Eläinkunta säilyy kunnossa ollessaan jatkuvalla "dieetillä"

Yllä olevassa autenttisessa, ei manipuloidussa kuvassa, näet jotain harvinaista. Salaa kuvatun kuvasarjan merkittävin otos: Mustekala on avannut itse purkin kannen, joka oli kierteellä ja "kalastaa" itselleen purkkiin laitetun katkan. Tapahtuma kertoo pienestä saalismäärästä, siis kohtuullisesta syömisestä. Ko. mustekalalaji elää noin 2-3 vuotiaaksi otollisissa oloissa. Kuvasarja (jonka muut osat ovat tämän blogin muissa kirjoitusaiheissa) todistaa kiistatta, että mustekala oppii ja osaa muistaa asioita. Oli ihmeellistä nähdä ko. tapahtuma. Herää kysymys, mikä on meidän ihmisen todellinen luontoon sopiva tajunnan ja ymmärtämisen taso sekä ollaanko me oikein asemoitettu itsemme harmoniaan. Kuva otettu 9. huhtikuuta 2006, klo 15:45. DSC_11467.JPG. Photo by Ilu 2006. Nikon D70. Helsingin Linnanmäen Seapark.

Uusin Tiede-lehti (8/2005) artikkelissaan toteaa nälässä olemisen kehittävän pidemmän eliniän ja terveemmän elontaipaleen. Esimerkkinä on käytetty eläinkuntaa, jossa keskimäärin vallitsee jatkuva nälkä ja "puute" kaloreista. Tutkimuksien mukaan pienessä nälässä eläminen on terveellisempää kuin ne liikakalorit, joilla saamme kulutustaloustunnusmerkit vyätäröllemme.

Nykyaikana energiatarve on entisestään vähentynyt; naisilla 2000 kcal ja miehillä 2500. Tutkijoiden mielestä jatkuva "kalorivaje" voisi pudottaa tarpeen naisilla 1400 kaloriin ja miehillä 1750:een, terveyden kärsimättä. Huomio kiinnittyy enemmänkin laatuun ja monipuolisuuteen kuin määrään. Ihmisen kulttuuri on vuosituhansien saatossa korostanut syömisen nautinnnontarpeen tärkeyttä yli sen perustarpeen elintoimintojen ylläpitäjänä. Ravintolaillallinen ei tarvitsisi olla pöydät notkuttava, vaan vähyydessään arvostusta saavuttava (kaloriarvot otettu Tiede 8/2005 lehdestä tyypillisille nykyajan ihmisille).

Mikäli Tiede-lehden artikkelin asiantuntijoiden ja tutkijoiden päätelmät johtaisivat syötävän määrän vähentymiseen ja niukkuuden laadun lisääntymiseen, olisiko tuloksena terveempi elämä? Mikäli näin, yhteiskuntamme säästäisi merkittävät rahat sairaudenhoidosta terveyden vaalimiseen, ehkä säästynyttä rahaa riittäisi myös koulutuksen kohdentamiseen ja - jatkuvuuteen.

Kuinka itse ruokahuolto voisi hyötyä määrältään pienemmästä kulutuksesta? Olisiko nykyaikainen määrän tavoittelu peltohehtaarilta muuttumassa laadun tavoitteluksi kilohinnan noustessa ja viljelyn muuttuessa luonnonmukaisemmaksi? Kuinka maaperäköyhtyminen muuttuisi, jos emme ottaisi maksimaalista hehtaarihyötyä, vaan suuntaisimme kehityksen itse ruoan raaka-aineen sisältöön ennemmin kuin kilomäärän lisäämiseen.

Kuinka itse ihmisen elämäntapa ja tottumusmuutokset pieneen jatkuvaan "nälkään" suhtautuisivat? Olisiko kuitenkin tuloksena sopeutuma, koska viime vuosisadan aikana fyysisen työmme määrä on ratkaisevasti vähentynyt ja sen myötä entinen normaalisyöminen on muuttunut monilla ylensyömiseksi aiheuttaen joukon nykyajan markkinataloussairauksia kohentamaan lisääntyvää verotustarvettamme hoitojärjestelmien laajentamiseksi? Voisiko kehomme tasaantua sille normaalille, siis vähentyvälle kalorimäärälle, joka ylläpitää optimaalista energiakulutusta tehtyyn lihastyöhön nähden?

Onko eläinkunta ilman ihmisaiheuttajien vaikutusta terveempi ja elinvoimaisempi? Keskimäärin eläinkunta on ravinnon niukkuudessa ja mikäli ravintoa on yllinkyllin ja ehkä ylikin, korreloituu se laajempana suvunjatkantona, aikaansaaden ravintoketjussa runsaamman tarjonnan, jolloin luonnontasapainoa mm. ylläpitävä syödyksi tulemisen laki hoitaa populan liiallisen ylikasvun.

Näin kaupunkilaistuneen maatiaisjärjellä ajatellen tämä "niukkuuden" elontila tuntuisi luonnolliselta, sillä katsomalla peiliin ja ympärilleen huomaa elintasokukkuloita riittävästi kasvattamaan elintasosairauksien tilastokäyrien kulmakertoimia.

Kuinka suomalainen maatalous voisi hyötyä paremman laadun ja "sisällön" tavoittelusta määrän kustannuksella? Onko olemassa niukkuusajattelun pohjalta maataloutemme elinkelpoisuuden parantumista paremman laadun myötä paremmasta kilohinnasta? Kuinka elintarviketeollisuutemme ja tämän tuotekehitys voisivat tästä hyötyä? Lopuksi; olisiko mukavampi katsoa peilistä itseään, havaiten muutoksen aikaansaama päämäärän saavutus?

Ilkka Luoma