Keskustan Takkula asetti peliin Keskusta Vanhasen edelle entisen Keskusta nuoren Jorma Ollilan keskusteltaessa muistakin kuin poliitikkoratkaisuista presidentiksi. Ajatus on mielenkiintoinen ja ehdottomasti keskustelun arvoinen. Voimme tutkia nykyisin Eduskunnassa toimivia entisiä suurliikemiehiä ja heidän saannoksiaan Eduskuntatyöskentelyssä. Mitkä ovat saavutukset, mitä entiset pääjohtajat ja yrityshallitusekspertit ovat aikaansaaneet?
Presidenttiys vaatii karismaa niin kotimaassa kuin ulkomailla; presidentti on Suomen käyntikortti ja kannanottaja, ikäänkuin virallinen Suomen ääni. Presidenttiä, jonka ääntä ei kuunnella, ei myöskään tarvita. Suomessa oli kansainvälisesti kokenut presidentti aikakaudella, joka on suurimmalta osalta jo unohtunut. Presidentti Ahtisaari oli kokenut ja arvostettu peluri maailman turuilla, Afrikan Namibia-ammattilainen. Presidenttinä olo oli muutakin kuin osaamansa erikoisalueen hoitoa. Ahtisaari oli sosialidemokraattinen valtakysymys ja henkilöasettelu. Kaikki arvonanto kuitenkin Ahtisaaren valtakaudelle.
Viimeinen karismaattinen presidentti oli Koivisto; hänen halunhakkuuseen ja Suomen Pankin erityisosaamiseen liittyvä taito aloittivat presidentin valtaoikeuksien purun. Presidentti Kekkonen, joka oli lähes koko valtakauden todellinen Suomen johtaja, herätti niin kiivasta keskustelua, että vieläkin muistellaan rautatielakon pikaista loppua, kun valtakunnan isä ilmoitti, että pojat, pannaanpas rautapyörät pyörimään. Kekkosen aika oli ja se meni, mutta se jätti pienen jäänteen elämään karismasta ja vallankäytöstä niin hyvine kuin huonoine puolineen.
Suomi on hitusen oikeistolainen maa, vaikka sosiaalidemokratia on tasa-arvoistanut maatamme todellisuudessa yhdessä mullantuoksuisen maaseudun kanssa. Kansan väkevät arvot ovat oikeudenmukaisuudessa ja luottamuksessa. Kuinka presidenttinä olo luonnistuu kvartaalitaloudella ja jatkuvalla saneerauksella, joka tosin tuo kiistatonta menestystä taloudellisesti, mutta kuinka itse yhteiskunnan perusarvot, joilla luodaan edellytyksiä itse hyvinvoinnin hankintaan. Kuinka sujuu kansalaiskeskustelu myös muiden kuin insinöörien ja ekonomien kanssa. Kuinka sujuu katsekontakti yli 100.000 työttömyysloukkuun jääneiden kanssa.
Mikäli arvokeskusteluksi halutaan raha ja sen kaikkivoipa voima, niin Ollila sopii presidentiksi. Nokia on arvostettu ja luotettava kumppani ja se henkii olemuksessaan ylintä johtoaan. Nokia tunnetaan maailmalla paremmin kuin mikään muu suomalaisuus, se on jopa saunaa ja Sibeliusta tunnetumpi. Kaupanedistäjänä Ollila olisi paras mahdollinen vaikuttaja ja siihen riittäisivät myös näytöt ja karisma. Onhan sanottu, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Toisaalta tiedämme, että vain kasvuun perustuva talous tulee tiensä päähän. Onko jatkuvaan kasvun hegemoniaan orientoitunut Ollila oikea ihminen ottamaan kantaa lähestyviin saasteiden, liikakulutuksen, energian riittävyyden, työllisyyden, ikäpyramidin ja syrjään jääneiden ongelmiin. Suuri kansa tuntee Ollilasta vain sen julkisuuden, jota kirjoitetaan ja kuvataan. Ollila on kansalaisille johtaja joka pani esikuntineen ja edesmenneen vuorineuvos Kairamon henkisellä perinnöllä Nokian huippuiskuun lähes rapakunnosta. Muilta osin Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevan luulisi seisovan tukevasti maaseudun mullassa ja antavan arvon juureville elämänarvoille.
Presidentin tehtävä on ennenkaikkea valaa uskoa ja antaa panoksensa käyntikorttina turvaamaan Suomea ja suomalaista ihmistä. Keskustaa lähellä olevana Ollila saattaisi olla oikeasti Suomen puolustaja ja suomalaisuuden kannattaja terveellä talousajattelulla, jossa nimittäjänä seisoo: "ensin tulot ja sitten menot". Kysymysmerkiksi jää, millä motivaatiolla Nokian ylin veräjänvartija tehtävän ottaisi vastaan, jos kansalaiset hänet valitsisivat. Onko liian suuri riski olla tulematta valituksi, että se jättäisi osallistumisen kansan mielipiteen tarkastamiseen tekemättä.
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti