Ankkarock 6.elokuuta 2005. Englantilainen 1970-luvun rock-yhtye Uriah Heep, josta oli jäljellä enään kitaristi mr. Box. Photo by IluElokuun 6. päivä oli miellyttävä tilaisuus huomata, että musiikki yhdistää eri ikäluokkia. Englantilainen jo 1970-luvulla listojen kärjessä komeillut yli 50-kymppisten omalaiseensa rockiin erikostunut yhtye sytytti ihmiset 16 ikävuodesta yli viisikymppisiin.
Oli myöskin ilolla merkille pantavaa, että ikäluokilla ei ole merkitystä itse fiiliksen aikaansaajana; voidaan sanoa, että Uriah Heep yhtye veti niin kovan session, että heti kohta seuraavalla lavalla esiintynyt suomalainen maataloustermistöön kuuluva yhtye nuoresta iästään huolimatta ei saanut sen sytyttävämpää menoa. Voidaan päinvastoin sanoa, että yli 30-vuotinen kokemus näkyi ja tuntui; oli ihaltavaa nähdä, kuinka rautainen kokemus ja taito sytytti koko yleisön villiin menoon.
Tarkkaan katsoen suomalainen Apulanta iski nuorempien kuulijoiden mieltymyshermosoluihin sen vuoksi, että musiikin tahdissa pystyi hyppimään ylös-alas liikettä. Lisäksi Apulanta viehätti luonteikkaan välittömällä spiikkityylillään, joka selvästi sopi suomalaiseen nuorisomakuun. Uriah Heep kirvoitti kuuntelijat nostamaan peukalonsa tai etusormensa positiiviseen myötämielisyysliikkeeseen. Niin ylös-alas hyppely kuin positiiviset sormiliikkeet ovat ihmiskunnalle vuosituhansia vanhoja rituaaliliikkeitä; näin voimakkaasti meissä istuu ikiaikaiset shamaani- ja poppamies mystiikkatavat.
Mielenkiintoisinta oli se, että festaritapahtumassa ei esiintynyt ainakaan lauantaipäivänä mitään väkivaltaa. Ihmiset nauttivat kuulemistaan ääniaalloista, visuaalisuudesta sekä paineaalloista, mitä ylisuuri bassojen jytkähtely aikaansai rintakehissä. Festarit ovat kesän helmiä ja kysellessäni useat nuoret olivat varsinaisia festarifaneja; siksi monissa tapahtumissa oli yhteenkuuluvaisuutta haettu, koska festarimusiikin iloittelussa ei ole meidän aikuisten valtahegemoniaa ja manipulointia.
Yhteenkuuluvuus ilmineerautui niin pukeutumisena kuin itsensä maalaamisena. Mukana oli mustanpuhuvia gootteja, välkehtivää ketjukansaa, tietysti taviksia sekä mm. longhair hevareita. Jokaiselle oli jotain ja jokainen oli ryhmittymänä yhtä arvokas ja sallittu. Festarit ovat rakastamansa musiikin kuuntelun lisäksi itsensä esillepanoa. Esillepano on ilmaus kuulua johonkin ryhmään; ihminen sosiaalisena eläimenä tarvitsee hyväksyntää ja yhteisöön kuulumisen tunnetta. Näin on myös arkiharmaassa siviilielämässämmekin; festareilla vain rituaalit ja merkistöt kuulumisesta tuodaan selkeästi kaikille katsottavaksi.
Musiikki yhdistää; näin voitiin todeta elokuun kuudentena; tämä festari oli ikäluokkien sulautumista ja yhteenkuuluvuutta yhteensopivuuden ja yhteisenhengen nimissä ilman ihmisten väkivaltaa. Sattumalta tämä lauantai 6.8.2005 oli myöskin muistojuhla maailman suurimman väkivallan osoituksen 60-vuotis-surujuhlalle; amerikkalaiset demokratiakuuluttajat pudottivat varoittamatta atomipommin viattomien siviilien päälle Japanin Hiroshimassa 6.8.1945.
Samana festaripäivänä suomalaiset saivat kiitosta erinomaisesti järjestetystä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailujen avajaisista kaikkien kansojen yhteisenä ja reiluna kilpailuna yhteensaattajaksi kaikille maailman kansoille. Pohjois-Karjalan Kiteeltä kotoisin oleva Nightwish-yhtye yhtenä esiintyjistä julisti yhdistävästi musiikin sanoman viestiä tasapuolisesta koko maailmalle. Kyseinen Nightwish yhtye todennäköisesti hullaannutti myös seuraavan päivän festareissa koko yleisönsä.
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti