikkeli/urheilujohtaminen-lyo-suomessa-leiville-tuloissa-huima-ero-olympiaurheilijoihin/6144868 -


Avoimen yhteiskunnan merkki – ole utelias ja tutki tilastoja!

EKSTRA
Tähän voisi nyt vilpittömästi ja yhteenkuuluvaisesti todeta - Hyvä ME! ME-säätiö tullee jakamaan 200 miljoonaa euroa syrjäytyneille nuorille. Lahjoitus voidaan, niin toteutuessaan tulkita vastavuoroisuudeksi nuorille, jotka laajana kautta maailman joukkona ovat mahdollistaneet Supercellin ilmiömäisen nousun! ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110122549461_uu.shtml -

Supercell on myös erinomainen veronmaksaja!

                                                                                          
Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


AL | US | PZ | T | VU | BL | BL | BLOG 91798

DOC Tänään oli kateuspäivä_01112016
PVM 01112016






|671|

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

Kerrankin lyhyesti: Elämme näyttö- ja vertailutaloutta* - täällä, missä tavoittelemme yhä maallismukavampaa ja -näyttävämpää elämää, jossa siirtelemme itseämme ja tavaroitamme paikasta toiseen ja usein takaisin.

...
~ https://www.hs.fi/elama/art-2000005884024.html -

"Suomalaisten elämällä ei ole merkitystä, sanoo professori Arto O. Salonen – Puurramme itsemme tainnoksiin satumaisen vaurauden keskellä, eikä siinä ole mitään järkeä

Maailman onnellisin kansa on tyytymätön. Vaurauden ja tehokkuuden tavoittelu ei enää riitä suomalaisille elämän suureksi päämääräksi ja sisällöksi, sanoo apulaisprofessori Arto O. Salonen.... " -HS

.