tiistaina, marraskuuta 06, 2018

Miksi suomalaiset puolustavat Venäjää?






Mielipidetiedustelut kertovat, että puolet kansastamme pitää Venäjää uhkana [1; kenenkään kertomatta miten tuo itäinen rajanaapuri on meitä todellisuudessa uhkaillut. Mielipidetiedustelut kertovat myös, että yli puolet kansakunnastamme ei halua lännenmiehen sotilasliittoon Natoon – ja jo yli 15 vuoden ajan [Kuva 1.].

Olemme monessa suhteessa täällä niemellämme idän ja lännen vedenjakajalla – silti laajan Aasian mantereen esiläntinen niemimaa – pussin perä, joka voi vuotaa Skandinavian niemimaalle – aina Ruotsin Skåneen asti ---

Miksi Venäjä kirvoittaa niin sapekasta uhan luontia [2, vastakkainasettelua [3 – ikään kuin historiaamme ei oikein tunnettaisi – erityisesti autonomian ajalta, ja sieltä ammentuneista itsenäisyystarpeista fennomanian [4 herännäisyytenä, joka kulminoituu Neuvosto-Venäjän itsenäisyystunnustukseen 4. tammikuuta 1918. Miksi meillä on pieni, mutta äänekäs russofobistinen [5 ”jalkapallokatsomo”?


Helsingin Sanomat kirjotti upean ja sisällöltään yllättävän artikkelin, jossa alun nopealuennasta saisi käsityksen, että jylisee tarmokas West trolling manipulation -ilmiö [6. Tarkkaan luettaessa esiin nousee kuitenkin viiltävän terävä toinen puoli, jolloin asioita tunteva ja sisältöä tarkasti havainnoiva lukija huomaa aivan jotain muuta! – Mitä?

eli huolelliset vastausperustelut ”kaikkien ilmansuuntien havainnoitsijoilta”, miksi Venäjän kanssa on edullista elää tasapainossa vastakkaisuutta luomatta – vaan ystävyyttä, kauppaa ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuutta!

Noin yllä olevan tavoin eläen suomalaiset saavat täydet turvatakuut – jopa niin, että lännen ja idän voimatekijät saavat luontaisen puolueettoman neuvottelupöydän [7 kohdata ja sovitella maailmanrauhaa, sillä nyt – juuri nyt kolme suurta [8 jakavat maailmanpoliisiroolituksen – US on sen jo menettänyt [9, vaikka US koettaa kaikin keinoin sitä ylläpitää – esimerkiksi Iranin osalta [10 ---




HS-kirjoitus -toimittajina Marko Junkkari ja Tommi Nieminen – Linkki ~ https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005886907.html -

Toiset kansanedustajat ymmärtävät Putinin Venäjää enemmän kuin toiset

Ilkka Luoma -kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen 3.11.2018 - 19:44 (julkistettu):
Hyvin taitavasti kirjoitettu West trolling manipulation -artikkeli tai juttu, jonka annetaan kuitenkin (tieten) kääntyä itseään ja manipulaatiotaan vastaan.

Viisas ja tietävä lukija huomaa tässä Venäjän "ymmärtämisen" ja erityissuhteiden kannattajien vastineista älykkyyttä ja käytännön viisautta. Juttu viestii julkituotuina todellisuuksina oloamme idän ja lännen vedenjakajalla. Samalla toimittaja onnistuu tieten tai vahingossa näyttämään idän ja lännen välisen media-asettelun. Tänään länsi käy informaatiosotaa [11 itää vastaan, toivottavasti sota jää kynien ja kumien tasolle.

Näyttäisi siltä, ettei toimittaja halua ilmaista suoraan kansakuntamme tahtoa, eli yli puolen suomalaisista olevaa NATOn vastustusta, jo yli viidentoista vuoden ajan. Samoin YYA' n meille pitkään positiivisesti toiminut bilatelaarinen ulkomaankauppamme tasoittajana haluttiin unohtaa. Artikkelissa oli monia pieniä asiavirheitä – unohduksina, tieten tai tietämättömänä.

Juttu on ehdottomasti lukemisen arvoinen, sillä se tuo tietävälle lukijalle todellisuuden Venäjän erityissuhteiden tarpeellisuudesta kansakuntamme turvallisuuden takaamiseksi. Me emme halua olla lännen taistelualusta [12 itään -
me mieluummin katamme neuvottelupöydän lännen ja idän johtajille, sillä "meiltä virtaa myönteistä vettä molempiin suuntiin" - uskoisin istuvan presidentin syvimmän tahtotilan olevan tuon viisauden sisällä [13. Julkaistu Helsingin Sanomissa. [T]




Entä nyt, kun punnukset maailmatasapainossa heilahtelevat, ja kolmiodraama pelaa omaa pokeriaan tai sököä [13 – jopa täysin avoimin kortein, jolloin piilossa ei ole mitään – vaan todellisuus ratkaisee keiden vuosisataa elämme jo nyt! [Kuva 2.]

Miksi meidän on viisasta pelata puolueettomuuspeliä ja jopa harjoitella sotapelejä molempien pääleirien kanssa – niin lännen – kuin idän sotakoneiden tarkkailijoina …
eikö olisi viisasta tuntea molempien tapoja, karttaharjoituksia kuin skenaarioita, jotta puolustautumisemme valmiudet ovat kaikkiin ilmansuuntiin –

Useille suomalaisille ajattelijoille ja todellisuuden näkijöille tulee edelleen ikävä pelimies ja presidentti Urho Kaleva Kekkosta --- puhutaan, että elimme tuolloin kansakuntamme parasta aikaa! [14 [24]


Niin, miksi me puolustamme Venäjää?

A] Neuvosto-Venäjä myönsi meille itsenäisyyden, tosin luovutimme sen myöhemmin EU-Brysseliin
B] Aikanaan YYA – bilateraalinen kauppa pelasti meidän aikakausiulkomaankauppataseemme
C] Neuvostoliitto myönsi sanattomasti meidän (täyden) puolueettomuuden 1975 (Max Jakobson – Tilinpäätös, Otava 2003 – s.80-86)
D] Venäjän tsaari halusi autonomiansa olevan esimerkki muulle Venäjälle ja katsoi sormiensa läpi meidän joskus ylilyöviä itsenäisyystavoitteita
E] Josif Stalin jätti Suomen valloittamatta – Talvisodassa osin Saksan vihjeestä ja Jatkosodassa, koska halusi pitää Suomen otteessaan, mutta itsenäisenä!
F] Siksi, että nykymedia käsittelee itäistä naapuriamme epätasa-arvoisesti ja yksipuolisesti – jättäen paljon sellaista pois, mikä on meille tärkeää, ja lisäten sellaista, joka ei kaikin osin pidä edes paikkaansa.




Viitteet:

[1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10419386 – Merkittävä dokumentti, jota media tulkitsee tavallansa!
.

.

Ilkka Luoma kommentti yllä olevaan linkkikirjoitukseen 3.11.2018 – 1:43:
US yrittää pitää maailmanpoliisiroolistaan kiinni. Iranin kohtalo on paljolti riippuvainen Kiinan ja Venäjän päätöksistä. Saa nähdä miten pitkälle US pr. Trumpin kiristys- ja uhkailupolitiikka kantaa. Näinköhän Iran liittyisi BRICS - valtioihin?


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T T BL BL BL FB FB FB BLOG 182991

DOC antirussofobia_04112018.doc – OpenOffice Writer
PVM 04112018

778_7213 – 17:00_18:54 RF11

Ei kommentteja: