lauantaina, toukokuuta 07, 2005

Aurinko voisi paistaa myös varjoisalle puolelle

Elintaso-Suomessa on noin 150.000 syrjäytynyttä, osaksi ahneen ja hallitsemattoman (joskus myös tahallaan hallitun) talouskehityksen vuoksi. 1990-luvulla tipahti joukko ahkeria ja kilttejä kansalaisia loukkuun. Tämä kansalaisryhmä tapaa toisiaan mm. Seurakuntien ruokajonoissa.

Suomessa ei tarvitse nähdä nälkää. Seurakunnat ja muut yhteishyvälliset vapaaehtoiset jakavat ilmaista ruokaa sitä tarvitseville. Kävin tutustumassa ja tapaamassa ihmisiä, joista yleensä vaietaan. Ruokajonossa seisoo vilkkaan puhelias eri kieliä puhuva keskimäärin keski-ikäinen tai yli oleva ihmisjoukko. Mukana on myös vähemmistönä hiljainen ja selvästi ahdistuneempi ihmisryhmä, joka ei enää jaksa pitää niin vahvasti puoliaan kuin esim. vieraita kieliä puhuva ryhmä, tosin myös tyytyväiset suomalaiset ovat joskus hiljaisenpuoleisia. Näyttää siltä, että ruokajonossakin tapahtuu eriytymistä selviytyjiin ja hiljaisiin oloonsa tyytyviin.

Ihmiset ovat osa luontoa katsomatta koulutukseen, sosiaaliluokkaan, ikään tai palkkaryhmään. Jokaisella ihmisella on oma tarinansa, joka on juuri se tärkein tarina kullekin. Loukkuun putoajat eivät jaksaneet taistella, käyttää kyynärpäitään tai alistuivat useasti vahvemman epäoikeudenmukaiseen tahtoon. Jotkut meistä valitsivat polun, joka vei syrjään valtavirrasta myös sairauden tai myös itse aiheutetun syyn vuoksi. Syntyi vähemmistö, jolle ei ole tehtäviä. Yhteiskunnan suurin velvollisuus on aina vahtia työtilanteiden syntymistä kaikille haluaville. Haluttomallekin kannattaa ainakin yrittää järjestää, koska sekin jo itsessään työllistää. Ihmisillä on ikimuistoinen oikeus työhön kuten lappalaisilla maahansa.

Ruokajonossa kiilsi myös hammaskulta ja kansainvälinen puheensorina peitti Seurakunnan papin aloitussaarnan. Sielunruokaa nautti pieni ryhmä ihmisistä. Pappi toivotti inhimillisesti hyvää kesää kaikille saamatta vastausta kuin muutamalta. Uskoisin kaikkien tienneen, että kyseisen ruokajonon oli mahdollistanut Seurakunta ja ne monet vapaaehtoiset, jotka halusivat lähimmilleen aidosti hyvää. Vapaaehtoisten auttajien joukossa oli havaittavaa huolta, että joku tai jotkut tekevät systemaattista hamstraamista.

Ruokajonossa oli runsaasti "hyvinsyöneitä", sekä joukko hiljaisia, joiden silmistä kuulsi hätä ja yksinäisyys. Yksinäisyys ja työtä vailla oleminen ovat suurimpia ihmisten vitsauksia. Toinen merkittävä ahdinko on olla ilman yhteisöllisyyttä ja tarpeellisuuden tunnetta. Ruokajono toi ainakin muutamille yhteenkuuluvuutta ja osallistumista, mutta edelleen joukossa oli liian hiljaisia, joiden ainut turva on oma itsensä.

Valtiovalta säätäköön pikaisesti lait ja säädökset, jotka sallivat systemaattisen valmistajien, jakelijoiden ja kauppojen käyttökelpoisen "ylijäämäruoan" kuljettamisen näihin ruoan jakelupisteisiin, sillä ruoka on liian arvokasta kipattavaksi kaatopaikoille. Eduskuntamme säätäkööt myös pikaisesti rahalähteet, joilla maksetaan tehokas logistiikka siirtämään liikenevät ruokatavarat näihin jakelupisteisiin.

Lopuksi ruokajonossa olijoille organisoidaan kunkin kyvyn ja osaamisen puitteissa ruoan saamisen vastikkeeksi yhteiskuntatyötä, siis osallistumista yhteisöllisyyteen ja hyväksytyksi tulemiseen. Jokaisella on oikeus olla osa tätä yhteiskuntaa, sillä yksikään luonnon järjestämä syntymä ei ole tarkoitukseton. Sitä paitsi ruokajonossakin on äänivaltaa.

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

... Suomi 100' n varjopuoli. Miten olisi oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja tasaisemman tulonmuodostuksen aika. Ehkä yrittämisen halu ja motiivi voisi pohdituttaa. Osallistumisen riemu ja yhteenkuuluvuuden tunne.

~ https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hursti-leipajonoista-avuntarve-kasvanut-rajahdysmaisesti/6686242 -

" ... Avustustustyöntekijä Heikki Hurstin itsenäisyyspäivän vastaanotolla reilu tuhat ruokakassia löysi omistajansa nopeasti. Hurstin mukaan vielä kymmenisen vuotta sitten normaalina avustusviikkona leipäjonon pituus oli maksimissaan 400 ihmistä päivässä – nyt tilanne lähentelee kolmea tuhatta jonottajaa ... "