perjantaina, kesäkuuta 05, 2020

Kaatuuko nyt valkoisen miehen ylivalta - Yhdysvalloista alkaen?



*

...

1 - Haettaessa selitteitä tuolle ryöstäytyneelle väkivallalle, mellakoinnille ja mustia kohtaan olevalle rasismille - on tutkittava Yhdysvaltojen ja amerikkalaisten valkoisten historiaa. Tunnetusti valkoinen saapui valloittajana espanjalaisen "löytöretkeilijä" Kristoffer Kolumbuksen jälkiaaltona.

Uusi manner oli intiaanien hallussa - heidän omien periaatteiden, tapojen ja käytänteiden mukaisesti. Nuo periaatteet ja tavat olivat aivan erilaiset kuin valkoisen eurooppalaisen, josta oli hyvää vauhtia syntymässä kolonialisti - alusmaiden tehokas hyödyntäjä - omaksi edukseen.

Valkoinen vuoksiaalto Amerikoihin oli löytämistä, uskon viemistä ja tapojen kauppaamista - houkuttein, jopa asein (erityisesti espanjalaiset Väli- ja Etelä-Amerikassa). Uusi manner oli väkevä houkute ja laivajonot Euroopasta lisääntyivät - oli paljon uutta maata, jaettavaksi valkoisten kesken ja hyödynnettäväksi.

Kun hyödynnettävää oli paljon - tarvittiin runsaasti työvoimaa, ja sitähän löytyi mustasta Afrikasta - jopa yli 10 miljoonaa, satojen tuhansien hukkuessa jo heti alkuunsa merimatkalla - orjuuteen. Amerikklainen orjuus päättyi lain edessä vähän myöhemmin kuin tsaarien Venäjällä.


Valkoinen huomasi mustan oivaksi ja työteliääksi - ihmisarvosta ei niinkään ollut väliä!

Valkoinen Ku-klux-klan vaikutti vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvulla - erityisesti US' n etelävaltioissa - sillä oli selvä päämäärä - valkoisen ylivalta. Ylivallan nautintonektari jäi äidinmaitoihin ja vaikuttaa yhä?

Tänään ilmentymänä ovat yhä jatkuvat mellakoinnit, jotka saavat tukea ympäri maailman, jopa Suomesta. Musta väestön osa saa ymmärrystä ja tukea - valkoinen ylimielisyys osaltansa oli ylittänyt kaikki kipukynnykset.

Miksi USA' ssa mellakoidaan, miksi USA ' ssa on niin paljon massaväkivaltaa - joukkomurhina ja käsiasetappoina. Syitä on varmasti monia. Perusongelma on ihmisessä itsessään asuva väkivaltaisuus, joka kumpuaa aseiden luvatussa maassa - US' ssa tuliräiskeeksi niin kovin helposti  >


https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006528793.html - 
.
HS: "Eriarvoisuus kärjistyy Yhdysvalloissa väkivallaksi"


2 - Olisiko viisasta tutkia mitä US' n liki jatkuvasti käymät sodat, aina 1941 jälkeen kaukana omilta rajoiltaan, voisivat vaikuttaa niiden satojen tuhansien sotilaiden kautta, jotka ovat sotineet Korean niemimaalta Serbian kautta aina Syyriaan saakka. Mikä on seuraava valtio, joka saa amerikkalaisen aseen syleilyä?

Mitä merkitsee Vietnamissa menehtyneet noin 50 tuhatta amerikkalaista, entä sieltä tuodut huumeet ja niistä kummunneet ongelmat? Entä mielenterveysongelmat veteraanien keskuudesta?


Miksi USA sotii niin aktiivisesti kaukana muiden vieraiden mailla?

Miten vahva uutisvirta esimerkiksi Afganistanista (2001-) ja Irakista (2003 -) vaikuttavat itse amerikkalaisen kotisohville - nostaako jatkuvat taistelukohtaukset, pommihyökkäykset ja raskaat taistelut jotenkin alitajuisesti itse koti-amerikkalaisiin sijaistumista ja kohentavan aggressionousua. Aseitahan US' ssa riittää jo kaikille - imeväisistä vaareihin.

Entä amerikkalainen tapa kokea itsensä maailmanpoliisiksi, maailman valuuttakauppiaaksi ja ylimmäksi yhteiskuntamallien arvostelutuomariksi - valkoisen ylivaltahegemonialla. Varsinkin tarkasteltuna valtiosta, joka on kansojen sulatusuuni, mitä erilaisimmin elintavoin ja perinnehistorioin.

Ovatko nämä edelliset tekijät nostaneet amerikkalaisen itsetunnon niin korkealle, että omat sisäisongelmat halutaan ratkaista samoin eväin kuin maailmalla - väkivallalla ja yliteholla, ylläpitäen täyttä trumppistista - uhkaa, kiristä ja pakota - mentaliteettia.

Se on kuitenkin hyvä muistaa, että valkoinen periytyi nykytiedon mukaan mustasta Afrikasta. Värillä ei ole väliä, kunhan löytyy yleismaailmallinen konsensus ratkaista meitä kaikki jäytävät ympäristökatastrofin siemenet, jotka ovat jo oraalla.

USA' n perussävel - vapaus - on kohdillaan, ja siitä on hyvä aloittaa suunnanvaihdos - presidenttiä vaihtamalla?
.

PS. Kiintoisa mediaylläkkö on joka vuosi muistutettu - juuri tänä päivänä - Kiinan Tienanmenin mellakat, nyt uutismuistutetaan jo 31. kerran - aina vuosittain. e
...

Ei kommentteja: