keskiviikkona, syyskuuta 28, 2005

Presidentti Urho Kekkonen katsoi suoraan Nesteen pääkonttoriin


Presidentti Kekkonen oli pitkäaikainen Tamminiemen isäntä. Tästä ikkunasta historian pitkäaikaisin presidenttimme piti silmällä tuolloisen valtiomme yhtiölippulaivaa öljynjalostaja Nestettä. Kekkosen aikana luotiin Suomelle suuri kansallinen omaisuus, mm. valtio valtiossa ollut Neste Oy. Nestettä johti legendaarinen vuorineuvos Uolevi Raade, jolla kerrottiin olleen vain yksi isäntä; Kekkonen. Suomessa Kekkosen aikana valtion yhtiöt olivat pyhiä ja niiden tehtävä oli työllistää. Kekkonen ei jakanut optioita, Kekkonen jakoi kansallista tunnetta voimasta ja piti valtion velvollisuutta järjestää töitä kansalaisille pyhänä.
Mainittakoon, että Nesteestä on tullut sittemmin Fortum.
Merkillistä on se, että Nesteen pääkonttori rakentui juuri tuohon kohtaan. Kerrotaan, ettei se aivan sattumaa ollut, vaan se haluttiin pystyttää muistomerkiksi ajasta, jolloin taloissa olivat isännät.

Ei kommentteja: