Ihminen salaa asioita. Niin kotona kuin erityisesti työelämässä salaaminen ja salaiseksi julistaminen on liike-elämän tapa suojata jotain sellaista, mistä odotetaan saavan myöhempää ja laajempaa hyötyä. Kuinka paljon kehitysenergiaa menee hukkaan salaamisjärjestelmien ylläpitoon ja kuinka paljon menetetään aikaa salauksen hidastaessa luonnollista olotilaa? Kuinka paljon salaaminen vaikeuttaa itse omaan elämäämme?
Vuosimiljoonainen eläin- ja kasvikunnan kehitys voisi antaa vastauksia salaamisen tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen. On totta, että eläimet "salaavat" ennen saalistusta itsensä yllätyksen aikaansaamiseksi. On totta, että sorsaemo haluaa "salata" pesänsä poikueensa tulevaisuuden turvaamiseksi.
Ihminen salaa asioita joko peitelläkseen (sorsan pesä) tai saavuttaakseen yllätysvoiton (saalistus). Salaamistarpeita on myös muita: mm. epämiellyttäviä asioita ei haluta julkisuuteen; maineen menetys, vertailutietoa ei haluta yleiseen tietouteen, mikäli adjektiivillisesti vertailutieto on huono; alemmuuden tunteen peittely (olemmehan kulutusyhteiskunnassa orientoituneet naapurustovertailuun). Lisäksi salaaminen luo mysteerioita ja kysymyksiä, jotka ruokkivat ihmisen yhtä perusominaisuutta uteliaisuutta, joka on toisaalta kehitystä stimuloiva ominaisuus.
Oletuksena salaamattomuus toisi suoran ja välittömän osallistumisen laajalta rintamalta, jolloin monet esim. tuotekehityshankkeet olisivat suoraviivaisempia ja monista kokeiluvaiheista säästyttäisiin. Parhaimmillaan voitetaan monet epäonnistumiset, koska plagioitumisen uhallakin kehityskeskusteluun osallistuu suurempi vaikuttajien määrä.
Salaamattomuus luo myös osallistuvuutta sekä yhteisöllisyyttä; sama-arvoisuudentunne lisääntyy, koska poissulkemisia "salaseuroista" ei enää tapahdu. Salaamattomuus lisännee myös luottamusta ja ennustettavuutta, jolloin mm. politiikan hoito on avoimempaa ja laajat kansalaisryhmät tavoittavaa. Salaamisen postuminen poistaa myös "turvaverhot", jolloin rikollinen toiminta helpottuu. Näinkö salaaminen ideaalisena ajatuksena onkin luotu tahoille, jotka eivät täysin oikeudenmukaisin ja tasa-arvoisin menettelyin ole markkinoilla? Onko salaaminen syntynyt tarpeesta saada helpommalla jonkun/joidenkin muun/muiden kustannuksella?
Internetin myötä kulovalkean tavoin yleistyneet keskustelupalstat ja paljon puhutut blogit osoittavat ihailtavaa ja jopa yllättävää avoimuuttaa tuntemattomilta tuntemattomille; jotkut esiintyvät nimimerkillä ja toiset suoraan "omilla nimillään". Kuvastavatko nämä asiasisällöltään jopa hyvin vakavahenkiset foorumit ihmisen syvintä tarvetta kertomiseen vaikeistakin asioista, vai onko se merkki yksinäisyydestä? Palstoilla ja blogeissa on avointa henkisyyttä, kursailematonta kerrontaa, "häpeämättömiä" paljastuksia kuin myös tähdenlennon omaista fantasiaa ja mielikuvitusta. Sana on lopultakin vapaa ja on mielenkiintoista nähdä, mihin uusi rajoitteeton sanan käyttövalta johtaa.
Salaaminen työllistää tämän päivän yhteiskuntia mittavassa määrin. Toisen pyrkiessä salaamaaan entistä paremmin, joutuu toinen satsaamaan kiihkeämmin saadakseen taas selville, mitä toisen leirissä tapahtuu. Löydämmekö lisää analogioita salaamisen oikeutuksesta yhteisöllisyyttä ajatellen? Kuinka paljon voitamme jatkamalla salaamista, vai kuinka paljon saavutamme täysin avoimella mentaliteetilla? Onko ihmisen perusluonne estämässä mahdollisesti ideaalisen avoimuuden hengen? Onko meille sittenkin salaaminen hengissä pysymisen edellytys ja oma yhteiskuntaevoluutio on kehittänyt nyt sen sellaiseksi, josta paluuta ei ole? Onko ihmisen inhimillisyys viimeinen este avoimuudelle?
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti