lauantaina, lokakuuta 15, 2016

Kuningas on kuollut – kauan eläköön kuningas!


-          alamaiset ovat eläneet turvassa hyvän johtajan varjosta, hyvä johtaja on taas ymmärtänyt oman jatkuvuuden varmuuden lähtevän tavasta huomioida kansa.

Thaimaan kuningas Bhumipol Adulyadej |1 kuoli hallittuaan tavallansa maatansa yli 70 vuotta. Kuningas oli etäinen, koska eihän kuninkaan sovi olla liian läheinen.  Hyvä kuningas on kaukaisesti läheinen, ikään kuin kansansa sielussa, mutta käytännössä koskematon. Tätä oli Thaimaan kuningas.


Aikojen saatossa suurmiehet ja harvemmin naiset ovat valloittaneet sydämiä ja kansa on luvannut uskollisuutta, lojaaliutta ja rakastavuutta. Kuninkaan asema saatettiin lailla säätää parjaamattomaksi ankarin rangaistuksin, näin turvattiin arvostus ja hegemonia – ikään kuin koskemattomuus maallisuudesta.


Miksi on johtajia joiden olemassaoloa ei kyseenalaisteta, vaikka todellinen valta on liki nolla?

Englannin kuningatar, yhtenä valtionsa rikkaimpana on osuva esimerkki. Ei ole valtaa, mutta paljon arvostusta, joka muuttuu näkymättömäksi vallaksi, ikään kuin auraksi ilmentämään kuninkaallisuutta, sitä kaukaisuutta, josta kansa imee turvaa, lähinnä henkistä turvaa – erityisesti epävarmoina aikoina, jolloin muutoin valtakunnassa ei ollutkaan/ ole kaikki hyvin.

Thaimassaakin jokin aika sitten olivat sotilaat tehneet vallankaappauksen |2, silti kuninkaan säilyessä koskemattomana omassa ylhäisyydessään. Armeija tiesi, että kuninkaan jalustalta pudotus olisi merkinnyt kansannousua ja armeijan häviötä. Kansalle näytettiin kuninkaan arvostus ja samalla taattiin kuri, nuhteettomuus ja järjestys – näin Thaimaassa armeija mietti.


Faarao Ramesses II

[ … Kairon tapahtuman takana on vahvoja kansallisia ja historiallisia vaikutteita vähintäänkin ylläpitämään muistoa suuruuden ajoilta, jolloin Egypti oli ehdoton tuolloinen suurvalta. Historiankirjoitus tuntee Ramses II:n ajan melko hyvin, jo senkin takia, että hän oli yksi pisimpään hallinneista faaraoista. Ramses II oli faarao, joka muisti kansaa oikeudenmukaisesti ja kävi tarvittaessa raskaitakin taisteluja (Kadesh, nykyisen Syyrian alueella) itse myös osallistuen ylläpitääkseen Egyptin suuruutta ja suvereeniutta, mm. nykyinen Israelin alue oli Ramseksen hallinta-aluetta … ]
Näin oli pelkän patsaan siirtely herättänyt egyptiläiset muistelemaan alitajunnassaan jotain sellaista suuruutta, josta ei nykyään nähty/ nähdä edes unta. Ramses II suuri sai aikanaan ”suuri” nimityksen erinomaisista johtajan lahjoistaan, vaikka asema oli peritty ja/tai juoniteltu – eikä aina oltu varmoja siittäjästäkään.


Kuninkuus oli sinetöity verenperinnöstä ja auringon jumaluudesta

Jo tuhansia vuosia sitten kansa hurrasi johtajalleen, jos tämä osasi huomioida kansaa, vaikka kovallakin kädellä, jos käsi oli oikeudenmukainen ja kullekin antava säätynsä ja asemansa puitteissa –
 … tänään menetelmät hallinnossa ovat paljolti samat. Palkka ja arvostus kulkevat käsi kädessä. Palkan ollessa pieni, voi omaa asemaa pönkittää poliittisella tai muulla asemalla ja näkyvyydellä – tänään tosin juurikaan poliitikkojen tekemättä mitään konkreettista. Ehkä tämän konkreettisuuden puutteen myötä poliitikot, nykyiset johtajamme eivät kansan suurta luottamusta nauti.


Suomen kruunamaton kuningas oli presidentti Urho Kaleva Kekkonen

Seuraajaa tässä kuningaspelissä ei saatu, toki presidentti, mutta ei kansan syvien rivien arvostusta, jopa ihailua ja sitä samaa alamaisuutta ja kunnioitusta, mikä Kekkosen viimeiselle matkalle Helsingin Hietaniemen hautausmaalle kansan riveistä kymmenin tuhansin katujen varsille suotiin.


Kekkosen karisma oli johtajan voimaa

Kekkonen osasi hyvien kuninkaiden tavoin huolehtia kansasta. Kekkonen osasi myllyttää välijohtajia, ”kurmoottaa” hallituksia ja jopa hajottaa eduskuntia, jos katsoi aiheen asialliseksi omalle vallalleen ja jos asiat eivät menneet kansakunnan etujen mukaisesti – isossa kuvassa, joka ei maalisille edustajille kuin ahneille välijohtajille aina auennut Kekkosen haluamalla tavalla.


Kansa piti, kun Kekkonen myllytti – kansa koki, että joku on heidän asiallaan

Kekkonen tiesi mitä merkitsi suo, kuokka ja Jussi – savupiipullinen torppakin oli tuttua. Kekkonen oli elänyt sinnikkäästi itse nämä arkikansan polut, vaikkakin nousu poliittisessa järjestelmässä alkoi sangen varhain – juonitteluin, takinkäännöin ja oivan huomista haistavan nenän vuoksi. Kekkosen aikana kansakuntamme eli parasta aikaansa |3 – todettiin jo Helsingin Sanomien yleisönosastossa vuosia ja vuosia sitten.


Kuningas, faarao ja presidentti – mitkä olivat näitä kolmea instituutiota toimivasti yhdistävät tekijät?

Yksi asia, ja se on vallan hallinta!

Kuningas osasi vallattomuudessaan yhdistää, faarao yhdisti jumalallisuudellaan ja presidentti kansanomaisuudellaan. Kaikilla oli myös yksi yhteinen piirre – se oli karisma. Karisma on tänään harvinainen luonnonvara. Kuninkaan karisma oli pitkä kausi – useille paljon pidempi kuin oli alamaisella ikää. Faaraon karisma oli jumaluuden lisäksi kyky käydä sotia menetyksellä – tehdä valtakunnasta mahtavan, jossa viljaa riitti kaikille. Presidentin karisma oli habitus, välittömyys ja mystinen voima hyödyntää itäisen rajanaapurin voimavaroja oman kansansa eduksi – toki muitakin voimia tarvittiin.


Kuningas on nyt kuollut, kauan eläköön kuningas – 

… näin kansa toivoo ja odottaa uutta isähahmoa, niin Thaimaassa, Egyptissä kuin yllättäen myös Suomessa, jossa toivotaan vahvaa presidenttiä, joka on poliittisten vehkeilyjen ulkopuolella – kansan asialla ja suoraan kansan valitsemana hänellä tulee olla riittävä valta ylläpitämään virettä suomalaisuutena kansojen joukossa ja turvatussa asemassamme täällä idän ja lännen vedenjakajalla.

EKSTRA

Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim – kansallinen ikoni, vailla vertaa – Suomessa?

Suomen presidentin valtaa vähennetty – hyväksi vai pahaksi?



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


...
AL | US | VU | PZ | BL | BL | T | BLOG 89681

DOC Kuningas on kuollut_15102016 – Microsoft Word Starter
PVM 15102016







|784| 

Ei kommentteja: