keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006

Huippumarkkinointia Suomelle kuusi kuukautta

Suomi on EU:n yksi pienimmistä, mutta myös suurimmista maista. Väkiluku pieni, mutta erinomaisesti asumiskelpoisena suuri. Suomi ei saa vastaavaa päivänpaistetta puheenjohtajuuskauden jälkeen vuosikausiin. Toivottavasti meillä on nyt asiansa osaavat ministerit ja presidentti. Ulkomisterillä on ainakin poliittista älyä, huomisen pelisilmää ja kielitaitoa. Suomi voi tehdä nyt itselleen enemmän kuin koskaan rauhan aikana.

Suomi täyttyy EU-virkamiehistä, - poliitikoista, neuvottelijoista, sihteereistä, lehdistöstä ja televisiokameroista. Suomi saa kuvansa esille, suomalaisuus on nyt keskipisteessä ja meidän pohjoista maata kohtaan osoitetaan kohteliasta uteliaisuutta.

Mitä me voimme antaa, muuta kuin kaunista luontoa ja tervetulotoivotuksia. Jokainen tänne tuleva tietää, mistä Nokia on lähtenyt, monet tiedonvälittäjät löysivät googlettamalla Talvisodan, sisun, saunan ja Sibeliuksen. Paavo Nurmi ja Mika Häkkinen, kuin myös jalkapalloilija Litmanen sekä maailman menestynein mäkihyppääjä saavat osuutensa uutisoinnissa, mitä tämä meidän pohjoinen ulottuvuus merkitsee.

Suomi oli se Venäjän ammattilainen, joka harjoitti vierailuja useita kertoja vuodessa vakuutellen ystävyyttä ja yhteistyötä. Suomi oli se ainut maa, jota Venäjän karhun syleily ei kaatanut.

Keski-eurooppalainen ihastelee pieniä ja ruuhkattomia kaupunkejamme, miltei yötöntä yötä, vesistöjämme ja tyhjää tilaa, mikä on Suomen huomisen menestys ja elinvoiman lähde.

Suomi valitsi atomivoiman uudelleen ja Suomessa on maailman turvallisin lentoyhtiö. Suomesta on EU:n lyhin lentomatka huomisen supervaltaan Kiinaan. Osa EU-matkailijoista huomaa aktiivisen rakentamisen aukinaisina katuina ja katupölynä. Muu EU huomaa, jos ehtivät, yhden maailman rikkaimmista merisaaristoista Kreikan ohella. Suomessa, jos liikkuvat sisämaassa, huomaavat järviseudun, jota ei muualla ole. Suomessa kaikki kokevat puhtaan vähälannoitteisen ja lähes torjunta-aineettoman ruoan peruslähteet. Suomessa he huomaavat aitoja ruuanmakuja italialaisten vastaväitteistä huolimatta.

EU-byrokraatit huomaavat rehellisen kansan, joka ei bluffaa peltoviljelyssä, ilmoituksissa kuin satoluvuissakaan. Maatalouskollegiot näkevät eteläeurooppalaisesta näkökulmasta oudon ilmiön rehellisyydestä ja vähäpuheisuudesta. Suomessa he kokevat pitkiä autioita auto-osuuksia siirryttäessä Lapin kairoille, missä aurinko ei laske "ikinä". Huomaavat samalla porojen vallanneen Lapin, koska ihmisiä näkyi niin vähän. Luulivat porojen vallanneen myös muunkin Suomen, koska eivät erottaneet hirveä porosta.

EU-väki sai myös selville, että Suomi on pullollaan muiden himoitsemia metsämarjoja täynnä vitamiineja ja flavonoideja, jotka tiedemiesten mukaan parantavat kihdistä potenssiin, ...uskoen suomalaisten olevan väkeviä, mutta vähäpuheisia.

Suomessa, meistä vähän tietävät EU-ystävämme, havaitsevat maailman suurimmat paperikoneet, parhaat loistoristelijät ja jäänmurtajat. Lisäksi toimittajat huomasivat kuivakkaat, mutta luotettavuudessaan ja systemaattisessa osaamisessaan huippuinsinöörimme. Kirkkaan viinan kokemukset taas herättivät neuvottelijat aamukohmeloon, kun erehtyivät maistelemaan suomalaisella mentaliteetilla kansallisjuomiamme konjakin ja wiskin sijasta, tämän jälkeen uskoivat suomalaisten olevan entistä väkevämpiä ja edelleen vähäpuheisia ohimenneen puheripulin jälkeen. Tarkkaavaisimmat huomasivat, että Suomi on rauhallisten ihmisten maa, jossa virkavaltaa ei vastusteta ja ollaan kuuliaisia verottajaa kohtaan; kaikki tämä suurella ihmetyksellä, mutta saman tien ymmärryksellä, miksi he pystyivät yksin pysäyttämään muinoisen Neuvostoliiton.

Eivät he nähneet ylitsevuotavia suomalaisia turhine korulauseineen, vaan naisia ja miehiä, jotka valtaosin pitivät sanansa, siis puhuivat vähemmän, mutta tekivät sitten vastapainoksi enemmän. Niin, täällä pohjolassa EU-tarkkailijat huomasivat asuvan rehti maalta tullut kansa, jolle sisu, vähäeleisyys, perkele, naapurikateus ja aito varovainen ystävällisyys kutsuttaja vieraita kohtaan oli käsinkosketeltavaa.

Suomalaisesta huumorista jäi EU-väelle mieliin kysymys, mitähän ne suomalaiset tarkoittivat Håkan ja Börje vitseillä. Ilmeisesti suomalaiset rakastavat niin paljon läntistä naapuriaan. Ja jos halusi käsirysyn päälle, niin tokaisi nakkikioskijonossa (joka uutisoitiin koko maassa harrastettavaksi myöhäisen illan jopa aamuyön ulkoilmagourmee-ravintolakulttuurina) Nurmoossa (murteella) Suomen painipitäjässä, kaikkien painijoiden olevan homoja.

Seitsemän kuukauden kuluttua muualla Euroopassa ei sitten Suomesta enää juuri mitään muistetakkaan, vaan Suomi oli se eksoottinen, vähäpuheisten kansa, jossain pohjoisessa Venäjän ja Håkanin välissä. Suomi jatkaa kuin mitään puheenjohtajuutta ei olisi ollutkaan, siksi vähäsuosioista tämä EU-kumppanuus kansan keskuudessa on. Suomalainen uskoo itseensä, Jumalaan ja korkeintaan lottoriviin, joka jokaisena lauantai-iltana kansalaisille julistetaan. Ja Suomi siirtyi taas normaaleihin elämänympyröihin.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: