torstaina, joulukuuta 22, 2022

USA sodituttaa ukrainalaisia -

 ii|2418|378613|xz

.



"
Suomen geostrateginen sijainti ei ole ansa, vaan voimavara, -
"


***


https://yle.fi/a/74-20009968 - , Yle-otsikoltaan näin: 

"

Asiantuntijat: Yhdysvaltojen piikki Ukrainalle on auki, ja tämä on viesti myös muille liittolaisille

" -toimittajana Topias Peltonen.


***

..

 - omien USA' n valtiokohtaisten pyrkimystensä vuoksi!

Ukraina tuhoutuu joka päivä lisää. Uho kasvaa ja USA lähettää yhä enemmän tappavia aseita ukrainalaisten käsiin, jotta Venäjän armeija saadaan alakynteen heikentyneenä voimana - myöhempiä US-päämääriä ajamaan -

.. kyse on "pahan valtakunnan" pilkontayrityksestä, jatkoksi aiemman us-presidentti Ronald Reaganin toimille, jotka osaltansa pilkkoivat Neuvostoliiton - muun muassa Ukrainaksi, joka oli pitkään osa neuvostoimperiumia.

USA haluaa pilkkoa Venäjää, sillä läntisen kulutusyhteiskunta-ajattelun ja sen tuottaman haitallisen ympäristöjäljen yhdistelmän mukaan Venäjä on liian suuri varannoiltaan kuin sen valta- ja asukasluku edellyttäisivät.



USA ei myöskään halua Venäjän maaperävarallisuuden valuvan Kiinan ja sen vaikuttavuuden kasvun kiihdyttäjäksi

USA käy voimallista vastakkainasettelun kamppailua itää vastaan, mikä muodostaa 4/5-osaa Maapallon ihmispopulaatiosta. Pelkkä Kiina on jo suurempi kuin Yhdysvallat!

Nyt tänään 22.12.2022 Yleisradio Aamu-TV lähetyksessään haastatteli Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi' n US-vierailun pohjalta -


[
https://yle.fi/a/74-20009944 -, Yle-osaotsikoituna näin:

"Zelenskyi vieraili Yhdysvalloissa – Biden lupasi tuen Ukrainalle jatkuvan ..
Biden vahvisti 1,85 miljardin aseapupaketin Ukrainalle
"
-toimittajana Antti Haavisto.
]

- kahta hyvin yksipuolista ja intomielistä USA' n ja Naton puolustajaa: UPI-johtaja Mika Aaltolaa ja Helsingin yliopiston professori Juhana Aunesluomaa.

Herrojen Yle-haastattelu oli muodoltaan - Suomen näkökulmasta kuin toisintoa vuodelta 1941, kun Suomi kävi uuteen sotaan valmistautumisen varustautumista 

[ https://seura.fi/blogit-ja-kolumnit/professori-markku-kuisma-suomi-osannut-trollata-myos-itseaan/ -

uskossaan Adolf Hitlerin johtaman Saksan kolmannen valtakunnan voimaan ja vaikuttavuuteen.

Tuon 1941-uhon seurauksena Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon yhdessä Saksan ja sen liittolaisten kanssa - Operaatio Barbarossan osana.



Nyt Aaltola ja Aunesluoma uskovat liki sokean fanaattisesti USA' n ja Naton voimaan -

.. jopa niin, että johtaja Mika Aaltolan maantieteen osaaminen rapautui hänen irrottaessaan Venäjän Euroopan suurimpana valtiona irti itse Euroopasta - liitän tähän asiantuntijoiden laatiman kartan Euroopasta -
Kuva 1! Mitä tämä Euroopan kartan ymmärtämättömyys kertoo kyseisen henkilön asenneilmastosta ja mielialamaailmasta?



Hyytävä mielialakäyttäytyminen puolipiilotettuna 1941-uhona

Aaltola tunnetusti tiedetään USA' ssa koulutusta saaneena amerikkalaisen elämäntavan ja maailmanpoliisiroolin vahvana kannattajana, tuoden jopa suoranaisena sotilaallisuhona amerikkalaisen iskuvoiman esille -

.. unohtaen historiaakin ymmärtämättömänä yhden merkittävän tosiasian:

Venäjä on se toinen ydinasesuurvalta, jonka konventionaalisen sotilasvoiman romahduttaminen on väkevästi käynnissä - juuri Ukrainassa, jossa USA uuden aggressiivisen sotilasdoktriinin mukaisesti ei enää lähetä omia sotilaita taistelukentille -

.. oppineena aikakaudesta 2001-2021 jotain sellaista miten hävitään valtavista uhrauksista huolimatta sen omat hyökkäyssodat ..

- raskain omin ihmisuhrein ja valtavin taloudellisin menetyksin -

.. saavuttamatta mitään sellaista, jota oli asetettu tavoitteiksi, tosin Aaltola kertoi US-sotahyökkäysinvestointien tuottaneen tulosta ja voittoja -

.. mitenhän Aaltola perustelisi us-hyökkäyssodat voitollisiksi Afganistanin [
https://www.fiia.fi/julkaisu/suomi-afganistanissa-2001-2021 - | ~ https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009278988.html - | ~ https://yle.fi/a/74-20008358 - "Suomalaisia ja muita länsisotilaita ei muisteta hyvällä – Yle vieraili Afganistanin kylissä, missä Taliban on tuonut monille helpotuksen" ],

.. Irakin, Jemenin, Somalian, Libyan ja Syyriankaan osalta? Kerrotko nyt Mika huolellisesti perustelusi US-voittoväitteillesi ulos koko kansalle - vaikkapa seuraavassa mediaesiintymisessä?



--
Sokeus jyllää nato-poliittisessa Suomessa, ja sitä ryydittää vahva mediamanipulaatio (-propaganda) -

.. päivästä toiseen suorasuuntaustykitettyinä lööppeinä Venäjän uhasta, Putinin sairauksista, epätoivosta Kremlissä ja Venäjän valtavista menetyksistä Ukrainassa - tuolta osin tietojenpohjilta, jotka tuottaa Ukraina itse.

Nuo perinnemedian manipuloivat etusivuhuudot johtuvat siitä ettei kansaltamme unohdu Venäjän pelko, sen uhkaaminen ja jopa tietoisesti medialuodun hyökkäävyyden uhka maallemme.

Mikäli kansaltamme tuo mediamanipuloitu Venäjän uhka ja - pelko haihtuvat, saattaa kansalaisemme huomata Naton turhuuden ja näin vaativan vakaasti Natosta kansanäänestyksen!

Nyt aikuisten oikeasti - kertoisivatko tässä nyt vaikkapa herrat Aaltola ja Aunesluoma miten tuo Venäjä on meitä Suomea ja suomalaisia uhannut - vaikkapa viimeisen 20 vuoden aikana -

.. aikana jolloin USA kävi omia raskaasti aggressiivisuuden vallassa hyökkäyssotiaan vieraisiin maihin, ilman mitään (pl. Libya) YK-mandaattia - omin luvin lähinnä kehitysmaihin ja niinpä Mika kuin Juhana voisivat kertoa millaisin siviiliuhrein.


.


Millainen voimavara oli Suomelle vuonna 1941 - Saksan kolmas valtakunta?




-

|  177  SUOMI24  294  P  |  SUOMI24  A  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  Twitter  |






Kuva 1




--
98115


--


~  https://yle.fi/a/74-20009960 -, Yle-otsikoituna näin: 


"

Kirjeenvaihtajan analyysi: Zelenskyi vetosi puheessaan Yhdysvaltain kansaan ja kongressiin tuen jatkumiseksi

Yhdysvaltain kongressi neuvottelee tällä viikolla liittovaltion menopaketista, jonka osana on noin 50 miljardia dollaria Ukrainalle suunnattavaa tukea."


 -toimittajana Ilmari Reunamäki.



*



2

1941-uho käärittynä Yhdysvaltojen ihailuun maailman sotineimpana valtiona -
.. tuottaa nyt Eurooppaan todellisen suursodan uhan -

[ ~ https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_the_United_States - ]


US vyöryy nyt raskain asein Ukrainaan ja Eurooppaan luoden todellista uhkaa Euroopalle - ja jopa koko maailmalle, jo senkin takia, että nuo aselähetykset tukevat vahvasti USA' n omaa sotateollisuuden kykyä, tuotekehitystä, työllisyyttä ja 'rahaakin on' --

- sillä toistaiseksi maailmanvaluuttana ja siihen liittyvänä luottamuksena US FED voi "painaa holtittomasti uusia dollareita" joilla pönkitetään noita asetoimituksia maailman kriisipesäkkeisiin - kuten nyt Ukrainaan.



Entä sitten, kun luottamus USD' hen rapautuu ja romahtaa -

.. Yhdysvallatkaan ei voi loputtomasti velkaantua ja ensimmäinen oire uudesta maailmanvaluutasta on nähnyt päivänvalon - Kiinan renmimbi' nä, kun saudit ja Kiina käyvät kohta öljykaupan Kiinan valuutassa, kuten Venäjäkin on monien muiden valtioiden kanssa renmimbi' in siirtymässä.



--
Entä Suomi ja me suomalaiset, jotka ovat läpeensä kyllästetyt näillä aaltolamaisilla fragmentaatioilla - hajottaen eurooppalaisuutta ja tuottaen raakaa vastakkainasettelua idän ja lännen välille |E.
.
|E 2022 ~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/17569568/telussa---lannen-ja-emidanem-valilla - "Maailma on yhä syvemmässä vastakkainasettelussa - lännen ja idän välillä"
|E 2018 ~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/15487850/idan-ja-lannen-valinen-vastakkainasettelu-kiihtyy - "Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu kiihtyy"

.

Herää kysymys, onko Mika ja Juhana oivaltaneet miksi Kiina ja Venäjä saattavat löytää hyvinkin läheisen yhteistyön |e -

.. kysehän on todellisten maailmanuhkien eliminoimisesta - ei tarvitse katsoa kuin alkaneen ympäristötuhon merkit, joihin paljolti kokonaisuutena vastuussa ovat juuri länsivallat kumuloituneena haittajälkenä koko ihmis- ja eliökunnalle -

.. katsotko nämä kaksi linkkiä:

1 ~ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/12/ilmastonmuutos-on-ihmiskunnan-kohtalonkysymys-tutki-kuka-paastoista-oikeastaan - ja
2 ~ https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b4ff4caa-77cc-496c-ac5a-82e4e79a9289 -

.

Nuo kertovat lahjomattomasti mistä se vahinko ja ympäristötuho syntyy koko ihmiskunnalle - kun hoksaamme katsoa per asukas - per henkilö periaatetta kykynä ja "oikeutena kuluttaa!"



--
Entä huominen?

Venäjän toimia emme tunne, emme tiedä Venäjän todellisia sotamenetyksiä 

[ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009280099.html - ] -

.. emme edes Venäjän kykyä jatkaa Ukrainan "veljes-slaavilaissotaa", joka on sinällään väärä |ee, mutta läntisin tavoittein sodittamalla Ukrainaa se ei saavuta todellista tulosta, vaan nyt USA ja länsi pelaavat ukrainalaisten selkänahasta, tosin Ranska ja Saksa saattavat irtautua tästä US-johteisesta Ukrainan tuhoamisen tieltä -


.. tielle rauhanneuvotteluihin, jotka estävät mahdollisen ydinsodan - jopa suurydinsodan, jossa me suomalaisina olemme erityisessä vaarassa, onhan USA jo kertonut julki, että se tarvitsee Suomen alueita kriisissä [kuva 2 - alla] -








.. tässä tarkoitetaan Suomen Lappia ja sieltä tapahtuvia Nato-skenaarioita hyökkäyksille Venäjän Kuolan niemimaan strategisten ydinsukellusveneiden tukikohtiin, joissa sijaitsevat Venäjän 'viimeisen sodan uhka' - ja estojärjestelmät -

.. ovatkohan herrat Aaltola ja Aunesluoma oivaltaneet noiden Borei-sukellusveneiden iskukyvyn ja pelon?
[ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2019/11/venajan-ydinaseiden-voima-kumpuaa-veden.html - ], 

 .. ja mitä ne aiheuttavat Yhdysvalloissa?


..

EKSTRA 


https://www.tivi.fi/uutiset/tv/1f10b13d-7223-4b6c-94db-17b09bfd54c6


"

Lähettääkö Yhdysvallat Ukrainaan tehokkaita Patriot-järjestelmiä? Torjuntaohjus kykenee 5 000 km/h lentonopeuteen

"




--
Nyt saatamme ymmärtää, miksi suomalaisten poliitikkojen nato-haaveet ovat meille hyvin vaarallisia ja lopulta Mikakin saattaa oivaltaa, miksi Turkki ja Unkari mahdollisesti eliminoivat Suomen pääsyn lännen sotakoneeseen - Natoon! Hekään eivät halua sotaa Suomessa Venäjää vastaan ---
.
|e ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009281045.html -
"Venäjä ja Kiina aloittavat yhteisen laivasto­harjoituksen"
|e ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009282522.html -
"Putin avasi Siperian suuren kaasu­kentän, vienti Kiinaan aiotaan yli kaksin­kertaistaa"
|e ~ https://www.verkkouutiset.fi/a/raportti-varoittaa-venaja-ja-kiina-voivat-liittoutua-eurooppaa-vastaan/#5e141eea -
"Raportti varoittaa: Venäjä ja Kiina voivat liittoutua Eurooppaa vastaan"
|e ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009281850.html -
"Venäjän Medvedev ja Kiinan Xi tapasivat Pekingissä" |PS.!
.
|ee ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/03/kaikissa-sodissa-karsivat-eniten-aina.html - "Kaikissa sodissa kärsivät aina eniten siviilit!"


.
|PS. Näinköhän Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti jo seuraajansa - Dmitri Medvedev' in? (!)



--


https://www.talouselama.fi/uutiset/tallainen-on-usan-huipputehokas-stinger-ohjus-joita-tuodaan-ukrainaan-ainakin-1000-loytyy-myos-suomen-maavoimien-varastosta/7ca0a65f-a156-4990-a998-d5b1c2ab6f01 -  


"

Tällainen on USA:n huipputehokas Stinger-ohjus, joita tuodaan Ukrainaan ainakin 1000 – Löytyy myös Suomen maavoimien varastosta

"


*



3

EKSTRA

Olisiko nyt koko maailmalle viisainta - kun viisaus tunnustetaan tosiasioiden eteen - pohtia maailmallisen luontobiologian pelastaminen --*
[ https://yle.fi/a/74-20009683 -]
"Rauhansopimus luonnon kanssa"

- jossa Kiina jo osoittaa edellä kävijän tietä kohden vihreämpää maailmaa
[ https://yle.fi/a/3-10668517 - ]
"Maapallon kasvipeitteinen ala kasvaa – tutkijat ihmeissään Kiinan ja Intian saavutuksista",

*-- mikä elättää lopulta koko biologisen Elämän, ihmiskunnan edustaessa siitä noin puolen prosentin evoluution määrittämässä kierrossa olevaa biomassaa!

---
e



5 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

I e-mail:

Lähetetty: torstai 22. joulukuuta 2022 14:17

Vastaanottaja: juhana.aunesluoma@helsinki.fi; mika.aaltola@fiia.fi; Tasavallan.Presidentti@tpk.fi; sanna.marin@vnk.fi; pekka.haavisto@formin.fi; erkki.tuomioja@eduskunta.fi; paavo.vayrynen@paavovayrynen.fi

Kopio: petteri.orpo@eduskunta.fi; riikka.purra@eduskunta.fi; antti.lindtman@eduskunta.fi; teija.tiilikainen@hybridcoe.fi; matti.pesu@fiia.fi; markku.kangaspuro@helsinki.fi; heikki.patomaki@helsinki.fi

Aihe: Kansalaiskirjoitus: USA sodittaa ukrainalaisia viimeiseensotilaaseen -


..

Ilkka Luoma kirjoitti...

II e-mail:

Lähetetty: torstai 22. joulukuuta 2022 14:35

Vastaanottaja: timo.kivinen@mil.fi; antti.hakkanen@eduskunta.fi; antti.pelttari@supo.fi; antti.kurvinen@eduskunta.fi; markus.mustajarvi@eduskunta.fi; markus.lohi@eduskunta.fi

Kopio: Pekka Mykkänen; pekka.visuri@kolumbus.fi; pekka.aittakumpu@eduskunta.fi; Timo Haapala; timo.heinonen@eduskunta.fi; SARVAMAA Petri; ben.zyskowicz@eduskunta.fi

Aihe: II : Kansalaiskirjoitus: USA sodittaa ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen -


..

Ilkka Luoma kirjoitti...

III e-mail:

Lähetetty: torstai 22. joulukuuta 2022 18:13

Vastaanottaja: mauri.pekkarinen@europarl.europa.eu; heidi.hautala@europarl.europa.eu; anna.kontula@eduskunta.fi; anna-maja.henriksson@om.fi; mika.niikko@eduskunta.fi; eero.heinaluoma@europarl.europa.eu

Kopio: mika.kari@eduskunta.fi; satu.hassi@eduskunta.fi; laura.huhtasaari@europarl.europa.eu; teuvo.hakkarainen@europarl.europa.eu; harry.harkimo@eduskunta.fi; mikko.hautala@formin.fi

Aihe: II : Kansalaiskirjoitus: USA sodittaa ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen -


..

Ilkka Luoma kirjoitti...

IV e-mail:

Lähetetty: torstai 22. joulukuuta 2022 18:22

Vastaanottaja: juho.eerola@eduskunta.fi; juho.romakkaniemi@chamber.fi; merja.kyllonen@eduskunta.fi; Saramo Jussi; jussi.niemelainen@hs.fi; arja.juvonen@eduskunta.fi; paivi.rasanen@eduskunta.fi

Kopio: markku.rattila@kaleva.fi; antti.kuronen@yle.fi; katri.kulmuni@eduskunta.fi; katri.kirsi@yle.fi; marja.sannikka@yle.fi; juha.sipila@eduskunta.fi; harri.pietarinen@hs.fi

Aihe: II : Kansalaiskirjoitus: USA sodittaa ukrainalaisia sen viimeiseen sotilaaseen -


..

Ilkka Luoma kirjoitti...

V e-mail:

Lähetetty: perjantai 23. joulukuuta 2022 13:22

Vastaanottaja: arja.juvonen@eduskunta.fi; charly.salonius-pasternak@fiia.fi; matti.putkonen@perussuomalaiset.fi; markku.makijarvi@hus.fi; seppo.kolehmainen@poliisi.fi; elina.valtonen@eduskunta.fi

Kopio: heikki.patomaki@helsinki.fi; juhana.aunesluoma@helsinki.fi; eeva.kalli@eduskunta.fi; teija.tiilikainen@hybridcoe.fi; Saramo Jussi; jussi.niemelainen@hs.fi; jussi.pullinen@hs.fi

Aihe: II : Kansalaiskirjoitus: Valtiojohdoltamme toivotaan Aitoa Joululahjaa koko kansakunnallemme!


..