Kotimainen ruokaketju mainostaa alentaneensa 500 elintarvikkeen hintaa. Kauppojen omat merkit lisääntyvät. Brandituotteet jäävät paremmin ansaitseville ja joilla suu ei ole tuohesta. Suomeen ruoan hintakilpailun toi saksalainen elintarvikeketju. YLE julkisti ohjelmassaan, että saksalainen mentaliteetti on tiukkaa henkilökunnalle. Hintakilpailukyky muodostuu ostotoiminnasta ja kaupan kiinteiden kulujen hallinnasta.
Suosittu puheen aihe kaupungeissa on se, että meillä ruoka maksaa paljon. Todellisuudessa kotimaisten kauppojen kulurakenteet ovat kalliit, koska olemme halunneet palkkamme sille tasolle kuin ne nyt ovat. Sosiaalinen lintukotomme myös maksaa; meillä työn hinta on arvokas luonnonvara. Suomalaiset kaupat ovat hyvin pieniä keskieurooppalaisten kilpailijoiden rinnalla. Saksalainen ketju kilpailuttaa tavarantoimittajat tehokkaasti; suuruudella on etunsa.
Suomessa on korkea ruoan arvonlisävero (17%). Edelleenkin meidän lintukotomme ylläpito maksaa ja valtio tarvitsee omansa, kuten ruoan arvonlisäveron. Uudet kauppaketjut haluavat työntekijänsä töihin silloin, kun on kysyntää; jos ei ole ostajia, niin ei myös myyjiäkään ja toisin päin. Tehdyt työtunnit vaihtelevat kysynnän mukaan; nykymaailman joustot ulottuvat myös työaikoihin.
Mitä enemmän ostamme ulkomaalaisilta kilpailuun tottuneilta ruokakaupan ketjuilta, sitä enemmän tuemme ostokäyttäytymisellä uusia työaikajoustoja. Mitä enemmän ostamme kaupan omia merkkejä, tuemme alenevaa hintakehitystä, joka vääjäämättä siirtyy myös ennen pitkään kotimaisiin palkkoihin. Ostamalla tunnuksettomia tuotteita, annamme kaupalle mahdollisuuden ruokatuontiin, koska mm. Viro puskee markkinoille pienemmillä kuluillaan edullisempaa ruokaa. Ruoan alkutuotanto siirtyy pikkuhiljaa halvemman työvoiman maihin.
Mikäli haluamme tukea kotimaisuutta, maaseutuamme, ruokatuotantoamme ja työllisyyttämme, meidän tulee ostaa kalliimpaa kotimaista. Kotimaisella ruoalla tulee olla lisäarvo; se on työllisyytemme ja rahankierto omassa maassa. Kuluttaja tuntuu äänestävän kukkarollaan; saksalainen ketju on saavuttanut yllättävän suuren markkinaosuuden. Heidän myymänsä ruoka on yhtä hyvää kuin meidän omakin, kaikkeen tottuu. Kyllä tosiasia on se, että lisäarvoksi tarvitaan muuta kuin työllisyytemme hoito. Lisäarvoksi tarvitaan konkreettinen terveyshöyty tai muu eloamme edistävä seikka, kuten ruoan laihduttava merkitys. Olemme vauhdilla rasvoittumassa epäterveeseen suuntaan. Ihmiset ovat valmiit maksamaan erinomaisesta lisäarvosta, ainakin osa meistä.
Ei kannata syyttää turhasta alkanutta kilpailua etsimällä suurennuslasilla epäkohtia kilpailun aiheuttajasta. Kuluttajat ovat sanansa sanoneet. Kotimaisilla kaupanketjuilla on vain kilpailuun osallistumisen mahdollisuus. Kustannuksia ei voi ulosmitata kotimaisilta tuottajilta (heidän osuus on yllättävän pieni ruoan kokonaishinnasta, tosin valtion ja EU:n tukiaiset ovat suuri menoerä), kustannuspaineet tulee purkaa logistiikasta ja välikäsistä sekä kaikesta siitä, mistä kuluttaja ei halua maksaa. Terve kilpailu poistaa heikot pelurit. Vahvat herkkäliikkeiset myyntikanavat säilyvät. Myös ruokakaupassa tuotekehitys ja innovaatiot ovat sallittuja, pelkät pomppivat oranssipallot eivät riitä tuotekehitykseksi. Kansa äänestää suullaan ja vatsallaan sekä katsomalla kukkaron pohjalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti