keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2016

Pirullinen suunnitelma karsinoi ihmisiä USA’ n Orlandosta!



(Pelätty astui julkisuuteen, tekoihin ja monitahoinen yhteisyys avasi väkivallan tuntemattomille areenoille – niin yksittäinen ihminen kuin tarkasti suunniteltu kollektiiviväkivalta tavoittavat nyt ketä ja mitä tahansa)


[… meillä Suomessa kansalainen Erkki pohtii milloin me saamme saman käsittelyn 1] – pirullisena juonena, jolla harhautetaan viranomaisia, jotka aina kulkevat askeleen jäljessä. Erkki oli huomannut, että olemme sotilaina edelleen Afganistanissa 2]
 … kansalainen Liisa oli lukenut lehdistä, että meidän oli ja on solidaarisuussyistä ja EU - yhteiseurooppalaisina kuin natohalukkaina osallistuttava niin Irakiin 3] kuin Afrikan Maliin 4] – sotilaina antamaan koulutusta tappamiseen ja järjestyksen ylläpitoon, Liisa jäi miettimään mikä on meidän suomalaisten intressi ja hyöty moisesta …]


Orlando on kuuluisa Walt Disney huvipuistosta –
 … siellä käy miljoonia turisteja ympäri maailmaa. Rahalla ostettua viihdykettä, näin Disney haluaa Floridan Orlandoa esiteltävän lapsiperheille. Nyt iski kuitenkin pirullinen juoni – homoyhteisöön, laillisin asein rynnäköitynä. Ennen murhia huudettiin viestiä maailmalle, kuuluisaan 911 hätänumeroon 5] – ”uskollisuutta afgaanina ISIS - järjestön johtajalle Abu Bakr al – Baghdad’ lle”. Miten näitä tapahtuman yhdistäviä asioita tulisi käsitellä?


Yhdysvallat voi nähdä Orlandon murhat kahdella tavalla
A - Ensimmäisessä voidaan murhaaja alentaa mielenvikaiseksi yksinäiseksi sudeksi, jonka koko alkuelämä on ollut tuskaa, väkivaltaa, vaikeuksia sopeutua mihinkään yhteiseen – yleensäkin yhteiskuntakelvottomana hylkiönä, joka sai oikeastaan sen oikean ja hyväksyttävän lopun. Eli pois pyyhimme henkilön tunteettomana eläimenä, hakien lausuntoja muun muassa erovaimolta, joka osaa kertoa halutut ”tosiasiat” pöytään.

B - Toisessa vaihtoehdossa CIA halunnee löytää keinolla jos toisella yhteydet terroristijärjestöihin, jotta syntyy luonteva mahdollisuus kostoon, ojennukseen ja kuritukseen – jopa kollektiivirangaistuksena, jota menestyksellä käytetään Israelissa palestiinalaisia kohtaan säännöllä - kymmenen silmää yhdestä.


Näin B – tapauksessa amerikkalaisille latautuisi mahdollisuus käyttää maailmanlaajuista sotakoneistoaan,
 … kuten on käytetty viime aikoina Syyriassa, Libyassa, Irakissa 6] ja Afganistanissa. Tässä kohtaa muistamme erityisesti Afganistanin ja Irakin, jonne piti saada sotakone raivaamaan terrorismia. Irakiin mentiin USA sotakonein, jopa ilman mitään mandaattia, tekaistuin syin – nuoremman ”puskan”, presidentti George W. Bushin oli saatava oma sota. Näin kävi.


Afganistan
Taleban oli aikanaan amerikkalaisten rahoitus- ja aseistusohjelmassa, kun Neuvostoliitto soti omaa ”vietnamiaan” 1979 – 1989 välisenä aikana 7]. CIA toimitti Mujahideen taistelijoille jopa olalta ammuttavia raketteja – Stingereitä, joilla oli mukava ampua venäläisiä sotakoneita alas, kuten kävikin. Neuvostoliitto vetäytyi 10 vuoden jälkeen.


Nyt Afganistan on Yhdysvalloille pidempi sota kuin Vietnam 8]
Yhdysvalloissa syntynyt afgaani oli juuri Afganistanista kotoisin, vanhempiensa myötä. Miten näppäilty 911 hätänumero vaikutti 9/11 terrori-iskun jälkilöylyinä – jää tutkimusten varaan. Mikäli murhaaja oli yksin – emme saa koskaan tietää oliko 911 viesti ja avainsana.


Informaatio luo edellytyksiä – niin terrorille kuin sen vastustamiselle
Jos taas pirullinen joukkomurhajuoni oli kollektiivisen suunnittelun tulos, on se amerikkalaisille vaikea pala. Näin tuli todistettua, että informaatio kulkee avoimen valvotussa internetissä, jota Yhdysvaltojen presidenttiehdokas Hillary Clinton haluaa valvoa yhä tarkemmin. Tosin amerikkalaisten NSA on urkkinut jopa liittolaismaiden valtiojohtajien puheluita, jo nytkin.  
Toinen presidenttiehdokas – Donald Trump haluaa taas trumppismina 9] suitsia itse suoraan Yhdysvaltoihin maahantuloa muslimeilta, jotka tulisivat maista, joissa tiedetään esiintyvän terrorismia ja terroristiverkostoja. Trump ei siis kieltäisikään kaikkia muslimeja pääsemästä markkinakulutuksen ”mekkaan” – USA’ han?


Kummanko USA haluaa - -yksinäisen mielenvikaisen vai verkostomaisen terrorismin?
Viisainta viimeistään nyt olisi selvittää taustoja, historiaa, valtiotoimia jo vuosikymmenien takaa. Miksi näin tapahtuu, kuten Orlandossa, Pariisissa 10] ja Brysselissä?
Syyn ja seurauksen lait ovat myös julmia ja joskus lännenmiehen on uskallettava katsoa asioita silmiin ja tunnustaa osuutensa epätasapainoon, noin reilu 20 prosentin populaatio-osana maailmassamme.  Maailma ei tarvitse yhtä maailmanpoliisia – maailma tarvitse jo vihdoin vastapainon tälle yksittäisen valtion mielivallalle.
Kiinako voisi olla tuhansien vuosien itämaisena filosofian haltijana se tasapainottava valtio huolehtimaan tuon vajaan 80 prosentin osuuden esille tulosta? 11]


Murha on aina tuomittava – kuten joukkomurha, vihatekona ja/tai terrorismina
Ei ole kahta sanaa, että afgaaniperäinen Omar Mateen oli teloittaja. Teloittajille on säädetty kohtalonsa. Teloittajia tulee kohdella kaikkialla samalla tavalla, oli se sitten amerikkalainen Vietnamin MyLai’ n verilöyly 12] tai kuka muu tahansa, vaikkapa lentokoneterroristi.
Tai viattomien siviilien tappaja armeijan kuosista tai Kosovon pommitusten suunnittelija, jonka tuloksena noin 500 siviiliä sai surmansa – unohtamatta Persianlahdella alasammuttua iranilaiskonetta 13], jossa 300 sai surmansa – murhia nuokin, kuten MH17 Ukrainassa – kuka sen sitten ampuikaan alas.


Nyt seurauksena on reviiripuolustus ja kansallinen herääminen
Maapallolla on eheä yhtenäisyys vain kahdessa asiassa, nuo ovat:

1. Ulkoa tuleva uhka – asteroidi tai jokin muu kummallisuus vieraana sivilisaationa (mikrobit!) 
2. Elinympäristömme tuhoutuminen koskee myös kaikkia - lopulta
Kaikki muu on kansallisuutta, reviirillisyyttä 14], uskontolajeja 15], ryhmähenkeä ja joukkovoimaa samankaltaisen kohdatessa – hyvänä esimerkkinä juuri nyt urheilun puolelta jalkapallohuliganismi 16], sieltä negatiivisesta päästä katsottuna.  On myös positiivista ryhmätoimintaa – vaikkapa ajankohtaisesti vapaaehtoisverenluovuttajat Orlandon loukkaantuneille uhreille.


Me olemme liittoutumisen sankareita tai hylkiöitä
Jopa Orlandon silmitön murhaaminen sai onnittelijansa!  Toisen murhe on toisen ilo – näin kummallisia me olemme. Eivätkä nuo kummallisuudet selviä koskaan, jos emme uskalla tutkia menneisyyttä – kaikin osin, kaikilta puolilta.

- Tunne eilinen, niin tänään saatat oivaltaa helpommin huomisen!


EKSTRA 1
[2005] ” Totta on sekin, että Nato-maat joutuessaan terroristien pommiaaltoihin,
 ... joutuvat kehittämään toimenpiteitään ja turvajärjestelyitään estääkseen iskut vastaisuudessa. Tämä tuotekehitys tulee parantamaan mahdollisuuksia vähentää pommiattentaattien esiintymismahdollisuuksia. Lisäksi Nato-maiden keskinäinen tiedonkulku tehostaa torjuntataistelua. On myös todettava, että jatkuvat pommi-iskut edistävät USA:n presidentin hallinnon rahansaantia kongressilta taisteluun terrorismia vastaan.


Suomen ei tarvitse liittyä Natoon terrorismin eston vuoksi; 
 ... liittymättömyys ja ennen kaikkea osallistumattomuus suvereenien maiden miehitykseen on paras turvatakuu välttyä viattomien siviilien lahtauksilta. Suomi voi harjoittaa kansainvälistä yhteistyötä terrorismin estossa ilman Natoakin. Viime kädessä omaehtoinen tarkkaavaisuus ja alan torjuntamenetelmien tuotekehitys sekä terrorismin synnyn perusteiden tutkimus ovat oleellisempia "välineitä" suojatessa kansalaisiamme.… jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/08/nato-on-ristiriitainen-puhuttaja.html – alta.

EKSTRA 2

EKSTRA 3

TEKSTILINKIT
5|NBC raportoi Omar Mateen’ in soittaneen 911 hätänumeroon ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016061221716291_ul.shtml -
6|Englannin entinen PM Tony Blair pyytää anteeksi osallistumistaan mandaatittomaan Irakin sotaan – USA’ n rinnalla
7|Afganistanin sota 1975 - 92 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Afganistanin_sota -


12|MyLai’ n verilöyly - massamurha ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/My_Lain_veril%C3%B6yly -
13|Iranilaiskoneen alas ampuminen ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Iran_Airin_lento_655 -



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä




AL | US | PZ | FB | BL | T | BLOG 79798 | Aura | K |

PVM 14062016
DOC Pirullinen suunnitelma karsinoi ihmisiä Orlandossa_14062016 – Microsoft Word Starter

|1048|

Ei kommentteja: