***
..
Tosiasia on se, että kulutamme koko ajan liikaa
PROLOGI
"Enemmän, nopeammin ja suuremmissa erissä"
Voimme puhua puhumasta päästyämme hyötysuhteista, kestävyydestä, kierrätettävyydestä kuin vähäpäästöisyydestä - emme kuitenkaan pääse eroon tosiasiasta, jossa ihminen - vain yhtenä eliökunnan edustajana - syö liikaa, käyttää liikaa resursseja kuin energiaa omiin itsekkäisiin materiamuutoksiin - suhteessa omaan osuuteensa Pallollamme vallitsevasta kokonaisbiomassasta!
--
HS: "Me ratkaisemme ilmastonmuutoksen
Ihmiskunta on tietoinen ongelmasta ja ryhtynyt toimeen. Kyse on enää globaalista keinojen yhteensovittamisesta" -kolumni Juho Romakkaniemi
~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008033894.html -
..
On tunnettua, että meitä ihmisiä on elollisessa kierossa biomassaltaan suunnilleen sama määrä biomassaa kuin muurahaispopulaatioilla.
Mitä nämä populaatiomassat merkitsevät?
Sitä, että syömme muilta eliölajeilta eli hyödynnämme itseemme sellaista mikä ei meille kuulu, jos vähääkään ajattelemme kokonaisharmoniaa, kulutuksellista keskinäisjakaumaa kuin "oikeudenmukaisuutta kaikkia eliölajeja kohtaan.
Evoluutio, joka rakensi meistä kaltaisemme, ei näe mitään eroa eri lajien kesken - kaikki ovat yhtä arvokkaita tai arvottomia, mikään ei ole toistaan ylempänä tai alempana.
Elämän oikeus järjestyi kovassa kilpailussa lisääntyä -
.. kukin laji tapojensa puitteissa. Kaikille on tai oli oma lokero, lomittuminen tai järjestäytyminen kokonaiseliöstöksi, joiden elinpiiriä rajaa reviiri, mikä taas aika-ajoin joutuu sodan keskelle, kun täytyy vaeltaa "köyhtyneeltä alueelta rikkaammalle".
Ihminen otti asemansa - "menkää ja täyttäkää maa" - tämä loi meille väärin ymmärretyn oikeuden olla luomakunnan kruunu, jota emme ole.
Olemme lopulta biomassaltamme häviävän pieni osanen biologisessa kiertojärjestelmässä, joka alkoi jostain "madonreiästä tai pohjavireestä", josta evoluutio rakensi meille ymmärtämättömällä kaavalla | ohjelmalla systeemin, jossa miljoonat elivät sovinnaiskilpailullisessa asemassa luoden nykyisen Elämän monimuotoisuuden, jota me ihmiset kaikin kyvyin olemme kaventaneet - silmittömällä itsekkyydellä olla luomakunnan kruunu.
Meillä on kasvuhokema!
Kaiken pitää kasvaa, kaikki puhuvat kasvusta - kulutuksen pitää kasvaa "koronavähentymän" jälkeen, on tehtävä jaettavaa siten, että kaikille on enemmän. Tämä yhtälö on kohtalon yhteys romahdukseen. Sekin on tosiasia, ettei rajallisesta loputonta nyhdetä. Kasvulla on rajansa.
Dinosauruksetkin kokivat kohtalonsa, kun liian suurina eivät enää sopeutuneet äkisti muuttuneisiin elinoloihin. Olemmeko nyt 100 vuodessa kiihtyvästi muuttaneet kasvua ihannoivalla tavalla elinoloja, eikä vai itsellemme vaan kaikille lajeille. Vastaus lienee kaikille selvää...?
Evoluutio loi näyttävyyttä, jota lisääntymiselle olisivat edellytykset kestävimmällä ja menestyksellisemmällä tavalla - lopulta aina haetaan sitä parasta kyvykkyyttä viedä evoluution omaa viestiä eteenpäin - sen "kuolemattomuutena". Evoluutio on itsekäs, se haluaa pysyä "hengissä" - ollen sitä jo pari miljardia vuotta, sieltä "madonreiästä tai h-hetkestä, jolloin Elämäntuli syttyi .. ?
Miksi elämme näyttö- ja vertailutaloudessa -ulkoisin kohokkein?
[~ https://www.tiede.fi/keskustelu/74953/naytto-ja-vertailutalous-mita-se -]
Se on sitä menestystä. Lisääntymiskamppailu käydään ihmiskunnan osalta paljolti ulkoisin näyttöreliikein - puhutaan hevosvoimailmiöstä, jossa useampi pakoputki tuottaa "näyttävämpää riikinkukon pyrstösulkailmiötä". Näyttö- ja vertailutalous lisää kulutusta ja kasvun hokemaa - pitää olla enemmän, useammin ja pidempi kestoisesti. Haluamme erottua, ollaksemme näkyvämpiä - siis tyydytystä huomioon otettuna, tärkeänä ja jopa esikuvallisena.
Herää lopulta kysymys millainen elämänkatsomus, yhteiskuntamalli kuin -järjestys olisi se sopeutuvin koko muuhun eliökuntaan nähden?
Malleja on saatavilla ympäriltämme kosolti - kunhan vain avaamme silmämme, ymmärrämme osuutemme kuin heräämme näkemään elollisuuden keskinäistodellisuutta - omasta meille säädetystä lokerosta.
Suurin nykyajan ympäristöongelmien lähtökohta on meidän ihmisten oma itsekäs elolokeromme säätömekanismi
Koimme luomakunnan kruunuina ylivertaisuutemme, joka saattoi lopulta evoluution näkökulmasta olla harhaa ja mielikuvitusta omasta paremmuudestamme säätää itse. Evoluutio on se, joka säätää, koska se hallitsee kaikki eliölajit sekä niiden muutosparametrit - tavallansa, jota me emme tahdo ymmärtää.
Milloin opimme vähentämään kulutustamme sellaisiin mittoihin, jotka ovat sopusoinnussa meidän biomassalliseen suhteeseen koko muuhun eliökuntaan. Ehkä täällä on se paras kiertotalouden tunnustus.
Miten paljon Sinä vähentäisit, ja mistä aloittaisit?
--
PS. Ihmisen maailmassa vallitsee lähes täydellinen epätasajako ja vaarallisin yhteys on se, että se ylivertaisen suurin vähemmän kuluttajia haluaa nostaa tasoaan lähemmäksi sitä ylitsepursuavuutta mikä hyvin pienessä vähemmistössä päivittäin saavutetaan. Emme vain syö muiden eliölajien puurolautasilta, vaan osa meistä syö lajitoveriemme riisikupeilta - oikein vai väärin?
..
PS2. Lopulta se puutarhanhoitokaan ei ole niin tärkeää, sillä tulenpalava loppu joka tapauksessa häämöttää - meitä kaikkia. Loppu on varma, nyt on vain kysymys siitä minne asti me näemme - 50 vuoden päähän, 500 vai 5000 ellei peräti viiden miljardin vuoden päähän. Kaikki on niin suhteellista, vaikka tuo alun toteamus oli oikeasti maailmanlopun varma ennustus. Silti olisi kohtuullista, jos osasimme nähdä edes sinne saakka, missä lapsemme ja heidän lapset joutuvat elämään.
..
EPILOGI
Missä vaiheessa evoluutio koostaa meille kokonaisvaltaisen vastuunkannon ominaisuuden - vallitsevaksi ominaisuudeksi? e
..
| TIEDE -1 | 175 SUOMI24 485 | TIEDE-2 |
..
32502
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti