perjantaina, tammikuuta 15, 2016

Lisääntymisvietti, tuo jumalainen intohimo silmäilee aina sanomattomia viestejä

941. - blogID | 12100979



Näin lännessä



(Nyt aamulla 15. tammikuuta 2016 Yle Jälkiviisaat, ilman Kalle Isokalliota, väitteli pakolaisten |1 ja muiden maahamme tulleiden raiskauksista, aktiivisesta seksin nälästä ja naisten kopeloinnista. Media tosin on osannut jo kertoa, että aktiiviset suomalaiset pakolaisauttajat, tai heihin rinnastettavat ovat ostaneet parilla kympillä seksiä vireiltä pakolaisilta |2 – ehkä rakkauskin kipinöi, mene ja tiedä)

[ … kansalainen Erkki puolustaa omiaan – meidän naisiin ei käydä käsiksi. Mehän pojat perustetaan katupartiot |3 ojentamaan tumman kiihkeitä kiharapäitä. Naisasialiikkeen Liisa ei voi hyväksyä tapahtumia, mitä kähminnällä on tehty Senaatintorilla Uudenvuoden yönä |4 - meillä naisenoikeus pitää olla yhtä vahva kuin miehelläkin, valinta on aina kahden ja vapaaehtoisesti! … ]


Kansalaiset ovat saaneet turvallisen puheenaiheen, säätilojen ihmettelyn rinnalle

Tunnetusti Suomi on saanut hallitsemattomasti, paljolti EU-ristiriitojen ja riitelyjen tuloksena kosolti pakolaisia ja onnen onkijoita. Osa tulee hädässä ja aika moni seikkailijana hakemaan helpompaa toimeentuloa – vaikka toisten rahoilla yhteiskuntaan, joka on täysvastakohta kuin oman lähtömaan.

Maahantulijoiden seksin nälkää, kähmintää ja ahdistelua on vihdoin osattava katsoa kiihkotta ja kaikki näkökulmia tarkastellen. Luonto loi miehille ja naisille tarpeen lisääntyä, tietty. Hyvä näin, muutoinhan olisi sukupuutto |5 jo kohdannut.


Maailma on pullollaan erilaisia tapoja, perittyjä ja opittuja

Maailmaan mahtuu arvoasteikkoja ja kunnioitusmetodeja laidasta laitaan. Ihmisarvo jo sukupuoltenkin välillä on tosiasia – jopa naista alentavana/ ”väheksyvänä”. Me olemme jo oppineet, että nainen on ’yhtä kuin mies’, vaikka naisen euro on kuulemma edelleen noin 0,9 euroa.

Pääministeri Juha Sipilä kutsui laajasti markkinoituna pakolaisia maahamme – tarjoten inhimillisyyttään ”omaa kotiaan” pakolaismajoitukseen. Tämä uutinen levisi kulovalkean lailla ja tilastot kertovat maahantulomäärien piikin kohta tuon markkinoinnin jälkeen. Moni tulija oli ja on mies – nuori mies, ilman perhettä (jos sellainen olikaan) ja ilman omaa sallittua seksiä.


Suomi on omansa – meillä on oma yhteiskuntajärjestys ja tapamme ovat myös omat

Irakissa, Syyriassa ja yleensä arabimaissa, muslimimaissa on myös omat tapansa, sääntönsä ja toimeliaisuuden historiansa. Muslimimaissa nainen usein puetaan kaapuun, burkaan |6 ja jopa niin peittäen, ettei edes meikattuja/ meikkaamattomia silmiä näy – verkon lävitse.

Kasvoverkon lävitse ”koira ei heiluta häntäänsä”, kuten eräs nuori arabimies kuvasi länsimaalaisen naisen pukeutumistyyliä, joka paljastavammillaan ei jätä juuri mitään näkemiseltä piiloon. Meillä on totuttu näyttämään omaa viehätysvoimaa, kun taas monissa arabimaissa viehätys jätetään omalle miehelle sinne makuukammariin.  

Meillä jopa nuoret tytöt |7 – lapsetkin puetaan ja meikataan vapaan mentaliteetin mukaan, millaisin seurauksin – kysyy moni! Missä vaiheessa ikää Sinä antaisit luvat korvakoruihin, lävistyksiin, tatuointeihin ja meikkaukseen kuin korostavaan pukeutumiseen?


Läntinen kulttuuri on markkinointia ja näyttötaloutta

Meillä näytetään mitä me olemme, myös ulkonäöllisesti. Naiset meikkaavat omaksi ja muiden iloksi. Meillä miehet mieluusti katselevat vartalon myötäisiä kiristyshousuja. Rintamustakin kohotetaan ”push-uppaamalla”. Kenkien koroilla saadaan näyttävyyttä lyhytjalkaisemmallekin. Arabi- ja muslimisiskot sen sijaan salaavat sulonsa vierailta, jottei ”koira häntäänsä heiluttaisi”. Tänään on lännen maissa muodikasta myös esitellä mustalla verhottuja sääriä, joskus pidemmällekin.


Miehen testosteroneja (ei) saa herätellä ilman tarkoitusta – vain näyttämisen riemusta?

Voisin olla varma, että sieltä burkan alta paljastuu samoja muotoja ja kaaria samalla tavalla kuin länsisisarelta. Tavat ovat vain erilaiset – toinen korostaa ja toinen peittää. Nyt kuitenkin nuo tummien tulisten miesten himot ovat herätetty. Olisiko ollut hyväksi kertoa jo rajalla, että meillä on sitten sitä silmäniloa, mutta sitä ei kuulu kuin katsoa – häveliäästi, sallitusti, sitä vartenhan näyttöä tehdään, jo vertailunkin vuoksi.


Maassa maan tavalla, tai sitten ulos maasta

Näin on sanottu, vaadittu ja esitetty. Hyvä niin, sillä jokainen oma yhteiskunta rakentuu ja rakentaa omat sääntönsä, tapansa, historiansa ja menetelmänsä. Meillä paljastaminen on normi-iloa ja siitä nautitaan ja samalla koetetaan sallitusti löytää merkkejä, että voisiko koettaa säällisesti omaa viehätysvoimaa ja saavuttaa pariliitos – vapaaehtoisesti ja mielihyvällä. Näinhän se pitäisi olla, mutta ei omatkaan osaa pitää sepaluksiaan kiinni, vaan pitää väkisin yrittää, kun muulla lailla ei ole onni suonut ilojaan.


Onkin puhuttu yhteiskunnan ylläpitämästä bordelli- eli laillista iloa jokaiselle,

 … oman makunsa mukaan – vahingoittamatta koskaan ketään niin fyysisesti kuin henkisesti. Ei ole tietoa, että vähentääkö vapaa yhteiskuntaohjattu bordellilaitos |8 raiskauksia. Samalla pitää muistaa, että myös kauniimpi sukupuoli haluaa omia tarpeitaan tyydyttää - tälläkin saralla pitää tasa-arvon toteutua.


Ja sitten se yksi oleellinen asia

Miksi meillä esitellään ja vaikkapa muslimimaissa peitellään? Syy on erittäin yksinkertainen. En voi enkä pysty hakemaan tietoa Koraanista, miten naista on kohdeltava – en halua sitä tehdä, koska voisin loukata joitain ihmisiä, sillä Koraanista on erillisiä tulkintoja |9 ja niihin valkoisen miehen on turha mennä.

Voisin olla kuitenkin varma, että ilman naista ei toimi muslimiyhteiskunta eikä lännenmiehenkään markkinatalous. Nainen on tasan se 50 % osa sukupuolista, joita tunnetusti on kaksi, eikä kolmatta, minkä englantilaiset ovat lakinakin jo hyväksyneet! |0 [EXTRA]


Naista arvostetaan niin miellä kuin muualla – käytännössä

Nyt ei kannata hakea yli miljardin kannattajan uskovaisyhdyskunnasta – muslimeista – vain ääriesimerkkejä. Näitä kauhukertomuksia sattuu meillekin – tappoineen, paloitteluineen kuin muine väkivaltaisuuksineen.

Nyt on tartuttava tähän kulttuurieroavaisuuteen. Jos ei halua tunnustaa, hyväksyä ja arvostaa meidän suomalaisten tapoja, on parempi pysyä poissa. Nimittäin muillakin mailla, kulttuureilla ja uskonnoilla on omat reviirit |11, suojamuurinsa ja kipupisteensä, joita ei vain ylitetä – eikä tarvitse.


Me olemme luoneet omat tapamme ja niitä tunnustetaan – piste

Me taas arvostamme muiden tapoja, emmekä mene esimerkiksi Saudi-Arabiaan rienaamaan heidän tapojaan minihamein, korkokengin, eikä ”push-up” liivein, joilla kohotetaan itsetuntoa kovassa vertailutalouskilpailussa. Meidän on syytä arvostaa muiden tapoja, kuten me edellytämme meidän tapoja arvostettavan. Jotenkin näinhän se meidänkin Raamattu sanoo.


Mistä tässä olikaan kysymys?

Yksinkertaista – koira saa heiluttaa häntäänsä. Tietty – ei estettä, kun tavoitteena on molemmin puolinen viehätyksen haenta. Hännän heiluminen on merkki, ja sitä merkkiä ei saa tulkita väärin. Tässä piilee koko ongelman ydin – liittyen pakolaistestosteroneihinkin.



Ja näin muslimimaissa ... 


Tultaessa peitellystä kulttuurista avoimeen yhteiskuntaan,
[ … nujertaako suvaitsemattomuus suvaitsevaisuuden, uskonnollisesti? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/nujertaako-suvaitsemattomuus.html - ]

 … menee nuoren miehen siementuotanto sekaisin ja maltti ja tavat unohtuvat, varsinkin jos tapojamme ja kulttuuriamme ei ole riittävän terävästi teroitettu heti maahantulo vaiheessa. Asiaa helpottaisi, jos pakolaispojille kerrottaisiin, että raiskaamisesta koittaa ”kivityskuolema”, niin johan nuo ”häntää väärin tulkitut” tapahtumat vaipuvat nollaan!


Tekstinumerointi

3|Katupartoiden sijasta Suojeluskunnat! ~ https://www.facebook.com/groups/754975281237923/ - [Facebook ryhmä]
4|Kähmintää yössä – raiskauksia ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010920934535_uu.shtml -

EXTRA

EXTRA 2
Euroopan tulevaisuus kulttuurien ja uskontojen varjossa” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/11/eu-euroopan-tulevaisuus-kulttuurien.html - 



Ilkka Luoma
kansalaiskirjoittaja Helsingistä


...
AL | PZ | BL | BLOG 67435 | FB

doc.: Lisääntymisvietti-kulttuurierot_15012016 – Microsoft Word Starter

965s | 1033s 




.

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2016

Sodan ja rauhan hinta, palkka ja kunniantunto

blogID | 12100979


[U][Tänään keskustellaan aktiivisesti palkoista, palkkaeroista, tehdystä työstä, vastuusta ja sen kannosta. Palkkaerot ovat suurentuneet ja vastuun rajapinnat hämärtyneet kvartaalien valvontaan; mihin on jäänyt vastuu yhteiskunnasta ja sen osallisista - kansalaisista, missä on se yhteenkuuluvuuden henki, jolla vanhempamme ja isovanhempamme pelastivat tämän maan?]

"Katselen mietteissäni kuinka suhtautuisi, jos tuollainen olisi vastaan tullut. Kuinka olisi hermo, vastuu ja taistelutahto kyennyt voittamaan pelon, mitä tämä II-maailmansodan tehokas rautahirviö tuolloin miehistössä aiheutti"

...
LINKKI KESKUSTELUUN ....... TIEDE
Toisessa maailmansodassa käytiin maailmanhistorian suurimmat taistelut, joissa tulos ja vastuu olivat ehdottomia vaatimuksia. Henkilöjohtaminen oli yhteenkuuluvuuden ratkaisu. Työt tehtiin henkensä kaupalla antaen sen ainoan, mitä kullakin oli. 
Rintamakenraali oli taistelurajapinnassa oikeasti kosketuksissa "asiakas-" tai oikeastaan viholliskuntaansa. Tämän päivän 'siviilikenraali' on tornissaan - nähden harvoin joukkojaan - niin omia, asiakkaita kuin vihollisiakaan. Kenraalilla oli johdettavanaan "yhtiössään" noin 10.000 alaista.

Tuloerot ovat suurentuneet 
Ihmiset ovat todella eriarvoisia. Johtamista ei usein sen varsinaisessa merkityksessä ole. Johtamisen periaate on raha viivan alla, jos sitäkään. Johtaminen on liian usein omien etujen valvontaa. Johtajat eivät ole riittävästi rintamassa kohtaamassa asiakastansa tai vihollistaan, kuten olivat sotien kuuluisimmat johtajat. Alaiset saavat aina motivoituneisuutta yhteisen tavoitteen edessä huomatessaan, että johto panee itseään peliin myös "taistelukentällä".

Esimerkkejä II Maailmansodasta
Neuvostoliiton marsalkka Georgy Zukov, saksalainen sotamarsalkka Erich von Manstein, sotamarsalkka Erwin Rommel, suuramiraali Karl Dönitz  ... 
 ... sekä Suomesta jalkaväen kenraali, 1. lk.:n Mannerheim ristinritari Erik Heinrichs (hän komensi Suomen kautta-aikain suurinta sotilaskeskittymää, Karjalan Armeijaa / 100.000 miestä), Karjalan kannaksen ratkaisutaistelujen komentaja, kenraaliluutnantti Karl Oesch ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, 3. divisioonan päällikkö, kenraalimajuri Aaro Pajari
Kenraaleiden päiväraha Talvisodassa oli 75 markkaa, kun miehistö sai 5 markkaa. Tuolloin bensiini maksoi 2,78 markkaa per litra ja naudanlihaa sai 7 markalla kilon.

Kunnia oli arvo kentillä, jossa mies koki suurimmat tekonsa
 ... siellä ei säästelty tai pakoiltu, vaan vastuu kannettiin viimeiseen saakka. Saksalaiset menettivät suurimman määrän kenraaleja rintamilla. Kenraali oli tuolloin divisioonansa, "yhtiönsä toimitusjohtaja" täydellä vastuulla. Vastuu ei ollut vain päämäärä, vaan myös henki, niin oma kuin alaistenkin.
Tämän päivän moni toimitusjohtaja useissa yhtiöissä ei itseasiassa tiedä juuri mitään yhteisestä vastuusta ja nimenomaan sen kannosta. Rintamilla vastuut kannettiin. Divisioonassa oli tyypillisesti 10.000 miestä, siis suuri 'osakeyhtiö'. Tuossa yhtiössä ei ollut YT-neuvotteluja, eikä myöskään lakkoja. Siellä oli tavoite, kunnia ja pakottava tarve menestyä tuhlaamatta omia voimia turhaan. Kaikilla oli tehtävänsä.

Kenraalit saivat myös palkkaa, 
 ... olivathan he vakinaisessa palveluksessa nauttien myös erilaisia etuisuuksia vastapainoksi vastuulle, jonka laajuus ja paino olivat eri dekadeilla kuin rauhanajan kvartaalipelinappuloilla, jossa yhteenkuuluvuudesta ei ymmärretä mitään, on vain raha, ei kunniaa ja panostusta täysillä yhtiönsä, 'divisioonansa' eteen. 
Kenraalien nykypalkka on noin 6.000 - 10.000 euroa kuukaudessa, Talvi- ja Jatkosodassa palkat kenraaleilla olivat suhteessakin vähäisemmät. Suurimmat toimitusjohtajapalkkiot kaikkinensa tänään ovat luokkaa 100.000 - 400.000 euroa kuukaudessa.
...
[1][Neuvostoliiton armeijassa kuuluisin marsalkka, Stalinin Suuren Isänmaallisen sodan aikainen luottomies Zukov komensi suurimmillaan armeijaa, jonka kokoista yhtiötä saa maailmalta etsiä. Zukovilla oli alaisia enimmillään yli puolimiljoona. Zukov sai myös kuukausipalkkaa, tosin ilman veronmaksuvelvollisuutta. Palkka olisi tänä päivänä vastaavuudeltaan noin 30.000 euroa. Zukovilla oli myös vapaa-panssariautoetu kuljettajalla, sekä esikunta sotilaspalvelijoineen.
Vastuu seurasi jatkuvasti kintereillä. Vastuu oli miehistä, vastuu oli saavutuksista ja vastuu oli tavasta toimia, siten että ylipäällikön tahto toteutui. Zukov kantoi vastuunsa, ylennettiin Neuvostoliiton sankariksi useaan kertaan, sai ratsastajapatsaan ja paikan Stalinin "sydämessä".] - valinnainen kappale 1

[2][Kolmannen valtakunnan vastine Zukoville oli von Manstein. Hän oli myös marsalkka ja komensi vajaata puolta miljoonaa miestä. Von Mansteinin palkka oli vastaavuutena noin 20.000 nykyeuroa kuukaudessa samalla vapaalla-panssariautoedulla ja esikunnalla sekä sotilaspalvelijoilla kuin neuvostoliittolainen vastineensa.] - valinnainen kappale 2

[3][Vastuu miehistä, vastuu esimiehelle, vastuu Isänmaalle ja vastuu miestensä hengistä oli raskas. Työaika oli jatkuva. Saksalaiset Von Manstein kuten sotamarsalkka Erwin Rommel olivat ihailtuja miestensä silmissä. He antoivat itsensä kokonaan peliin, erityisesti Rommel. Rommel viihtyi aivan etulinjassa, hän kohosi vihollisen keskuudessa legendaksi. Rommel sai palkkansa (nykyarvo noin 10.000 euroa kuukaudessa) ohella kantaa hinnan kunniastaan, uskollisuudestaan Isänmaalle, sen kaikkein kalleimmalla tavalla. 
Rommel riisti itseltään hengen vaihtoehtona teloituksesta omiensa taholta, ollen vainoharhaisesti epäiltynä korkeimman esimiehensä salamurhahankkeeseen. Rommel kuoli syyttömänä. Hän jäi alaistensa mieliin esimiehenä, jolle joukot, sotilaat - siis alaiset olivat kaiken ratkaisu. Rommel menestyi loistavalla johtamistyylillään ja miehiään säästävillä taistelutavoilla] - valinnainen kappale 3
...

Suomalaiset kenraalit rintamalla tekivät erityisesti Talvisodassa ja Jatkosodan -44 kesällä pienoisen ihmeen taistellen (useimmat) miestensä rinnalla sodassa, joka maksoi heille palkkaa ja päivärahoja noin 3.000 - 5.000 nykyeuroa kuukaudessa ilman optioita ja bonuksia. Tai oikeastaan heillä oli optio; se oli Isänmaan vapaus ja kunnia palvella maatansa. 

Tuolloin oli vielä arvot, oli päämäärä, 
 ... oli kyky huolehtia alaisista ja kyky kantaa vastuu. Heinrichs, Oesch ja Pajari tekivät sen, mitä heiltä odotettiin. He olivat mukana tehden tuloksen, jossa saavutettuja optioita ei kadehdittu, vaan koko kansa oli yhtenä miehenä ja naisena yhteisen asian puolesta tekemässä sen, mistä vieläkin suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Palkka tai palkkiot, optiot sekä muut etuisuudet eivät olleet se ratkaisevin vaikute 
Oleellista oli tehdä työnsä joukkueena, johtajana, vastuunkantajana ja esimerkkinä kunniantunnosta, jossa alaisten taistelukyky (työskentelykyky) ja hyvinvointi oli yksi päällimmäisiä tavoitteita. Tuolloin ymmärrettiin, kuinka tulos ja tavoite saavutetaan. 
Tulos tehtiin yhdessä; kurilla, komennolla, mutta kunnioituksella ja oikeudenmukaisuudella arvostaen kunkin panosta kuten omaansa. On huomattavaa, että osa reservin kenraaleista sai vain päivärän, tuon 75 markkaa, sianlihakilo maksoi vuonna 1939 13 markkaa per kilo.

...
Kuinka nyt johdetaan rauhanajan 'divisioonia', 
 ... omia sotilaita yhtä kuin työntekijöitä, jotka samalla tavalla tekevät joukkona sen tuloksen, mitä odotetaan omistajilta? Suurena erona on se, että ennen sodassa tämä omistaja oli kansa ja valtio. Nyt se on pääoma, tuo raha, jolla ylläpidetään kulutusyhteiskuntaa ilman kunniantuntoa ja arvostusta joukkueesta, joka lopulta tänä päivänäkin tekee sen todellisen työn päämäärän eteen. 
Mihin on kadonnut osalta nykypäivien "upseereista" - toimitusjohtajista kunniantunto ja aito vastuunkanto? Onko niin, että vasta suurimmat vaikeudet nostavat todelliset johtajat näkyville?

Ilkka Luoma

Kuva:
Digicam 024.jpg. 30.kesäkuuta 2003. Copyright by Irma Miettinen 2003. Kuvaa saa käyttää yllä olevan tekstin yhteydessä vapaasti.
Kuvateksti:Venäläinen Sotka -panssarivaunu, joka oli vahva ja tehokas. Suomen miehet kohtasivat nämä sellaisella vastuulla, joka hakee vertaistaan tältä päivältä. Rivimies sai Talvisodassa 5 markkaa päivärahaa (bensiini maksoi tuolloin 2,78 mk/litra). Kuvan entisöity T-34 venäläinen panssarivaunu Kerimäellä Itä-Suomessa. Näitä tankkeja tuohoamalla punkaharjulainen Mannerheim-ristin ritari Eero Seppänen rivimiehenä ja 19-vuotiaana nuorukaisena teki sen, mitä meiltä odotetaan vaikeina ja totuuden edessä olevina hetkinä.
Kuvalinkki, missä Eero Seppänen on yhtenä Mannerheim-ristin ritareista laskemassa muistoseppelettä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin arkulle LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/data/images/40_press.jpg (julkaistaessa lähde mainittava)
Linkki jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin hautajaisista LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/281.dsp (julkaistaessa lähde mainittava)
...
...
.

tiistaina, tammikuuta 12, 2016

Germania - haaveillaanko meillä Suur-Suomesta?

Oppi puhtaasta rodusta, rajallinen ymmärrys ylivertaisuudesta ja kuri nähdä viitoitettu reviiripuolustettu tie kohti uutta maailmanjärjestystä nosti saksalaiset Euroopan valtiaiksi nopeudella ja yllätyksellisyydellä vuonna 1941. Saksan kolmas valtakunta oli noussut Euroopan johtajaksi ja hyödynsi maanosavoimavarat suureen ristiretkeensä itään – elintilan laajentamiseksi.

Seuraukset olivat tunnetut ja voittajat (USA ja Neuvostoliitto) eivät juuri anna selitemahdollisutta hävinneelle. Saksan itsevaltiutta ja asehegemoniaa haaveilevat maan alle piiloutuneet ryhmät – tänäänkin. Elintilan puute ajoi suuret suunnitelmat jo 1920 –luvulta, vereslihalliseksi kohtaloksi ydineuroopan valtiaille - saksalaisille.
Suuri Germania unelma, joka vei 6,5 miljoonan saksalaisen hengen – puhumattakaan neuvostoliittolaisista, joita kaatui ”suuressa isänmaallisessa sodassa” yli 30 miljoonaa, romahdutti erityisesti Saksan kansan. Opimmeko mitään Adolf Hitlerin Saksasta ja Josif Stalinin Neuvostoliitosta?

Mitä Saksa ei saanut asein – saa se sen nyt ylivertaisella taloudella, kekseliäisyydellä ja tehokkuuden taidolla – ilman aseita ---


...
[2007]
Vaiettu asia - kielletty totuus ja sen ymmärtämättömyys
(YLE esitti pienoissarjan saksalaisesta arkkitehdistä, joka pelasti itsensä taitavalla luovimisella 1945-46 - varusteluministeri Albert Speer, Hitlerin ystävä ja laskelmoinut lojalisti )

[ ... joukkoja ja kansanryhmiä on kautta-aikain johdatettu ryhmähengen, kansallistunteen, yhteenkuuluvuuden ja yhteisen vastustajan/ vihollisen osoittamisella tekoihin, jotka hitaasti kehittyivät mm. Saksan Kolmannesta Valtakunnasta esitettyihin ja todettuihin rikoksiin ihmiskuntaa kohtaan ... ]

LINK ---   http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/06/asioita-joista-ei-uskalleta-t...   ---

Ilmaisjakeluna ilmestyvä mainokseton tieteen ja filosofian mielipiteitä, tutkimuksia ja tieteellisen maailman riippumattomuusdebattia julkaiseva Tieteessä Tapahtuu -lehti 4/2007 julkaisi (prof. Juha Manninen 2] rohkea ja kiihkottoman kirjoituksen "Eino Kaila ja kolmas valtakunta" 1]. Suomessa oli runsaasti myönteisyyttä ja seurailua jo 1930-luvulta alkaen koskien Kansallissosialistisen Saksan siirtymistä totalitaarisen yhteiskuntajärjestyksen tielle.


Suomessa - kuten kaikkialla - on hyvin tunnettua, mitä tapahtui Saksassa 1933 - 1945. Nämä kertomukset ja kirjoitukset eivät ole sisältäneet juuri mitään sellaista, josta syntyi ennennäkemätön joukkovoima yhdistämään miltei koko kansakuntaa.
Kolmannen Valtakunnan järjestelmä kaikkinensa on jätetty esimerkiksi pahan akselista, jolle ei ole vertaa löytynyt. Näkökulmien syväluotaukset kiihkottomina analyyseina ovat jo julkistuneet esisanoina ja varovaisina pohdintoina - ja tässäkin äänitorviksi uskaltautuvat ensiksi "valtapolitiikasta vapaat" tiede- ja filosofiapiirit.
Joukkovoima ja yhteenkuuluvuuden henki
1930-luvulla Saksa vapaissa vaaleissa valitsi kansallissosialistisen järjestelmän, jota johti systeemi, joka ammensi alusta alkaen voimansa ryhmähengestä, samankaltaisuudesta, historian kaipuusta ja oman edustamansa ryhmän kaikkivoipaisuudesta.
1930 -luvun tiede etsi monin keinoin perusteluja vahvemman rooliin, epäkelpojen lopulliseen järjestykseen ja rodun arvioimiseen saavutusten pohjalta. Oli syntymässä vastakkainasettelua tuolloisella tavallansa, jota tänäkin päivänä esiintyy rasismina, reviiripuolustuksena ja pelkona, kuin myös vihana tuntematonta ja vierasta kohtaan.
Suomalainen myötämieli 
Akateemikko Eino Kaila suomalaisena filosofina pohdiskeli järjestelmää (erityisesti 1940-1942), jossa suosittiin päämääriä vahvuuksien ja yhteneväisyyden pohjilta. Saksa oli järjestelmä, johon moni suomalainen samaistui, syntyi haaveita ja päämääriä rakentaa vastaavuuksia joukkohengestä, puhtaasta suomalaisuudesta ja elinpiiristä, joka olisi meille historiallisesti kuulunut.
Suomella oli kiistattomat siteensä Saksaan jo meitä vapauttamaan tulleiden jääkärien ajoilta, jotka tunnetusti saivat koulutuksensa Saksan kasarmeilla. Samoin ne nuoret miehet, jotka seikkailun ja voimantunnon kuin liitton kuulumisen hengessä vapaaehtoisesti Saksan SS-joukkoihin ilmoittautuivat "yhteiseurooppalaiseen akselivaltojen" sotalaitokseen turvaamaan "yhtenäisen Saksa-johteisen Euroopan" lisäelintilan saantia idästä.

Professori Kaila –
kuten monet muutkin, esimerkiksi tunnetun tiedemiessuvun Rolf Nevanlinna (Helsingin Yliopiston rehtorina 1940-luvulla) suitsuttivat kansallissosialismin aatetta airueena kommunismia ja sen leviämistä vastaan. Löydettiinpä siitä myös kantaeurooppalaista historiahavinaa.

"Marksismi on kaiken pahan alku ja juuri"
Neuvostoliiton marksistinen järjestelmä oli pelon ja vihan kohde ja Saksa koettiin tuon maanvyöryn lailla leviävän systeemin riittävän vahvana esteenä (tavallaan täältä asti saamme perintönä sitkeästi elävää uhkamanipulointia nyky Venäjääkin kohtaan).
Voiman häpeilemätön ihannointi 
On selvästi tunnistettavissa, että monet tiedemiehet ja poliitikot omaksuivat voiton ja kansallisen voiman tiekseen, erityisesti Saksan menestyksen vuosina. Moni kirjailija innostui palavasieluisesti kuvaamaan Saksan joukkokokoontumisia ryhmähengen ja yhtenäisyyden hektisenä kiihkona.
Voimaa ravittiin hypnoottisesti puolifilmaattisella alitajuntavaikutepsykologialla. Kansakunta oli Saksassa saanut latauksekseen paristoituneen tunnefilosofian, jossa suuretkin ponnistusvaateet otettiin vastaan hyväksyttyinä tehtävinä päämäärän saavuttamiseksi - kansa oli uskollinen johtajalleen loppuun saakka.

Suomi eli vahvuutensa jatkosodan alussa Saksan rinnalla - aseveljenä
Saksa oli jäänyt meille ainoaksi valinnaksi; pelkäsimme Neuvostoliittoa, vaikka meillä, jos kenellä, on näkemystä, tietoa ja elämisen tasapainoa idän ja lännen vedenjakajalla. Saksa hurmasi monet ja Adolf Hitlerin Taisteluni 1:stä ja 2:sta otettiin runsain painoksin. Monilta se jäi lukematta; se kuului ikäänkuin kunnon kansalaisen kirjahyllyvarustukseen. Lukivatkohan Stalinin vasallitkaan sitä?
...
Saksan vaiheista 1930- ja - 40-luvuilta ei ole loppuun kirjoitettuja kappaleita
Asioiden kaikkia puolia ei ole tuotu esille. Niitä tekoja, jotka alussa valiinnuttivat vapailla vaaleilla kansallissosialistisen järjestelmän, ei tuoda kuin verhotusti esille. Tämä puolittainen esitys - vain sen negatiivisina puolina - pitää hengissä mystiikkaa ja viehtymystä vahvuudesta, voimasta ja käsittämättömästä ihmisten hallinnasta (suurelta osin vieläpä vapaaehtoisesti)
Puolittaisuus antaa ajattelemisen ja kiihkottoman pohdiskelun aihetta. Mystiikat ovat aina kiehtoneet ja kiihottaneet ihmisiä. Kielletty on hedelmää, jota jo historiassa on maistettu. Oliko lähes koko tuolloinen Saksan kansa niin täysin väärässä kuin halutaan antaa ymmärtää?

Kolmannessa valtakunnassa oli myös tarkastelun arvoisia puolia;
täystyöllisyys, perhekeskeisyyden arvostus, ruumiinkultturin kannatus, mielenvahvuuteen tähtäävät terveystavoitteet, liikenneyhteydet ja ylivertainen järjestys ja toiminnallinen tarkkuus. Järjestelmän sisällä oli hyvä ja turvallinen asua - oli vain joko vapaaehtoisesti tai mukaillen hyväksyttävä valtavirta, josta järjestelmä loi yhteenkuuluvuuden ja ryhmähengen voiman kannattajillensa.
Urheilu, liikunta, luonto ja terveet elämäntavat olivat hyveitä, joita tosin osa puolue-eliitistä viisveisasi - "älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon" -mentaliteetilla.

Järkestelmä söi itsensä – kansa pysyi uskollisena
On tunnettua, että totalitäärisissä järjestelmissä hitaiden muuttujien seurauksena tapahtuu "ryöstäytyvää" siirtymistä itselleen arvostelukyvyttömään suuntaan luoden uskomuksia omasta täydellisestä kaikkivoipaisuudesta.
Hyvätkin alun idealismia hipovista aatesunnista frustruoituvat valtapyyteisiksi ja "tavoitteet pyhittävät teot" -periaatteiksi. Järjestelmän tavoitteiden eteen ei saanut jäädä häiritseviä esteitä. Esteet raivattiin pois, jotta historiallinen vastuu ja perimän kanto uusille sukupolville ei häiriintyisi.
Järjestelmäkonkretisoijat olivat sokeutuneet näkemään omia muista, "vieraista" piittaamattomia toimia -- tavoite- ja käskyjen noudattamisvelvoitteet olivat ylittäneet inhimilliset kestorajat.

Mystiikan hälvennys

Kolmannen valtakunnan mystiikkaa saadaan parhaiten hälvennetyksi ottamalla esille sen kaikki puolet, myös kiistattomat edut ja tapahtumat, jotka nostivat Saksan I-maailmansodan häpeästä jälleen koko Euroopan tekniseksi ja kaupalliseksi veturiksi.
Ylivertainen varustelukyky sumensi Saksan kiihkotonta näkemystä yleiseurooppalaisesta yhteismallista; sen teki itsellisesti Saksa yksin ja omien valtapyyteiden ohjaamana. Liiallinen identiteetti on kuin hyvän - tai pahanlaatuinen liikakasvu yhteisöllisyyden elimistössä.

Kolmannen Valtakunnan Eurooppa oli saatettava yhden järjestelmän systeemiksi,
jossa tosin kansalliset ominaisuudet saivat jäädä paikoilleen, kunhan ne eivät muodostuneet uhaksi tunteelle, jossa koettiin ylivertaisuutta muihin nähden. Eurooppa olisi näin saanut riittävän voiman patoamaan pelättyä kommunismia, joka oli Hitlerin Saksan suurimpia uhkakuvia läntisille järjestelmille.
Hitler ennusti neuvonantajiensa kautta hyvin II Maailmansodan loppumisen jatkoseuraukset. Amerikkalainen panssarikenraali Patton oli ilmeisesti pikaistuksissaan jossain yhteydessä 1944 tuumannut, että saman tien Moskovaan saakka. Hitler uskoi loppuun saakka lännen kääntävän aseensa Neuvostoliittoa vastaan.

...
Nyt me elämme uudessa Euroopassa,
jossa Saksa koettaa järjestellä yhteistä perustuslakia EU:lle. Yhteisömme on nyt pinta-alallisesti miltei yhtä suuri kuin Kolmas Valtakunta vuonna 1942. Saksa on jälleen noussut tekniikan ja kaupan veturiksi maanosassaan.
Suomelle Saksa on ollut koko itsenäisen historiansa yksi tärkeimmistä kauppakumppaneista, kuten myös Neuvostoliitto ja myöhempi Venäjä. Saksa on uudessä koko maapalloa koskevassa työn uudelleenjaon taistelussa yksi merkittävimmistä Euroopan pelintekijöistä.
Yhtenäisen EU:n tulisi asemoitua USA:n ja tulevan Venäjä-Kiina -akselin välimaastoon yhteiskunnallisena ympäristöarvostajana kehittämään tekniikat ja järjestelmät siivoamaan sen aikaansaamat markkinataloudellisen kulutusjuhlinnan jäljet.
...
Eurooppa voisi olla ensimmäinen irtiottaja palauttamaan henkisiä arvoja ymmärrykseen mitä on historiallinen sivistys näkemään vastuuta teoistamme, jossa me valkoisena rotuna olemme markkinakulutuksen airueena jälkemme jo ympäristöömme jättäneet.

Eurooppa on ollut filosofioiden ja useiden korkeakulttuurien kehto
Meidän uutena eurooppafilosofiana olisi tilausta ympäristötavoitteiden harmonisoituminen kunnioitukseen kokonaisuuksia kohtaan. Olisiko sieltä "pimeistä ja vääryyden peittämistä" Kolmannen Valtakunnan joistakin perusperiaatteista ammennettavissa yhteyttä luontoon, terveeseen ruumiinkulttuuriin sekä joukkohenkeen, jossa yhteisöllisyydellä tavoiteltaisiin sellaisia päämääriä, joilla olisi kestävyyden merkkejä - vaikkapa tuhanneksi vuodeksi ymmärtämään, että luonto ei kestä kaltaistamme kulutusta?

1] Artikkeli "Eino Kaila ja kolmas valtakunta"

2] Arvostelu prof. Juha Mannisen kirjasta "Valistus ja kansallinen identiteetti"

Juha Manninen: Kansakunnan aatteen synty Ruotsissa ja Suomessa

Ilkka Luoma

KESKUSTELU --- TIEDE

Voit tilata ilmaiseksi Tieteessä tapahtuu -lehden: tilaukset@tsv.fi
...
Kuvakokoelma yllä olevaan kirjoitukseen
kuvia saa käyttää vapaasti tekstin yhteydessä. Copyright by Ilkka Luoma 2005 ja 2006.

Kuva 1
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/510005715/ --- DSC_2039.JPG

Teksti
Mannerheim käänsi tilanteen pakosta selkänsä Saksalle ja näin presidentti Ryti - tehtyään sopimuksen Hitlerin kanssa - sai linnatuomion toimista, jotka pelastivat itsenäisyytemme. Stalin ei halunnut Mannerheimille tuomiota. Muistettakoon kuitenkin, että Kolmannen Valtakunnan marssiessa ylivoimaisena Neuvostoliiton aroilla 1941, antoi kunnioittu marsalkkamme kuuluisan miekantuppi-päiväkäskyn. Saksa hurmioitti osaa Suomen kansaa 1941 haaveesta Suur-Suomesta. Suomi on kulkenut historiaansa tiiviisti Saksan yhteydessä - nyt Saksa ajaa EU:lle yhteistä perustuslakia...

Kuva 2
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/510005695/ --- B0001570.JPG

Teksti
Kolmannen Valtakunnan SA-joukkojen asepukuun liittyvä tikari suomalaisella kirpputorilla; hinta oli 1500 euroa. Kysynnän ja tarjonnan laki huolehtii korkeista hinnoista. Maamme itsenäisyyden vartija marsalkka Mannerheim pelasti Suomea mm. saksalaisten aseilla heinäkuussa 1944. Saksa koulutti myös jääkärimme 1910-luvulla, jotka vaikuttivat ratkaisevasti sisällissodassamme valkoisten voittoon. Suomi seisoi jo tuolloin idän ja lännen etuvartiossa. Saksa on ollut aina yksi merkittävimmistä ulkomaankauppakumppaneistamme...

...
Tunnisteet: