Kasvun loputtua palaamme juurillemme

Maaseutua idyllisimmillään. Tästäkin talosta on vuosikymmeniä sitten "otsansa hiessä leipänsä käyty hankkimassa kivisiltä pelloilta". Aitoa savolaista idylliä Vehmersalmella; nykyisin liitettynä Kuopioon. 18. kesäkuuta 2005, kello 10:05. IMG_2206.JPG. Photo by Irmu 2005. 1/350s, f7.1, 5.4mm. Canono IXUS 2M, vm.2000.

Tuleva energian niukkuus hajauttaa yhteisöjä pienempiin yksiköihin

Kaupunkikulttuuri tunnetusti "syö enemmän kuin tuottaa". Maaseutu tuottaa, mutta syö vähemmän. Kuluttajatihentymisen kasvutalousopit ovat nyt vallalla markkinataloudessa. Suurempi määrä ihmisiä pinta-alayksiköllä luo talouden kiihtyvää kasvua ja tuottaa enemmän muunneltuja materiaaleja vahingoittaen ympäristöä sekä kuluttaen yhä enemmän energiaa. Maaseutu on syöttöalue, joka ravitsee kaupunkeja ja elättää asukkaansa konkreettisesti. Kaupungit tuottavat puolestansa kysyntää maaseudun palveluille. Itsellisemmät ja pienemmät maaseutuyhteisöt tarvitsevat vähemmän "kaukoenergiaa".

Markkinatalouden kääntyessä loputtoman kasvun tavoittelussaan mahdottomiin yhtälön parametreihin tarvitsee kaupunkilaistunut ihmisosa lisääntyvästi maaseudun tasapainoittavaa rauhaa, hiljaisuutta, puhtautta ja katsetta luontoon. Kansakunnan harmonia kasvaa mullasta; tuon mullan ymmärrys on ravinnepohja tasapainoisempaan elonkierron ymmärrykseen. Maaseutu on tulevaisuuden elinalue ja katse läheisempään luonnon monimuotoisuuden ymmärrykseen.

Tasaisempi ja hajaantuneempi yhteisöllisyys on huomisen ratkaisu yksinäisyyteen, juurettomuuteen, osallistumiseen ja huomion saannin tarpeeseen. Kulunut markkinahokema olla iholla kuuluukin nyt olla osallisena luonnossa. Maaseutu on osa yhteiskuntaamme ja sillä on lisääntyvä tehtäväarsenaali. Vireä maaseutu on koko yhteiskunnan elinehto. Perinteellinen "puoliluomuinen" maanviljelys ja metsätalous on tehtäväkuvaston runkorakenne. Monimuotoisuutta on haettu vuosikymmeniä ja uutta tuotannollisuutta kehitetty. Menestys syntyy aina uteliaisuudesta, osaamisesta, yhteishengestä, verkostoitumisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta sekä kyvystä nähdä mitä huomenna tarvitaan.

Jokainen kuntakeskus rakentuu yhden tai muutaman suuren maaseutuyksikön ympärille (kantayksikkö; "tuotantokartano"). Pienemmät tilat ovat verkostossa alihankkijoina, tavaran, raaka-aineiden ja työvoiman toimittajina. Tehtäväkuvat jakaantuvat erikoistuen oman varsinaisen perustehtävän ympärille tuottamaan esimerkiksi osamatkailupalveluita kantayksikölle. Kunta-alueen kantayksikkö voi myös harjoittaa pienimuotoista ja erikoistunutta teollista tuotantoa, erikoistunutta viljelyä (esim. kumina yms.) ja matkailupalveluita yliväsyneille ja osaksi motivaationsa kadottaneille kaupunkilaisille.

Kantayksikkö on kuten kaupunkien ydinkeskustat, jotka vetävät kulutusta ja kysyntää puoleensa. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikki eivät voi tehdä kaikkea. Merkittävin asia on hallittu väestömäärä pinta-alayksiköllä, jolloin tasapainoittunut kulutuskysyntä vastaa luonnon omaa kykyä toimia raaka-ainelähteenä. Toimintayksikköjen koko pienenee, mutta määrä kasvaa. Kunta-alueet saadaan itsenäisimmiksi seurauksella, että kuljetukset vähenevät ja kulutus laskee. Emme voi kuluttaa enempää kuin kantokyky kestää. Kaupunkien ylisuuret tihentymät purkautuvat pienemmiksi, mutta useammiksi pientihentymiksi tasaistaen luonnon kantokykyä.

Tietoliikennetekniikalla ja sen sovelluksilla on ratkaiseva merkitys vireän maaseudun syntymisessä. Joka paikassa Suomessa tulee samoin ehdoin ja kustannuksin saada se kaikki tieto, mitä on missä tahansa muualla saatavilla. Jokainen kunta rakentaa valtion erityisellä myötävaikutuksella täydellisen kattavat tietoverkostot joka "niemen notkoon ja saarelmaan". Jokainen kunta inventoi kaikki resurssinsa, osaamisensa, osaamistarpeensa, potentiaalinsa ja ammattitaitonsa, jotta saadaan kuntakohtainen osaamis- ja työnluontitase. Jokainen kunta luo kunkin painopisteosaamisensa markkinointifilosofian ja keskittää sen käytännön toimet yhdelle toimijalle riittävällä kannusteella ja seurannalla.

(Tässä tarkastelussa ovat kaupungit jätetty pois, sen sijaan keskipisteenä ovat kunnat väkiluvultaan alle 10.000 asukasta, missä luonnonmukaisuus toteutuu parhaimmillaan, mutta jossa kysyntävähenemä ja muuttotappio näivettävät elinvoimaisuutta)

Ilkka Luoma