lauantaina, tammikuuta 18, 2014

Yhtälö, jolla Suomi vietiin EU-liittovaltiokehitykseen

Yhtälö, jolla Suomi kiinnitettiin EU-Brysseliin on pelottavan yksinkertainen. Kokoomuksen pitkäaikainen puheenjohtaja Jyrki Katainen kiinnittyi ministeriuralleen pitkälti Sauli Niinistön eduskuntavaaliäänin vuonna 2007 1]. Näin syntyi vaalivoitto, joka nosti Jyrkin valtiovarainministeriksi.


Puhutaan, että Kokoomuksen terävä äly 2] sijaitsee puoluesihteeri Taru Tujusessa, joka olisi masinoinut yhtälön Suomen tieksi kohti tiukkaa EU-kytköstä, josta ei irtautumista ole, vaan jälkijunassa sen vielä ankkuroi kansantahdon vastainen Nato-liitos 3]; yhdessä Ruotsin kanssa.




Yhtälö muodostuu … 4]


A) Kataisen ministeriaikana valtion lainoistaan maksama korkoprosentti on laskenut - koko ajan. B) Kataisen ministeriaikana valtion velkamäärä on sekin kasvanut koko ajan. Entä, kun korko lähtee noususuuntaan - oliko Kataisen perimmäinen tarkoitus luhistuttaa isänmaamme kansantalous, jotta se tiukemmin kytkeytyisi EU-Bryssel rakenteisiin? … Korkoprosentti asetti velanoton houkuttelevalle tasolle.


Ajatusketjun todistelu?

Luhistamisen ajatuskaaviota perustelee ja todistanee Jyrki Kataisen mahdollinen pakeneminen 4] nyt kevään ja kesän aikana EU-virkakoneistoihin Saksan tuen turvin. Myikö Katainen isänmaansa saksalaisten hännystelyllä – vai onko kaiken tämän takana jokin huomattavasti kauaskantoisempi tavoite – työmiehen ja toivon päätelmänä kykyjemme riittämättömyydestä – kun kerran olemme lujasti maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa?


Miksi velkaa otettiin?

Ostiko Katainen suosiota velanotolla? Lahjoiko Katainen nykykuusilohallituksen pakkokasassapysymistä – ottamalla velkaa enemmän ja enemmän? Olisihan hallituksilla ollut mahdollisuus lainsäädännöllisin keinoin tehdä muutakin kuin ottaa syömä- ja tätä ”hallitus pysyköön kasassa velkaa”. Nyt hallitus on tehnyt liian vähän ja liian myöhään.


Onnettomuuden lähtökohta
(Björn ”Nalle” Wahlroos kertoi nykyhallituksen olevan onnettomuus isänmaallemme … Toimitusjohtaja Pertti Korhonen – Outotec Oyj - ”Suomi on kuin uppoava laiva” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/01/suomi-on-kuin-uppoava-laiva.html - )

Jyrki Kataisen onnettomin teko kantautui jo valtiovarainministerikautensa alkuajoilta. Katainen kertoi kuuluisat ennusteensa ”sub-primekriisi ei lainehdi rannoillemme – olemme tehneet tarvittavat estotoimet” - kansakunta maassamme tietää, että amerikkalaisten asuntolainakriisi kiiri juuri meillekin – aikaansaaden muutoinkin talouskriisin, jossa kansakunnat kärvistelivät ja osin vieläkin piehtaroivat.


Virheoperaatiot suistivat meidät kiihtyvään työttömyyteen

Katainen alensi tuolloin 2007-2008 tuloveroja, ajatuksella, että käteenjäävä ”ylimääräinen raha” lisää kulutusta ja tuo toimeliaisuutta ja työtä. Näin ei käynyt. Kansa supisti kulutusta ja laittoi ”ylijäämärahat” jemmaan – sukanvarteen, pahoja päiviä varten. Alkoi nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys, joka käänsi monen kohtalon allikkoon. Kataisen tuloveronalennus oli luonut maaperän kahtia revitylle kansakunnalle.


Suomen Pankin viiltävät varoituksen sanat jouluna 2007

Suomen Pankki varoitti julkisesti tulevasta – ja osui ennusteissaan häkellyttävän lähelle myöhemmin toteutunutta kansantalouden jyrkkää alamäkeä. Miksi Katainen ei näitä varoituksia kuunnellut – oliko Suomen Pankin demaripääjohtaja Erkki Liikanen liikaa Kataisen ylpeydelle – mene ja tiedä?


Besserwisserismi
[Onko kansakunnallamme varaa ylläpitää Kataisen kuusiloa? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=898664 - ]

Tuloverojen alentamisen sijasta Kataisen ja Vanhanen II hallituksen toimiva operaatio olisi ollut mobilisoida työtä, julkisia suurtyöoperaatioita, vaikka velkarahalla. Kuitenkin sillä rahalla, joka oli tuloveronalennuksina annettu sellaisille, jotka muutoinkin tienasivat riittävästi – siis pitkälti heille, jotka olivat/ ovat Kokoomuksen peruskannattajajoukkoa.

Myöhemmin kansakunnan vahingoksi Katainen väkisin, oman pääministeriyden pakottamana runnoi meille onnettomuushallituksen – konsensushelmen, joka ei saa ajoissa riittäviä päätöksiä aikaiseksi.


Entä nyt, jos kuuluisan sanonnan mukaan ”rotat jättävät laivan ensimmäisenä”? 5]

Tehtyjä virheitä on vaikea korjata. On aloitettava niin kutustusti ”puhtaalta pöydätä”. Kansa on saatava äänestysuurnille ja tätä ennen on löydyttävä keino ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin 6] – vaikka yhtäaikaa EU-parlamenttivaalien kanssa. Meille on muodostuttava hätätilahallltus, jossa henkilökohtaiset pyrkyryydet unohdetaan ja ryhdytään kansakuntatekoihin – vaikeisiinkin.

Olemme todellakin maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa!

...
VIITTEET
2] Vaikuttajaeminenssi Taru Tujunen ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=958491 -
4] Yhtälön muuttujia … Euro&Talous – Suomen/ Suomen Pankki: 05/2013 Talouden katsaus
6] Ajaudummeko ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=947565 -

EXTRA
Maaseutunuorten tulet – mitä teemme tulevina vuosina? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1002372 -

...
Ilkka Luoma

AL US Vf IL - BLOG 29394
---16012014---

doc.: pelottava_yhtalo_16012014.doc – OpenOffice Writer


566 | 5763   .. B691.

Ei kommentteja: