Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajelehtivat nuoret. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajelehtivat nuoret. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 10, 2024

II - Annammeko aikuisina luottamusta nuorien omiin toimiin?

 LUOT|2955|528794|TAMUS




~ https://areena.yle.fi/1-71706983 - 

"Venäjä on tehnyt tuhoisia ohjusiskuja Ukrainan kaupunkeihin ja sen joukot etenevät rintamalla. Millaisissa vaikeuksissa Ukrainan puolustus on ja miten kolmatta vuotta jatkuva sota voisi päättyä? Ke
Kustelemassa apulaissotilasprofessori Juha Kukkola Maanpuolustuskorkeakoulusta, tutkija Jyri Lavikainen Ulkopoliittisesta instituutista ja varajohtaja Kristi Raik Viron kansainvälisestä puolustustutkimuskeskuksesta. Juontajana Jyrki Hara."

****

" “Ensimmäinen pitkäaikainen sosiaalityöntekijäni oli sydämellinen ja luotettava. En ollut hänelle vain yksi asiakkaista vaan lapsi, jota hän tahtoi auttaa, ja jonka elämässä hän tahtoi olla mukana. Hänen siirryttyä vuosia myöhemmin toisiin tehtäviin, hän tuli vielä sen jälkeenkin tapaamaan minua sijaiskotiini. Hän siis osoitti todella välittävänsä minusta ja elämästäni. Sitten kuvioon astui uusi sosiaalityöntekijä, joka vastaa edelleenkin asioistani. Koen kuitenkin, ettei hän ole kohdannut minua täysin samalla tavalla kuin aikaisempi. Minut on pikemminkin kohdattu vain yhtenä monista lastensuojelun asiakkaista. …"





[20U17] - Yhteisöllisyyden huippuhetki – annetaan nuorille tie luottamukseen

(Monien hämmästykseksi tutkimus kertoo, etteivät nuoret varttu aikuisten luota, usko tai muutoin näe huomista - turvaa herättävänä. Selvitys kertoo, että nuoret ovat epävarmoja, eivätkä jaksa uskoa muun muassa jatkuvaan huutoon kasvusta - ”vastuullisten aikuisten maailmasta hoettuna”!)

…
|1 ~ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nuorten-luottamus-lahimmaisiin-ja-suomeen-hupenee/6337326 –


Nuorten hätä on tiedetty pitkään. Ilmiö ei ole uusi, se on ollut päällä jo vuosikausia – alkaen hullujen kulutusjuhla- ja kvartaali-indeksien vuosista 1988 - 1990 – kunnes alkoi lama – se yllätti monet housut kintuissa. Aamuisin jopa Helsingin Kehä I hiljeni – arkenakin. Niin moni aikuinen oli työttömänä ja alkoi kierre, joka jatkuu pahoinvointina nuorissa aikuisissa, jotka unohdettiin.


I Nuoret huusivat hätäänsä –
[17102016] ” … Syyttelyyn ei ole enää aihetta - nyt on ryhdyttävä tekoihin

On tehtävä sukupolvisopimus nyt myös nuorempaan suuntaan. Vanhempaan suuntaanhan meille on jo kirjoittamaton sukupolvisopimus, jossa uusi sukupolvi huolehtii osaltansa vanhemman, heidät kasvattaneen sukupolven. Sukupolvisopimus nuorten nostamiseksi elämän normiurille on nyt edessä --


[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/syrjaytyneet-ja-ajelehtivat-nuoret.html - ] … ”


…
Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/10/nuoret-huutavat-aanettomasti-hataansa.html - alta.



II Syrjäytyneet ja ajelehtivat nuoret


[16082016] ” … Nyt nuoret, jotka syntyivät juuri aikana 1987 – 1999 ovat iältään 17 – 29 vuotta. Hälyttävän moni heistä on ilman työtä, ilman valmistavaa koulua, ilman kiinnekohtaa, yksin, jopa ilman asuntoa – sosiaalituilla, peruspäivärahalla, usein vielä kierteessä – huumeet, alkoholi, mielialalääkkeet ja päivästä toiseen masennus – ”en tiedä mitä teen huomenna, tai oikeastaan tiedän: En tee mitään”! |2.


.. ..
Olemme saaneet alussaan pontevan hallituksen säätämään lakeja -
[ … uskoisi, että ainakin perussuomalaisia tämä kiinnostaisi! ]



Vitsit ovat nyt loppu, juttelut ovat myös ohi – on tekojen aika, hinta nousee koko ajan |3 (näinhän aina sanotaan). Hallituksellamme on kaksi aihetta ylitse muiden. Ajelehtivat nuoret, työttömät nuoret – syrjäytyneet nuoret sekä yllättäen ehkä osaratkaisun tuohon nuoriso-ongelmaan tuova – pk-yritysten pienen pään toimintaedellytysten roima parantaminen, sillä lailla aikuisten oikeasti – ei vain poliittisina puheina …”


…
Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/syrjaytyneet-ja-ajelehtivat-nuoret.html – alta.



III Miten me viitoitamme elämän tien nuorille – miten herätämme luottamuksen huomiseen?

[15112016] ” … Ratkaisuksi löytyy niin nuorten työmobilisaatio kuin merkittävä metsänistutus. Projekti on pitkä – ehkä 25 -50 vuotta. Idea on lisätä metsien puutilavuutta merkittävästi, juuri kiihkeimpänä kasvukautena, jolloin kasvu sitoo ennätysmäärän hiilidioksidia. Työttömät ja syrjäytyneet nuoret laitetaan metsän istutukseen – valtiollisena kuntaohjattuna työmobilisaationa. Tästä projektista hyötyvät kaikki – jopa valtio, joka saa kauppatavaraa massivoituvana hiilinieluna.



Metsää – lisää metsää

Metsät ovat massiivisin elävä biomassa maapallolla. Meille tänne peräpohjolaan on siunaantunut metsiä reippaasti per asukas, ja per maapinta-alan neliökilometri, vaikka yhteiskuntakehitys nakertaa kaikkialla ruuhka-alueilla kasvavaa metsäbiomassaa – tilalle tulee maaperäkattamista; betonina, asfalttina ja muina veden imeytymistä haittaavina kattauksina …”
…
Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/11/metsahiilinieluista-ansaitaan-rahaa-ja.html – alta.



IV Nuorisotyöttömyys jäytää ongelmat suuremmiksi – niin nuorta kuin yhteiskuntaa ajatellen

[09042005] ” … Länsimaissa automaatio on vienyt kädentehtäviä ja työttömyys on nyt koko EU - alueella hälyttävä. Meneillään on myös maapallon kattava työtehtävien uusjako. Historiasta on runsaasti esimerkkejä mihin suurtyöttömyys johtaa. Joutilaan aika harhailee herkästi ja on suopea ääriliikkeille, joita ei tosin välittömästi etukäteen voi tuomita.

Täytyy muistaa, että nyt hyväksymämme hyödylliset tasa-arvoisempaan elämään tähdänneet aatteet ovat lähteneet liikkeelle isommista tai pienemmistä vallankumouksista, joiden takana oli aina jokin inhimillinen hätä. Nyt elämme tiedonkulun massa-aikaa, jolloin informaatio leviää räjähdysmäisesti ja koostaa helposti joukkoja yhteen. Yhteisessä Euroopassamme muhii uuden aikakauden siemen miljoonien sitä vielä tiedostamatta … ”


…
Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/04/tyttmyys-ei-ole-pelkk-ongelma-se-on.html – alta.

..

__
157934


|  13  SUOMI24  90  |  VU   |   FB  |  Vapaa sana  |  FB TILANNE  |  X  |  


____ 

lauantaina, lokakuuta 07, 2023

HS: "Viha kasvattaa pahoinvoivia nuoria"*

NUO|2680|437305|RET


Kuva: ~ https://www.kankaanpaanseutu.fi/uutiset/art-2000006755310.html - 

"Hyvinvoivat vai pahoinvoivat nuoret hyvinvointivaltiossa?"

Toimittaja Marita Inkinen

***


"Pahat kukat – näemmekö koko puutarhaa?"
~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Pahan_kukat_(elokuva) -

[20U16] - Raflaava otsikko – suomalainen nuorisoelokuva sai ykköspalkinnon Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Ohjaaja Antti J. Jokinen onnistui yli odotusten aiheesta joka koskee meitä kaikkia – aivan kaikkia!

[ kansalainen Erkki on mietiskellyt miksi nuoret ajelehtivat, miksi he eivät opiskele, eivät tee työtä – ole kunnon kansalaisia. Pelaavat puhelimella tai television kautta hakevat kokemuksia usvaisten vuorien takaa, makaavat, riehuvat, aggressiopaineistuvat ja lopulta huumeistuvat kierteeseen, jonka päättöhoidon tuloksena on liian monille kuolema. Erkki tiesi kärjistävänsä ajatusmaailmaansa, mutta huoli oli suuri, sillä hänelläkin oli lapsia ja lasten lapsia, Erkillä on surullinen olo -

- kansalainen Liisa tiesi mistä Erkki mietiskeli. Liisallakin on lapsia ja lasten lapsia. Oli omakin nuoruus ja siihen liittyvät kokeilut. Oli myös kasvatus, jopa kuri, mutta tieto, että isä ja äiti välittävät. Liisa ymmärsi ajelehtivien nuorien olevan useimmiten herkkiä hukassa olijoita. Liisa tiesi kokeneena äitinä mitkä ovat vanhempien vastuut. Jokainen lapsi syntyessään on alaston, täysin viaton – pään kovalevy tyhjänä, vain perintötekijät ja odotuksen jäljet eväänä alkavalle elämälle ]



Pahat kukat ravistelevat |1. Hyvä näin – näin pitääkin ravistella. Nyt on liian kauan piiloteltu tärkeimmän ikäryhmämme ongelmia. Suomessa tiedetään olevan kymmeniä tuhansia tuuliajolla olevia nuoria |2 – ei opiskelua, ei työtä, ei turvaverkostoja, vain hakeutuminen jengeihin, joista edes jotain pientä arvostusta ja tarpeellisuutta voisi kokea. Joukkoon kuulumisen henkeä haetaan pahalla, rikollisuudella ja vaikka väkivallalla. Kukin hakee omia elämän kiinnepisteitä, kuuntelijoita ja hyväksyntöjä jostain, lopulta vaikka mistä.

|1 ~ http://yle.fi/uutiset/3-9133895 –


Tilastot kertovat

Me tiedämme, että enemmistö nuorista on tasaista yhteiskuntahalukasta elämän eteen näkijää. Yritetään, kamppaillaan, kisaillaan – koetaan onnistumisia ja tappioita. Opitaan, kehitytään ja jälleen kamppaillaan |3. Tämä on elämän normirytmi, ei elämää ole tarkoitettu helpoksi, sen on oltava jopa vaikeaa, sillä vaikeudet vievät voittoon. Voittoa me tarvitsemme. Voiton laadun kukin valitsee itse.


Voitto!


[ … kukin syntyvä ihminen on supervoittaja – suorastaan enemmän kuin se kuuluisa Lottovoitto! Jokainen meistä, joka elää, on katkeamattoman ketjun elävä pää, jonka alku on kauempana mitä osaamme edes kuvitella – ”maailman aikojen alussa”. Tämä on ihme, ”kuolemattomuuden” ketju, jopa ihmeiden ihme ja samalla kertomus uskomattomasta onnesta ja kyvystä ketjun toistaiseksi viimeisenä lenkkinä. Meitä ennen on ollut miljardeja katkenneita ketjuja, jotka ovat jääneet kesken – syystä tai toisesta … Jokainen syntynyt on voittanut sen ensimmäisen kilpailun - uintikilpailun kohden äidin munasolua! ... ]



Ihminen kilvoittelee. Nuoret kisaavat –

.. opintiellä, työssä, kumppanin hakemisessa. Paras voittakoon, on pohdinnan arvoinen kysymys |4. Näin toimii evoluutio. Yhteiskuntamme on rakentanut turvajärjestelmiä, koska me kaikki emme ole valitettavasti räikkösiä, wahlrooseja, väyrysiä tai Ville Valoja. Kaikki eivät mahdu ykköspaikalle ja -pallille.


Demokratia, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus loivat malleja,

… joissa toiselle, kolmannelle ja lopulta viimeiseksikin tulleelle on mahdollisuus elää ja kokea sekä hakea onnea. Onni |5 ohjaa tyytyväisyyttä. Onnea ei voi saada tasaisesti kaikille – joukossamme on aina epäonnisia. Tässä kohtaa ratkaisee sisu ja yrittämisen henki.

|5 Onni ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/11/onni-happyness.html -


Nyt on liian monilla onni hukassa – yrittäminen alamaissa sekä päämäärä tietymättömissä

Nuoret ovat tulevaisuus – näin sanotaan aina. Teemmekö nyt kaikkemme tuon tulevaisuuden eteen? Emme tee, koska osatulos näkyy jo. Kun katsoo tuon Jokisen elokuvan ”Pahat kukat” – iskee pahaolo myös vanhemmille ja ansaitusti se monesti iskeekin.

__ __
Ei ole syyllistä, on vain hallitsemattomia tapahtumaketjuja, joiden alkusyihin ei kiinnitetty riittävästi huomiota

Alun pieni virhe kertautuu lopulta myrskyksi. Silmät olivat kiinni, korvat suljetut – oli kiire, oli paineita – raha oli vähissä, oli liikaa vastoinkäymisiä – syystä tai syyttä. Itsetuntokin oli alamaissa |6.


Jokainen syntyy tähän maailmaan hyvänä, ilman pahan teon häivääkään!

Jokainen kaksivuotiskuva on hellyttävä. Kaikki alussaan ovat täysin syyttömiä myöhempiin pahoihin tekoihin, joita määrittelevät voimassa oleva laki, yleinen oikeudenmukaisuus, ilkeämielisyys, kateus ja myös terve maalaisjärki.

__ __
*HS - Mielipide| Lukijan mielipide:
"Viha kasvattaa pahoinvoivia nuoria
Jengiytymistä ehkäistään hyvinvoinnilla."
~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009899942.html -
Kirjoittajana:
Amani Al-mehsen
Nuorisoalan luottamushenkilö, lähihoitaja, politiikan tutkija
Tampere



__
130378 | 1051 | 3453


|  38  SUOMI24  196  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  X  |



__

2


Väitän tähän loppuun, että maatiaisjärjellä hoidamme nämä ”pahat kukat”,

.. kunhan vain ryhdymme, ja nostamme valtiovallasta alkaen aiheen ykköseksi – nuoret takaisin elämään, ne nuoret, jotka eivät nyt aamulla herättyään tiedä mitä iltapäivällä tekevät.

Oletko mukana? Luodaan nuorillemme toimeliaisuutta |7. Tämä koskee meitä kaikkia!

Kannustan jopa osoittamaan lain puitteissa mieltä sankoin joukoin nuortemme puolesta, vaatimaan heille huomiota. Mikään barrikadi ei ole tässä liian korkea ylitettäväksi!



Nuorissa on elämä ja tulevaisuus – näin on aina ollut ja tulee aina olemaan

…
Linkit tekstistä

|2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/syrjaytyneet-ja-ajelehtivat-nuoret.html -
|3 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/nurison-aktiivienergia-pitaa-osata.html -
|4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/prototyyppi-ikapolven-aivokapina.html -
|6 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/05/itsetunto-on-ihmisen-perusvoimanlhde.html -
|7 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/tyoton-on-altis-kohtalokkaille.html -



EKSTRA ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/03/miksi-nuoriso-ei-kiinnostu-yhteisist.html -



_______

ILU-MEDIA

IJL-Productions




Kansalaiskirjoittaja

Ilkka Luoma

YMPÄRISTÖTEOLLISUUS

https://www.ymparistoteollisuus.com


031023 -Total Visits: 916765 Total Visitors: 130470   

260923 -Total Visits: 910235 Total Visitors: 129746  

190923 -Total Visits: 906593 Total Visitors: 128966   

120923 -Total Visits: 900102 Total Visitors: 128017       

220823 -Total Visits: 832204 Total Visitors: 125125


https://www.jontikka.blogspot.com

IJL-kommentteja HS-artikkeleihin

__
e

e

e

tiistaina, elokuuta 22, 2023

On myös syyttä Onnitella 75 TP Niinistöä,

 KOULU|2632|427605|VÄKIVALTA


Kuva: ~ https://www.kymensanomat.fi/aihe/Kouluv%C3%A4kivalta - 

"

Syksyn tietokirjoissa lopetetaan koulukiusaaminen

"

***



-- sillä 75-vuotissyntymäpäivä on merkkipaalu elämän kierrossa - Onnittelut!

[ ~ https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009797892.html -, otsikoituna näin:
"75 vuotta täyttävä Niinistö haastaa suomalaiset liikkumaan ja keskustelemaan
Presidentti Sauli Niinistö täyttää torstaina 75 vuotta."

-HS-toimittaja Vilma Aholuoto] |E


Onnittelujen jälkeen onkin sitten palattava arkeen ja kansalaisten pariin, sillä presidentti on monin osin seremoniallinen virka, josta käsin pitäisi välittää hyviä ja viisaita neuvoja suoraan kansalaisille - ja tämän on de facto täysin oikeutettu ominaisuus presidentin virkatehtävissä.



PROLOGI - Presidentilliset aktiviteetit viime aikoina -

Nyt kansakuntamme on viety syvällisemmin ajattelematta epävakaaseen, sanoisinko todellisuudessa turvattomaan ja uhkaavaan tilaan liittyen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan -

.. meidät on viety meiltä suoraan ja rehdisti kysymättä Natoon; lännen sotakoneeseen täällä idän ja lännen vedenjakajalla - aivan Venäjän - toisen ydinasesuurvallan - vierestä. Tältä osin joudumme nyt odottamaan rajanaapurimme varautumia ja järjestelyjä tuohon heitä vastaan järjestettyyn uhkakuvaan -

.. amerikkalaisten sotavoimien (DCA) ja heidän tulevien asevarikkojen myötä - ehkä jopa ydinaseineen? -! Ja kaikkiin tähän presidenttimme vaikute on ollut merkittävän suuri ja näin hän muodosti vasalleineen yhdessä mediapoolin kanssa suoraan kansakuntamme suureen vaaraan - erityisesti lapsiamme ja heidän lapsiaan ajatellen.



Mainittakoon tässä toivottavasti presidentillisestikin oivalluskysymys:

Miten Venäjä on meitä aikuisten oikeasti todettuna sotilaallisesti uhannut, siis meitä suomalaisia, vaikkapa viimeisen 20 vuoden aikana - aikana jolloin Yhdysvallat kävi omia luvattomia (pl. Libya 2011) hyökkäyssotiaan useimmiten kehitysmaihin, ja kauas US' n omilta rajoilta. Eivätkö nuo hyökkäykset muodostaneet mitään uhkaa maailman rauhan pyrkimyksille?

__ __
Mutta! -- Nyt ei enempää tätä ikävää ja vaarallista ulko- ja turvallisuuskysymysten puheenaihetta,

.. vaan TP Sauli Niinistölle toivomus juhlapäivän lisäviestiksi meitä kansalaisia kohtaan -

.. arjesta ja osaltansa keskittyen juuri lapsiin ja nuoriin -

- meidän kaikkien tulevaisuuteen ja heidän turvallisuuteensa, yrittämiseen rakentaa omaa yhteenkuuluvaista yhteiskuntaamme kaikista niistä erilaisuuksista lähtien, mitä lapsemme ja nuoremme muodostavat -

Onhan koululaistemme ja opiskelijoidenkin osalta nousemassa merkittävään asemaan moniarvoisuus ja jopa -napaisuus, kun yhteiskuntaamme rikastuttaa monien hyvinkin erilaisten kansallisuuksien, tapojen kuin elämän kasvatuksellisia muotoja ja malleja.

__ __
Koulukiusaaminen ja -väkivalta!
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/11/kouluvakivallasta-katujengeihin.html -, otsikoituna näin: "Kouluväkivallasta katujengeihin!" ]

Pari päivää sitten MTV-Uutiset haastatteli pysäyttävän osion nykytilanteesta kouluissamme ja opinahjoissamme!

[ ~ https://www.mtvuutiset.fi/videot/klipit/prog20684923 - otsikoituna näin: 

"Teinityttöjen koulukiusaaminen historiallisen yleisiä – asiantuntija: 

Ohjelmat eivät tuota tulosta" ]

__
Presidenttiä on toivottu esille olemaan arvostettu aiheesta puhuja ja käytännön elämän arvojen esittäjä, sillä niin Niinistö kuin aiempi PM Sanna Marin olisivat olleet erinomaisia henkilöitä puhumaan lapsien ja nuorien maailmasta -

.. onhan heillä molemmilla pienet lapset kasvamassa yhteiskuntajunaamme tuomaan oman panoksensa elämänjärjestelmämme yhtenäisyyden osallisiksi.

__ __
Kansalaiset ovat olleet tiiviisti yhteydessä viime vuosien aikana valtiojohtoomme - niin koulukisaamisesta kuin -väkivallasta! |1

.. ja pyytänyt huomiota ja kannanottoja esilletuloina näihin hyvin vakaviin yhteiskuntauhkiin - todellisiin uhkiin itse kansakuntaamme ja pitkäjänteistä kehitystä vastaan. Kyse on ollut jopa hätähuutomaisista yhteydenotoista niin presidenttiin kuin juuri aiempaan pääministeriin.

Nyt TP Niinistö viestii omalla laillaan juhlapäivänsä kunniaksi ja tuohon arvostettavaan viestiin voisi lisätä kannanotot lapsiimme ja nuoriimme ja heidän tapaansa käydä koulua kuin opiskella itsensä ja yhteiskuntamme eduksi -
.. luoden yhteishenkeä ja -tahtoa pitää Suomi oikeasti "maailman onnellisimpana", mikä lieneekin lopulta tutkijoiden toivemaailma, mutta kuitenkin.

|1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/03/eu-tasoinen-ilo-oppia-mentaliteetti.html -
"EU-tasoinen ilo oppia mentaliteetti - stoppi koulukiusaamiselle ja -väkivallalle"
|1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/09/lapsi-joutuu-vankilaan-tuleeko-hanesta.html -
"Lapsi joutuu vankilaan - tuleeko hänestä enää kelpo kansalaista?"
|1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/04/tp-sauli-niinisto-tarttui.html -
"TP Sauli Niinistö tarttui koulukiusaamiseen - teko vailla vertaa!"
|1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/08/liikaa-afganistania-liian-vahan-omia.html -
"'Liikaa afganistania - liian vähän omia sisäisiä ongelmia'" -artikkeli vuodelta 2021!



__ __
Mitä tasavaltamme presidentti Niinistö voisi tehdä - toivottavasti nyt uuden pääministerin kanssa yhdessä?


__

|E Lapsiasiavaltuutettu varoittaa kouluväkivallasta ja kuormituksesta: "Opettajien hätähuuto on suuri – he eivät kohta jaksa enää" 

~ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lapsiasiavaltuutettu-varoittaa-kouluvakivallasta-ja-kuormituksesta-opettajien-hatahuuto-on-suuri-he-eivat-kohta-jaksa-enaa/8756412#gs.45md4n - 


__


123736


__


|  66  SUOMI24  579  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  X  |


__


2


Paljonkin, hyvinkin paljon. Esimerkiksi vierailut kouluissa ja oppilaitoksissa - ja sieltä tehty reaaliaikainen videokanssakäyminen kuinka arvostettu presidenttimme kohtaa lapsemme murrosiän molemmin puolin -

.. ja presidentillisenä viestinä kuinka valtiojohdostamme nähdään yhteenkuuluvaisuus, oma tahto muiden joukosta huomioivana mallina erilaisuutta kunnioittaen ja arvopuheena mitä merkitsee suomalainen yhteishenki tässä uudistuvassa moniarvoisessa maailmassamme.

Luotu turvallisuus on tässä koulu- ja opiskelumaailmassamme arkea ja reaalisuutta paljon enemmän kuin nyt "askarrellut turvallisuusrakenteet", joissa Suomesta on tehty viholliskandidaatti huomisen mahdollisten tapahtumien edellä -

.. ja juuri uhaksi lapsillemme ja nuorille, joiden maailma alkaa, kun meistä kokeneesti ikääntyneistä aika jättää.


__ __
EPILOGI - 


On vastuunkantamisen aika - myös presidentiltämme ja valtiomme muulta poliittiselta johdolta!



..
PS.
Vuodelta 2021:
"Presidentti Niinistö ja PM Marin - viestinviejinä lapsille ja nuorille!"
~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/01/presidentti-niinisto-ja-pm-marin.html -

Artikkeliote ylläolevasta:
" .. Arvostus tältä osin vastuulliselle ja määrätietoiselle tavalle HS-kirjoittaa, analysoida ja tuoda esille asiayhteyksiä, joiden tavoite on kirkas - turvallisempi ja kehittävämpi lapsuus ja nuoruus.

HS-ingressi: " Sijoitetut [|1] lapset ovat usein sekä kiusaamisen kohteita että kiusaajia, mutta tutkimustietoa asiasta on vain vähän " [|2]
..
Helsingin Koskela toivottavasti herätti laajat kansankerrostumat pohtimaan lapsia ja nuoria, sillä ilman heitä ei ole yhteiskuntaa

Lapset luovat huomisen, toivon Elämästä ja perheestä, vaikka ongelmat, riidat ja vastoinkäymiset ovat osa sykkivää elämää, johon yhteishengellä voidaan vastata ja voittaa aina kuitenkin eteen tulevat vastoinkäymiset.



'Lapset nuoriksi ja aikuisiksi' - yhtenäisellä oppiputkella

Esiopetuksen "viskareista" aina 18-ikävuoteen tai toisen asteen koulutuksen loppuun. Tämä oppiputki on ratkaiseva askel sellaisesta yhteiskunta-ajattelusta, jossa ongelmat voitetaan yhdessä!

Oppiputken suunnittelu ylittää kaikki muut tarvehankkeet - kuten todettua ilman lapsia ja nuoria ei ole yhteiskuntaa.

Koskela avasi silmät!
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/07/tapaus-koskela-kirja-vakivallasta-ja.html - ]

Nyt odotamme ja kannustamme valtiojohtoamme - presidentistä pääministeriin, eduskunnan puhemiestä unohtamatta hankkeeseen, jossa lähetämme Viestin koko kansakunnalle:



 "Kukaan ei ole yksin - kannamme vastuun ja teemme sisältöä Elämään -kaikille lapsille ja nuorille". .. "

-ote päättyy.
__