Tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Tiedon saanti ja sen käsittely jäsennellysti on välttämätön keino pärjätä maapalloistuvassa kilpailussa. Ihmiset, yhteisöt ja yritykset verkostoituu. Kuka tai ketkä eivät hallitse tiedon olemusta, sen löytämistä ja -käsittelyä, voivat syrjäytyä tulevaisuudessa tiedon tyhjiöön verkostomaisen maailmayhteiskunnan ulkopuolelle.
Suomessa yksityiset pääomaehtoiset operaattorit hallitsevat tiedon kulkuväyliä. Valtio hallitsee kolmea muuta kulkuväylää; auto- ja rautatiestöä sekä ilmaliikennettä. Voittoa hakeva pääomatalous ei pysty muodostamaan tuottoisaa liiketointa yhteiskunnan ihmis- ja tavaravirtojen kulkuväylien hoidosta ja ylläpidosta. Liikuntaesteetön yhteiskunta perustuu valtaväyliin, jotka mahdollistavat vapaan liikkumisen. Yhteiskunta huolehtii mm. autolliset yhteydet lähes kotipihaan saakka, viimeiset metrit huolehtii itse tontinomistaja.
Suomi oli vuosikymmenet puhe- ja tietoliikenteellinen monopoli. Matkapuhelinviestinnän duopoli on muuttunut kovaksi markkinakilpailuksi, jossa operaattorit painivat kannattavuuskriiseissä ja YT-neuvottelukierteissä. Hintoja alentava markkinataisto syntyi osaltansa kahdesta ulkoisesta tekijästä; amerikkalainen verkostomarkkinoija avasi ilmaisilla GSM-puheluilla rajun hintakilpailun ja viranomaiset aikaansai loput vapauttamalla puhelinnumeroiden vapaan siirtymisen operaattorilta toiselle kuluttajan ja käyttäjän eduksi.
Tiedon valtaväylien tuotekehitys, ylläpito ja huolto tulisi saattaa takaisin yhteiskunnan haltuun turvaamaan pitkällä jänteellä kansalaisten tietoyhteydet joka savuun koko valtakunnan alueella. Tiedon merkitys kasvaa räjähdysmäisesti ja esim. Ruotsi valtiona satsaa todellisiin tiedon moottoriteihin suuret määrät verovaroja turvatakseen yhteiskunnan tasapainon niin alueellisesti kuin sosiaalisesti. Tiedon samanaikainen saatavuus vähentää ihmispakkautumista väestökeskittymiin ja pääkaupunkiseudulle.
Suomi yhteiskuntana voi hakea ratkaisua ottamalla vastuun perusverkoista aina tonttien rajoille saakka tai sitten langattomilla yhteyksillä, kuitenkin siten, että kaikilla on mahdollisuus saada riittävät yhteydet nopeasti käyttöönsä. Todelliset laajakaistayhteydet ovat luontoa ja turhaa energiaa kuluttavaa liikkumista säästävä tapa olla "läsnä" ja vaikuttaa. Joka tilanteessa ei tarvitse olla ruuhkauttamassa tiestöä ja kasvattamassa energialaskua ulkomaille.
Jokainen suomalainen saa lisäksi verohelpotuksen hankkiessaan viimeisen yhteysvälin, siis liittäessään asuntonsa tai kesämökkinsä kansalliseen verkoon. Nytkin asukkaat tai taloyhtiöt kustantavat viimeisen yhteyden sähkössä, käyttövedessä ja viemärissä. Yhteiskunta sietää pitkän takaisinmaksuajan ja kustannukset kotitaloudelle tai liittyjälle jäävät puoleen nykyisestä.
Operaattorit voivat maanteiden huoltoasemien lailla keskittyä tarjoamaan palveluita tiedonväylien käyttäjille markkinaehtoisesti. Palveluoperaattoreita ei rasita perusinvestoinnit (päällekkäisiä verkkoja on nyt riittävästi), vaan ne voivat keskittytyä yksilöllisiin palveluihin tietoväylien käyttäjille ja järjestämällä toimivat asiakaspalvelut nykyisten "vastaamattomien" sijasta.
Kansallisen tietoverkoston kehitys turvataan kytköksellä korkeakoulumaailmaan, jossa opiskelun konkreettisena osana tuotekehitetään keskenään kilpailutilanteessa näitä yhteiskunnan tietoväyliä. Näin syntyy käsitys informaatiologistiikan olemuksesta ja tulevaisuussuunnasta. Emme puhu enään teknologista, vaan itse asiasta eli tiedonkulusta ja sen vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan. Tekniikka palvelee, mutta ei isännöi.
Tieto, sen omaksuminen ja käyttö ovat kansallinen kysymys ja sen perusominaisuuden hoito ei voi olla riskipitoisten markkinaehtoisten pääomaliikkeiden hallussa. Kansa on tasan niin kilpailukykyinen kuin ovat sen tiedollinen löytämis-, priorisointi-, vastaanotto- ja omaksumiskyky. Kansa on luonnostaan utelias, tätä ominaisuutta tulee ruokkia järjestämällä tietoväylät kaikille ja kaikkialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti