Televisio
esitti rehellisen dokumentin Ruotsista, terveyden- ja sairaanhoidon
priorisoinnista. Ruotsalainen lääkäri oli suora ja kertoi sen,
minkä me käytönnössä tiedämme. Kaikki eivät ole yhdenvertaisia
jaettaessa niukentuvia sairaan- ja terveydenhoidon palveluita. Olemme
priorisoidut – ”Sinä et välttämättä saa juuri tätä
hoitoa nyt”.
Vuodepaikkaa
sairaalan sydänosastolla pidetään tyhjänä, koska on mahdollista,
että juuri tähdellisemmin hoitoa tarvitseva saapuu yllättäen
seuraavana yönä. Päihteiden käyttäjät, merkittävästi
ikääntyneet, monisairaat ja dementikot eivät tuota tyhjää
vuodetta saa, vaikka dignoosi siihen voisi edellyttää.
Vuode-
ja hoitopaikat ovat niukkuudessa –
paitsi
yksityisellä puolella, jossa raha puhuu. Paksu lompakko avaa
hoitopaikan kuin -paikan. Rahanvalta on suuri - -sillä kaikki
hoito maksetaan aina rahalla – joko yksityisen massista tai
yhteiskunnan tulontasausjärjestelmien tililtä – tämän vuoksi
tasaista ja pitkää verokertymää yhteiskunnalle tuottava henkilö
on tukijalka ja yhteiskuntapalveluiden takaaja – saako hän
etuoikeuksia aktiivikautenaan?
Sairaalakulut
nousevat vuosi vuodelta
Sairaaloiden
rahantarve kasvaa, koska teknologiakustannukset nousevat, laitteiden
monimutkaistuessa ja lääkkeiden tuotekehityskustannukset kipuavat,
kehitysprojektien haasteellistuessa. Kalleimmat syöpänapit voivat
kustantaa pienelle kunnalle jopa 30.000 euron vuosikulut, per henkilö
– tuon kuittaamiseen tarvitaan monta tavallista veronmaksajaa.
Kuka
on oikeutettu hoitoon ja terveyspalveluihin?
Jos
kysyt poliitikoilta – vastaus on aina selkeä, erityisesti ennen
vaaleja ”kaikki” -kuuluu napakka vastaus. Jos kysyt
lääkäriltä, niin hän saattaa kertoa, että yhteiskunnan
sairaanhoitokuluista yli puolet menee potilaiden viimeisten kuuden
kuukauden hoitoon – tästä voisi päätellä lääkärin
rehellisen vastauksen sisällön. Siksi Ruotsissa pidetään tyhjää
vuodetta, ja esimerkiksi dementikko lähetään kotiin – uskomme,
että myös meillä Suomessa.
Mitä
me nyt sitten teemme?
Pitääkö
jokaisen kansalaisen pystyä osoittamaan yhteiskuntakuntoisuutensa
verokertymäsaldona, jonka hän on siihen hetkeen mennessä
kyennyt maksamaan tai sitten negatiivisen summaluvun, kuinka paljon
hän on tähän mennessä tuottanut kustannuksia yhteiskunnalle 1].
Miten
syntymästään sairaat, tahattomasti terveytensä menettäneet -
”tahallaan itsensä sairastuttaneet” (alkoholistit, narkkarit,
ylensyöneet, tupakoitsijat ja esimerkiksi urheiluvammaiset) -miten
heidän yhteiskuntarahoitteinen hoito? Miten
yhteiskuntatuottoisaksi osaamme arvioida kunkin loppuelämän?
Eläinkunnassa
ei ole näitä mittaamisen ja lajittelun ongelmia –
sairaat
päätyvät biosfäärikiertoon muiden ravinnoksi. Riittävän
kykenemätön ei pääse edes jatkamaan sukua, ei voita naarasta tai
ei herätä uroksen testosteroneja. Eläinkunnassa pelaa evoluution
kirjoittamattomat lait – heikko menehtyy ja vahvat lisääntyvät.
Miten määrität nämä vuosimiljoonaiset ”säännöt” meidän –
kaikesta huolimatta – inhimilliseen elämänkäsitteeseen?
Kuka/
ketkä määrittävät mitä ja kuka saa hoitoa?
Pisteytetäänkö
meidän hyödyllisyys tai peräti hyödyttömyys? Miten sääntelemme
hyödyllisyys- ja hyödyttömyysajan? Kuka rakentaa
pisteytystaulukot? Voimmeko nauttia muiden kustannuksella pitkiä
vapaa-aikajaksoja, voimmeko vaatia yhteiskuntakustanteisia palveluita
– jos emme ole olleet riittävän tuottoisia aktiivikautenamme.
Miten
sovellamme meille ihmisille kuuluvaa armeliaisuutta, suopeutta ja
empatiaa – ehkä jopa sääliä, vaikka se ei kuulemma aitoon
elämään kuulu. Ketkä ovat niitä kuuluisia voittajia?
Juuri
nyt esimerkiksi Sinä, joka elät - olet uskomaton voittajayksilö! –
onhan
sinun elämä startannut jatkumon alkulähteenä täsmälleen yhtä
kaukaa kuin minkä tahansa eliön/ olion perimätaival – sieltä
syanobakteerien
(eräs kandidaatti elämän alkulähteeksi *])
maailmasta noin 1000 miljoonan vuoden takaa – olet siis todellinen
Hannu tai Hannele Hanhi!
...
1]
Hyödyllisyysluku
tai kustannuskertymäluku (sis. myös ympäristöhaittaluku) –
tarkoittaen sitä, että verkostoitunut yhteiskuntamallimme
sosiaalisessa hyvinvointiyhteiskunnassa hyväksyy heikon ja vahvan,
pidämme tätä merkittävimpänä erona muuhun biosfääriin nähden
… me tuotamme ja me kulutamme – omaamme ja toisten:
*]
Alkulähde
on määrityskysymys. Elämän jatkumo-osasen startti on
hedelmöityshetki, kun siittiö ja munasolu jakaantuvat tai
siittiö elävänä tunkeutuu munasolun pinnan läpi operoimaan
vuosimiljoonaisen tehtävänsä – tätä ennen voimme mennä
reippaasti kymmenien tuhansien sukupolvien taakse – onhan jatkumo
ollut eheä, ilman välissä tapahtuvia siirtymäkuolemia – jos
näin, ketju olisi katkennut) – paras elämänjatkumon todiste olet
juuri Sinä!
Alkulähteeksi
voimme määrittää myös niiden alkuaineiden synnyn, joita ilman
kaltaistamme elämää ei olisi. Näin muodoin olemme suurien tähtien
supernovaräjähdysjäänteiden ”lapsia” - siis jo
vuosimiljardien takaa. Näistä hetkistä ei ole kaltaistamme
elollista jatkumoa, mutta alkuainejatkumot kuitenkin muuttumattomina
– kuten ne ovat nytkin sisälläsi.
Lopulta
alkulähteeksi voimme määrittää alkuräjähdyksen
(nykyteorian mukaisesti - BigBang) – jossa jokin meille täysin
käsittämätön ilmiö synnytti vetovoiman (=gravitaatio) –
tuolloin luotiin syntysanat yksinkertaisille hiukkasille, joista
alkuaineet kvarkkien kautta syntyivät – alkuainetaulukon kevyimmän
pään mukaisesti (vety, helium, litium jne …)
---
voit soveltaa omaa
elämänalkuperääsi mihin noista kolmesta haluat tai aivan
johonkin muuhun, sillä totuus on kuitenkin sisälläsi – kunhan
löydämme sen, Jumalan kanssa tai ilman – miten vain haluat.
Totuus on ”tuolla jossain” ja lähempänä kuin koskaan voisit
arvata.
Ilkka
Luoma
...
Syanobakteerit
”Sinä
et nyt saa tätä hoitoa – joku ajaa ohitsesi”
…
BLOG15388IL
---06032013---
LAINAUSLINKKI - http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55774-ja-koko-kansa-oli-kulutusverolle-pantava -