Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurokriisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurokriisi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2023

Nyt presidentin valta pitäisi olla myös inhimillistä vaikuttamista -

 SAULI|2675|436125|PAAVO


Miten olisi käynyt edellisistä presidentinvaaleista, jos Paavo Väyrynen olisi saanut kertoa loppuun kysymyksensä Sauli Niinistölle, kun aiheena oli markka ja sen kansaltamme salassa syrjäyttämä euro.


&


***


Nykyinen presidentti vei maamme taistelualustaksi* ja sen muodostaman uhan alle koko kansakuntamme

.. ja toivottavasti se uuden ensi vuonna 2024 valittavan Suomen tasavallan presidentin myötä sitä inhimillisyyden mukaisesti oikeasti olisikin.

Kohtalokkaat virheet, joiden korjaaminen jää uuden presidentin harteille, jos oivaltaa - lopulta nuo virheet tuulevat koko kansan otsaan ja "ruumiit pesevät aivan eri ihmiset kuin niiden tekijät -päättäjinä"!

__ __
Nykyinen eläkkeelle kohta jäävä TP Sauli Niinistö vei osaltansa Suomen ja meidät suomalaiset Natoon - yhdessä aiemman PM Sanna Marin' in kanssa -kysymättä kansalta mitään.


Tämä joukko- ja sotapsykoosin vaipuneiden valtiojohtajien päätös liittymisestä lännen sotakoneeseen luuloteltujen ja todisteettomien uhkien ryydittämänä oli suuri virhe, jonka tulokset ja hinnan tulevat maksamaan nykyiset lapset ja nuoret;

.. sillä he tulevat ymmärtämään mitä merkitsi ryhtyä niin sanottuun 1941-uhoon
|1 täältä Venäjän - sen toisen ydinasesuurvallan - viereltä |2!


|1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/08/verranto-vuoteen-1941-on-huomattavasti.html - 

"Verranto vuoteen 1941 on huomattavasti osuvampi"

|2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/05/ydinasesota-taktisesti-ja-vahaisin.html - 

"Ydinasesota taktisesti ja "vähäisin säteilylaskeumin"?"


__ __ __

Presidenttimme vaikutusmahdollisuuksia - läheltä omaa kansaa


On myös Ilo Oppia ja Ilo Vaikuttaa!
~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/03/eu-tasoinen-ilo-oppia-mentaliteetti.html - 

"EU-tasoinen ilo oppia mentaliteetti - stoppi koulukiusaamiselle ja -väkivallalle" --

Jo nyt kummankin, niin Niinistön kuin Marin' in olisi toivonut osallistuvan yhä vaikeampaan lasten ja nuorten tilanteeseen - koulukiusaaminen |3 ja -kouluväkivalta |4 ovat huolestuttavasti lisääntynyt ilmiö.

|3 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/09/lapsi-joutuu-vankilaan-tuleeko-hanesta.html - 

"Lapsi-nuori joutuu vankilaan - tuleeko hänestä enää kelpo kansalaista?"

|4 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/11/kouluvakivallasta-katujengeihin.html -
"Kouluväkivallasta katujengeihin!"


Päälle painaa myös "Ruotsintauti" - jengirikollisuus |5, mikä rakkaassa naapurissamme on täyttä arkipäivän totuutta, paljolti epäonnistuneiden kotouttamiskokeilujen osalta. Emme voi nyt ottaa mallia lahden takaa, kuten monesti aiemmin. Nyt voimme olla tiennäyttäjiä - tehdä toisin kuin ruotsalaiset.

|5 ~ https://yle.fi/a/74-20052478 -
"Jengeille tarjoutui Ruotsissa äkisti ”valtava valikoima poikia ja tyttöjä” tekemään raakaa väkivaltaa"

|5 ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009889485.html - 

"Ruotsin jengiväkivallan juuret ulottuvat 1970-luvulle"

Mielipidekirjoittajana Matti Karppa - yliopistolehtori, Göteborg


__ __
Valmistaudumme presidentinvaaleihin 2024

[20U05] - Innokkain puolueväki ja osa arvioitsijoista on jo aloittanut spekuloinnin tulevista presidentinvaaleista. Nykyistä viranhaltijaa saatetaan kulisseissa "istuttaa" jo kansainvälisiin tehtäviin antamaan inhimillistä aloitetta uudenajan maapalloistumiseen, joka on kääntynyt kouristellen entistä jyrkempään lännen ja idän vastakkainasetteluun |6, jossa ihmispopulaatiollinen suurenemmistö haluaa jo moninapaista ja -arvoista maailmankuvaa |7 huomioimaan erilaiset ihmiset.


|6 ~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/15487850/idan-ja-lannen-valinen-vastakkainasettelu-kiihtyy -

"Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu kiihtyy"

|7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/03/ei-vain-venajan-idea-vaan_17.html - 

"Ei vain Venäjän idea, vaan uusmaailmallinen idea moniarvoisuudesta!"


..
Lännen äidinmaidosta perimä kolonialismin ja sen jälki-ilmiöiden perinne ei voi enää hauduttaa maailmaamme harvainvaltaisen us-sotakoneen ikeeseen - tällä tarkoitetaan maailmanpoliisi USA' n määräävyyttä toisen itsenäisen omiin sisäisiin asioihin |8.


|8 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/07/maailmanpoliisi-yhdysvallat.html - 

"Maailmanpoliisi – Yhdysvallat, roolitehtävä lähenee loppuaan"


__
Ehkä YK saa yllätyspääsihteerin ylimenokaudeksi, kun maailmaamme saatetaan moniarvoisen arvoyhteisön piiriin - ?

__ __ __
Kautta aikojen presidentti-instituutio Suomessa on ollut kansalaisten kestopuheenaihe - presidentti Urho Kekkosen valtakausilla tämän arvioiminen oli vain harvoilla ja tarkasti piilossa.

Kekkosen aika muistetaan vallankäytön ja voiman valtakautena, jossa presidenttiys identifioitui väkevään vaikuttamiseen ja jalustalla oloon, jossa arvioita annettiin vain yhteen suuntaan.

Kansa muistelee vieläkin noita aikoja |e (enimmäkseen positiivisesti). Suomi alkoi tuolloin muistuttamaan isäntäänsä ja jälkeenpäin todettuna voi sanoa rehdisti:

Vaikeina, mutta turvallisina aikoina tarvittiin henkilöä, jolla oli karismaa!


|e ~ https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ilkkaluoma/162987-kansalaisen-paras-kausi-elettiin-kekkosen-aikana/ - 

"Kansalaisen paras kausi elettiin Kekkosen aikana!"



Inhimillisyys nostaa myös päätään, maapalloistuminen on suuri mahdollisuus ja taitamattomasti hoidettuna maailmansodallinen uhka.

__
Meillä on nyt viimeisten toimiensa osalta vinoon ymmärtävä aikakausipresidentti

Nyt monia ennen mahdottomia asioita on voitu nostaa julkisuuteen, monia aivan uusia näkökulmia on saatettu julkiseen tarkasteluun.
Suomen kansa oli osannut valita itselleen ensiaalloksi "omantunnon", jolla olisi nyt tie kansainvälisyyteen ja näin jo osaltansa Niinistö voisi korjata aikaansaamiaan virheitä.. ..

On hyvin kannatettavaa, että tuemme vielä piilossa olevaa spekulaatiota tulevista kansainvälisistä tehtävistä arvohenkilöllemme, sille on juuri nyt myöskin tilaus.

Uusi moniarvoisesti globaali maapallo tarvitsee "omaatuntoa" ja inhimillistä lämpöä, jolla voidaan levittää vastuuntunnon ja -kannon politiikkaa sekä oikeasti yhteisten asioiden hoitoa. Meillä on kunnia osoittaa siihen tehtävään kansainväliset mitat täyttävä uudelleen humaani toimija, jota myös mahdollisesti kuunnellaan. Saammeko yllätyksen, yllättihän Sanna Marinkin uusilla ratkaisuillaan --- 

__ __ __
Seuraavissa presidentin vaaleissa Suomen kansa taas valitsee itselleen parhaan aikakausipresidentin

Olemme kulkemassa kansainvälisyyden myötä jälleen uuteen tilanteeseen, jossa tarvitaan kykyä tarjota rauhanmahdollisuuksia sotaisuuden sijasta, liiketoiminnallista yhteistyöominaisuutta ja -taitoa, kun kulutusvoimaa ja työnteonmahdollisuutta jaetaan maailmanlaajuisesti uudelleen |E.

Meidän on todellisuudessa pakko saada suhteet kuntoon itään ja nykyisistä ehdokkaista vain yhdellä on kyky tuohon hyvin vaativaan tehtävään - tuon kaiken lisäksi pitäisi olla taitoa keskittyä meidän omiin sisäisiin suurongelmiin, joista koulukiusaaminen, -väkivalta ja katujengien lisääntyminen ovat työstettäviä aktiiviaihioita -myös valtiovallan huipulta!

Kuka hän olisi - tästä alkaa melkoinen debatti pitkin koko mediakenttää, unohtamatta nousevaa kansalaisten suoramediaa ja sen viestinviennin taitoa todellisuudesta!

Vaikeina ja turvattomina aikoina Suomi tarvittiin nyt henkilöä, jolla oli riuskasti karismaa ja innostamisen voimaa!



Paras mahdollinen pohjatietämys hoitaa idänsuhteet kuntoon, meidän omien asioiden kuntoon laitto - lapset ja nuoret huomioiden - näistä saatavilla Paavon lähipiiristä paljon hyvää oikean tien näyttöä!


_

* ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/11/suomesta-ydinasesodan-taistelualusta.html - 

"Suomesta ydinasesodan taistelualusta?"


______

EKSTRA

~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009170168.html - HS-otsikoituna näin:
"”Huolestuttavaa”, sanoo sisä­ministeri ulkomaalais­taustaisten osuudesta katu­jengeissä"
-HS-toimittajana Veera Paananen.


__
129014



|  95  SUOMI24  307  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  X  |



__


sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2018

Erkki Liikanen – nokkela savolainen jättää Suomen Pankin



Eläkeläinen Erkki Liikanen


Liikanen saattoi olla liikaa, kun Suomessa meni synkeän huonosti. Erkki Liikanen jätti Suomen vuonna 1990 ja siirtyi häveliäästi Brysseliin, pian talouskatastrofimme jälkeen – Liikanen toimi Suomessa valtiovarainministerinä vuosina 1987-90.

Nyt Erkki jättää päiväntyöt ja siirtyy armoitetuille eläkepäiville – kunniakkaassa 67 vuoden iässä, tälle esimerkille vilpitön hatunnosto – ei tarvittu mitään poliitikkojen sopeutuskorvauksia. Palaako Liikanen politiikkaan – jää nähtäväksi, Paavo Väyrynenkin on iältään kokeneempi ---

Helsingin Sanomat suitsutti [1 kauniin taloustuhkimotarinan miehestä, jonka taustoja olisi kaikkinensa perattava tarkemmin – ei ilkeyksissään, vaan rehtiyttä kannattaen – kansakuntamme näkökulmasta.
Olisi hienoa tietää, mikä oli Liikasen osuus Suomen talouskriisissa 1990 -luvun alussa ja mikä oli mahdollisesti Liikasen merkitys, kun kansakunnaltamme vietiin markka ja siirryttiin yhteisvaluutta euroon [2.
…
Ote linkin alta:
”Erkki Liikanen oli Euroopan keskuspankin ytimessä, kun euroa ravisteli ennennäkemätön kriisi – nyt hän kertoo, mitä siitä oppi [otsikko]… Syyskuussa 2008 investointipankki Lehman Brothers meni vararikkoon. Pian sen jälkeen alkoi euroalueen pahin kriisi [lyhytingressi] … ”

Allekirjoittaneen kommentti lähetettynä Helsingin Sanomiin: Melkoista suitsutusta häveliäästi ikäviä muistoja vältellen 1980-luvun poliitikolle, joka teki osin "esi-kataiset" ja poistui (pakeni) Brysseliin mandaattipaikalle, kun Suomessa meni surkeasti. Olisi ollut kehujen osalta hyvä kertoa myös päätöksistä, mitkä veivät Suomen 1990-luvun alun lamaan, konkursseihin ja pankki- ja velkakriisiin.

Liikanen ja Harri Holkeri

Erkki Liikanen toimi demarileiristä valtiovarainministerinä noina epätietoisuuksien aikoina (1987-1990), oli myös eletty edesmenneen kokoomuspääministeri Harri Holkerin hallitun riskinoton [3 aikoja.
Tuohon 1990-luvun aikaan liittyi myös tapaus jazzahtavassa Storyvillessa, helsinkiläisravintolassa, jossa kysyin Liikaselta miltä tuntui paeta suomalaista talouden kauhunäytelmää. Liikanen vastasi.
Paljon myöhemmin pääministerinä toiminut kokoomuslainen Jyrki Katainen myös pakeni [4 Suomesta Brysseliin suurien hallitusvaikeuksien alta, myös mandaattipaikalle - vieläpä kesken kansan antaman valtakirjan.
Toisaalta pääjohtaja Erkki Liikasen Suomen Pankki varoitti [5 valtiovarainministeri Kataista vuonna 2007 tulevasta rahamaailman suurongelmasta, muun muassa amerikkalaisesta sub-primekriisistä [6, mutta Jyrki ei tiettävästi noteerannut päätöksissään Liikasen julkisia varoituksia, tunnetuin seurauksin.
Lopuksi kysyisin euroviisailta, mistä tuo EKP lainasi ja lainaa "vuoren kokoisia" jättimääriä euroja eri valtioille ja millaisin vakuuksin? Eihän vaan olisi kyse setelikoneen kammesta tai tyhjästä luoduista katteettomista bittieurovirroista? [7.

Liikanen kättelee Jyrki Kataista - "pakenija" hänkin


Entä nyt, kun mikkeliläinen korvautui toisella komissaarilla – tämäkin Mikkelistä?

Kuuluuko Mikkeli maantiedealueeseen, jossa ”vastuu on kuulijalla” -lainaus tunnetusta savolaisvänkäleukailusta. Niin tai näin, tohtori Olli Rehn hyppäsi kansanedustajasta ja ministeri-audista nyt Liikasen seuraajaksi. Olli on jalkapalloilija, ja jalkapallossa ratkaisee joukkuepeli.


Saksa on jalkapallon suurvalta – vaikka tippuikin 2018 MM-taisteluista

Mitä joukkuepeliä Suomi voi Suomen Pankkina käydä Euroopan Keskuspankissa, kun edustamme muutaman prosentin osuutta euroalueen taloudenpidosta. Olisiko roolimme kompata sopulina Saksaa, joka on taas euroalueen ja koko EU:n jykevä talousveturi [8 ja kohta ehkä ulko- ja turvallisuuspolitiikan mahtitekijä [9, kun Englanti poistuu EU-kuvioista [0.

...
[* Erkki Liikanen siirtyi Suomen suurlähettilääksi Euroopan yhteisöön 1990, ollen tehtävässä aina komissaariksi nimeämiseensä saakka. Komissaaripesti kesti 1995-2004.

…
Viitteet:
[3 "Hallittu riskinotto", kuuluisa Harri Holkerin lausuma, kun talouttamme vapautettiin voimakkaasti 1980-luvun lopulla. Rahaa tarjottiin kansalaisille kottikärrymainoksin (mm. eräät uusmaalaisen Säästöpankin, joista tuli myöhemmin ruumiita) - LINK 1 ja LINK 2 …
[5 Suomen Pankki varoitti julkisesti tulevasta – ja osui ennusteissaan häkellyttävän lähelle myöhemmin toteutunutta kansantalouden jyrkkää alamäkeä. Miksi Katainen ei näitä varoituksia kuunnellut – oliko Suomen Pankin demaripääjohtaja Erkki Liikanen liikaa Kataisen ylpeydelle – mene ja tiedä? ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/01/yhtalo-jolla-suomi-vietiin-eu.html -
[6 Jouluna 2007 Suomen Pankki antoi vakavan julkisen varoituksen maailmantaloudesta, velan kasvusta ja amerikkalaisperäisestä sub-prime kriisistä. Katainen ei huomannut tai noteerannut tätä, vaan ilmaisi julkisesti televisiossa, että sub-prime kriisi vyöryy ohitsemme - ei vyörynyt, vaan iski täydellä voimalla. Emme olleet varautuneet alkavaan kriisiin, olihan Katainen juuri vienyt valtiolta eväitä veronalennuksina, joilla oltaisiin operoitu työllistämisohjelma (vaikka velan otolla! - tämä on sitä jälkiviisautta) – vaikka julkishallinnon piiriin. Näin ei tehty ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/10/aaan-tarina-pyrkyryyden-syltyt.html -
[8 US_P/IL
[9 US_P/IL
[0 US_P/IL

EKSTRA – Suomen Pankki, suomalaisten luottamuspankki


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Savonlinnasta

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 174242

DOC erkkiliikanen_07072018.doc – OpenOffice Writer
PVM 07072018

651_6005 – 09:39|09:53|15:12

maanantaina, maaliskuuta 27, 2017

EU on maho jättiläinen ilman identiteettiä


(EU-jäsenvaltioiden johtajat, meiltä pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, kokoontuivat taputtelemaan toisiaan selkään saavutetusta 60-vuoden yhteiseurooppalaisuuden iästä |1, jossa niin monet ovat täysin eri mieltä tavoitteista. Iso-Britannia ei enää osallistunut juhliin hajanaisen seurakunnan hymistelyihin - Brexit oli suunnitellulla erourallaan |2)

[ ... Suomessa kansalainen Erkki pohdiskeli täältä meiltä pohjanperiltä - idän karhun kainalosta asemaamme ja tuumasi onnetonta eurovänkäystä, joka tehtiin kansalta suoraan kysymättä - oli tehty onneton vuosisadan ujutus, vain harvojen niin halutessa - Erkki mietti, saisiko europäättäjät vielä vastuuseen - vaikkapa valtakunnan oikeuteen? |3 ...

 ... kansalainen Liisa on ihmeissään, kun meidän pitää olla solidaarisia, koska olemme väitetysti niin rikkaita. Liisa ei ymmärtänyt, kuten ei moni muukaan, mitä aiemman demaripomon Jutta Urpilaisen takuudet ja vakuudet merkitsevät annetuille Kreikan lainoituksille |4. Oliko mopedi karannut vikuroiden Jyrki Kataisen hallitukselta? |5 ... “


Evoluutio loi samankaltaisille, saman sisältöisille omat vuosimiljoonaiset perimä- ja reviirijärjestelmät. Reviirit ylläpitävät kansallistunnetta, kansallista turvallisuusajattelua - hyväksyntää omiaan kohtaan ja turvaa omien perintötekijöiden jatkumolle. Näin on säädetty evoluution ohjelmakäskyissä, joita on tuotekehitetty ja sopeutettu satoja miljoonia vuosia. Niinpä EU on keinotekoinen liitto vahvuuden tavoittelusta |6.
...


Yhdysvallat on toiminut maailmanpoliisina

Tämä US liittovaltion omaetutavoitteellinen hallintajärjestelmä on illassaan. Kiina on noussut maailman vaikuttavimmaksi taloudeksi - jo vuonna 2016 |7. Eurooppalaiset entisinä kolonnialisteina - lähinnä Länsi-Euroopasta - eivät voi hyväksyä länsivalkoisen eurooppalaisen tilkkutäkkikulttuurin vaipua vaikuttamattomien asemaan. Keksittiin 1957 kuuden valtion voimin ydin - EEC, joka nyt täytti 60 vuotta Euroopan Unionina.


Eurooppa jatkuu Venäjän Uralille saakka

Ehkä suurimmat esteet Euroopan suurvaltaistumiselle ovat eripura ja ristiriitamielipiteet vallitsevista järjestelmistä - nimenomaan Venäjän kanssa, joka on maailman suurin raaka-aine- ja energia-aitta.

Venäläisyys on ollut aikanaan vuosisatojen saatossa idän valta-aggressiivisten arolaumojen este ja muuri laajemmalle leviämiselle syvälle läntisempään Eurooppaan |8. Venäjää ja EU-Eurooppaa yhdistävät vain kristillinen arvopohja ja joskus muinoiset tsaarien naimasuhteet - toisaalla myös ikuisen Rooman hajoamisen myötä läntinen uskonsuunta ja toisaalla itäinen kristillisyyden versioituminen.


Tänään tarkastellaan puhevalmiin EU:n kykyä nousta maailman suurien joukkoon

EU-Bryssel haaveilee uuden uljaan eurooppalaisuuden yhdistävän läntistä arvomaailmaa, jossa lännen ja idän raja on piirretty jo EU:n sisällä väärin. Lännen sotakoneen Naton houkuttelupolitiikka on nyt synnyttänyt hajoamisuhkaisen EU:n alkusiemenet, kun slaavilainen eurooppalaisuus hakee nyt uutta identiteettiään - niin kommunismin ja ehkä epäonnistuneen länsimaistumiskokeilujen jälkeen.


EU:n osapelastus on luoda toimivat suhteet itään - Venäjälle

Me Suomessa olemme osuva ilmentymä erilaisuudesta, mitä merkitsee olla rajalla - idän ja lännen vedenjakajalla |9. Me tiedämme mitä on merkinnyt idän puriste ja vapautus. Me myöskin tiedämme mitä merkitsi läntinen ruotsalaisuus - satojen vuosien ajan kolmannen viulun soittajan asemassa. Länsimaa Ruotsi oivalsi 1800-luvun alussa tehdä suomalaisista puskurin itää vastaan - oli sodittu liikaa ja suomalaistenkin verta vuodatettu riittämiin kuninkaiden ja tsaarien mielivallan tahdissa.

Meille syntyi ratkaiseva mahdollisuus, kun 1800-luvun mediaväki hoksasi tilata Jean Sibeliukselta edelleen sykähdyttävän sävelmän - näin syntyi Finlandia ja väkevä itsenäisyyskaipuu *. Sittemmin Neuvosto-Venäjän Vladimir Lenin ja Josif Stalin allekirjoittivat meille itsenäisyyden - virallisesti 4. tammikuuta 1918.

Tämän jälkeen olemme kokeneet paljon, hyvin paljon - enemmän kuin pienelle kansakunnallamme olisi soveliasta. Kokemuksiemme myötä olemme pohjanperiltä omanlainen kansakunta, joka ei ole itää eikä länttä, vaan sekoitus länttä ja itää - suhteen muuttuessa idemmäksi mitä lähemmäksi kuljemme Karjalan laulumaita.

Tänään noin 40 prosenttia kansastamme on hyvin epäileväinen läntistä EU-järjestelmää kohtaan. Olisiko nyt näin aika mittauttaa esitodistus halustamme olla mukana EU-Brysselissä?
...
|* Itsenäisyytemme kaukainen protostartti luotiin jo 1700 -luvun lopulla, kun Georg Magnus Sprengtporten*] osasi sukkuloida oivasti Tukholman ja Pietarin väliä –kauaskantoista toimintaa – toivoisi sitä myös nykyhallitukseltamme. Venäjän tsaari oivalsi myös, että perivihollisen Ruotsin ja Venäjän väliin tarvitaan vedenjakaja – ja siihen sopi hyvin ajatus - ”idästä ja lännestä” kotoisin olevat suomalaiset – omalle niemimaalleen!
…
*] G.M. Sprengtporten--- http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/602/ ---


Kaikki projisoituu tänään rahaan ja lietsottuun idän uhkaan

Tunnetusti olemme eläneet täyttä rauhan aikaa jo yli 70 vuotta. Eräät vähemmistöpiirit koettavat kaikin keinoin lietsoa Venäjän uhkaa jopa vihaa |10 - sitä kutsutaan russofobiaksi, johon myös perinteellinen mediamme osallistuu niin sanottuna West trollingina |11.

Suomen huominen on niin idässä kuin lännessä |12. Kansakuntamme ilmaisee oman täyden enemmistötahtonsa jatkuvana Naton vastuksena |13 - ikäänkuin arkikansalaiset oivaltaisivat, että ystävät täytyy pitää lähellä ja viholliset kaukana (vanha kiinalainen kansanviisaus).

Nythän jäänteeksi jääneet pysähtyneisyyteen päihtyneet airueet sipilöinä, j.niinistöinä, soineina ynnä muina puolisokeina hamuavat turvallisuutta kaukaa merien takaa - ymmärtämättä, että tämä turvasatama on sotinein valtion nykymaailmassa |14 ja tämän käyneen kaikki paljolti hyökkäyssotansa aina kaukana omilta rajoiltaan.

Olisiko esimerkiksi toistaiseksi puolustusministeri Jussi Niinistön avattava myös toinen silmä - havaitsemaan vanha kiinalainen viisaus: “Ellet voita vihollistasi - tee siitä ystävä”.


Mitä me arkikansalaiset voimme tehdä?

Meillä on vain yksi keino ja se on äänestäminen vaaleissa. Määrätietoinen tahto, perustelu ja kansallisen johtajuuden |15 esille tulo voi muuttaa tilanteemme kestävämmällä pohjalle kohti luottamusta.
Emme hae erityissuhteita, vain muiden sisäisiin asioihin puuttumattomuutta, keskittymistä omien toimien laadukkaaseen ja luotettavaan tapaan käydä ulkopolitiikkaa ja tehdä sisäpolitiikkaa. Äänestäjä voi tehdä muutoksen - se vaatii poikkeavan korkeaa äänestysprosenttia, yhdistävää johtajaa sekä uskottavaa kykyä huolehtia ja nähdä todellisuus - molemmin silmin.

...

Onko EU tuotekehityksensä murrosvaiheessa - kyllä on, ja tämä vaatii aivan oman artikkelinsa, joka tehdään vähän myöhemmin, sillä yllättäen EU:sta löytyy protohavaintoja täysin uusista mahdollisuuksista sopeutua, huomioida ja asemoitua kansojen valtapeleihin, sillä reviirien puolustus on jo käynnistynyt liki kaikkialla! Kokonaiseurooppalainen filosofia kyvystä elää kulttuurillisesti erilaisina toistaan kunnioittaen, on myöskin oraallaan.

...
Terävä kirjoitus Ilta-Sanomat/ Taloussanomat - toimittaja Jan Hurri

Kommentointi ylläolevaan

Asiapohdintaa EU- ja eurokriisistä. Omaa maa markka ja muu maa euro |20, mekin menetimme tai luovutimme itsenäisyytemme suurimpia tunnusmerkkejä itseltämme pois - emme enää voi itse omien tarpeiden mukaisesti säätää omaa vientiämme, joka hankaloituessaan vaikeuttaa hyvinvointikehitystämme. Samalla olemme ottaneet muiden taakkoja kannettavaksemme, solidaarisuussyistä. Suomi vietiin euroon kansaltamme salassa. Vain IPU ajaa selkeästi Suomen hallittua eroa ensin eurosta ja sitten EU: sta. Kansa kysyykin milloin otamme itse vastuun omista asioistamme ja palautamme oman itsenäisen päätösvallan omiin asioihimme.
...

EKSTRA

EKSTRA II
[... vielä tänäänkin kansalainen Erkki pohtii miksi meiltä vietiin markka |2 – tuo säätelyjen armoitettu mahdollisuus kansallisissa kilpailuissa pärjätä kisassa ulkoisista asiakkaista. Me viemme ja sen myötä menestymme tai uinahdamme. Erkki tietää, että euroon liittymisestä ei suoraan äänestetty ja meidän vietiin sinne ikään kuin varkain …


 … kansalainen Liisa Ilomantsista tietää, että maakunnan keskuspaikkaan Joensuuhun on vähän pidempi kuin kivenheitto. Joensuulaiset taas tietävät, että valtiomme pääkaupunkiin menee juna, lentokone ja autolla ottaa kuusi - seitsemän tuntia – murre muuttuu välillä useaan otteeseen. EU – Brysseliin saakka Liisa ei jaksa edes katsoa, niin kaukana se on – puhumattakaan äänestäjistään kaikonneet ja eronneet europarlamentaarikot eli ”mepit”, joilla ei tunnu olevan mitään yhteistä linjaa äänestäjiään kohtaan – tänne kotisuomeen … ]




Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä - numerolla 872


...
AL | US | T | VU | BL | BL | FB | FB | BLOG 131708

DOC EU on maho jättiläinen ilman identiteettiä_26032017.doc*
PVM 26032017

|1129|