torstaina, marraskuuta 03, 2016

Syyrian yksipuolinen uutisointi – entä Mosul Irakissa?


(Lukijat ovat jo pidempään havainneet mediamme, ainakin tietyin osin, välittävän paljolti yksipuolista ja suunnattua tarkoitushakuista uutisvirtaa lukijoille |1, jotka lopulta elättävät median – myös Yleisradion)


Syyria on hyvin vanha kulttuuriperintömaa-alue

Miksi nimitämme Syyriaa maa-alueeksi? Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että eurooppalaiset kolonialistit piirtelivät omin näkymin ja opein alueen valtioiden rajat jo noin 100 vuotta sitten |2. Nyt nuo rajat kiristävät tunteita, kansallisuuksia – uskontojen suuntauksia ja oikeudenmukaisuutta vedestä. Meneillään on alueen uusjako.


Vesi on ollut tuhansia vuosia Lähi-idässä ydinkysymys

Syyria koki historiansa yhden pahimmista kuivuusjaksoista 2006 - 2010 |3 juuri ennen ja vähän päällekin Arabikevään kansannousuille. Syyriassa kuivuus ajoi maatalousväen hallitsemattomasti kaupunkeihin. Syntyi niukkuus ja epäsopu jaettavasta. Oli selvää, että tuo maaltapako |4 synnytti otollisen alustan ja henkisen maaperän kapinalle, jota todennäköisesti rahoitettiin, aseistettiin ja ohjattiin ulkoa käsin – Ukrainan Kiovan Maidanin ja Odessan esikuvien mukaisesti?


Syyriassa on aiemminkin kaapattu valtaa

Nykyisen lakiin ja perimykseen perustuva presidentti on sattuman kauppa; vanhempi veli Bassel al-Assad kuoli itse ajamaansa autokolariin – oli kiire |5. Nyt nuoremmalla veljellä Bashar al-Assad’ lla on kiire ylläpitää asemaansa, jottei sukudynastia sammu häneen. Venäjä on todellisuudessa se ainoa tae silmälääkärin vallan jatkumiselle.


Nyt Syyriassa ovat ydinasesuurvallat napit vastakkain, tai …

 … sitten kesällä 2016 solmittua yhteistoimintaa viritetään uudestaan |6. Kesän jälkeen Yhdysvallat huomasi jäävänsä kakkosviulun soittajaksi ja viritteli Irakiin oman Alepponsa – Mosulin. Samaan aikaan natovaltiot Turkki ja Yhdysvallat tukevat eri osapuolia – Turkki sotiin kurdeja vastaan ja USA rahoittaa, aseistaa ja pommittaa kurdien eduksi – jo vuodesta 2014 |7, ilman mitään mandaattia tai avunpyyntöä. Venäjä tuli kuvioihin mukaan vuonna 2015, pommittamaan myös – tosin Syyrian hallituksen pyytämänä.


Kaikki lähti liikkeelle Irakista

Yhdysvallat hyökkäsi niin ikään täysin luvatta Irakiin vuonna 2003. Ensi alkuun USA pyysi silloisen ulkoministeri Colin Powell’ in suulla YK’ n yleiskokoukselta mandaattia sotimiseen – ei saatu, vaan todisteet paljastuivat valheiksi tai vähintäänkin suuresti yliammutuiksi |8. Presidentti George W. Bush’ in piti saada oma sotansa, kun isä George Bush presidenttinä sai omansa Persianlahden sotana |9. Eihän poika voi olla isäänsä huonompi.


Tänään Irak on kaaoksessa – ja sieltä syntyi myös ISIS

Irakin diktaattori, tosin Irakin lakien mukaan laillinen sellainen, oli tapatettu amerikkalaisten tuella. Saddam Hussein’ in uskolliset upseerit jätettiin sivuun, ei osattu lukea tiekarttaa – irakilaisittain, vaan näin annettiin hautomo uudelle terroristijärjestölle – ISIS’ lle.

Englantilaisten mukaan tulo myös pommittamaan Irakia on poikinut Chilcot - tutkimukset ja entinen brittipääministeri Tony Blair on joutunut karvaasti pyytämään anteeksi virhepäätöksiään |10.


Seuraavana pommituslistalle löytyi Libya

USA aloitti raskaat Libyan pommitukset 2011, syynä oli virallisesti USA’ n Tripolin suurlähetystön attentaatti, jonka taustoista riidellään vieläkin – olihan nykyinen USA’ n presidenttikisan toinen ehdokas – Hillary Clinton tuolloin ulkoministerinä. Kuulemma sähköpostejakin rouva lähetteli ”gmail - tyyppisesti”. Saa nähdä kantaako Hillary nyt palkan tästä huolimattomuudesta.

Kuriositeettina mainittakoon, että tuolloin 2011 meidän silloinen ulkoministeri Alexander Stubb katui karvaasti, koska emme olleet menneet mukaan Libyan pommitusyhteistyöhön länsiliittoutuneiden kanssa |11. Moni muistaa Alexin haukahtelun television uutisissa: ”Me pommitamme, me tuhoamme...|12, kun tuli tieto, että EU-valtio Englanti oli liittynyt amerikkalaisten pommitusmuodostelmiin.

Libyan lakien mukaisesti laillisesti vallassa ollut diktaattori Muammar Gaddafi saatiin murhautettua, ja tuon jälkeen Libya on ollut kaaoksessa.


Syyria

Venäjä päätti, ettei enää myönnä omalta osaltaan pommitusmandaattia Yhdysvalloille Syyriaan, mitta oli tullut täyteen Libyassa, jossa Venäjä tuki sanktioita Libyaa vastaan YK’ n turvallisuusneuvostossa. Nyt Venäjä valvoo etujaan Lähi-idässä, kuten USA kaikkialla maailmassa.
Aleppon pommitukset on saatu näyttämään venäläisten ja Syyrian armeijan terroritöiltä – vaikka me emme edes tarkoin tiedä ketä Aleppossa on ja miksi siellä olevat kapinalliset eivät antaudu. Siviilien määrästä Alepposta annetaan joidenkin lähteiden mukaan aivan liian suuria lukuja julkisuuteen – juuri länsimedialle.

Herää kysymys kuka tai mikä aseistaa Aleppon piiritettyjä kapinallisia, joiden seassa on jihad - ääriaineksia, jotka taas ovat vihollisia jopa USA’ lle(?)!


Kurdit

Turkki sotii kurdeja vastaan, kun taas Yhdysvallat tukee kurdeja – tätä natopolitiikkaa ei moni täällä pohjanperillä saata ymmärtää. Kurdit saavat nyt näin kauan haluamansa oman valtion – Kurdistanian. Se muodostuu nykyisen Syyrian ja Irakin alueille. Näin on arvattavasti jo kesällä ulkoministereiden John Kerry (USA) ja hänen virkatoverinsa Sergei Lavrov’ in (Venäjä) kanssa sovittu |13.

Turkille nämä Kurdistanian rajapiirrot eivät saata kelvata. Pelastuksena voi olla Venäjän presidentti Vladimir Putin, sillä yllättävän nopeasti Turkin ja Venäjän välit lämpenivät uudelleen venäläishävittäjän alas ampumisen jälkeen.


Mosul on nyt suurempi ruutitynnyri kuin Aleppo

Mosulista on tulossa Yhdysvaltain massiivisten ilmapommitusten myötä heille se oma Aleppo (ikään kuin piilotettu Laos), kun siviiliuhreja etsitään ja kasataan isis’ läisten kadotessa kaupungista. Kaikki on kiinni ISIS – järjestöstä, sehän on menettämässä hajanaisen kalifaattinsa, ja joutuu hengenpitimikseen siirtymään eurooppalaisten vahingoksi normiterroriin – eurooppalaisia siviilejä vastaan |14.


Kuka lopulta kantaa vastuun näistä sadoista täysin viattomista uhreista?

Miksi lännenmies meni ja puuttui Lähi-idän ruutitynnyriin? Vaikka kuulostaa julmalta, eikö olisi ollut kuitenkin parempi, jos muslimivaltiot olisivat itse ratkaisseet, kuten Egypti, omat asiansa. Ovatko kiinalaiset paljoa ottaneet kantaa näihin sekasorrossa olevien valtioiden asioihin? Eivät ole – toivat toki Libyasta omansa pois.  

Tekstin linkkinumerot

|1 Ei sanaakaan Syyrian levottomuudet käynnistäneestä vuosisadan kuivuudesta, joka ajoi nälänhätään ajautuneen maalaisväestön hallitsemattomasti kaupunkeihin etsimään toimeentuloa. Miksi HS pimittää tietoa eikä kerro esimerkiksi, miten Syyriassa elettiin ennen pahinta kuivuuttaan? Samoin olisi ollut hyvä valottaa Picot-Sykes sopimuksen alussaan salaista sopimusta eurooppalaisten kolonnialistien rajavedoista alueella 1900-luvun alkupuolella.

|7 USA’ sta tuli Syyrian sisällissodan taisteleva osapuoli ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1411435140992 -

|13 LINK -


EKSTRA
... Uutisointi kaukana täällä meillä Suomessa median osalta on vain puolinaista. Syyriaan projisoidaan itä-länsi vastakkainasettelua. Nytkin media unohti mainita, että USA Aloitti Syyrian pommitukset 2014, ilman mitään lupaa. Venäjä tuli Syyriaan Bashar al-Assadin ja tämän laillisen hallinnon kutsumana vuonna 2015. Media ei ole painottanut Syyrian ongelmien alkusyitä eikä laajasti selvittänyt historiaa, kun nykyinen Syyria luotiin. Samoin USA' n yhteyttä koko Lähi-idän konflikteihin ei ole kokonaisvalaistu, alkaen Irakista 2003, jatkuen Libyaan 2011... Milloin media muuttaa uutisointinsa puolinaisesta kokonaiseksi? ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1478060925183 -


EKSTRA 2
... HS-toimittaja Kari Huhta johdonmukaisessa Natoon jenkauksessaan muuntaa totuutta tarkoitushakuisesti. Aleppo ja Mosul ovat liki täysin yhtenevässä tilassa - molempia pommittaa ulkoinen sotilasvoima, molemmissa kaupungeissa on paljon siviilejä ja lapsia. Media ei tässä vaiheessa vain tiedä tai ei halua kertoa Mosulin siviiliuhreista. Lisäksi Huhdan pitäisi tarkistaa muistiaan presidenttien Putinin ja Niinistön lentoturvallisuuden aloitteen ulostulosta Putinin vierailun yhteydessä. Samalla Huhta voisi tarkistaa myöhemmän Putinin lausunnon esityksistä Itämeren kokonaisturvallisuuden aloitteistaan Natolle ja vierusvaltioilleen. Olisiko Huhdan käytävä kertauskurssi toimittajan työn "kultaisista säännöistä"? Ole oikeudenmukainen, kerro vain todellisuus, äläkä yritä kätkeä omia mielipiteitä tarkoitushakuisina jenkausyrityksinä lukijoille. Kannattaisiko koettaa samalla arvostaa lukijoita ja heidän kauttaan mainostajia, sillä maksavat lopulta muun muassa Huhdan palkankin ~ http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1477982992994 - Nythän mediassa ja eräiden poliitikkojen toimesta Krim ja Aleppo koplataan yhteen ja siirretään venäläisuhkana Itämerelle!


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


...
AL | US | PZ | BL | BL | T | VU | FB | BLOG 92067

DOC Syyrian yksipuolinen uutisointi_03112016 – Microsoft Word Starter
PVM 03112016







|1166|

4 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

~ http://www.independent.co.uk/news/uk/politics/uk-ambassador-syria-peter-ford-foreign-office-lying-civil-war-policy-aleppo-evacuation-russia-putin-a7491976.html -

...

Ilkka Luoma kirjoitti...

" ... In addition to the massive environmental devastation of the U.S. defoliation program in Vietnam, that nation has reported that some 400,000 people were killed or maimed as a result of exposure to herbicides like Agent Orange ... "

~ https://www.history.com/topics/vietnam-war/agent-orange -

Ilkka Luoma kirjoitti...

Syyria-sopua hieroneet Putin, Erdogan, Macron ja Merkel haluavat Idlibiin pitävän tulitauon -HS

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005879390.html -

Ilkka Luoma 28.10.2018 - 3:00

Pieni paluu lähihistoriaan: US CIA aloittaa Syyrian kapinallisten aseistamisen ja rahoittamisen jo vuonna 2013 - ilman mitään kansainvälisen yhteisön mandaattia, salaisesti. USAF aloittaa Syyrian massiiviset ilmapommitukset vuonna 2014, jälleen ilman mitään mandaattia - pommituskohteiden sanottiin olevan ISIS- järjestön rakenteita.

Vuonna 2015 Venäjän tulee mukaan Syyrian sisällissotaan Syyrian laillisen hallinnon kutsumana. US-pr. Trump lopettaa vuonna 2017 Syyrian kapinallisten CIA aseistamisohjelman, tai ainakin sanoi niin.

Historiaa kauempaa: 100 vuotta sitten ranskalaiset ja englantilaiset piirsivät omin päin koko suuralueen rajoja, kyselemättä juuri mitään paikallisilta - puhutaan Sykes ja Picot sopimuksesta*.

Ilkka Luoma kirjoitti...

Amnesty väittää 1600 siviilin kuolleen USAF' in ja sen taistelutovereiden pommituksissa ... näin uutisoidaan tässä HS-jutussa. Kun aikanaan Venäjä pommitti - ei väitetty, vaan todettiin. Miksi tässä on ero? US' n väitetään ja Venäjän todetaan. Kumpiko on oikeampaan osuvaa uutisointia? Se on kuitenkin varmaa, etteivät niin amerikkalaiset kuin venäläisetkään pommit osaa väistellä siviilejä - heitä on varmasti molempien pommituksissa kuollut. Siis samassa ikävässä veneessä molemmat. Entä uutisointityyli - olisiko jompikumpi ikäänkuin syyllisempi - voisiko näin päätellä?

Se tiedetään Syyrian sodasta, että USA CIA aloitti 2013 Syyrian laittomien kapinallisten salaisen aseistamisohjelman - ilman mitään mandaattia - vain CIA' n salainen lupa. Tosin US pr. Donald Trump lopetti tuon edellisen pr. Obaman hyväksymän CIA-operaation 2017 ja samalla luopui tavoitteesta eliminoida Syyrian laillinen johtaja Bashar al-Assad. Trump on puhunut myös amerikkalaisten poistumisesta - ovathan he sotilaina siellä ilman mitään YK-mandaattia. Sekin tiedetään, että USAF aloitti Syyrian raskaat pommitukset 2014 ja vielä sekin, ettei siinäkään ollut mitään kansainvälisen yhteisön mandaattia.

Venäjä tuli mukaan omine pommikoneineen vuonna 2015, tosin tulo oli pyydetty Syyrian laillisen hallinnon taholta. ISIS on alueella henkitoreissaan - syynä varmaankin molemmat - niin US kuin Venäjä sekä Syyriaa tukevat Iranin vallankumouskaartilaiset + Libanonista Hizbollah. Samoin US-tuetut kurdit ovat merkittävässä asemassa, jota tosin naapuri Turkki yleenkatseellisesti katselee ... Nähtäväksi jää pääsevätkö syyrialaiset pakolaiset kotiin - sen päätteeksi, kun Syyrian ulkoa mahdollisesti provosoitu sisällissota alkoi historiallisen kuivuuden ajamana jo vuosilta 2006-2010.

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006083819.html -

HS: "Raportti: USA:n johtamissa vuoden 2017 ilmaiskuissa Isisin terrorisoimaa Raqqaa vastaan kuoli 1 600 siviiliä
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn ja tarkkailijajärjestö Airwarsin mukaan siviilejä kuoli kymmenkertainen määrä verrattuna siihen, mitä Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat myöntäneet. ... "