Näytetään tekstit, joissa on tunniste lainaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lainaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2018

Presidentin armahdus laman uhreille – ikivelkaisille?






Suomi eli hurlumhei-juhlaa 1980-luvun lopulla; esimerkiksi moni uuden asunnon ostaja koki pian kauppojensa jälkeen olevansa miljonääri. Asunto ostettiin 650 000 markalla ja kas, hintojen kohotessa erityisesti pääkaupunkiseudulla oli liki täysin velkaisen asunnon tasearvo, siis kuviteltu ”nyt jos myisin” -arvo yli miljoonan – ja vain parin vuoden kuluttua … kunnes romahti.

Asuntovelan korot pompsahtivat jopa 14-17 prosenttiin – nykyisin asuntolainaa saa jo noin yhdellä prosentilla! Samaan aikaan Suomen ulkomaankauppa romahti – erityisesti vienti Neuvostoliittoon/ Venäjälle – meni siinä monelta työkin (työttömyys kohosi jopa 16 prosenttiin)

ei ollut korkeisiin korkoihin ja asuntovelkaan enää lyhennysrahaa – kämppä myyntiin, arvo romahti jopa 40 prosenttia – asunto ja vaimo menivät eikä töihinkään tarvinnut lähteä … alkoi monille ”elämän ehtoo”, josta ei olla toivuttu edes nyt – vuonna 2018.

Helsingin Sanomat kirjoitti toimittajansa Petri Sajarin näppäimistöllä:

Ote: ” … Suomen 1990-luvun lama oli poikkeuksellisen vaikea taloudellinen ja sosiaalinen ahdinko, jonka seurauksista monet ihmiset kärsivät edelleen. Monet menettivät kaiken omaisuutensa. Osa on myös tuomittu talousrikoksista.
Yksi kärsijöistä on haastanut valtion oikeuteen, koska omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal jatkaa yhä valtiovarainministeriön päätöksellä saataviensa perintää … ” -HS-toimittaja Petri Sajari

Tuohon oli tehtävä kommentti – siksi hienon kirjoituksen Sajari kirjoitti:

... HS' lta erinomainen kirjoitus - niin sanottu herättävä helmi!

Olisiko viimeisen rutistuksen paikka; joukkoarmahdus? Tosin eräät voisivat sanoa, että joidenkin osalta armahdus koskisi myös rikollisuutta, joka on jäänyt ilman täyttä rangaistuksen suoritusta. Presidentillä on oikeus armahdukseen kesken kärsittävän vankeusrangaistuksen.
Nyt terävyydestään kuulu Kari Uoti, itsekin rahavirtojen kikkailusta vankeustuomion kärsinyt oikeustieteen tohtori voi saattaa valtion suuriin korvausvelvollisuuksiin haasteen tehneen oikeudellisena avustajana.
Entä jos mahdollinen Uotin avustama juttu prosessoituu valtion tappioksi ja se moninkertaistuu oikeudellisina tapauksina?




Olisiko presidentillä mahdollisuus julistaa nyt "ikänsä löysässä hirressä roikkuneille" poikkeuksellinen valtion armahdus? Millaisen lakimuutoksen se edellyttäisi presidentin armahdusoikeuteen?
Entä syntyisikö armahduksista vaikeita ennakkotapauksia myöhemmäksi? Entä jos Kari Uoti voittaa valtion, syntyykö siitä kuinka hintava ennakkotapaus? Entä Uotin tapaus valituksineen, kuinka moni "elämänsä menettänyt" ehtii kuolla henkipattona ja kaiken henkisen omanarvonsa menettäneenä?
Onko nyt valtiolla velvollisuuksia kansalliseen inhimillisyyteen?


Entä nyt?

Suomessa on edelleen tuhansia parhaat elinvuotensa velkahirressä, ulosotossa ja huonoimmillaan perheensä menettäneitä tavallisia kansalaisia, osan ollen aikanaan innokkaan ”ahneita” kuluttajia, osan yritteliään innokkaita yrittäjiä kuin muutoin velanoton virrassa kulkijoita – joille voidaan antaa helpotus loppuelämän kunniaksi – armahdus!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, otatko tämän todellisen kansalaisteon harkintaasi – uskon, että eduskunta tekee kansakunnan suuresti suosimalle presidentilleen tarvittavat lakimuutokset armahdusoikeuteesi, jotta inhimillisyys toteutuisi liian kauan kärsineille – Miten on?


EKSTRA
Eläkkeelle siirtynyt valtakunnan leikkaaja ja entinen valtiosihteeri Raimo Sailas jälleen kerran toruu, varoittelee ja viittaa talouden faktoihin. Olemme syöneet enemmän kuin tienasimme. Nostimme palkkojamme |0 liiaksi ja kilpailukyky rahdattiin Kiinaan |1 nostaen heidän elintasoaan, siis eräänlaista kehitysapua tämäkin … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/10/valtiollinen-velkaleikkaus-ja.html -






Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 169742

DOC velka-armahdus_12052018.doc – OpenOffice Writer
PVM 12052018_8:59

456_4070

tiistaina, tammikuuta 20, 2015

Kansallinen olohuoneen jatke – kirjasto yhdistää

!

Helsingin Lassilan kirjasto

(”Lukeminen kannattaa aina” – Jörn Donner. Kirjasto yhdistää, monipuolistaa ja kierrättää tietoa ja nykyään jo paljon muutakin. Kirjasto kansalaisten kokoontumispaikkana ehkäisee yksinäisyyttä ja tuo ystävyyden likemmäksi)

[ … kahvikupposen ääressä tietokoneella selailee ’seuraa haetaan’ -palstoja elämää nähnyt ja kokenut mies, vieressään toistaiseksi tuntematon nainen, joka haaveilee vielä kerran ystävästä jakamaan iltoja ja viikonloppuja kuin arkista elämääkin – ehtoo on menossa ja vieressä saattoi istua se sopiva-todellinen tapahtumatilanne Lassilan kirjaston ikkunanvierustietokonerivistössä! … ]


Helsingin Lassilan sivukirjasto 1] innostaa innostavan henkilökunnan voimalla. Kirjasto tarjoaa erinomaisia klassikkoja poistoina hintaan 0,2 euroa per kappale. Valikoima on laaja ja jokaiselle löytyy iltojen iloa lukemisharrastuksensa kehittämiseksi tai peräti aloittamiseksi. Kirjastossa on myös kansalaisten oma kierrätyskirjasto – ota ilmaiseksi ja tuo ilmaiseksi.


Kirjasto Lassilassa (Pohjois-Haaga) on osannut hienosti asetella uutuudet ja ajankohtaisuudet omaksi hyllykökseen. Jos haluat tietää enemmän kuin iltapäivälehdistön lööpit huutavat kissan kokoisesti, astu kirjastoon, selaa ja mieluummin lainaa taustoitusta väitteisiin, mitä pinnalta voit ruokakaupan kassajonossa lehtitelineestä lukea. Lukeminen avartaa.


Äitiys- ja isyyslomalaiset ja hoitovapaalaiset saavat mielenvirkistystä –

kirjastosta löytyy myös lastennurkkaus ja ”hys hiljaa” on kirjastojen menneisyyttä. Kirjasto on osa elämää. Kirjasto kannattaa verokohteena aina – niinpä kansalaiset käyvät sankoin joukoin kirjastojen lakkauttamista vastaan. Kirjasto 2] on suomalaisena kehitysilmiönä miltei vientituote.


Kirjasto ei maksa suoranaisesti käyttäjälleen mitään,

ja tästä lahjasta saa vielä hyötyä – hyllyistä löytyy kaikille jotain. On kiva tietää ja on mukava tyydyttää uteliaisuutta. Uteliaisuus tiedon janona on hyve. Kirjastosta löytyy tiedon nälkään apu – ohjatusti, saat juuri sen opuksen, mitä etsit – ellei se löydy juuri Lassilan kirjastosta, niin se varmasti löytyy jostain Helsingin kirjastosta, kaukolainana.


Työtön on herkkä vaipumaan

Vaipumiselle erinomaista helpotusta saa kirjastosta, sieltä voi löytyä se uusi virikekin. Uusi ajatus huomisesta saattaa ideoitua selaillessa lehtiä, joita kirjastoihin tulee runsain määrin. Tässäkin voidaan sanoa, että jokaiselle jotain.


Verovaroin mielenvirkeyttä - pyyteettä

Kirjastotoimi ylläpidetään verovaroin ja henkilökunnan palkat sivukuluineen operoidaan kaupunkien/ kuntien kukkaroista. Emme voi sanoa kirjastoväkeä palkka-ahneiksi, sillä korkeasti koulutetut ihmiset, asiakaspalvelijoina, saavat hämmästyttävän pientä palkkaa – voidaankin sanoa, että kirjasto on kutsumus.

Tähän kutsumukseen tarvitaan ilo ja into itsekin tietää enemmän, ja palkkioksi saa kansalaisten varauksettoman kiitoksen ja sinnikkään kansalaispuolustuksen 3], jos sattumalta kunnanisät ovat höyläämässä kirjastoa.


On syytä edesauttaa kirjastoväen kehityspyrkimyksiä,

sillä olohuoneen jatkolle on taattu kysyntä – Suomi onkin eräs aktiivisimmista kansakunnista kirjastonkäyttäjinä. Arvaan sanoa, että yksinäisyyden lisääntyessä kirjastojen arvo entisestään kasvaa – sillä sieltä se toivottu voi löytyä, niin kirjana, tapahtumana kuin seuralaisenakin.

Yhdessä lukeminen on turvallista ja kahvikin maistuu kaksin paremmalta. Kirjasto on tätä päivää – vaikka digitaalisuus ja ’kaukoläsnäolo’ lisääntyvät valvontana ja robotiikkana. Kirjastoväki on sen sijaan eläväisiä ihmisiä, juuri Sinua palvelemassa. Suosittelen lämpimästi käymään Lassilan kirjastossa!


VIITTEET

1] Lassilan kirjasto ~ http://fi.yelp.fi/biz/pohjois-haagan-kirjasto-helsinki - (Pohjois-Haaga)



Ilkka Luoma, Lassila - Helsinki



|  AL  IL   Vf   Pz   BL    BLOG 47383  |  2  SUOMI24  65  |  VU  |  FB  |  
---19012015---

doc.: kirjasto_19012015 – Microsoft Word Starter

458s