Näytetään tekstit, joissa on tunniste vallankäyttö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vallankäyttö. Näytä kaikki tekstit

torstaina, marraskuuta 29, 2018

Kansakuntamme haluaa presidentille lisää valtaoikeuksia



Tasavallan presidentti Sauli Niinistö


Tunnetusti Suomella oli oikea johtaja, jolla oli valtuuksia ja myös niitä käytti – omaksi edukseenkin. Elettiin Urho Kekkosen pitkää aikakautta, jolloin maamme saavutti aidosti puolueettoman itsenäisen valtion aseman jo vuonna 1975 – kun Kekkosen kliimaksi – ETYK-juhlakokousnuija, hänen kädellään kopsahti pöytään. Suomi sai tunnustetun puolueettomuuden niin idästä kuin lännestä.

Tänään itsenäisyys ja puolueettomuus ovat enää muisto. Olemme ujutettu lännenmiehen sotakoneen kylkeen – vaarallisesti. Historiaa tuntevat muistavat miten Suomi luovutti koko Pohjois-Suomen Saksan kolmannen valtakunnan sotavoimien alle – alistaen jopa suomalaisia joukkoja Wehrmachtin käskyvallan alaisuuteen.

Elettiin vuotta 1941, jolloin Suomi liittyi Saksan kolmannen valtakunnan operaatio Barbarossaan ja suuntasi aseensa itään kohden – revanssi mielissään. Osa kansastamme oli jopa Suur-Suomi hurmoksessa.

...
Nyt olemme laskeneet maahamme jopa taistelujoukoin, ilmarynnäkkövoimin ja maihinnousuin isänmaamme alueelle, vaikka olemme aivan idän jättiläisessä – sen toisen ydinasesuurvallan rajassa kiinni.
Me elämme idän ja lännen vedenjakajalla ja kansakuntamme ymmärtää tosiasioiden tunnustamisen viisauden aluksi – emme halua liittyä Natoon – lännenmiehen sotakoneeseen.

Tosin tänään olemme osa Naton sotaoperaatiota Afganistanissa, kylläkin YK-valtuutuksella, kuitenkin sodan osapuolena. Tämänkin kansalaisemme tietävät ja senkin vuoksi ovat päättävisiä – emme liity Natoon, vaikka supersuosittu presidenttimme Sauli Niinistö niin suosittelisi …

Tästä supersuosiosta kirjoitti Helsingin Sanomien pää-natottaja Kari Huhta kolumnin – seuraavasti – otsikko ja linkki alla:

Presidentin suosio on Suomessa yhtä juhlaa, mutta mistä se johtuu ja mitä siitä seuraa?” -HS


Ilkka Luoma -kommentti ylläolevaan kolumniin:
Syy suosioon on kirkas kuin kesäinen pilvettömän aamun aurinko. Presidentti Sauli Niinistö on ottanut kuvainnollisesti Urho Kekkosen paikan. Kansakuntamme olisi valmis antamaan Niinistölle lisää "kekkosvaltaa".
Kansalaiset tykkäävät, kun Niinistö on oivaltanut kunnioittaa kansan enemmistön tahtoa muun muassa julkisessa asenteessaan Natoon: "olen suomalainen"*, tuumasi Sauli, kun tunnusti tietävänsä, ettei kansan laajat enemmistörivit Natoon halua.
Niinistö on myös hienosti oivaltanut roolimme täältä idän ja lännen vedenjakajalta, olla kysyttäessä neuvottelupöydän kattaja suurvalloille. Niinistö on noin vuoden aikana tavannut kaikki kolme suurvaltapresidenttiä: Kiinan Xi Jinping, Venäjän Vladimir Putin ja US' n Donald Trump ovat henkilökohtaisesti tavanneet Niinistön - kasvotusten.
Suomessa kansalaiset kaipaavat vahvaa presidenttiä, joka on päivänpolitiikan "henkinen valvoja", jopa "puskan ravistaja" - tosin ilman Kekkosen muinoisia ja ylivertaisia valtuuksia. Kansa haluaa toimeliaan presidentin "maan isänä", jota varsinaista laajaa valtaa pitävä valtioneuvosto eli hallitus kuitenkin kunnioittaa ja kuuntelee.
Nyt Sipilän hallitus "kumartaa", ja onkin jättänyt kaukoviisaasti lähes koko ulkopolitiikan Niinistön käsiin, erityisesti EU' n ulkopuolisen ulkopolitiikan ja myös strategisen turvallisuuspolitiikan. Voisimme liki sanoa, että meillä on turha ulkoministeri.
Kansa ei ole kuitenkaan Suomessa tietämätön, kyllä se tietää Niinistön myötämielisyyden Natoa kohtaan, ja niinpä kansakuntamme mielipidetutkimuksissa kertoo ettei Natoon mennä siinäkään tapauksessa, vaikka presidentti niin suosittelisi** - tähän kohtaan suomalaiset ovat piirtäneet rajan Niinistön osalta. Voimme tähän sanoa nuo Veikko Vennamon kuolemattomat sanat: kyllä kansa tietää! Muutoin suomalaiset komppaavat Saulia, Jenniä ja Aaroa yli kaiken! [T]

...
Entä Linnan juhlat, jotka ovat menetetyn itsenäisyyden muisteluitsenäisyyspäivänä 6. Joulukuuta – joka vuosi!

Suomen kansa hartaana istahtaa Yle TV1' n ääreen seuraamaan ”loputonta” kättelyrituaalia, nyökytellen ja kritisoiden naisten pukuja ja harmitellen miksi tuokin on tuonne kutsuttu, mutta myös ihastellen, että juuri hän on oikeutettu olemaan läsnä kansan maksamassa juhlassa.

Linnan juhliin osallistuu vuosittain 5,5 miljoonaisesta kansasta noin 1500-2000 enemmän tai vähemmän ansioitunutta kansalaistamme + diplomaattikuntaa, jo protokollasyiden vuoksi, mikä onkin aivan ok. Tehdäänhän tuossa juhlassa Suomea tunnetuksi, niin tarjoiluina kuin kanssakeskusteluina.

Itsenäistymispäivän Linnan muistelujuhlat keräävät parimiljoonaisen katsojakunnan – joka vuosi. Tämä on maailmalla suhteellisen harvinaista – ei voisi ajatella, että Kiinassa 1.10. keräytyisi 400 miljoonaa kiinalaista telkkareiden ääreen seuraamaan National Day juhlien kättelykierosta, jota ei julkisuudessa ole koskaan näytetty.


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 185256

DOC supersuosittu niinisto_29112018.doc – OpenOffice Writer
PVM 29112018

588_5163 – 09:01_16:44 SN08

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2016

Presidentti on usein haavekuva paremmasta maailmasta


(Aika-ajoin media haluaa mitata presidenttiä kansalaiskyselyillä, niin nytkin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai korkeat arviot – arveltiin jopa paremmiksi kuin edellisen presidentin, Tarja Halosen. Vertailua ei kuitenkaan haluta, sillä presidentitkin ovat yksilöitä. Tässä Helsingin Sanomien kirjoitus viimeisestä mielipidetutkimuksesta ~ http://www.hs.fi/kotimaa/a1467426526683 - )

Sauli Niinistön vallattomuus |1 nostaa lukuja, toisaalta kansa kaipaa vahvaa presidenttiä |2, kuten oli presidentti Urho Kekkonen, tuolloin maalla oli isä ja valtiolla johtaja |3. Presidentti Mauno Koivisto aloitti valtariisunnan ja kovisteli mediaa, joka taas pelkäsi Kekkosta, kun Urholla oli tapana myös myllyttää vikuroivia vastaan sanojia.

Koivisto pohdiskeli itsensä kansan silmissä arvoitukseksi |4. Toinen demaripresidentti Tarja Halonen taas toi naisen hahmon pehmentämään valtapolitiikkaa, kiukkuisesta muumimammastakin tykättiin |5. Haloseltakin pääsi yksi lapsus (muotisana Venäjän presidentti Vladimir Putinin 1500 kilometristä) – kömmähdys erillissotailmauksesta.

Kautta aikain suurimmaksi suomalaiseksi |6 on kuitenkin nostettu sotilaallisista syistä Suomen marsalkka ja presidentti C.G.E. Mannerheim |7, tuolla listalla Urho kohosi kakkoseksi.
Presidentti Risto Ryti aikanaan saattoi pelastaa valtiomme ulkopolitiikallaan, luvatessaan uskollisuutta |8 Kolmannen valtakunnan Saksalle |9 ja Johtaja Adolf Hitlerille |* kesällä 1944, jolloin suomalaiset olivat joutumassa Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalinin pihteihin [a] [b].


Suomalaiset ovat omana haavekuvanaan pienoiskuvia omista presidenteistään - aikojen saatossa aina ajassaan |0.

EKSTRA
Sauli Niinistölle on avautunut 1000 ruplan, dollarin, euron tai markan paikka …
[25022014] ” … Nyt Suomella on se paikka,
 … mitä me erityisasemastamme loogisesti voisimme saavuttaa. Näin saavutamme välitysneuvottelijan aseman - Vladimir Putinille ja epäselvälle EU-konklaaville, tai Saksalle - sujuvuuden nimissä.  Me olemme niin 'itää kuin länttä' – meille avautuu nyt se asema, mitä olemme odottaneet, vain 5,4 miljoonan kansakuntana. 
Meihin luotetaan, kunhan valitsemme projektille pätevän vetäjän – Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, riittääkö taito, oivallus ja johdattelukyky? 
Sauli, ottaisitko tehtävän vastaan, jos sitä Moskovasta vihjaistaisiin?


TEKSTILINKIT





Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


AL | US | PZ | VU | BL | BL | BLOG 81866

DOC Presidentti on usein haavekuva paremmasta maailmasta_03072016 – Microsoft Word Starter
PVM 03072016





[401]

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2016

MIES


Mies eli uros ja tämän tunnusmerkit



(Aika-ajoin maailman ihmiskunnan vanhin liitto, pakkoliitto evoluution näkökulmasta nousee keskusteluihin – miehen ja naisen yhteiselo on tarkoitettu lisääntymiseen, juuri muuta yhteistä ei useinkaan ole! Paitsi, paitsi ja paitsi – keskustelu avautui ryöpsähtäen kun nainen nousi puolustamaan miestä ~ http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000001132693.html - )


[ … kansalainen Erkki pohtii tykönään jäätyään yksinäisyyteen, miksi miehen ja naisen erot ovat nykyään niin yleisiä |1, ja miksi nainen ei pysynyt kuosissaan ja roolissaan. Kansalainen Liisa haaveilee siitä yleisymmärtäjästä, niskojen hierojasta ja herrasmiesmäisestä huomiosta, jota miehen tulisi aina osata kunkin kuukautiskierron jokaisena päivänä osoittaa valitsijalleen … ]


Evoluutio rakensi kuolemattomuuden – miehen ja naisen varaan

Sopeuma huomasi nopeasti, ettei eloonsa rakentunut konstruktio pysy elinkelpoisesti kasassa kuin aikansa, joka on suhteellista.  Evoluutio rakensi lisääntymisen eli jakaantumisen tai yhdistymisen. Yhdynnän kautta luotiin uusi sukupolvi jatkamaan aloitettua elonliekkiä. Syntyi ihminen, eräs eliölaji vertaansa vailla olevaan sopeutumattomuuden kuosiin. Näin syntyi myös itse evoluution kuolemattomuus!|2


Yhdistymistä kiihotettiin kiimalla ja rakkaudella

Evoluutio |3 huomasi pian, että pitää olla päämäärä – se oli elon jatkaminen. Piti keksiä jokin keino innostaa – se oli kiima ja jalostuessaan se muodostui rakkaudeksi, joka on tänään kestävyydessään tuotekehityksen tarpeessa.

Rakkaus katoaa tai syttyy – tänään sitä ravitsee raha, kyky ja odotus hyvistä geeneistä. Vain geenit ratkaisevat – rahalla ei saa maksimaalista selviytymisen rakennetta, tosin rahalla saa keinotekoista elämän pidennystä ja raha edesauttaa rakastumista – ikään kuin voitelee yhteisymmärrystä olla yhdessä.


Ensimmäinen rakastuminen!

Jokainen muistaa oman ensirakkautensa. Se koetaan väkeväksi, koska se oli uusi ilmiö. Se oli usein myös harjoitus, jonka piti tulla, että toinen ja ehkä kolmas olisivat niitä oikeita. Mikä on se oikea? Se on vain kerran, kahdesti tai useamminkin – aika on niin suhteellista ja armeliasta. Ihmisillä on vahva sopeumatarve, se tekee laihemmastakin rakkaudesta syvemmän, vaikka armeliaalla harhalla – onhan miehellä erityisesti se jatkuva sisäinen palo luoda lisää kuviaan ja elämää.


Mies on ensimmäisen aidon kohdalla sinisilmäinen

Naaras valitsee eläinkunnassa, liki aina. Usein se odottaa kaksin- kolmin kamppailun jälkeen voittajaa, koska sillä on todennäköisesti ne parhaat siittiöt, siis paras todennäköisyys luoda elinkelpoisinta elämää. Tämän myötä epäkelvot eivät voisi saada kuviaan kuin jatkoelämääkään. Ihmiset kehittivät inhimillisyydessään keinoja luoda elämää ”vaillinaisemmistakin” geeneistä.

[!] Lääketiede saattaa olla evoluution pahin vihollinen, sillä evoluutio on harjoittanut peliään jo satoja miljoonia vuosia ja varsinainen lääketieteen ryöpsähdys on vasta parisataa vuotta vanha – muistamme evoluution olevan hidas liikkeissään, mutta lopulta vääjäämättömän.


Ehkä tuo ”vaillinaisuus” tuottaa sitten myöhemmin kaatuvia sukupuita, kun se elinkelpoisen lisääntymisen mahdottomuus tulee vääjäämättä vastaan.  Lajinvalinta on kylmää genetiikan matematiikkaa |4 – jossain vaiheessa elämää valvova stoppibitti |5 vain nousee lopullisesti pystyyn.


Miehen hyväuskoisuus hullaantui alussaan ja loi haitallista kyynisyyttä seuraaviin,

 … tai sitten yksilösopeuma osasi korjata ”virheen” ja uusi rakkaus alkoi ikään kuin tyhjältä pöydältä. Miestä ajaa eteenpäin halu lisääntyä, jopa maksimaalisesti, naaraan valvoessa todennäköistä elämänkamppailua myös lukumäärän osalta.

Naisen hedelmällisyys alkaa jo 15 - 16 – vuoden iässä |6 ja jo 40 vuoden kohdilla kerrotaan ensisynnyttäjän olevan jo riskeille altis. Mies sen sijaan luo elämää tehokkaasti – lukumääriä valvomatta, jopa 90 – vuoteen saakka |7. Tosin miehet kuolevat jo kohta 10 vuotta aiemmin kuin naiset.


Mies reviirin vartijana koettaa ”luoda armeijaa”,

 … ja sen vuoksi mielellään lisääntyy – ainakin mielikuvituksessaan. Miehelle ei luoda ylen määrin noita mahdollisuuksia ja yksinäinen mies tippuu elonluomisen kelkasta jo helposti ennen 50 ikävuottaan. Ikääntyneen miehen geenejä epäillään, eikä uskota enää hänen reviirivalvojan kykyyn – siis jo paljolti alitajuisena naarasmietteenä. Kivikaudella ei eletty juurikaan yli 40 vuoden |8 – erityisesti miesten – reviirinpuolustajien osalta.


Miehelle luotiin lihakset suojelemaan

Ihmisnaaras, siis nainen loi hiljalleen miehiä innostavia ja jopa kiihottavia elementtejä herättämään monissakin miehissä, siis uroksissa intoa osallistua kamppailuun suvunjatkamisesta. Mies joutuu aina taistelemaan oikeudesta lisääntyä, tosin tässäkin raha on nykyään apuväline (ennen apuvälineenä olivat vain lihakset), sillä raha luo turvallisuutta naiseen, joka hakee liki aina kehityskelpoista polkua omien geeniensä jatkumolle. Geenit, siis perimä |9 lopulta ohjaavat niin miestä kuin naista.


Vaitelias mies
”Sotimisen rintamalla ei puhumalla pärjätä”

[ … hiljainen hullu on usein hulluista viisain – ja monesti tyhjät tynnyrit eniten kolisevat … ]


Selittelemällä ei ole juuri koskaan sotia voitettu. Mies on reviirinvartija sekä -taistelija ja luo turvallisuutta (tai pitäisi luoda) valinnan tehneelle naiselle ja tämän synnyttämille yhteisten geenien jälkikasvulle. Kisa on niinkin tiukkaa, että reviirin väkivallalla ottanut leijonauros kylmästi tappaa edellisen kuninkaan jälkikasvun, saadakseen naaraan nopeammin kiimaan uuden kuninkaan geenien kantamiselle.

Elämän on kovaa ja valinta hakee tehokkainta, voimakkainta ja kehityskelpoisinta |0. Eläinmaailma on täynnä mitä kummallisimpia kosintamenetelmiä, joissa uros koettaa esitellä kykyjään – naaraan tehdessä liki aina valinnan.


Naisen pitää saada puhua, se helpottaa mielen taakkaa

Usein naisella on aina se paras tyttöystävä, jolle on luonnollista purkaa huolet. Kotonahan mies ei kuuntele, vaikka kuunteleekin, mutta naisen mielestä ei, koska ei osallistu aktiivisesti joka lauseen jälkeen – ”kyllä, kyllä ja vielä kerran kyllä”.

Mies kuuntelee, antamatta aina välirepliikkiä Se paras tyttöystävä kommentoi joka sivulauseenkin jälkeen, jolloin kuuluisa vuorovaikutteisuus nousee riittävälle riittävällä tasolla – naiselle. Miehen riittävä vuorovaikutus voi olla vain katse, murahdus, tai kosketus. Mies ei tarvitse välirepliikkiä aina pilkun jälkeen.  

Miehelle vuorovaikutusta on myös lisääntymisvietin innostaminen – naisen taholta, luojan luomin tehostein, vaikkapa myös lisäkohennuksin ulkoisilla tekijöillä. Olihan miehelle luotu se oikeus järjestää se ”ensimmäinen siittiöiden uintikilpailu”, jossa myös tapahtuu se joko tai – tyttö tai poikavauva.


Maskuliinisuus

Miestä tulee (liian) usein hyviä tämän maskuliinisista ominaisuuksista, ja jos lihaksisto ei suuremmin kehumista ansaitse – voidaan miehen itsetuntoa kohentaa ja virittää älykkyyttä korostamalla.
Mieskuntoakaan ei tarvitse arvioida kansakoulumaisesti numeroiden 4 – 10, vaan yleistoteamus – ”oletpa sinä mahtava”, riittää aivan hyvin. Mies on perso kehumisille ja useat naiset hallitsevat tämän sana-akrobatian erityisen hyvin, aikaansaaden samalla myös itselleen lisätyydytystä.


Mies katsoo peiliin

Molemmat sukupuolet käyvät usein peilin edessä. Nainen ”keimailee” itselleen, eikä miehen mielestä uhraa aikaa filosofiseen mietintään parisuhteesta – siis peilin edessä. Mies taas, joka on ajanut omia liittojaan osaltansa karille, osaa jo katsoa sillä lailla oikein pelistä, että olisi voinut jo oppiakin jotain (oppi voi myös ojaan kaataa).

Peili on kokeneelle miehelle sielun tirkistelyluukku, naiselle se on taas ehosteen korjaamisvaikutteen tarkasteluluukku. Ulkonäkömerkitys on tänä markkinatalouden näyttö- ja vertailutaloudessa noussut yli tarpeellisuuden mittakaavan.


Selvitä liittosi ja selvitä myös sen kaatuminen

Mies menee kuin juna, ei katso peruutuspeliin, vaikka selittää kulmakuppilassa kollegoilleen tarinaa, joka on kuorrutettu omilla luuloilla. Ei tullut täytettyä selvityskaavaketta, se koettiin liiallisena byrokratiana, nainen sen sijaan ei kokenut, siksi hän selviytyy paremmin.

Ravihevosen ei pidä katsoa sivuilleen, siksi sille on laitettu silmälaput – kohde on aina edessä. Hyvä näinkin, mutta ikääntyessään orhi ei enää näe kauas ja näin se päämäärä katoaa sumuun iäisyyteen.


Likinäköisyys edellyttäisi aiemman selvitystä, niin osaisi sitten lähempää löytää uuden tien kokea kahden ihmisen yhteenkuuluvuutta, sillä useimmat meistä ovat luodut parisuhteeseen – lapsilla tai ilman. Oleellista on keskinäinen arvostus, kunnioitus ja tieto tarpeellisuudesta, jonka toivotaan tietysti aina olevan molemmin suuntaista.

Osa 1 päättyy – myöhemmin ilmestyy osa 2.



Tekstin numeroviitteet

|1 Tilastokeskus eroista ~ http://www.stat.fi/til/ssaaty/tau.html -
|7 Arkkiatri Arvo Ylppö ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvo_Ylpp%C3%B6 -
|0 Elämän kovuus – ihmisen käyttöohje ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/02/ihmisen-kayttoohje.html -



AL | PZ | FB | BL | BLOG 70902
--- 06032016 ---

DOC: MIES_06032016 – Microsoft Word Starter

1168 | 




.

torstaina, maaliskuuta 13, 2014

Kansalaisen paras kausi elettiin Kekkosen aikana!


Urho Kaleva Kekkonen - maan isä ja presidentti



Tavalliselle kansalaiselle hänen kautensa oli kuitenkin parasta aikaa mitä Suomessa oli eletty” -lainaus

Urho Kekkosta 1] on hänen kuolemansa jälkeen paljon arvosteltu (ennen ei uskallettu) sekä kiitetty että moitittu. Kun on haukuttu, niin arvosteluperusteina ovat olleet vallanhimo, mahdolliset KGB-kytkennät, puuttuminen asioihin, jotka eivät päämiehelle kuuluneet; adjektiivit häikäilemätön, ja juonitteleva ovat myös olleet käytössä.

Tavalliselle kansalaiselle hänen kautensa oli kuitenkin parasta aikaa mitä Suomessa on eletty. Ihmisillä oli töitä 2], tulevaisuudenuskoa 3], eikä puhuttu valtionvelasta 4] , ts. kansalla meni hyvin.


Jos presidentin kautta arvioidaan, niin mielestäni tärkeimmät kriteerit ovat alaisten hyvinvointi ja suhteet ulkovaltoihin. Ne olivat hänen kaudellaan kunnossa.

Rivikansalaiselle on yhdentekevää vaikka johtaja olisi liitossa itsensä paholaisen kanssa, jos hän kykenee hoitamaan tehtävänsä kansalaisten edun mukaisesti. Hirvittävää ajatellekin, että joku nykyjohtajan kyvyillä varustettu olisi paiskattu tilanteeseen, johon Kekkonen joutui heti kautensa alussa:

Yleislakko, voimakas ja arvaamaton itänaapuri 5], joka oli aina otettava huomioon ym. Silloin tarvittiin valtiomiehen taitoja. Niin kuin monesti myöhemminkin. Hän jätti kuitenkin hyvinvoivan valtion seuraajalleen.

Mutta onhan meillä toki vertailupohjaa, jo toinen presidentti hänen jälkeensä. Nytkö ovat asiat kunnossa? Kansalla ei kuitenkan taida mennä hirveän hyvin. Vai meneekö?

KAARLO NORDLUND [C]
Ulvila

HUOM!
Ylläoleva teksti on suora kopio lehtileikkeestä, joka löytyi isäni jäämistöstä, jota olen alkanut purkamaan monen vuoden jälkeen hänen kuolemastaan. Leike oli saksittu Helsingin Sanomien Mielipidepalstalta – ollen päivämäärältään 27. lokakuuta 1997 – kopioin tekstin poikkeuksellisesti uusjakoon, koska sen sisältö pysäytti väkevästi pohtimaan pitkäaikaisimman presidenttimme valtakautta – tuona aikana meillä oli isäntä talossa ja maata johti, osin itsepäinen valtiomies, vailla vertaa … tämä taitaa olla aika helppoa päätellä nyt, kun eletään vuotta 2014.


VIITTEET ovat merkitty allekirjoittaneen toimesta ja eivät millään tavoin sido itse tekstin kirjoittajaa.

1] Kiistaton valtiomies Urho Kaleva Kekkonen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/kiistaton-suomen-valtiomies-oli.html -
2] Kekkosen aikana työ oli valtiovallan suojeluksessa ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/tyoton-on-altis-kohtalokkaille.html -
3] Filosofi Pekka Himasen nykyloiskiehuntaa? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/09/pekka-himasen-loiskiehuntaa.html -
4] Velalla syömme huomista ja toisten riisikupeilta! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/02/velka-syo-huomista-etukateen.html -
5] Venäjän ja Suomenniemen yhteistä historiaa ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/08/venjn-ja-suomen-yhteinen-historia-ja.html -

EXTRA
Presidentti Urho Kaleva Kekkosen viimeinen Uudenvuodenpuhe 1981 – viimeinen voimamies ja karisma, jota kansalaiset arvostavat tänään – ja moni kaipaa valtiovallalta sellaista otetta, mikä oli Urho Kekkosen malli yli 20 vuoden ajan ~ http://youtu.be/EcTAB8FlL3M - [yt]

Kuinka itsenäisiä olemmekaan tänään ja entä eilen?


Ilkka Luoma

Kansalaisen paras kausi elettiin Kekkosen aikana!”

AL US Vf IL BL BLOG 32358
---13032014---

doc.: valtiomies_kekkonen_13032014.doc – OpenOffice Writer

405 | 3929

maanantaina, lokakuuta 28, 2013

Kansalaisaloite - Presidentille veetto-oikeus

Tasavallan presidentin valta- ja vaikutusoikeudet. Presidentti Urho Kekkosen jälkeen alkoi presidentin valtaoikeuksien purku, perustelulla parlamentarismin lisäämistarpeella, jolloin kansalaiset pääsisivät tehokkaammin vaikuttamaan lainsäädäntöön, jolla kaikkinensa säädellään elämäämme – nykyään kylläkin paljolti ”brysselin hyväksynnöin tai EU-direktiivien ohjeistuksin”.

Tänään ollaan tilanteessa, jossa parlamentarismin myötäjäisenä maamme hallituksien kyky toimia kansalaistensa edun nimissä on kärsinyt. Hallitukset ovat ”ylipitkiä”, ja ovat muun muassa sitoutuneet liiaksi hallitusohjelmiin, joiden tarkastelupisteitä pitäisi olla vaalikaudella useampia, jopa muutoksille tilanteiden eläessä.

Nykyinen tasavallan presidentti nauttii poikkeuksellista kansansuosiota – presidentinvaalit olivat suora kansanvaali ja vaalien voittaja sai historiallisen äänimäärän. Voimme rehdisti päätellä, että saimme odotetun ja toivotun presidentin. Nyt vain presidentillä ei ole sitä valtaa ja suoraa vaikutusmahdollisuutta mitä kansa toivoisi, jopa edellyttäisi.

Esitämme eduskunnalle käsittelyyn lakia, lakikokoelmaa tai nykyisten asiaan liittyvien lakien muuttamista siten, että kalluppien mukainen presidentin valtaoikeuksien käyttömahdollisuus nousisi siten, että:

presidentti voisi kontrolloida kansan suoraan valitsemana demokratiana valtioneuvoston ja eduskunnan toimintaa veetto-oikeuskäytännöillä.


Arkikansalaisena en osaa enkä voi täsmentää mitä tämä lainopillisesti tarkoittaisi, mutta eduskunnan ja oikeusministeriön virkamiehistössä on riittävä asiantuntemus muotoilemaan lakiehdotus/ laki/ lakien muutos/ muutokset siten, että tässä esitetty kansalaistahto toteutuu siten, ettei se ole ristiriidassa muun lainkäytön kanssa.

Esitys presidentin veetto-oikeuksien lisäämiseksi presidentin valtaoikeuksien ”työkalupakkiin”.


Veetto-oikeus kohdistuisi ---

Istuva presidentti voisi yksin harkintansa puitteissa jättää lain vahvistamatta ja sen palauttamista eduskuntakäsittelyyn perusteluin ja mahdollisin korjausvaatein selostettuna, mikäli sitä ei ole päätetty eduskunnassa 2/3 osan äänienemmistöllä. Asiakäsittelyn vahvistamiseksi presidentti voi nimittää kansliaansa viisi asianmukaista asiantuntijaa tai hakea konsultaatioita tarpeidensa mukaisesti.

Lainvalmistelun pitkittymisen estämiseksi on veettokäsitelty lakiehdotus on otettava uuteen eduskuntakäsittelyyn ensitilassa ja veettoa ei voida käyttää samaan lakiehdotukseen kuin kerran – vahvistaakseen veeton mukaista mahdollista korjausvaadetta, voi presidentti tahtonsa mukaan asettaa asian kansanäänestykseen. Mikäli kansanäänestys puoltaa presidentin ehdotusta yli 2/3 osalta, on laki säädettävä presidentin määräämällä tavalla.

Kansanäänestyksien järjestämismahdollisuuksien tehostamiseksi presidentti saa palkata kansliaansa viisi osa-aikaista asiantuntijaa laatimaan kansanäänestykset. Laatimisapu voidaan myös hankkia konsultaatioina presidentin määräämiltä tahoilta.
...

Veetto-oikeus koskisi lainkohtia, joissa säädetään puolustusta (armeijaa), ulkopolitiikkaa, sosiaali- ja opetustointa, valtionvelan ottoa ja käyttöä sekä yksittäisten ihmisten perusoikeuksia, joihin luetaan sanan- ja kokoontumisenvapaus.


Link ~ https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/615 ---![kansalaisaloite]


Ilkka Luoma
(Tässä vaiheessa haetaan aloitteelle Kansalaisaloite palvelun edellyttämiä peruskannattajia)