Näytetään tekstit, joissa on tunniste euro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste euro. Näytä kaikki tekstit

torstaina, toukokuuta 02, 2024

Tuntuuko euro jo yhdeltä markalta?

€|2851|477956|FIM


Piirrostaulukko ~ https://gnseconomics.com/2020/06/09/euro-markka-ja-vienti/ - 

" .. On varsin mielekästä olettaa, että taloudelliselta kooltaan pienen Suomen jättäytyminen euron ulkopuolelle ei olisi merkittävästi vaikuttanut maailmantalouden kehitykseen tai euron koostumukseen. On myös mielekästä olettaa, että SP olisi omaksunut saman rahapoliittisen linjan kuin Ruotsin keskuspankki (Riksbanken). Keskuspankkimme ovat seuranneet toistensa liikkeitä historiassa, eikä ole syytä olettaa, että tämä olisi muuttunut systemaattisesti suuntaan tai toiseen myöskään euron olemassaolon aikana. .. "


*****


1 EURO  ~  1 MARKKA?


[20U14] -- 

Joko euro on kuin markka? 

- vaihdammeko valuuttapeliä?

Vuonna 1973 bensiinilitra maksoi ~ 1,29 markkaa (prosenttibensiini 2-tahtiseen mopoon) – nyt osin biostettua bensiiniä saa ~ 1,9 eurolla per litra (2024). Milloin oli aika, jolloin bensiini maksoi tuon 1,29 euroa?
 
Vuonna 1973 koululainen sai kesätöistä ruhtinaallisen 5,5 markan tuntipalkan

 – nyt tuo opiskelijakesätyöläisen liksa on tunnilta suunnilleen sama - euroina kertaa x?. Mikä olisikaan tuo x?

Uusi mopo (Tunturi Sport) vuonna 1973 maksoi uutena noin 1 300 markkaa – entä nyt vastaava (jos löytyy) euroina?


Olemmeko lähestymässä hetkeä, jolloin yksi markka on kuin yksi euro?

Muistamme kahvikupin hinnaksi ~ 2 markkaa siirtyessämme euroon, nythän tuo laillinen huume ja piriste maksaa usein samaiset kaksi euroa, jopa yli - enimmillään olen tuota "huumetta" ostanut Munkan rannasta Helsingissä hintaan 4,5 euroa (tosin sisältäen yhden suklaakonvehdin). 

Syntyisikö meille nyt helposti tilanne, jossa vain vaihdamme valuuttamme nimeä – eurosta takaisin markaksi? Muuntojutut vaikeine 5,94573 kertoimineen olisivat näin historiaa.

__ __
Mikäli ottaisimme nyt tai lähiaikoina markan takaisin |SK, voisimme vielä toistaiseksi kolmen AAA:n suomalaisena potilaana selvitä hienosti ja näin saisimme takaisin säätelyjärjestelmän, jolla virittäisimme ulkoista kilpailu-kykyämme Ruotsin, Tanskan, Sveitsin ja Norjan lailla -- 

– eikä tarvittaisi tälle ajalle lähes pakollista sisäistä devalvaatiota – palkkojen totaalialentamisineen 1]. Ajaudummeko tähän jo tänä armon vuonna 2024 -de factona; ostovoiman alentumana?

"Professori Korkman: Suomeneurojäsenyys oli vakava erehdys
Torstaina julkaistussa professori Sixten Korkmanin Väärää talouspolitiikkaa -kirjassa Korkman toteaa, että Suomen eurojäsenyys oli vakava erehdys."
-talousasiantuntija Sixten Korkman

__ __
Samalla voisimme mobilisoida kansalaisemme ja yhteiskuntamme lisääntyvään omavaraisuuteen,

 --  kulutusvähentämiseen 2] ja ympäristömme korjaamiseen, jotta olisimme valmiudessa kohta antamaan maamme paremmassa kunnossa uusille sukupolville!  --  [37286 - IL] ---

__ __ _
Tänään puhutaan vain hintojen noususta -EKP' n tavoiteinflaatiohan on tuo mystinen juuri hiukan alle kaksi prosenttia |%,

 - kallistumisesta ja ostovoimamme vähentymisestä – emme ole hoksanneet, että monien tuotteiden ja palveluiden hinnat ovat reaalisesti ja raha-arvoltaan laskeneet, mahdollistaen esimerkiksi kotiemme täyttymisen sähköisistä kodinteknologista – jopa ähkyyn ja ”annetaan ilmaiseksi” kierrä-tykseen 3] saakka!

|% "x"

Esimerkki arkielämästä --- 

 … ison kansainvälisen kodinkoneketjun pesukonemainos hypähti silmille – automaattikone, edestä täytettävä – 1 200 kierroksen linko ja tunnettu merkkituote, vain 249 euroa. Tämä siis jo vuonna 2014.
 
Ostin ensimmäisen edestä täytettävän Expert-nimisen automaatti-pesukoneen vuonna 1981, kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Tuo kone oli kotimaisen kodinkoneketjun mukaan nimetty ja linkoa oli peräti 700 kierrokseen saakka – hinta oli 1 290 markkaa … -entä nyt halvimmillaan? 


Vaihdammeko euromme markoiksi,

olisiko muuntosuhde lähestymässä 1:1, jolloin heikompikin matikkapäinen hallitsisi maitolitran hintamuunnon, kuten se oli vuonna 1973, jolloin litra maitoa, litra bensiiniä ja III-olutpullo ruokakaupassa olivat liki saman hintaisia – entä nyt?


Radikaalisti ajatellen voisimme siirtyä Kiinan valuuttaan!
[ … yuan ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/korvaammeko-euron-kiinan-yuanilla.html - valuutaksemme … ]

Radikaalisti ajatellen valuuttapeliksi voisi muodostua myös Kiinan valuutan käyttöönotto; villit huhut kertovat, että Venäjä olisi synkronoitumassa Kiinan yuaniin (renminbi 4]), jolloin saisimme maailman suurimman raaka-aineaitan ja maailman suurimman liukuhihnan sekä suunnitteluvoiman ”samaan leiriin” - pitäisikö meidänkin liittyä yuaniin, jonka arvo laskee tasaisesti US dollariin nähden – hallitusti, ja Kiinan kansantaloutta tukien 5].


Halusimmeko aikanaan euron? !!,

 .. ellemme, niin haluaisimmeko nyt markan, jota nyt hallitseva poliitikko-broileristo ei halua, entä jos me kansakuntana vaadimme sen –

 --  vastapainoksi sille, ettei meitä kuunneltu kun euroon ryhdyttiin?


Valjastaisiko valtiovarainministeriömme ”viisaiden klaanin -PS-ohjattuna” sekä oivaltavimman tietokone- ja mobiilipeliyhtiön 6] rakentamaan kaiken kattavaa kansantalouspeliä, jolla ”viisaiden klaani” voisi mallintaa |M erilaisia kansantalousskenaarioita – eurolla ja markalla! 

Niin, olisiko kansakuntamme hyvä tietää ja harjoitella jopa itse erilaisin skenaarioin mitä mikäkin parametrimuutos merkitsee?

__ 
|M ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/10/peleista-mallinnukseen-ymmarrysta.html -
"Peleistä mallinnukseen - ymmärrystä tietoisuuteen"

__ __
Niin, olisiko kansakuntamme hyvä tietää ja harjoitella jopa itse erilaisin skenaarioin mitä mikäkin parametrimuutos merkitsee?

..
_
150357
__

|  18  SUOMI24  136  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB totuus |  X  |  

__

Autonomian ajan markkoja - Suomi sai oman valtion pankkinsa (Suomen pankki) aiemmin kuin Venäjä omansa -harva tietää tätä! -tuo tieto tuli aikanaan aiemmalta Suomen pankin pääjohtajalta - Erkki Liikaselta -demari. Nythän pankkia johtaa Olli Rehn -keskustalainen.

__



_
2


x


maanantaina, toukokuuta 07, 2018

Suomi vietiin varkain euroon – uutta tietoa puhalluksesta






Elokuvana Puhallus [1 oli merkkitapaus. Nyt EY-kansanäänestys, Maastrichtin sopimus, euro ja markka olivat draaman pääosissa – syntyi puhallus, jossa kansakuntaamme huijattiin ja niin meidät vietiin suomalaisten pääosan tietämättä euroon – hyläten perustuslakiin liittyvät markka ja itsenäinen Suomen Pankki ---

Uuden kirjan – tohtori Pekka Korpinen - ”Suomi kääntyy länteen” [2 julkistusajankohta oli tieten valittu [?]; se ei vahingossakaan ilmestynyt ennen presidentinvaaleja, jossa europarlamentaarikko ja kansalaisliikkeen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen kävi tosiasioin kiinni istuvan presidentin – muun muassa Sauli Niinistön tekemisiin tässä eurodraamassa, josta kansakuntamme puhallettiin EU-EKP-Frankfurt holhoukseen, missä Suomen Pankista tuli eurojakamo ja EKP' n sivutoimisto.

Suomi menetti väkevimmän kansallisen itsenäisyyden ikonin – oman rahan ja itsenäisen rahapolitiikkaa säätelevän Suomen Pankin …
…
[2 … Tämä sataa täysillä eduskuntaan palaavan Paavo Väyrysen laariin - kaikin osin. Harmi, ettei kirja ilmestynyt joulukuussa 2017, ehkä juuri siksi! … ~ https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005113442.html - ”Raskaan sarjan demarivaikuttaja: Paavo Lipposen hallitus harhautti Suomen yllättäen euroon
… ” -toimittaja Jan Hurri/ Taloussanomat





…
Todellisuus on ollut jaossa, mutta esimerkiksi media ei ole siihen tarttunut

Kansalaisillamme on ollut jo muutamia vuosia erinomainen mahdollisuus perehtyä hyvin tarkkaan kronologiaan, missä kerrotaan eduskunnan valiokuntapöytäkirjojen tarkkuudella läpi tämä europuhallus, jota nyt valotetaan tässä uudessa Korpisen kirjassa. Tarkka sisältö europuhallukseen on tässä – linkki – [3.
…
[3 … [2014] … Suomi haki aikanaan EY-jäsenyyttä – tänään monien mielestä samassa yhteydessä luotiin polku myös myöhempään yhteisvaluuttaan siirtymisestä. EY-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys, jossa enemmistö antoi mandaatin valtiovallalle hakea jäsenyyttä. Yhteisvaluuttaan siirtymisestä ei koskaan järjestetty kansanäänestystä. Tänään itsenäisyyden palauttajat teetättivät tarkan selvityksen EY-, EMU ja sen kolmannesta vaiheessa … ~ http://jontikka.blogspot.fi/2014/12/markasta-euroon-petos-raskauttavien.html -


...
Paavo Väyrynen presidentinvaaleissa 2018 – aiheena euro - I

Paavo Väyrynen presidentinvaaleissa 2018 – aiheena euro – II


…
Nyt odotamme pitkäaikaisen pääministeri Paavo ”Mooses” Lipposen esille tuloa – eurosta

Korpisen paljastavan kirjan myötä on myös odotettavissa istuvan presidentin kootut selitykset, sillä nyt ollaan niin kiusallisessa tilanteessa – jo faktan tarkastajienkin osalta, sillä monet äänestäjät muistavat Väyrysen esille nostot euroon menosta …

… jotka yritettiin suorissa vaali-tv-lähetyksissä torpata, jopa ”puolueettoman median” toimesta – aiheettomina. Herää kysymys miten paljon media puolusti istuvaa presidenttiä – Väyrysen haitaksi, tapahtumassa, jossa kansalle ei haluttu antaa mahdollisuutta päästä oikeaan tietoon kiinni ja näin äänestämispäätöksen uusharkintaan!

--- Entä nyt, kun eurotietoa on jälleen uudelta taholta saatavilla ja kansakunta pääsee näkemään ja ymmärtämään miten puhallus suoritettiin? ---

…
Viitteet:





Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 168980

DOC euro_06052018.doc – OpenOffice Writer
PVM 06052018

398_3783

perjantaina, tammikuuta 06, 2017

IN - Tänään kansalaiset ovat saaneet sanoa sanasensa EU:sta ja eurosta *



Näyttäisi yhden mielipidetiedustelun pohjalta, että noin 40 prosenttia kansasta haluaa markan takaisin tai toisin sanoen eurosta eroon. On muitakin mahdollisuuksia kuin markka. On yhteispohjoismainen ”kruunumarkka”, voisi olla Kiinan yuaniin vankalla painoarvolla kytketty ”kansainvälinen markka” … ehkä jokin kytky jäisi euroonkin, mikäli kovin moni nykyinen eurovaltio ei siitä eroa ---

Meillä on Suomesta raskas ulkomaanvelka – euromääreisenä
Nyt moni kysyy sen kuuluisan kysymyksen, miten käy, kun siirrymme vaikkapa markkaan ja devalvoimme sen 10-20 prosentilla – siis alennamme rahan arvoa euroonkin nähden – näin tarvitaan enemmän markkoja eurovelkojen lyhennyksiin, ehkä korkommekin nousevat?

Lopulta on kysymys luottamuksesta
Pienetkin valuutat ovat hyvin arvonsa pitäviä, niihin luotetaan – niillä säilyy osto- ja vaihtovoima. Påaljon on myös kiinni siitä, mihin uusi markka asettuu ja jälleen on kysymys luottamuksesta kykyyn miten me hoidamme talouttamme ja kansataloutta. Lisäksi vahvuutta omaan valuuttaan tuo kysyntä meidän tuotteita kohtaan.
Osaammeko valmistaa sellaista laadulla ja riittävällä hinnalla, jolle on jatkuvasti suopea kysyntä. Nämä perusparametrit ovat yksinkertaisia. Ellemme luota itseemme, ei meitä pelasta mikään valuutta, edes markka.

Velka
Tänään näyttää siltä, että monet maat ovat tuudittautuneet, ettei valtion velkoja makseta koskaan loppuun – hyvä esimerkki tästä on Yhdysvaltain liittovaltio, joka liki kerran vuodessa äänestää kongressissa siitä miten paljon velkakattoa nostetaan. USA' n velka lisääntyy jatkuvasti maailmalle – amerikklaisiin luotetaan. Entä meihin, luotettaisiinko meihin, jotka osasivat ja kykenivät maksamaan ”sotasyyllisyysvelkansa”, kuten lainat muutoinkin – aina.

Entä kultakantaan paluu?
...


Näin kirjoitimme kaksi vuotta sitten:
Markasta euroon ilman kansanäänestystä – valmisteltuna vai ajopuuna kenenkään hallitsematta prosessia täysin – TIIVISTELMÄ -nä



(copy - paste)
A]
Jos: EMU:n kolmas vaihe jäsenyysneuvottelujen käymisen ennakkoehto.


2.
Kysymys oli siten hallitusmuodosta. Millä perusteella muutetaan hallitusmuoto VJ 69§:ää käyttäen?
3.
Milloin eduskunta on hyväksynyt ennakkoehdon ja samalla kumonnut HM 72 ja 73§:t?
4.
Miksi eduskunnalle ilmoitettiin (PeVL 14/1994 vp), ettei EMU:n kolmas vaihe kuulu neuvotteluista saadun tiedon perusteella liittymissopimuksen?
5.
Miksi eduskunnalle ilmoitettiin, ettei liittymissopimus koske hallitusmuotoa miltään osin?




B]
Jos eduskunnalla ei ollut oikeutta EMU:n kolmatta vaihetta koskevaan varaumaan, miksi eduskunnalle ei sitä ilmoitettu ennen 18. marraskuuta 1994 päätöstä?
Miksi eduskunnalle ilmoitettiin, ettei liittymissopimus koske hallitusmuotoa miltään osin?


C]
Jos varaumaa ei ollut, miksi eduskunnalle kerrottiin (HE 135/1994 vp ja PeVL 14/1994 vp), ettei liittymissopimus kumoa mitään hallitusmuodon pykälää?


D]
Tasavallan presidentti teki päätöksen EY-jäsenyyshakemuksesta 18. maaliskuuta 1992. Tasavallan presidentti ratifioi liittymissopimus -asiakirjat, hyväksyen kaikki sopimuksessa olevat asiat 8. joulukuuta 1994. Tiesivätkö he, että eduskuntaa ei perustuslain mukaan saa johtaa harhaan, saati Suomen kansaa? Tiesivätkö he, että heidän virkavalansa edellytti valtiosäännön turvaamista ja voimassa pitämistä?


Tietokirjallisuuden mukaan EU-jäsenyyden suhteen on tapahtunut valtiorikos. Suomen oikeusviranomaisten (muun muassa oikeuskanslerin virasto) mukaan kaikki oli laillista. Sotilas- ja virkavalan puitteissa tietokirjallisuuden määritelmät ovat uskottavia virallisten asiakirjojen perusteella.


…
Viitaten valtiopäiväjärjestykseen 11§:ään vaadin hallitusmuodon 2§:n perusteella, että tässä kirjoituksessa (mukaan lukien laaja selosteosa) esiin tulevat asiat on kansanedustajien tutkittava, koska muunlaista ”perustuslakituomioistuinta” ei ole olemassa tätä asiaa selvittämään. Tämä kirje ja sen laaja selosteosa on tarkoitettu yksinomaan oikeuskysymysten selvittämiseen edellä mainitulla tavalla ja siinä tarkoituksessa Suomen kansalaisten käytettävissä.


Tänään tilanteen selvittämiseen voisi soveltua myös kansalaisaloiteperiaate, jossa aloitteen päämääränä on muodostaa perustuslakituomioistuin, joka voisi tämän ”euroliitoksen” selvittää – mahdollisista vanhenemissäännöistä huolimatta.


Toisaalta on tärkeää saattaa asia täyteen julkisuuteen kansalaistemme taholle, jotta he tietävät mitä EU -neuvoa antavassa kansalaiskyselyssä jätettiin kysymättä ja mitä siihen kätkettiin – saatamme arvata vakaasti, että EU-kansanäänestyksen tulos olisi erilainen, jos kansalaiset olisivat tienneet, etä siihen oli todellinen ”koira haudattuna” - kytkös euroon! Tätä kansalaisemme eivät tienneet äänestäessään EU:n puolesta. * - (copy – paste) päättyy


* Kts. Myös Kokoomuksen piireissä kansantalous- ja finanssiasioista perillä oleva asiantuntija, Jorma Jaakkola - Valtiopetos euroon liittymisessä? ~ http://jormajaakkola.fi/EMU-petos -




Ylös merkinneenä – psta Ilkka Luoma


[27121999_01012015][340| 2985]


…
Oheislukemistoa eurosta:
~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/euro-ja-us-dollari-muodostanevat.html -
~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/oma-maa-markka-muu-maa-euro.html -


Suorista kansanäänestyksistä:
~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/06/suorademokraattinen-kansanaanestys.html -


PS
Suomessa on vain yksi selkeästi eurovastainen puolue, joka kannattaa valuutan osalta omaa itsenäistä päätösvaltaa – oman kansantalouden ja vientiteollisuuden edun ja hyödyn nimissä. Itsenäisyyspuolue – IPU.


…
AL | US | PZ | T | VU | FB | BL | BL | BLOG 112257


DOC u_euro_tiivistelma_05012017.doc – OpenOffice Writer
PVM 05012017



|666 | 5902 |

keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2015

Jakautuva Eurooppa myytävänä!

!
(Aiemmin kylmä sota purkautui, kun Neuvostoliitto romahti ja syntyi uusi toivon aalto yhteneväisemmästä Euroopasta, mutta jäljelle jäi Nato – joka on laajentanut reviiriään tässä vuosien saatossa)

[ … suomalaiset poliitikot kreikka-neuvotteluissa liittoutuivat Saksan taakse; olihan Saksa jo aiemmin auttanut Suomea neljästi 1]. Kansalaiset 'Erkki ja Liisa' huusivat, etteivät enää hyväksy rahan lappamista ja luottivat Perussuomalaisiin, olihan ulkoministeri Timo Soini pyhästi vakuuttanut, ettei veronmaksajien rahaa enää jaeta. Aiemmin Soini vaati Suomea eroon eurosta ja EU' sta … ]



Nyt Eurooppaa myydään itään ja länteen. EU-eurooppalainen epävireä kansakoti 2] jakaantuu jälleen hyvää vauhtia – edellinen kylmän sodan raja Natona ja 'Varsovan liittona' on jo siirtynyt vanhan Neuvostoliiton rajoilta nykyisen Venäjän rajoille.



Ukrainaan ja Kreikkaan ovat muodostumassa kipupisteet

Venäjä ei luovuttaisi Ukrainaa lännen leiriin – eikä EU/ USA Kreikkaa idän vaikutuspiiriin.Ukrainassa idän ja lännen raja on muodostumassa epävirallisen Donpassin tasavallan ja kiovalaismielisten välimaastoon ja Kreikassa idän vaikutteet ovat jo Pireuksen satamassa ja myöhemmin mahdollisesti venäläisten kaasuputkessa – matkalla kohti Italiaa.



Kun Neuvostoliitto romahti – annettiin lupauksia lännen leiristä

1990 USA' n silloinen ulkoministeri James Baker lupaili 3], ettei Nato ja sen myötä lännen vaikute leviä niiltä silloisilta rajoiltaan. Tuolloin USA tarvitsi Persianlahden sotaa 4] varten myötämielisyyttä Kremlistä – syntyi suullinen vaihtokauppa. Vaihtokaupan aikaa elettiin tovi.



Venäläisyyden ulkopuoliset ”varsovan liittolaiset” liittyivät kilpaa Natoon –

Baltian maina, Puolana, Tsekkinä ja niin edelleen. Bakerin vaihtokaupasta ei ollut enää niin väliä – olihan Irak saatu toistaiseksi nujerrettua, eikä Kremlkään juuri normaalia diplomaattista jargoniaa enempi valittanut natolaajentumista.



Tiukka raja!

Myöhemmin, kun natolähestyminen kolkutteli jo slaavilaisuuden portteja – nousi Kremlistä kysymyksiä, eikö Bakerin kanssa tehdyllä vaihtokaupalla ollut enää merkitystä. Baltian maat vielä nieltiin – eihän siellä niin suurta takaisinkytkentää ollut Venäjään – sen sijaan Ukrainassa nousi seinä pystyyn – oltiin slaavilaisuuden ja Kiovan venäläisyyden 5] synnyinsijoilla. Tässä meni raja ja nyt Venäjä päätti, että siihen se pysähtyy ja Ukraina jaetaan 6]. Euroopan myynti ja uusjako oli alkanut.



Euroopan myynti jatkuu - nyt kohteena on Kreikka

Kreikka 'myydään jonnekin' – joko IMF johdannaisille, EKP jatkumolle tai euromaiden järjestöklikille – holhoukseen. Muistammeko muuten miten me olimme houlhouksen rajalla 1980 -luvun lopun hulabaloovuosien jälkeen ja sen kuinka kaikessa hiljaisuudessa Saksasta tuli pankki ja pelasti meidät neljännen kerran.

Moni ei muista selvitystilaamme, koska siitä ei elämöity, vaan asia pysyi hiljjaisuudessa aina eläköityneen valtiosihteeri Raimo Sailaksen paljastukseen saakka 7] – siihen mennessä asiasta tietäviä ei uskottu.



Nyt Kreikkaa riepotellaan ja jaetaan jo taseita, saaria ja satamia – itään tai länteen

Kreikan jako on käynnissä. Mitä nappaa itä ja mitä länsi. Pireuksesta on jo vuokrattu osia kiinalaisille, sillä he haluavat sataman olevan yksi niistä kolmesta Eurooppaan ”sisäänpääsystä” - loputtomalle kiinalaiselle tavaravirralle, mitä me hintatietoisina ostamme ja tulemme ostamaan. Kiina halunnee koko Pireuksen – tarjottua hintaa ~2,75 miljardia euroa, pidetään käypänä hintana satamalogistiikasta ja sen täydestä käyttöoikeudesta.



Venäjä haluaa myös osingoille ja samalla balsamia kiovan venäläisyyden haavoihinsa,

... vaikka Krim olikin saatu jo 'pelastettua' tässä Euroopan uusjaossa, johon muun muassa Ukrainassa USA ottaa yhä aktiivisemmin osaa – puhutaan jo amerikkalaisten Euroopan 'vietnamista' 8], siksi osallistuvaa jo sotilaskoulutus on.



Nyt USA on puuttumassa myös Kreikan osingonjakoon IMF' n kautta 9],

onhan USA IMF' n vaikutusvaltaisin osakas ja rahoittaja. USA halua leikata todellisuudessa Kreikan lainakuormaa 0], joka taas ei sopisi saksalaisille eikä suomalaisille. Suomihan komppaa isoa veljeään 'hamaan tappiin' saakka – Lento-osasto Kuhlmey 11] ei ole unohtunut, eikä huudahdus Helsingin pörssisalista - ”Otto tuli apuun”!



Euroopan kahtiajako jatkuu Saksana ja Ranskana,

… tosin heillä lienee yksi yhteinen pinnanalainen tavoite saada USA pois Euroopasta 12] – sotilaallisesti, ja vastaavasti huomenlahjaksi amerikkalaisille annettanee TTIP vapaakauppasopimus, jolla tyydytetään USA' n ote Euroopasta – lähtömaanosastaan, kun intiaanien maita lähdettiin heti Christoffer Kolumbuksen jälkeen pakkolunastamaan.



USA tarvitsee otteen EU-Euroopasta

Kreikan ei haluta, toistaiseksi natovaltiona lipuvan idän leiriin eikä Kiinan valuutan – juanin – piiriin, joka voisi olla yllättävä apu ja selviytymiskeino, jos lähtö eurosta tulisi. USA tarvitsee Euroopan kaupallisiin vaikutusotepäämääriinsä, koska kaukaa idästä sille on tullut kuin tyhjästä jo nykyisin maailman suurin talous – Kiina 13].



Kiina on se USA' n pahin uhka,

… vaikka kiinalaiset ovat enempikin kauppamiehiä kuin sotilaita. Muistamme tässä vaiheessa, että USA on eniten sotinut valtio maailmassa 14] ja aina viimeisen 100 vuoden aikana kaukana omilta rajoiltaan – muiden mailla ja muiden valtioiden alueille hyökkäillen – mandaatilla tai ilman. Muu maailma saattaa BRICS' in kautta huutaa vastavoimaa USA' n valtahegemonialle 15] ja tämän amerikkalaiset ovat myös oivaltaneet!



Eurooppa on puhutun myötä sivistyksen kehto ja Kreikka sen demokratian ydin
[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2011/11/eurooppalainen-ongelma-kreikkalaisella.html - ]

Nyt ovat demokratia ja sivistys tiukoilla, kun arkikreikklaiset kuristetaan ja kiristetään muottiin, jonka valuvirhe on jo tehty kauan sitten – peruskreikkalaisten sitä juuri koskaan edes huomaten. Vain kähmijät, pelurit, sijoittajat ja lännen pankit pelasivat pokerinsä siten, että nyt Kreikka on de facto konkurssissa – vaikka taseita ei ole vielä jaettu. Onko nyt alkamassa harjoitusmoodina eurooppalaisuuden myynti, jossa ostajina ovat itä ja länsi.



Eurooppalaisuuden huominen on yhteisessä puolustusjärjestelyssä,

.. jossa Eurooppa ulottuu jo kansakouluopin mukaan sinne Uralille saakka 16] . Saksa halunnee ottaa roolinsa omien talouskykyjensä puitteissa 17], ja siksikin se tarvitee Venäjän markkina-alustakseen.

Saksa ei halua Venäjän lipuvan kiinalaisten ”käsiin” 18] - vaan eurooppalainen rauha taattaisiin Saksan ja Venäjän yhteistoiminnalla 19], tuo kehitys oli edellisen liittokanslerin – Gerhardt Schröderin aikana jo hyvässä vauhdissa.



Eurooppa ei ole yhtenäinen alue,

se on itseäasiassa sulatusuuni, jonne pyrkii voimallisesti omiaan hakemaan miljoonat siirtolaiset, jopa puoliväkisin – pakolaiset muistavat, mistä tulivat löytöretkeilijät ja myöhemmin kolonnialismin ikeet – vieden monien alus- ja siirtomaiden huomisen menestymismahdollisuuden omiin emomaihinsa 20].



Nyt vähäosainen maapallo-osa hakee omiaan takaisin Euroopasta –

… oikeutuksella tai ei, mutta siirto on jo käynnissä. Eurooppa lähestyy joustavuudessaan myös uskonsotia, jossa suvaitsevaisuus ottaa mittaa suvaitsemattomuudesta 21] (lukija saa päättää mikä mitäkin).



Euroopan myynti ja jako on jo käynnissä

EU eripuraistuu, vaikka alulla oli hienokseltaan upea uuden maailman valtarakenne. Yksittäisten valtioiden omakeskeisyys 22] on rikkomassa yhteenkuuluvuuden, joka oltaisiin ehkä voitu saavuttaa, mutta nyt Kreikka ja Ukraina ovat koetinkivet.

Kaikki riippuu lopulta voimiensa tuntoon nousseesta Saksasta 23] sekä sen suhteesta Venäjään – olisivathan nämä yhdessä ylivertainen rakennelma turvaamaan eurooppalaisen kaupan, puolustuksen ja järjestyksen 24].


...
Viitenumeroiden alaiset lisäkirjoitukset
1] Saksa on auttanut meitä neljästi ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/11/kayko-euro-eu-saksan-lompakolle.html -
2] [2014 | 2005] Onko EU maho jättiläinen? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/eu-maho-jattilainen-virkarollaattorin.html -
3] Suullisia lupauksia ~ http://www.spiegel.de/international/world/nato-s-eastward-expansion-did-the-west-break-its-promise-to-moscow-a-663315.html – Spiegel
4] Persianlahden sota 1991 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Persianlahden_sota -
5] Kiovan venäjä ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiovan_Ven%C3%A4j%C3%A4 -
6] Itä ja länsi kohtaavat Ukrainassa ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ukrainassa-kohtaavat-nyt-it-ja-l-nsi-sotajalalla -
7] Raimo Sailaksen paljastus ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147391-tapaus-raimo-sailas -
8] USA lisää sotilaallista läsnäoloa Ukrainassa? ~ http://yle.fi/uutiset/yhdysvallat_harkitsee_sotilaskoulutuksen_laajentamista_ukrainassa/8153545 -
9] Valtiovaraininisteri USA' sta Eurooppaan! ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015071520037713_ul.shtml -
9] Jospa IMF ei lähde kreikkarahoitukseen enää mukaan? ~ http://www.hs.fi/talous/a1436845380728 -
0] IMF: Leikataan Kreikan velkakuormaa! ~ http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/05/05/imf-euromaille-leikatkaa-kreikan-velkoja/20155659/12 -

11] Saksan ratkaiseva apu Suomelle 1944 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/02/1944-rintamakarkureista-lento-osasto.html -
12] Puhutaan EU' n omasta puolustusjärjestelystä ~ http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/88699-maailmaa-nahnyt-konkari-hammastyi-mita-sauli-niinisto-tarkoittaa -
13] Kiinan maailmanlaajuinen mobilisaatio ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=877321 - [21605]
14] Ehkä maailman eniten sotinut valtio – USA? ~ https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_the_United_States -
15] Kiina nousee tasapainovoimaksi USA' lle ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=954920 - [33134]
16] Eurooppalainen kokonaispuolustus Uralille saakka ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1190875 - [3490]
17] Saksa tulee väkevänä ulos historiastaan ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50431-saksa-tuli-tanaan-vakevana-ulos-historiastaan -
18] Venäjä sekä Kiina – yhdessä? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163220-kiina-venaja-usa-eu -
19] Saksa ja Venäjä voivat taata euroopparauhan? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1048367 - [12880]
20] Ympäristövelkamme kehitysmaille ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/11/ymparistovelkamme-kehitysmaille.html -

21] Suvaitsevaisuus >< suvaitsemattomuus? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=919214 - [13934]
22] Vain oman valtion etu – ei lainkaan Kreikan? ~ http://www.hs.fi/talous/a1436847136697 -
23] Saksa johteinen liittokunta? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86993-saksa-johteinen-liittokunta -
24] ”Ellet voita vihollistasi – tee siitä ystävä” -viisaus Kiinasta ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=943618 - [15422]


EXTRA
a] Saiko edellinen pääministeri Jyrki Katainen jo kansalaisvaroituksen? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/onko-katainen-saanut-jo.html -
b] Lännenmies luhistaa Putinin Venäjää? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1097438 - [24857]



Ilkka Luoma
...
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

…
Cc: antti.pesonen@ipu.fi ; hannu.raikkonen@teliasonera.com ; olli.rehn@tem.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; matti.putkonen@perussuomalaiset.fi ; ville.niinisto@eduskunta.fi ; jussi.niinisto@defmin.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; vesa.puttonen@helsinki.fi ; markku.kangaspuro@helsinki.fi ; hanna.smith@helsinki.fi ; teija.tiilikainen@fiia.fi ; juha.vihriala@etla.fi ; presidentti@tpk.fi ; laura.huhtasaari@eduskunta.fi ; jussi.halla-aho@europarl.europa.eu ; erkki.liikanen@bof.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; antti.rinne@eduskunta.fi ; jyrki.katainen@ec.europa.eu ; paavo.vayrynen@europarl.europa.eu ; juhana.vartiainen@eduskunta.fi ; sixten.korkman@aalto.fi ; pekka.sutela@lut.fi ; martti.hetemaki@vm.fi ; alexander.stubb@vm.fi ; juha.sipila@vnk.fi ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; timo.soini@formin.fi

Sent: Wednesday, July 15, 2015 3:25 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Jakautuva Eurooppa myytävänä!
...

Jakautuva Eurooppa myytävänä!

…
AL .. IL .. Vf .. Pz .. BL .. BLOG 56929 [874.]
---15072015---

doc.: sales_europa_eu_15072015.doc – OpenOffice Writer

[1257 | 12110] 874.

sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2015

Kreikkalainen nuorallatanssi - korkki pinnalle pulpahtaen

!
(Eletään suviyössä, siksi vaikeaa on ennustaa mitä tapahtuu – kerrankin media saa jutun täytettä, manipuloiden, syväluodaten ja ohjaten johonkin päätoimittajansa haluamaan suuntaan)



[ … palkansaaja Erkki pohdiskelee tapahtumia, kun EU-brysseliin paennut Jyki Katainen puoliuhkaili massatyöttömyydellä aikanaan kansalaisiamme, kun oli pakko tukea Kreikkaa ja kreikkalaisia. Työtön Liisa muistaa myös, että noilla Jutta Urpilaisen hoivaavilla kreikkatakuuksilla ja -vakuuksilla siirrettiin individualistinen europankkien saatava kollektiiviseen hoitoon – kunkin tukivaltion kansalaisten piikkiin, vain meillä ”hoivaten”… ]


Eräät ovat oivaltaneet, että EKP painaa painokoneet savuten tyhjästä rahaa 1]. Nythän on menossa (ainakin vielä?) Kreikan hätärahoitus 2], ja euroja lasketaan EKP sivuviliaalien kautta pankkien verkkoihin bittieuroina 3] – ja edelleenkin katteetta, tai jos on katettu – niin joku sitten tarkasti kansalaisille ja lukijoille tämän selostakoot.

Kreikka sai vasemmistolaisen radikaalin pääministerikseen. Pääministeri Alexis Tsipras on yrittänyt kaikki keinot, pinnalla pysymisen ja muutkin metkut, pelastaakseen äänestäjänsä ja vähäosaisen kansansa.



Osa kreikkalaisista ulosmittasi hulabaloo-aikana mittavat rönsyt,

huudattaen näyttö- ja vertailutaloutta 4] – unohtamatta itse valtion suuria asehankintoja – muun muassa Saksasta, kun ikivihollinen, natotoveri Turkkikin on aivan ihokosketuksella.



Kreikka on tunnetusti demokratian kehto
[ … läntisen maailman demokratiakriisi … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/demokratian-kriisi-ja-vastuullinen.html - ]

Nyt Tsipras ”yllättäen” ja epämiellyttävästi vei päätökset todellisuuden lähteille. Kansa päättäköön, miten ”orjuus, velkaorjuus” hoidetaan. Hyväksytäänkö euromaiden, IMF ja EKP' n vyönkiristys, joka ilmeisimmin olisi käynyt juuri vähäosaisten lompakolle – joiden äänestyslipuista Tsipras sai valtansa.



Ateenalaisten demokratiahuudot vuosituhansien takaa!

Muistamme, että vapaat ateenalaiset miehet huusivat suorademokratiaa torilla jo pari tuhatta vuotta sitten – tosin orjia sai silloinkin jo pitää. Tänään 'orjuus' on eri mittaista, se olisi hitaassa ja kuivassa narussa riippumista, ellei jotain todella radikaalia tapahdu, sillä ulkomaanvelkaa, joka on Kreikan bruttokansantuotteen mittainen 5] – ei enää kyetä maksamaan. Suomessa kyseinen osakeyhtiö olisi selvitystilassa, varsinkin jos taseet heikossa hapessa. Entä Kreikan taseet?

Joku huumoriviisas ehdotti, että muutetaan Kreikka 'osakeyhtiöksi' ja Talvivaara syndroomamme tapaisesti muutetaan velat osakkeiksi, mutta kun jaettava osakemäärä olisi koko osakekanta, ei Kreikalle tulisi kuin ulkomaalaisia omistajia, siksipä olisi keksittävä se oikea tasearvo, ja laskea osakkeiksi se arvo – yksi tase-euro = yksi osake, ja näin ulkomaalaiset velkojat saisivat ”kreikka osakeyhtiöstä” noin 240 miljardia osaketta, edustaen äänivallasta x prosenttia.



Jos vakavoidutaan ja pohditaan itse kreikkalaisia,

… nyt ensimmäistä kertaa. Kansa söi enemmän kuin tienasi, kuten mekin 2000 -luvun ensi vuosikymmenellä 6], jolloin ulosmittasimme liian suuret palkankorotukset 7] ja nyt kokonaisuutena palkkauskustannuksemme ovat liian korkeat ja työtä vaillakin on jo de facto vajaat 600.000 kansalaistamme. Entä kreikkalaiset, missä nuorisotyöttömyys hipoo jo 30 prosenttia? Miten kreikkalaiset selviytyvät?



Puhutaan Moskovan Kremlin ja Kiinan Pekingin tuesta [?]

Se tiedetään, että Kiina haluaa lähestyä kaupallisesti entistä ponnekkaammin Eurooppaa 8] ja jostain systä Kreikan Pireuksen satama kiehtoo kiinalaisia – ovat jo vuokranneetkin osan siitä. Olisiko Kiinasta rahaa, jos koko Pireus myydään kiinalaisille?



Entä Venäjä, kun Kreml on väläyttänyt myös rahoitusmahdollisuutta –

Venäjän valuuttavaranto ja vararahastot (506 mrd USD, 3/2015) 9] ovat enemmän kuin 2-kertaa koko Kreikan bruttokansantuote (242 mrd USD - 2013), siis kitisten sieltä voisi lohjeta 7-9 mrd USD, mutta Kreml vaatinee reaalivakuuksia, kuten Kiinakin.

Ehkä Venäjän haaveilema Mustanmeren kaasuputki ”south-streamina” kiehtoisi, jos se Kreikan kautta kulkisi esimerkiksi Italiaan, jolla on perinteellisesti lämpimämmät suhteet Venäjään kuin muulla EU' lla.

Italia voi olla seuraava eurosta eroava, siksi suuri on senkin velkataakka. Näin Venäjä rikkoisi suoraan EU-euroydintä ja loisi otollisempia itä-länsivuoropuhelua 0], kun puntteja saadaan enemmän tasan.



Nyt voi syntyä myös läheisyyttä Kiina-Venäjä -akselille,

kun maat saattavat yhdessä pohtia Kreikan tilannetta ja voihan yllätysratkaisuna olla euron tilalle Kiinan valuutta – juan. Juan kestäisi tämän väliaikaisvierihoidon, sillä Kiinan rahareservit valuutta- yms. varantoina, 3730 mrd USD (3/2015) 11] ovat vajaat 20 -kertaiset Kreikan bruttokansantuotteeseen nähden!

Aivan villinä korttina pohdittuna kreikkalaisten siirtyminen Kiinan valuutan käyttäjiksi vaihtosuhteella mikä nyt onkaan euroon nähden nyt – onhan juan vahvistunut miltei koko ajan euroon rinnastettuna. Juanin myötä kreikkalaisten kaupankäynti lisääntyisi merkittävästi Kiinaan. Ehkä Venäjä ja Kiina voisivat lisäksi ankkuroida ruplan ja juanin johonkin kiinteään asentoon – väliaikaisesti?



Hajoita ja hallitse

Kreikan pääministeri Tsipras teki sen mitä piti – järjestää kansanäänestyksen 12]. Toteutuuko se, jää vielä nähtäväksi, sillä Saksan voimanainen Angela Merkel ei ole vielä lopullista sanaa sanonut. Samoin EKP empii hätärahoituksen osalta. Ehkä Kreikka yllättäen maksaakin kesäkuun lopun erääntyvän IMF-velan?



Mikä tulee olemaan lasku euromaille?

Meidän valtiovarainministeri Alexander Stubb sanoi, ettei vaikutus näy missään. No, sanoihan Alex aikanaan, ettei Venäjän pakotteet meillä tunnu - kuin vähäisesti. Asiaa voisi nyt kysyä 500 valiolaiselta ja lappeenrantalaisilta kauppiailta kuin itä-suomalaisilta matkailuyrittäjiltä. Tosin vähentyneeseen venäläiskauppaan ja -turistien määrään on myös muita syitä.



Kreikka on ponnahduslauta domini-ilmiöön?

Nyt on meneillää väkevästi TTIP vapaakauppaneuvottelut, jopa ay-liikkeemme liputtaa sopimuksen syntymiseksi 13], jopa niin, että siitä heijastelee voimakas vastakkainasettelun ilmapiiri 14] – olemmeko rikkomassa itä-länsivuoropuhelua 15], tältäkin osin.

Mielenkiintoista on se, että USA paukuttaa lujaa myös Tyynenmeren valtioiden TTP vapakauppasopimusta, mehän tiedämme, ettei Kiina ole noissa neuvotteluissa mukana? Sen sijaan Kiina esittää koko Tyynenmeren valtioiden yhteistä vapaakauppasopimusta, johon USA yksikantaan vastasi - ”Kiitos ei!” Miksi?



Niin TTIP kuin TTP tai sen kiinaversio muuttavat dramaattisesti maailmankuvaa

Nythän on eletty USA-johteista maailmanpoliisivaltaa. Kiina on jo ilmaissut, ettei vain yksi valtio voi sanella muiden tekoja ja päämääriä 16]. Onkin sanottu, että elämme kiinalaista vuosisataa ja Kiina onkin noussut maailman suurimmaksi taloudeksi 17] – paritteetikorjattuna. Samalla tässä on syytä muistaa, että asevarustelu kiihtyy …

USA on maailman eniten sotia käynyt valtio 18], ja viimeisen 100 vuoden osalta kaukana omilta rajoiltaan – muiden mailla ja muiden maille rynnäköiden. USA on myös maailman suurin asekauppias [SIPRI] ja käyttää enemmän rahaa omaan taistelu- ja hyökkäyskykyyn kuin Kiina ja Venäjä yhteensä. Miten siis käy, jos Kiina saa kaupallisen sillanpään Kreikkaan ja Venäjä kaasuputkensa myös Kreikan maaperälle?

Syntyykö noista edellä mainituista tekijöistä se reaalivakuus, ja näin Kreikka saisi kiinalais-venäläisen rahoituksen ahdinkoonsa? Arvaamme, ettei noilla rahoilla maksettaisi ensisijaisesti eurovelkoja euro- ja muiden maiden pankeille – vaan kreikkalaisten eläkkeet, virkamiesten palkat ja sosiaalituet sekä käynnistettäisin mittavat työllisyysmobilisaatiot.


[btw!]
Milloin alkavat meidän Suomen vastaavat työllistämisoperaatiot?
[ … suomalainen työllistämismobilisaatio ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/04/tyo-ja-toimeliaisuus-ratkaisevat.html - ]



...
Nyt odotamme Angela Merkelin ulostuloa

Nyt odotamme Moskovan Kremlin ulostuloa – Pekingin ulostuloa, vai syntyykö syvä hiljaisuus, kun pankkiautomaateista loppuvat setelit ja kreikkalaiset nousevat barrikadeille ja toteutuu panssarijuntta Jussi Halla-ahon ennustus 19], jonka vuoksi hän joutui väliaikaisdisponsibiliteettiin eduskuntaryhmästään, tässä vuosia sitten – lohkottuaan panssarien ilmestymisestä Ateenan kaduille – eihän Kreikan sotilasdiktatuurista niin kauaa ole – vielä 1974 ---20]


…
*] Korkki – materiaalina
”Roomalaiset ja kreikkalaiset keksivät, että korkki soveltui oivallisesti kalastusverkkojen kohoihin ja että siitä sai myös joustavia sandaalinpohjia. He tekivät korkista ilmeisesti myös tulppia ruukkuihin. Koska korkki säilyttää elastisuutensa korkeissakin lämpötiloissa, se on ihanteellinen moottorien tiivistemateriaali ja tärkeä osa joidenkin avaruusalusten lämpökilpiä” ~ http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102011247 -



Tekstiin liittyvät alakirjoitukset ja viitteet

1] EKP' n katteeton seteli- ja bittiraha? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163562-katteeton-ekp-seteliraha-emme-maksa-kreikkalaisten-velkoja -
2] EKP hätärahoittaa Kreikkaa maapankkinsa kautta ~ http://www.iltalehti.fi/talous/2015062819945337_ta.shtml -
3] EKP raha on katteetonta? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92553-ekp-painaa-tyhjasta-rahaa -
4] Näyttötaloudesta sopeutumistalouteen ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131588-nayttotaloudesta-sopeutumistalouteen -
5] Economy of Greece ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Economy_of_Greece -
6] ”Suomi on kuin uppoava laiva” - EK/Prima ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1008472 - [8183]
7] Ulosmittasimme liiaksi palkkojamme? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=946425 - [28206]
8] Kiina lisää vaikutustaan Eurooppaan ~ http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2015/06/28/kiina-lisaa-taloudellista-vaikutusvaltaansa-euroopassa/20158130/12 -
9] SP/BOFIT, Venäjä tilastot ~ http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/venajatilastot/Pages/default.aspx -
0] Kuinka aggressiivisesti lännenmies puolustaa kulttuuriaan? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1105141 - [3016]

11] SP/BOFIT, Kiina tilastot ~ http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/kiinatilastot/Pages/default.aspx -
12] Kreikan parlamentti hyväksyi kansanäänestyksen ~ http://yle.fi/uutiset/kreikan_parlamentti_aanesti_kansanaanestyksen_puolesta/8110259 -
13] Ay-liike liputtaa TTIP/USA' ta! ~ http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2015/06/28/ay-liike-suomen-on-oltava-usan-puolella/20158129/12 -
14] Vastakkainasettelusta omavaraisuuteen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/12/reviirien-hallinnalla-omavaraisuuden.html -
15] Rikkoutuiko itä-länsivuoropuhelu? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1122243 - [5902]
16] Kiina nousee maailmanpoliisi USA' n rinnalle! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=954920 - [32229]
17] Maailman suurin talous ~ http://www.talouselama.fi/uutiset/se+on+tapahtunut+kiinasta+tuli+maailman+suurin+talous/a2281295 -
18] USA' n sotien listaus ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Timeline_of_United_States_military_operations -
19] Panssarijuntta Halla-aho ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38881-maahanmuuton-sijasta-kyseessa-on-reviiripuolustus -
20] Kreikan sotilasjuntta ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikan_sotilasjuntta -



EXTRA
A1] Entä, jos kaikki velat nollataan – kuka kärsii ja kuka voittaa? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156657-velan-olemus-ja-oikeutus-kyseenalaistetaan -
A2] Kiinalainen mobilisaatio ympäri maailman ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=877321 - [20891]


Ilkka Luoma
kansalaiskirjoittaja Helsingistä – nyt lomasavonlinnalaisena

ilkka.luoma@keskipiste.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
...


SENT
Cc: riikka.slunga-poutsalo@perussuomalaiset.fi ; antti.pesonen@ipu.fi ; hannu.raikkonen@teliasonera.com ; mika.aaltola@fiia.fi ; hanna.smith@helsinki.fi ; markku.kangaspuro@helsinki.fi ; ville.niinisto@eduskunta.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; teija.tiilikainen@fiia.fi ; sixten.korkman@aalto.fi ; juhana.vartiainen@eduskunta.fi ; vesa.vihriala@etla.fi ; pekka.sutela@lut.fi ; matti.putkonen@perussuomalaiset.fi ; juha.sipila@vnk.fi ; alexander.stubb@vm.fi ; jussi.halla-aho@europarl.europa.eu ; jussi.niinisto@defmin.fi ; timo.soini@formin.fi ; presidentti@tpk.fi ; matti.vanhanen@eduskunta.fi ; antti.rinne@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@europarl.europa.eu ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; olli.rehn@tem.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; jyrki.katainen@ec.europa.eu

Sent: Sunday, June 28, 2015 2:30 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Kreikkalainen nuorallatanssi - korkki pinnalle pulpahtaen
...
Kreikkalainen korkki*] – vientituote, joka pysyy pinnalla?

…
AL .. IL .. Vf .. Pz .. BL .. BLOG 55907
---28062015---

doc.: kreikan_grexit_28062015.doc – OpenOffice Writer
[12230 | 11832]