lauantaina, heinäkuuta 15, 2006

Kiinalaisessa jutussa suomalainen mahdollisuus

Kiinalaiset ovat valmiit ostamaan kaikki mustikat Suomesta. Mikäli suomalaiset eivät halua kyykkiä metsissä; tarjoutuu Kiina lähettämään myös poimijat.
Kiinassa on meneillään maailman suurin maaltamuutto jättiläismäisiin kaupunkeihin. Kiinan voima on halpa maaseututyöväestö, jonka työpanosta myydään myös ulkomaille. Yhtäältä mustikan parantaessa näkökykyä kiinalaisille, toisaalla ilmansaasteet ja mm. pakokaasupäästöt estävät yhä enemmän näkyvyyttä Kiinan suurkaupungeissa.



Kiinassa 65% väestöstä asuu maaseudulla, 


 ... se on sama prosentti kuin meillä kaupungeissa. Kiinan vaurain alue on rannikkoseutu ja erityisesti Shanghain - ja Honkongin pohjoispuolella oleva erityistalousalue.


Kiina on kehitysmaa, 


 ... jossa valmistetaan miltei kaikkea, paitsi lentotukialuksia, suuria matkustajasuihkukoneita, sekä pitkälle kehitettyjä tietotekniikan prosessoreja. Kiinasta valmistuu 300.000 insinööriä, joka vuosi, ollen enemmän kuin koko EU:sta ja USA:sta yhteensä. Kiinalainen suunnitteluvoima ylittää länsimaat 10-20 vuoden aikana, ja ei ole, systematisoituessaan ja verkottuessaan, syytä epäillä tämän voimavaran henkisistä ja innovatiivisista kyvyistä.
...


Kiinalainen uskoo luonnonlääkitykseen ja mm. mustikoihin 


Kiinalainen luottaa suomalaiseen taitoon suunnittelussa, rehdissä tavassa tehdä kauppaa ja pitää lupauksensa. Suomi myi 1950-luvulla ainoana maana käytettyjä paperikoneita, nimenomaan käytettyinä. Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, joka tunnusti Kiinan jo 1950-luvulla, taisi olla 17. 

Kiinalaisilla on pitkä muisti ja he arvostavat luottamussuhteita, eivätkä vaihda kumppania. Nokia on tehnyt jatkuvaa kauppaa vuosikausia samojen operaattoreiden kanssa ja Nokia onkin suurimmillaan ja voitollisimmillaan juuri Kiinassa.


Kiina kohtaa kaikki länsimaalaiset elintasonnousun ongelmat,


 ... ja me Suomessa tiedämme ne. Kiina luottaa suomalaiseen energiankäytön hyötysuhdetehokkuuden hallintaan. Kiinalaiset tietävät, että Suomessa osataan suunnitella tehokkaita puhdistusjärjestelmiä. Suomessa on kykyä ja innovaatiota nähdä huomisen asumismuodot ja asumisen ekologia. Suomessa on innovaatio, joka voi muuttaa ratkaisevasti tapaa elää, tehdä työtä ja asua tuhoamatta ympäristöä ja ihmisen omaa psyykettä.


Suomi voisi olla kiinalainen portti EU:hun 


Finnair saa vielä joitain aikoja käyttää ylivoimaansa, kunnes kiinalaisten omatkin lentoyhtiöt tulevat samoille reiteille. Finnair on saanut pienenä, mutta uskomattoman turvallisena yhtiönä lentää lähes monopolissa Euroopan ja Kiinan lyhimpiä reittejä.


Suomi on investoinut runsaasti Kiinaan, 


 ... vieden sinne pääomia, työmahdollisuuksia sekä kokoonpanoa tunnettujen syiden vuoksi. Kiinalaiset mahdollisuudet ovat nostaneet monet suomalaiset yhtiöt tuloskuntoon ja kasvuun, jota ei Suomessa olisi voitu tehdä. Kiina on yksi maailman suurimpia markkinoita ja siellä on "loputon" ja työteliäs työvoima. Ammattiyhdistysliike ei Kiinassa määrittele palkkatasoja, vaan kysyntä.
...


Kiina avasi ovensa jo 1420-luvulla 


 ... ja suuntasi tuolloiset maailman suurimmat kauppalaivastot joidenkin tietojen mukaan kaikille maailman merille, ennen Kolumbusta ja Magalhaesia. Kiina oli utelias, kauppahaluinen ja ulotti laivastonsa, ilman valkoisen miehen uskon- ja tapojen tuputusta, uusille kaupallisille alueille, mieluumminkin huomaavaisuudella ja lahjonnalla kuin verisin miekoin.

Kauppa- ja valistuskeisarin Zhu Di:n kuollessa 1420-luvun aikana, kiinalaiset mandariinit (virkamiehistö) tuhosivat tuon ajan arkistot ja historiamerkinnät. Uusi keisari veti rajat kiinni ja sulki oven. Kiina vetäytyi kalliiin "maailmanvalloituksen" jälkeen kuoreensa. Jäljelle jäivät kiinalaiset vuosituhantiset tavat ja Kiina keskittyi jo tuolloin maailman suurimman maan, itsensä, omiin sisä- ja rajanaapurimaiden markkinoihin.



Uusi vanha Kiina

Kiina on nyt, vuonna 2006 avannut investointimahdollisuudet laajemmin myös ulkomaille ja jättiläismäisen valuuttavarantonsa turvin voisi tehdä suuria omistusjärjestelyjä mm. länsimaissa. Kiinalainen integroituminen globalisaatioon on alkanut vajaan 600 vuoden tauon jälkeen, tuoden mahdollisuuksia myös Suomelle.



Kiinalainen raha, 


 ... toimintatavat ja ahkeruus voisivat olla ratkaiseva piristysruiske Suomen yhteiskunnalle, jos olisimme haluttavia uusille sijoittajille ja työvoimalle. Suomi näivettyy kuten monet EU-maat. Meillä syntyy yksinkertaisesti liian vähän lapsia ja innovaatioita. Kykymme lepäävät osaamisessa ja sitä vielä arvostetaan toistaiseksi, erityisesti Kiinasta.


Suomi on matkailun tuleva suurvalta ilmastomuutoksien vuoksi? 


Meillä vihreys kasvaa, kun taas nykyiset massaturismimaat aroutuvat, jopa aavikoituvat seuraavien 50 vuoden aikana. Suomi on puhdas ja tyhjä. Suomi kykenee huomenna elättämään 50 miljoona ihmistä. Voimme mainiosti kasvaa 10 miljoonaan ja olkaamme huolellisia mistä ottaisimme uudet asukkaamme. 

Suomen maahanmuuton tarve kasvaa jo 2010 alkaen ja meidät tekee mielenkiintoiseksi rajanaapuruus maailman suurimman raaka-ainelähteen, Venäjän, vieressä, joka onkin ainut maa meidän ja Kiinan välissä.


Ilkka Luoma


PS Kappalejaottelu uusittu - koskematta itse tekstiin 22. syyskuuta 2015

Ei kommentteja: