Professori Jouko Lönnqvist työskentelee Kansanterveyslaitoksella tutkimusprofessorina ja on saanut arvostettuja huomionosoituksia yhteiskunnalta.
Vastinetta kirjoitukseen HS:sta (23.07.2006), suora lainaus ingressistä:
"Masennuksen hoito on parantanut, itsemurhien määrä laskenut ja työuupumus vähentynyt, sanoo professori Jouko Lönnqvist. Koskaan suomalaiset eivät ole olleet niin terveitä tai tyytyväisiä kuin nyt - vaikka sitä onkin vaikea uskoa"
Hei,
Sunnuntain HS:ssa 23.7. oli väite otsikossa vailla vertaansa. "Onnensa huipulla" oli raflaava ja väkevä ilmaus tietäessämme Suomen merkittävät itsemurhaluvut, etääntyvän nuorison ongelmat (varsinkin pojat), yksinäiset vanhukset, laitoksissa olevat ikääntyneet henkisen elämän ja kuoleman rajamailla kituvat. "Mielisairaat" täyttävät avoimet ja suljetut laitokset, yhä suuremmaksi käyvä lääkkeiden syönti sekä aivan uutena ilmiönä noin 50-vuotiaiden miesten kuolemat hyvin koulutettuina ja työssään myös menestyneinä. Lisäksi epidemian lailla hiipii myös laaja työväsymys, joka vielä laistaa tutkijoiden mittarit ja havainnot.
Arvaan HS-kirjoituksen perustuvan tilastointiin, teknisiin tutkimuksiin, tulotason keskimääräiseen nousuun, parempaan ostovoimaan ja lisääntyvään vapaa-aikaan. Onni ja onnellisuus eivät lähde tunnetusti ja tutkimuksellisesti rahasta eikä kulutusvoimasta, se lähtee tyytäväisyydestä. Tänä päivänä on entistä enemmän moniongelmaisia, yksinäisiä, sinänäsä hyvin toimeentulevia. Alkoholin kulutus on kasvanut entisestään, sairaspoissaolot lisääntyneet ja varsinainen työn maasta muutto ei ole vielä edes alkanut. Pelko jäytää tietyillä toimialoilla, tiedämme, että meidän kilpailukyky on syöty korkeassa palkkatasossa (sarjatuotanto ja perussuunnittelu).
Ymmärrän artikkelin "rauhoittavan merkityksen" lukijoille, mutta eikö olisi hyväksi tunnustaa asioita ja katsoa ympärille. Monet tutkijat ovat "tutkimuslinnoissaan" kaukana lähiöpubeista, poliisien arkipäivästä, sosiaalityöntekijöiden toimistokopeista. Papit tietävät myös arkiharmaan hyvin todellisen tilanteen.
Onnellisuutta eivät ole elintason kaukojäähdytyslaitteen Helsingin keskustassa, onnellisuutta eivät ole kasvavat maastoautot, nousevat asuntojen hinnat, eikä varsinkaan bruttokansantuotteen nousu. Voisimme mieluumminkin kysyä mikä on meidän nettokansantyytyväisyyden aste.
Tilastot, joihin useasti viitataan tehtäessä "onnellisuustutkimuksia" ovat yhtä harhaanjohtavia kuin työttömyysluvutkin, jonka todellista määrää ei tiedä kuin työttömät itse. Tilastojakin on monia aina tarvitsijansa mukaisesti.
Kuinka voi olla mahdollista silmien sulkeminen, voiko keskiarvoajattelu hämätä ja sokeuttaa myös asiantuntijat, jotka näyttöpäätteidensä ja numeeristen esitystensä myötä ovat yhtä kaukana todellisesta elämästä kuin nettopalkka määrätystä lääkeannoksesta.
Tämä vastine on tehty kritiikillä, rakentavuudella ja ihmisyydellä. Huuto kansalaiselta perustuu mm. sosiaalityöntekijöiden, psykiatrien, lääkärien, apteekkareiden, poliisien, hautausurakoitsijoiden ja sairaaloiden henkilökunnan haastatteluihin, toki "epätieteellisin" menetelmin, enkä voi myöskään missään nimessä väheksyä niiden monien pappien hiljaista kertomusta pahaa oloa tuntevista ihmisistä, joka ei muuten katso kulutusvoimaan.
Olen alle liittänyt muutamia lehtikirjoituksia aiheesta ja vähän sen vierestä, ne ovat julkaistut suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä viimeisen vajaan vuoden aikana. (Ne löytyvät myös tältä blogilta).
Rakentavasti menestystä tutkimustyöhön kuin journalistiikan kriittiseen maailmaan,
Ystävällisesti,
Ilkka Luoma
konsultti ja näkökulmamarkkinoija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti