lauantaina, marraskuuta 18, 2017

Ulkopolitiikan asiantuntija Paavo Väyrynen on oikeassa*





Nyt käydään hiljaista jaksoa tuleviin presidentinvaaleihimme 2018. Keskustelua on, mutta ydinaiheita vältellään – istuvan presidentin vastaehdokkaat eivät uskalla ottaa esille kansakunnalle tärkeitä asiakohtia – pelätään Sauli Niinistön jyräävän tietämyksellään.

Tämän vuoksi presidentinvaalikampanjointia kansan toivomalla tavalla ei ole. Vaaleihin on saatava sisältöä, voimaa ja ravistelua – Suomen toiseksi kokenein ulkopolitiikan asiantuntija – Paavo Väyrynen mukaan vaaleihin.

Kannattajakorttien keräys voimistuu ja kiihtyy – tarvitaan reilusti yli 20.000 kannatuskorttia Paavolle – tule mukaan, nyt ratkaistaan Suomen linjaa seuraaville vuosikymmenille – turvallisuutta ja ulkopolitiikkaa ilmansuuntaa katsomatta.


Olemme idän ja lännen vedenjakajalla

Tarvitsemme tasapainon – nyt rakennetaan vaarallista vastakkainasettelua nykyisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vauhdittamana. Tehdään muutos – tule mukaan muuttamaan linjaa, oman turvallisuutesi nimissä! Suomi on Pohjolan Sveitsi.


Nato-isäntämaa [MoU] pöytäkirja

Tämä pöytäkirjan allekirjoitus muutti statuksemme, meistä muodostui uhka ja vihollismahdollisuus itään – pöytäkirja mahdollistaa vieraiden – rajanaapureillemme mahdollisesti vihamielisten sota- ja hyökkäysvoimien Suomeen tulon – katsotaan MoU pöytäkirjan tarkoitus:

” …
2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.
2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa … ”

Täältä voit lukea koko pöytäkirjan, myös sen englanninkielisen alkuperäisversion, samalla linkin alta näet kansakuntamme väkevän Nato-vastustuksen – vuodesta toiseen ja aina yli 50 prosentin voimalla.



Nato-maiden sotakoneet Lappeenrannassa vuonna 2005 - tuolloin oli ensimmäistä kertaa Suomessa USAF ilmatankkauskone KC--135 - näyttäytymässä suomalaisille


Iltalehti kirjoittaa Paavon olevan oikeassa

Ote:
” … Väyrysen mielestä pitäisi puhua siitä, että Suomi on Ranskan rinnalla kehittämässä Euroopan unionia kohti sotilasliittoa. Tien päässä häämöttää Naton eurooppalainen pilari ja vielä "Nato-jäsenyyttä kovemmat sotilaalliset velvoitteet". Väyrynen vastustaa koko pyrkimystäkin tähän suuntaan ja haluaisi päästä siitä(-kin) haastamaan Niinistöä … ” -Iltalehdestä

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
Väyrynen on tosiaan oikeassa, Paavo on itsenäisen ulkopolitiikan mies, joka on tasapaino täällä meidän Suomessa - idän ja lännen vedenjakajalla. Väyrynen on selkeä ei-natomies, joka haluaa katsoa keitä meille tulee.

Suomi on erikoisasemassa ja näin me tarvitsemme laajan ulkopoliittisen asiasisällön ymmärryksellä, ettemme ole rakentamassa vastakkainasettelua, maailman sen toisen ydinasesuurvallan vieressä ja tämän rajalle!” -Iltalehdestä

Väyrynen toisi Nato – Isäntämaa pöytäkirjan eduskunnan käsittelyyn ja vastuuselvityksiin, miksi tuo kohtalokas pöytäkirja allekirjoitettiin ---

Ote:
” … - Julkisuudessa on esitetty tulkintoja, joiden mukaan sopimus kaventaisi merkittävästi Suomen kansallista itsemääräämisoikeutta. Jos nämä tulkinnat pitävät paikkansa, tasavallan presidentti ja päätöksentekoon osallistuneet valtioneuvoston jäsenet ovat saattaneet toimia virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, kun he ovat hyväksyneet sopimuksen eivätkä ole vieneet sitä eduskunnan käsiteltäväksi, Väyrynen sanoi … ” - Väyrynen Iltalehdessä

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
Nato-isäntämaa pöytäkirja ei ole valtiosopimus. Pöytäkirja on kohtalokas kriisin sattuessa, sillä se mahdollistaa Nato/US sota- ja hyökkäysvoimien Suomeen tulon. Nato tarvitsee USA' n sotilaallisessa johdossa muun muassa Suomen Lapin lentokenttiä mahdolliselle rynnäkkömatkalle Venäjän Kuolan niemimaalle.

Väyrynen on täysin oikeassa siinä suhteessa, miksi me alistaisimme Lapin vieraille sotilasvoimille. Historiasta muistamme kohtalokkaan virheen, kun Suomi luovutti 1941 Lapin Saksan kolmannen valtakunnan sotakoneelle - valmistelemaan hyökkäystä Neuvostoliiton Kuolan niemimaalle!

Loppu onkin tuolloisen aseveljemme myötä tunnettua historiaa. Emme halua nyt historian toisintoa – emme väärää aseveljeyttä! Väyrynen on nyt oikealla asialla



Nato-merisotilas opettaa ja näyttää suomalaisille lapsille kuinka rynnäkköasetta pidetään ja käytetään - Nato laivasto oli vierailulla Helsingissä 2016



Tehdään tulevista presidentinvaaleista voimakas kansanliike ja viedään Paavo kisaan mukaan – kansakunnan edun nimissä. Kannatuskortin allekirjoitus ei sido sinua itse vaaliäänestyksessä – nyt on kysymys siitä, että saadaan todellista vaalimielenkiintoa, jotta kansa ryhtyy uurnille voimalla ja suurin joukoin!


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU T BL BL BL FB FB FB BLOG 155995

DOC paavo on oikeassa_18112017.doc – OpenOffice Writer
PVM 18112017

564_5304

Ei kommentteja: