torstaina, maaliskuuta 16, 2023

2500. Syrjäytyneet ja piilottelevat -peloissaan, mutta mistä?

 |2500!|397013|


Piirros: ~ https://www.stat.fi/til/eot/2017/eot_2017_2019-05-24_tie_001_fi.html

"Köyhyys- tai syrjäytymisriski tarkoittaa, että henkilö on suhteellisesti pienituloisen, vajaatyöllisen tai vakavaa aineellista puutetta kokevan kotitalouden jäsen (ks. käsitteet ). Köyhyys- tai syrjäytymisriskiin riittää, että yksi näistä riskeistä toteutuu, mutta ne voivat olla myös yhtäaikaisia. Pienituloisia oli 654 000, vajaatyöllisiä 410 000 ja vakavaa aineellista puutetta kokevia 143 000 vuonna 2017.

Suurin joukko köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevista on ainoastaan pienituloisia. Heitä on noin 413 000 henkilöä eli 7,6 prosenttia koko väestöstä"


EKSTRA

https://www.terve.fi/teemat/yksinaisyys

"Yksinäisyys voi ahdistaa, jos sitä ei ole valinnut itse. Yksinäisyydestä voi onneksi päästä eroon."


***



Anonyymi-ap - IJL

PROLOGI - Ihminen elinkaaressaan on kokonaisvaltainen biologissähköinen "sattuman sanelema juttu" (?)

-projekti syntymästä kuolemaan omalla biologisella kierrollaan ja hyödyllisyytenä, joka kantaa perinnettä ja evoluution peruskäskyn mukaan koettaa luoda jatkuvuutta lisääntymisenä - näin on tapahtunut jo miljoonia vuosia.

Erinomaista kun yksilö uskaltautuu tulemaan ulos "kuopastaan" ..


[ ~ https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000009260643.html -, ingressiltään näin:
"Mia, 26, ei käy töissä tai opiskele. Nyt hän kertoo, miten jäi ulkopuoliseksi, kuten kymmenet tuhannet suomalaiset nuoret."
-toimittajana Veera Reko.]


.. ulostulo on jo merkki halustaan kurkistaa mitä kuopan reunalta voisikaan näkyä - muutakin kuin jatkuvaa unta paremmasta ja odotusta jostain sellaisesta mitä toivotaan.



Toivomus on ensimmäinen merkki elpymisestä

Elpyminen voi sitten viedä virtaan, jossa voisi kokea meille kaikille tarkoitettua Onnea ja hyvää mieltä - palasina, joihin ei saisi kyllästyä liiallisuutena!
Ihminen on pariutuva -

.. eläinmaailman perinteiden ja perittyjen mallien mukaan uros etsii naarasta - nainen miestä, ja toisin päin - on ikään kuin tarve luoda kuva itsestä - evoluution eduksi, jotta "se" pysyisi kuolemattomana!

Tuo ehkä vaikeasti ymmärrettävä koordinaatio kuolemattomuudesta on se tehtävä, joka on ehkä kirjoitettu johonkin universaaliin käyttöjärjestelmään, mikä ohjaa meitäkin -

-- kutakin se omalle yksilölliselle raiteelle tuottaa mielihyvää, yrittämistä - ja halussaan elämän jatkamista kuin Onnea kokea yhteys muihin - ehkä samankaltaisiin, jotka antavat vilpittömän arvon yksilönä - Sinulle ja minulle.

Meille on luotu paikka - jokaiselle, yksikään syntymä ei ole koskaan turha. Tämä on ehkä se varmin asia mitä epävarmassa elämässämme on!

Kaikki eivät kuitenkaan selviä ja syitä on kymmeniä - eikä niitä voida koskaan poistaa, vaan "sattuman sanelema juttu" tekee omaa kiertotaloutta - tuottaen aina kuitenkin jonkin hyödyn seuraaville. Mitä tämä tarkoittaa?

Yksinkertaista -

.. se tarkoittaa hyötyä kehorakenteen jatkuvuutena - olemme aina osa menneisyyttä niin perintönä kuin materiaalina, josta aika-ajoin toivottavasti elosta nauttiva "kehikkomme" on muodostunut - ennen, nyt ja huomenna.

Olemme rakentuneet muinoisesta Elämästä, johon aina kullekin kerrallansa puhaltuu jostain henki, joka tekee Sinut, sen ainutlaatuisen olion, eliön ja Ihmisen meidän tapauksessa, jolle on suotu Elämän lahja syntymänä.

Meille on luotu sisäsyntyinen yrittämisen tahto, se näkyy jo vauvana maidolle hamuamisena, pystyyn nousuna - nähdä enemmän maailmaa ja opissa puhua meille muille -

.. ja myöhemmin yrittäminen ilmentyy satoina erilaisina keinoina löytää paikka yhteisöistä; olemmehan joukkoontuvaa eliönlajia - aina kunkin omien reviirillisten taipumusten mukaisesti.



Meillä on oikeus valita esiintymisemme ja olomme -

.. kukin tahtojensa mukaisesti; kuitenkin siten, että se oma yhteisöllisyys edellyttää yksilö- ja ryhmäsääntöjen noudattamista - näin olisi olo helpompaa kunkin ryhmäytymisessä.

__
Maailma jossa Elämme on muuttumassa moninapaiseksi ja -arvoiseksi; sen tarkoittaen erilaisuuksien hyväksymistä -

.. kuitenkin sitten, ettei noita hyväksyntöjä ole omaan yksilöitseensä pakko omaksua tai omistautua! Olemmehan yksilöitä ja yksilöillä on aina ryhmissään omat sääntönsä, joiden arvostus ei tarkoita niiden muiden erilaisten eliminointia, kuten nyt näyttää tämä meidän läntinen arvoyhteisö omassa yksilöitsekkyydessään tekevän -

.. ja näin läntisen maailmanjärjestyksen esittäen jopa sodilla väkivaltaista tämän muun enemmistöisen maailmallisuuden hylkäämistä - lännen tavoittelemien etujen ja hyötyjen pyrkytarpeista!

__
Yksilö - Sinä ja minä!

Arvostus on korkeaa kulttuuria nähdä erilaiset tarpeet, pyrkimykset kuin ominaisuudet niiden edellä hyödyllisiksi ja maailmallista kokonaisihmisyyttä edesauttavina. Näin on myös yksilötasolla -

.. kenenkään ei ole tarpeen olla kehäympyrää kävellen omassa "kuopassaan" - olisikin arvoyhteisöllistä ja arvokasta, jos kuopan reunalta valoisan maailman atmosfääreistä osattaisiin muiden siellä olevien toimesta kurkata alas "syvyyksiin", varsinkin jos kuopan pohjalta ei ole näkyvyyttä ulos vapauteen olla osana - enemmän tai vähemmän kunkin tarpeiden mukaisesti läsnä yhteisöllisyydessä.

Ei ole pakkoa olla yhteisöllisyydessä - olemme kuitenkin yksilöitä, joista moni ei niinkään halua kulkea valtavirroissa - olisikin empaattista, jos virran pyörteissä olevat kokisivat omana yksilörikkautena henkilöt, jotka kulkevat omia polkujaan ja tämän ei tarvitse olla itsekkyyttä, vaan osoitusta meidän erilaisuudesta - niin poluilla yksin kuin poluilla lopulta ryhmin - omin ryhmin kulkijoiden osalta.

Yksinäisyys
https://ilkkaluoma.vuodatus.net/lue/2019/04/yksin-kaikkien-keskella -
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/12/vaikein-sisainen-uhka-nuorten.html -
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/02/yksinaisyyden-hedelmapelit.html -


>



EKSTRA

https://yle.fi/a/3-11343842


"

Tutkimus: Kansantalous, yksinäisyys ja pienten lasten kanssa selviytyminen huolettavat suomalaisia muita eurooppalaisia enemmän pandemia-aikana

"



|  11  SUOMI24  87  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  Twitter  |


-



2


Mia ja kaikki muut joita "väsyttää" -

.. on aina olemassa uusi tie, jonka löytämiseen joskus riittää oma yritteliäisyys, kunhan löytyy valo, joka ohjaa - se voi olla oma lyhty tai sitten ystävän valonsäde, joka kantaa Sinun polulle näyttämään tietä kohden sitä mitä juuri Sinä olet myös oikeutettu kulkemaan, jo kauan sitten luotujen perintötekijöiden voimana ---

.. Sinä olet aina ainutlaatuinen, kunhan löydät siihen sen kadoksissa olevan avaimen. Tuo avain on myös yleisavain, joka löytyy kaikkien taskuista - kunhan vain huomaamme hädän rinnaltamme ja vierestämme. Tuo avain on myös siellä kuopassa, jossa kuljet kuin tuntemattomalla virralla, ylittäessäsi sitä maaperälle, jossa on sinulle tie valoon - tunnustele avainta kulussasi "omin varpain", sillä se on siellä kuopan pohjallakin, aivan varmasti!

__
Yksinäisyys voi olla myös rikkaus, sillä on meitä, jotka eivät niinkään kaipaa ryhmää, vaan löytämisen iloa ja turvaa - tuo löytö voi olla sisällä itsessä tai luonnossa, kun avaa silmät - sen ei tarvitse olla maallista mammonaa, sillä sen yltiötavoittelu on luonut meille kasvuhokemassaan kaiken sen elinpiirin tuhoutumiskierteen, missä nyt elämme - ja tuon tunnistaminen saattaa masentaa kuopan pohjalle jopa yritteliäimmänkin!

Olemme osa biologista kiertoa ja tämän universaalin tunnustaminen on jo osaltaan valo, joka antaa Elämälle sisällön olla virrassa, joka antaa tilaa kaikille muille - yhdenkään osalta ei voi olla sellaista ylivertaisuutta - päällekäyvyyttä, joka käy toisen Elon päälle - niin kulutuksena kuin valtatekijöinä.

Suurta viisautta elonkirjossamme on lomittuminen, ikään kuin limittyminen erilaisiin Elon virtoihin erilaisuutta hyväksyvinä yksilöinä tunnustaa tosiasiat viisauden ytimeksi. Tosiasia on kuitenkin se, että olemme Elon virrassa pieni hyödyke muuhun biologiseen kertoon, jossa vallitsevat sellaiset lait, joiden tunnistaminen on kirkas valo - jopa Aurinkoinen sade nähdä Elämä ainoalaatuiseksi yritykseksi - niin Sinulle kuin minulle.

--
EPILOGI - Kaikella on aikansa -

.. ja virta kulkee, kunnes yksilöinä se katkeaa jatkaakseen toisessa muodossa "sääntöjen maailmassa", joiden opiskelu meiltä ihmiskunnalta on yhä kesken.


Mia ja muut epätietoisuudessa olevat, olet ja olette aina kuitenkin voittajia, sillä iäisyys kohdaltasikin on alkanut jo miljardeja vuosia sitten - sen katkeamattomana virtana viedä viestiä eteenpäin -



Ovi aukeaa, kun sen osaa | haluaa avata - avainkin on aina olemassa, kunhan sen löytää!

.
PS

Entä nyt – mitä ME teemme?
[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/10/nuoret-huutavat-aanettomasti-hataansa.html - ]

Eduskunta voi oikeasti tehdä nyt jotain – ja kerrankin ohi puoluepolitiikan

Mitä jos eduskunta puhaltaisi nyt yhteen hiileen ja rakentaisi pelastusohjelman. Näyttäisi siltä, että yksityistä rahaa olisi tarjolla, kun valtion kassa toimii ulkomaalaisella velalla. Ministeriaitioon olisi hyvä ilmestyä oikea perheministeri, joka koppaa virkaministerinä – ohi puoluekoneistojen – kokopäivätyön vain ja ainoastaan perheiden hyvinvointia, yrittämistä, tulevaisuuden uskoa ja me – henkeä vaalimaan ja raivaamaan kaikki turhat esteet pois …

--






PS2.


" .. Yksinäisyyden haitat kasautuvat jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa oleville

Yksinäisyys on lisääntynyt erityisesti yli 65-vuotiailla, yksinasuvilla, pienituloisimmilla ja työelämän ulkopuolella olevilla.

– Yksinäisyyden haitat kuormittavat eniten niitä, jotka ovat muutenkin jo vaikeassa tilanteessa. Tutkimuksen mukaan sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevilla yksinäisyys on lisääntynyt eniten, Alaranta sanoo.

Pitkittynyt yksinäisyys heikentää ihmisen terveyttä ja hyvinvointia merkittävästi. Yksinäisyys altistaa monille sairauksille, kuten masennukselle, muille mielenterveyden häiriöille sekä fyysisille sairauksille. .. "


https://www.sttinfo.fi/tiedote/yksinaisyys-on-rajahtanyt-suomessa-asialle-on-tehtava-heti-jotain?publisherId=1504&releaseId=69900372 - 



--

Ei kommentteja: