tiistaina, heinäkuuta 17, 2018

Trump avasi käsirautansa – Helsingin hengessä






Aiemmin sanottu ”mahdoton” tuli mahdolliseksi. Trump on ollut kultaisessa häkissä [0 – paljolti amerikkalaisten sotahaukkojen toimesta. Toiseksi suurimmalla äänimäärällä valittu US presidentti Donald Trump kaivoi taskustaan käsirautojensa avaimet ja jatkoi nyt myös vaalilupaustensa toteuttamista – suhteiden parantamista sen toisen ydinasesuurvallan – Venäjän kanssa. Tästä hyötyy koko muu maailma ja kiinalaisetkin hymyilevät … käsikirjoitus etenee.

Trump tapasi sielunheimolaisensa - hiosteessa, eikä vain helteen – vaan lännenmiehen median luomassa puristuksessa. Oli pakko toistaa kymmeniä kertoja todisteeton väite Venäjän ja Kremlin osallisuudesta US-presidentinvaaleihin, joissa tosiaan eniten ääniä saanut ei voittanut avaimia Valkoiseen taloon. Hillary Clinton hävisi suurimmalla äänimäärällä – tämä on sitä amerikkalaista demokratiaa.


USA' ssa on väkevän voimakkaita valtakeskittymiä eli superlobbareita, jotka haluavat estää Trumpin etenemisen ”maailmanrauhasuunnitelmissaan” - nimittäin rauha on amerikkalaisen sotateollisuuden pahin uhka.

Asetehtaat ja maailman suurimman asekauppiaan Yhdysvaltojen sotabusiness on biljoonien liiketoimintaa [1, ja sitä ei saa estää, eikä häiritä. Trump on pidettävä käsiraudoissa – nyt vain kävi niin, että avaimet rautoihin jäivät Trumpin omaan taskuun.


I
Lännenmiehen median kestosuosikki on Venäjän sekaantumisväitteet US-presidentinvaaleihin – ilman päteviä todisteita (missä serveri)


Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
Ilkka Luoma 17.7.2018 - 8:01
Lännenmiehen vastakkainasettelua mielellään korostava media koetti tässä hiostaa Putinia, joka tietysti on vapaan sanan periaatteella aivan ok. Kuitenkin kävi niin, että korostettu ja korotettu "tähtitoimittaja" epäonnistui tehtävässään, samoin kuin teksti, joka tähän luotiin haastattelun kulusta.

Ei Putin mitään tunnustanut, kuten arvailuissa väitettiin. On kaksi aivan eri asiaa, onko vaalisekaantuja Venäjä, vai jokin muu taho, vaikkapa venäläinen, venäjää osaava, tai venäläiseksi tekeytyvä. Putin vakuuttaa, ettei Kreml ja Venäjä ole tekojen takana, sillä sen Putin tietää. Venäjällä on 140 miljoonaa asukasta, eikä Putin voi kaikkea tietää.

Sen Putin ja CIA tietävät, mitä tapahtui kun CIA kärventyi Iran-Contra sekaantumisessa, ollen esimerkki, että salaiset vakoilulaitokset kykenevät liki mihin tahansa. Iran-Contra case oli pr. Ronald Reaganille kiusallinen paljastuminen.

US ei ole julkisesti kyennyt/halunnut? selvittämään muun muassa pr. John F. Kennedyn murhaa. On vain villejä huhuja FBI/CIA' n salaisista kansioista. Vakoilulaitosten toiminta on mielikuvitusta rikkaampaa yrityksissään "suojella maailmaansa".


Herää kysymys Trumpin turvallisuudesta – omassa kotimaassaan!

Putinin voittokulku Helsingissä alkoi, kun toimittajat pääsivät kysymään presidenteiltä Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin


Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
Ilkka Luoma 16.7.2018 - 22:36
Näyttäisi siltä, että pr. Trumpin on syytä olla varuillaan kotimaassaan, siksi rajua kritiikkiä hän sai heti tuoreeltaan. Oli astuttu ikonisen CIA' n varpaille. Aikanaan amerikkalaisten ihailema pr. John F. Kennedy ammuttiin edelleen tietymättömissä olevien tekijöiden toimesta. Epäilyksiä on esitelty jopa FBI' n ja CIA' n suuntaan, mutta mitään varmoja näyttöjä ei ole kyetty esittämään. Murha on niin hyvin kätketty, että jotenkin jäljet ovat syvällä jossain …

Vaalisekaantumisesta sen verran, että Venäjän väitetty sekaantuminen ja venäläisten, venäjänkielisten, jopa muualta venäjää osaavien taholta ovat kaksi aivan eri asiakokonaisuutta. CIA ymmärtää tämän. CIA on aiemminkin yllättänyt sotkuillaan virassa olevat presidentit - Iran-Contra skandaali oli muutoin suositulle ja Trumpinkin ihailemalle pr. Ronald Reaganille ilkeän kiusallinen ”yllätys”.

Lisäksi USA' ssa vaikuttaa väkivahva sotateollisuus, joka vastustaa "liian" hyviä suhteita Venäjään, koska lämpimät suhteet siihen toiseen ydinasesuurvaltaan heikentää maailmanlaajuista asekauppaa.

Ent. CIA' n johtaja John Brennanin lausunto oli uhkaava ja ajattelematon - mainittiin jopa mahdollisuus maanpetoksellisuuteen Trumpin taholta. Muistamme Brennanin Kiovan Maidanilta heti verimellakoiden jälkeen! Vierailu yritettiin ensin salata.


II

Meillä media tuntuu vähättelevän juurisyitä miksi Helsingin Henki toteutui
~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005759293.html – Entä me suomalaiset – pöydänkattajat, presidentti Sauli Niinistö ja kansalaisemme, jotka haluavat pitää Suomen sotilaspoliittisesti liittoutumattomana – pyrkien puolueettomuuteen.

Suomi oli eilen koko maailman huomion keskipiste, mutta oliko siitä hyötyä?

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan otsikkotekstin juttuun:
Ilkka Luoma 17.7.2018 - 5:09
Toimittajalla tässä oli suuri tarve osoittaa lukijoille, että Suomi ei ole puolueeton maa, jopa korostaa tilannetta, että me tarvittaessa voimme hakea NATOn jäsenyyttä. Näinhän se vallassa olevan poliittisen johdon mantrassa kulkeekin.

Mutta, tämänkin jutun - topicin lukijoista todennäköisesti juuri enemmistö on Natoa vastaan, yli 50 prosentin voimalla, tai ainakin uskottavien mielipidemittausten mukaisesti jo yli 15 vuoden ajan.

Miksi tässäkin toimittajan piti korostaa sellaista asiayhteyttä, jota vastaan kansakuntamme on vakaasti. Presidenttimme kun on julistanut olevansa suomalainen [2, kun kysyttiin Natoon liittymisestä ”kuudettatoista kertaa”.

Suomi on sotilaspoliittisesti liittoutumaton valtio idän ja lännen vedenjakajalla, meidän itsemme tullessa niin lännestä kuin idästä. Ehkäpä idästä vieläkin enemmän.

Miksi kansakuntamme ajatuksia vähätellään? Voin sanoa varmasti, ettei "Helsingin henkeä 2018" oltaisi saatu järjestää Nato-maana. Senkin voin todeta samalla varmuudella, ettemme halua on vastakkainasettelun hinnalla kummallakaan puolella, emmekä halua olla tämän toisen ydinasesuurvallan rajassa kiinni valtiona, joka joutuisi lännen sotakoneen taistelualustaksi suurvaltakriisissä.

Kansaltamme ei kysytty neuvoa Nato-isäntämaa pöytäkirjaan [3 liittymisen osalta.


Viitteet:


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 175006

DOC trumpin_kasiraudat_17072018.doc – OpenOffice Writer
PVM 17072018

785_6963 – 09:44|10:23

Ei kommentteja: