Edesmenneen Neuvostoliiton kunniakkaimpia sotamarsalkkoja II-maailmansodan ajalta, generalissimus Josif Stalinin luottosotamarsalkka Georgi Konstantinovits Zukov (1896-1974) Moskovan sydämessä. Zukov oli yksi niistä marsalkoista, jotka toteuttivat Stalin toivomukset Berliinin valtauksesta. Marsalkka Zukov oli Neuvostoliiton sankari. Maailman historian suurimat taistelut käytiin 1941-1945 Neuvostoliiton ja Saksan Kolmannen Valtakunnan yhteenottoina, joissa ei armoa annettu eikä pyydetty. Molemmin puolin kovimmat ja uskollisimmat sotilaat tapasivat kohtalonsa velvollisuutena ja kunniana palvella maatansa kuinka epätoivoisissa tilanteissa tahansa. Kunniauhrien määrä oli miljoonia ja taisteluolosuhteet olivat lähes täysin käsittämättömät nykypäivän helppouteen ja mukavuuteen tottuneille ihmisille. Photo by Ilu 2005. 23. toukokuuta 2005, kello 18:38 (Suomen aikaa). DSC_5777.JPG. 1/200s, f7.1, 93mm. Nikon D70.Motivoitunut ihminen on tuottoisa, lojaali ja ylpeä osallisuudestaan ryhmäänsä. Ryhmä voi olla työ, harraste tai perhe ja suku. Tänä päivänä yrityksissä painopiste on keskittynyt tulokseen unohtaen merkittävimmän ihmisiä yhdistävän tekijän; yhteenkuuluvuuden ja tunteen osallistumisesta. Yhteiskunta on rakentunut alunperin ihmisen ympärille huolehtien sen jäsenistä ylhäältä alas. Tarvitsemme organisaation ja johdon, mutta johdon tulisi ymmärtää, kuinka ihmisyyttä ja lojaaliutta ylläpidetään. Aina ei tarvita lyhytnäköistä talousoppien leikkuria orientoimaan taloudenhoitoa pitkäjänteisyydestä qvartaalien tase- ja tuloskirjoihin.
Viime vuosisadalla muodostuivat ammattiyhdistykset valvomaan suoritetason etuja alentaen työajan suhteellisemmaksi päästäen työntekijät nauttimaan myös vapaa-ajasta. Samalla määrätietoisella tehdyn työn palkkaneuvottelulla myös työväestö sai tulotasonsa nousemaan, jolloin elintasokuiluja saatiin pienennettyä. Samalla saatiin laajempi kulutustaso käyntiin, jolloin generoitui lisää työpaikkoja. Työnantajapuoli keskitti omia palveluitaan työyhteisöissään asuntojen, terveydenhuollon jopa elintarviketuotannon ja urheilutoiminnan yhtiön "värien" alle. Viipymät työpaikoissa olivat pitkiä ja vaihtuvuus pientä. Vastakkainasettelusta huolimatta työpaikasta oltiin jopa ylpeitä ja toisaalta nykykaltaisia YT-neuvotteluja ei ollut.
Kaikkea vanhaa ei kannata purkaa. Säilyttämisen piiriin oltaisiin voitu jättää velvollisuus ylläpitää työyhteisöä ja turvata työpaikkoja kuin myös joustaa suhdanteissa yhtiön tuloksen mukaisesti mm. palkkakulurakenteissa. Yhteinen vastuu on kadonnut työpaikkojen yhtiöiden kokonaishoidossa. Johto tutkailee tilikirjoja neljästi vuodessa ja suoritetaso keskijohdon kera varautuu jatkuviin YT-kierroksiin. Nyt on muotia ulkoistaa ja siirtää; ennen oli velvollisuuksia säilyttää ja huolehtia. Tuotantokoneisto on ihmistä varten eikä päinvastoin. Nyt muodissa on palkita omistajia. Suurien yhtiöiden omistajat ovat kadottaneet otteen itse tuotannontekijöihin, vallalla on vain osinkokuittaus vuosittain. Suuret yhtiöt eivät ole enää suorassa toimintasuhteessa omistajien ja tekijöidensä välillä. Rahalle rahaa on muodostunut tavoitteeksi. Omistajaa ei kiinnosta itse yhtiö, vaan ainoastaan tuotto.
Ennen patruunat olivat omistajia ja ottivat kantaa lähes kaikkeen; heidän "ominaistuoksunsa" tuntui niin tehtaiden saleissa kuin työntekijöiden asunnoissa. Parhaimmillaan patruuna perusti väelleen jalkapallojoukkueen ja myi yhtiön tilalta maitoa ja elintarvikkeita. Ennen maistui osallistuminen ja yhteenkuuluvuus. Nyt vallitsee jatkuva pelko itse työstä, sen säilymisestä ja huomisesta. Ei ole suunnitelmallisuutta eikä yhteishenkeä. Omistaja on valtameren takana ja sitä ei kiinnosta olosuhteet tehtaissa, vain osingot ja sijoituksien tasearvot. Loputon kiihko jatkuvaan kasvuun on ajanut tuotantoyksiköt niin suuriksi, että entisaikojen patruunarahoitus ei riitä ja pääomaa on saatava laajasti; näin syntyivät pörssit ja maaton ja rajaton raha sai alkunsa.
Viime vuosisadan patruunat sijoittivat itse ja pitivät omistuksen tukevasti itsellä tai suvussa; näin säilyi ote itse toimintaan. Nyt omistajilla ei ole enää otetta lattiatasolle, yhtiöistä ei olla ylpeitä. Omistus ja työnteko sekä ansaintamallit kehittyvät. Kuinka haemme takaisin omistajavastuun, halun järjestää työtä, intohimon huolehtia työyhteisöllisyydestä? Kuinka saamme takaisin ylpeyden omasta työtehtävästä, halun olla osallisena yhtiön menestymisessä sekä kunniantunnon tehdä aina parhaansa laadun ja toimitusvarmuuden osalta? Kehittyvätpä tuotantomenetelmät, laskentakalkyylit ja markkinat kuinka tahansa, niin laatu, toimintavarmuus ja aikaansaadun tuotteen ja palvelun imago ratkaisevat menestyksen. Tuon menestyksen takuumiehinä ja -naisina ovat samalla viivalla ponnistelevat omistaja, johto ja tekijät.
On yhteiskunnallinen velvollisuus luoda työtä ja on yhteiskunnallinen kunnia sitä tehdä. Yhteisten asioiden hoito on politiikkaa. Onko puoluepolitiikka seuraillut liiaksi markkinatalouden mekanismeja marionetteina? Talous on hyvä renki, mutta huono isäntä. Isännän ääntä käyttäköön kuluttaja, siis kansalainen ja talous palvelkoot ihmistä huomioiden tasapainon ja ympäristön sekä rajallisuuden lait.
Parempi on pienempi palkka kuin osallistumattomuus ja yhteenkuulumattomuus. Parempi on vastuullisuus ja halu tehdä parhaansa huomioiden myös muut. Markkinatalouden aika ei ole loputon. On yhteiskuntakeskustelun aika, kuinka huomenna teemme yhdessä asioita ollen vahvempia kohtaamaan haasteet ja ympäristöongelmat. Tulevaisuus on yrittäjyydessä ja pienissä toimintayksiköissä, joiden verkot ulottuvat kaikkialle kuten hermoverkosto.
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti