keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2024

Paavo Väyrysen valitsijayhdistyksen kantelu valtakunnansyyttäjälle 2024

 KAN|2902|490049|TELU*


Aikanaan jo olisi haluttu nähdä kärkiottelu presidentinvaaleissa |1 - nyt tilanteen esti mahdollinen tietoinen tai tiedostamaton viranomaisesto - ja arvioitu erehdyksissä huolimattomuusepäily (Posti?) -ei väite, vaan viite alla olevaan kanteluun -- asia ei ole tosiaankaan väite - vaan vahva epäily, johon on lakiemme mukaan oikeudellisesti myös kansalaisoikeus - esimerkiksi vaaliasiamiehinä - saatujen ttietojen mukaisesti, jotka ovat esitetyt viitteet - joiden julkistusta osin ei voida tuottaa yleiseen jakoon. 

***

Alla kantelun virallinen osuus, mikä ei liity milläänlailla tuohon ylläolevaan kuvaan ja sen viitetekstiin. Tämä on allekirjoittaneen mielipide, ja virallisesti kannanotto on alla - allekirjoituksin!

****


--  Virallinen osuus alkaa -- 


Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto

Lintulahdenkuja 4

00530 Helsinki


 

Asia: kantelu vuoden 2024 presidentinvaaleihin liittyvien rikosepäilyjen saattamiseksi poliisin tutkittaviksi, syyteharkintaan ja tuomioistuinlaitoksen käsiteltäviksi


Me allekirjoittaneet johdimme valitsijayhdistystä, joka pyrki saamaan valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysen ehdokkaaksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

Kohtasimme toiminnassamme laajaa vastarintaa sekä maamme poliittisen valtaeliitin että sen välittömässä ja välillisessä vaikutuspiirissä olevan valtamedian taholta.

Tilanne oli samankaltainen kuin kuusi vuotta sitten, jolloin Väyrynen oli kansanliikkeen ehdokkaana. 

Väyrynen ei saanut juuri lainkaan julkisuutta, ja gallupeissa hänen kannatuksensa oli olemattoman pieni. Tästä huolimatta hän vaaleissa voitti suurten puolueiden, SDP:n ja Keskustan, ehdokkaat.

Tällä kertaa Väyrynen olisi ollut ehdokkaiden joukossa ainoa, joka on puolustanut ja puolustaa Suomen itsenäisyyttä. Mikäli Väyrynen olisi tässä tilanteessa saanut tasapuolisen kohtelun mediassa, hänellä olisi hyvät mahdollisuudet nousta toiselle kierroksella ja jopa voittaa sen.

Vaaliin tulossa olleiden ehdokkaiden takana ollut poliittinen eliitti pelkäsi Väyrysen ehdokkuutta.

Loppuvaiheessa hänen ehdokkuuteensa kohdistunut vastarinta päätyi jopa rikolliseen toimintaan, jolla hänen pääsynsä ehdokaslistalle estettiin. 

Teimme näiden perusteltujen rikosepäilyjen selvittämiseksi tutkintapyynnön rikospoliisille. Niistä ei saatu aikaan edes esitutkintaa. 

Poliisin päätöksestä olisimme voineet kannella lähinnä oikeuskanslerille. 

Päätimme kuitenkin tehdä kantelun teille, arvoisa valtakunnansyyttäjä.

Oikeuskanslerille tehdyllä kantelulla emme olisi voineet saada nopeasti käynnistetyksi poliisin tutkintaa rikosepäilyistämme. 

Kantelun tekemiseen oikeuskanslerille ei rohkaissut myöskään se, että oikeuskanslerinvirasto toiminnallaan vaikeutti valitsijayhdistysten toimintaa kannattajakorttien keräämiseksi.

Helsingin vaalipiirilautakunta päätti keväällä 2023, että PDF-tiedostoon allekirjoitettu ja sähköisesti lähetetty kannattajakortti ei kelvannut. Vain paperille tehty allekirjoitus hyväksyttiin. 

Heinäkuun alussa tästä päätöksestä oikeuskanslerille tehdyn kantelun käsittely kesti neljä kuukautta. Kansleri hyväksyi vaalipiirilautakunnan ratkaisun. 

Tämä päätös johti siihen, että olimme riippuvaisia Postin vastauslähetysjärjestelmästä. Tämä puolestaan avasi mahdollisuuden siihen rikolliseen toimintaan, jolla ehdokkaamme pääsy ehdokaslistalle estettiin. 

Olemme panneet merkille teidän, arvoisa valtakunnansyyttäjä, oikeutetun huolen maamme oikeusjärjestelmän itsenäisyydestä poliittiseen järjestelmään nähden.

Meidän kokemuksemme osoittavat, että oikeusjärjestelmän toimintaan voidaan vaikuttaa ratkaisevalla tavalla myös välillisesti.

Toivomme tämän kantelumme johtavan siihen, että presidentinvaaleihin liittyvät rikosepäilyt saadaan vihdoinkin poliisin tutkittaviksi, syyteharkintaan ja tuomioistuinlaitoksen käsiteltäviksi. 


                                                                 x  x  x


Kannattajakorttien keräämisessä jouduttiin edellä kerrotusta syystä turvautumaan Postin vastauslähetysjärjestelmään.

Vastauslähetyssopimuksen Postin kanssa teki puolestamme Väyrysen tukiyhdistyksenä pitkään toiminut Suomen linja ry.

Kannattajakortit piti alun perin luovuttaa Helsingin vaalipiirilautakunnalle 12.12.2023 mennessä. Myöhemmin kävi ilmi, että ehdokashakemusta voidaan täydentää myös toimittamalla uusia kannattajakortteja 20. joulukuuta asti.

Tilanne oli samankaltainen kuin kuusi vuotta sitten, jolloin viime vaiheessa saatiin kootuksi runsaat kymmenen tuhatta korttia.

Ratkaisevia päivämääriä edeltäneinä viikonloppuina toteutettiin koko maassa mittavat ilmoituskampanjat. Niistä huolimatta vastauslähetysten ja kannattajakorttien määrä juuri noina ratkaisevan tärkeinä päivinä romahti.

Arviomme mukaan Postin järjestelmästä hävisi tuhansia vastauslähetyksiä, joiden mukana katosi yli 10 000 kannattajakorttia. Tämä ratkaisi sen, että valitsijayhdistyksemme ei saanut kerätyksi Väyrysen ehdokkuuteen tarvittua 20 000 korttia.

Tämän vuoksi valitsijayhdistys teki 28.12. poliisille rikosilmoituksen, jolla kannattajakorttien katoamista pyydettiin nopeasti selvittämään. (Liite 1) 

On ilmeistä, että poliisin toimintaan rikosilmoituksen käsittelemisessä vaikutti se, että Suomen poliittinen eliitti ja valtamedia vastustivat Väyrysen ehdokkuutta.

Kannattajakorttien katoaminen ei saanut lainkaan asiallista julkisuutta, eikä asiaa journalismin periaatteita noudattaen ryhdytty selvittämään. 

Sosiaalisessa mediassa pyrkimyksemme saada selvyyttä asiaan kohtasi ankaraa vastarintaa ja suoranaisia hyökkäyksiä.     

Tämä kaikki ilmeisesti vaikutti osaltaan siihen, että Poliisi ei ryhtynyt asianmukaisella tavalla selvittämään rikosilmoituksessamme esitettyjä perusteltuja rikosepäilyjä.   

Tämä on esimerkki siitä, kuinka poliittinen vallankäyttö voi välillisesti vaikuttaa oikeusjärjestelmän toimintaan.


Poliisin toiminnassa oli vakavia prosessivirheitä. 

Epäiltyjen rikosten vakavuus olisi edellyttänyt sitä, että syyttäjä olisi alusta pitäen otettu mukaan esitutkintaa koskevaan harkintaan ja päätöksentekoon. Kun lisäksi olennainen osa epäillyistä rikoksista tehtiin ulkomailla, Virossa, olisi syyttäjän tullut olla yhteydessä valtakunnansyyttäjään.  

Teimme ilmoituksen rikospoliisille, jonka olisi tullut välittömästi käynnistää esitutkintalain 3. luvun 3§:n 1. momentin mukainen esitutkinta.

Rikosilmoituksessamme olimme perustelleet tutkinnan kiireellisyyttä sillä, että rikosepäilyjen vahvistuminen olisi tehnyt Väyrysen ehdokkuuden vielä mahdolliseksi.    

Sen sijaan, että rikospoliisi olisi ryhtynyt toteuttamaan esitutkintaa, asian käsittely siirrettiin Helsingin paikallispoliisille. 

Kun paikallispoliisin päätös oli aikanaan tullut, rikospoliisi katsoi aiheelliseksi julkisuuteen antamallaan tiedotteella irtisanoutua siitä ja korostaa, että päätös oli ollut Helsingin paikallispoliisin tekemä.    

Rikosilmoituksen siirtäminen rikospoliisista paikallispoliisille ratkaisi käytännössä sen, että Väyrysen ehdokkuus raukesi.

Paikallispoliisikaan ei käynnistänyt em. lainkohdan mukaista esitutkintaa, vaan 3§:n 2. momentin mukaisen esiselvityksen.


Helsingin paikallispoliisi nimesi tutkinnanjohtajaksi Anssi Enqvistin ja tutkijaksi Olavi Havion.

Käytännössä selvityksen laati kuitenkin rikoskomisario Katariina Rinne. 

Katariina Rinteen nimissä meille toimitettiin ja julkisuuteen saatettiin 5.1.2024 päätös (Liite 2), jonka mukaan esitutkintaan ei ryhdytä. Päätöksestä ei käy ilmi, mikä oli Enqvistin ja Havion rooli tätä päätöstä valmisteltaessa ja tehtäessä. 

Rikoskomisario Katariina Rinteen laatima päätös on luonteeltaan pinnallinen muistio, joka perustuu Postin antamiin selvityksiin ja julkisuudessa olleisiin virheellisiin tietoihin. Siinä ei ole otettu lainkaan huomioon rikosilmoituksessamme esitettyjä tosiasioita ja siihen sisältyneitä dokumentteja.

Rikoskomisario Rinne todistelee muistiossaan, ettei rikosta ollut hänen näkemyksensä mukaan tapahtunut.  

Rinne tulkitsee rikoslain 14. luvun 4§:n säännöksiä siten, ettei kannattajakorttien hävittäminen voinut olla sen 3. kohdan mukaista puuttumista yleiseen vaaliin tai yleisen äänestyksen asianmukaiseen toimittamiseen. 

Tämä tulkinta on kestämätön. On epäilemättä mitä räikeintä puuttumista yleisen vaalin toimittamiseen, jos vaalilain nojalla valitsijayhdistyksen ehdokkuutta tavoittelevan henkilön pääsy ehdokaslistalle kannattajakortteja hävittämällä estetään. 

Lisäksi Rinne sivuuttaa kokonaan muut tähän tapaukseen soveltuvat rikoslain kohdat, kuten sen 35. luvun, joka koskee vahingontekoa ja törkeää vahingontekoa.

Myös postilakia rikoskomisario Rinne muistiossaan tulkitsee virheellisesti. Postilaki velvoittaa postiyrityksen toimittamaan perille sen kuljetettavaksi jätetyt lähetykset. Tämä koskee tietysti myös vastauslähetyksenä lähetettyä postia.

Rikosilmoituksemme käsittelemisessä tehtiin pahoja virheitä.

Esitutkinta olisi tullut käynnistää välittömästi rikosilmoituksen saavuttua. 

Oli paha virhe, että ratkaisun rikosilmoituksestamme teki paikallispoliisi, eikä rikospoliisi.


Oli paha virhe, että päätöksen teki rikoskomisario, eikä tutkinnanjohtaja.  

Rikosepäilyjen vakavuus ja luonne huomioon ottaen päätöksen olisi tullut ehdottomasti tulla alusta pitäen syyttäjän ratkaistavaksi ja jopa valtakunnansyyttäjän arvioitavaksi.


                                                                 x x x


Sen jälkeen, kun Helsingin paikallispoliisi oli tehnyt päätöksensä, pyrimme selvittämään vastauslähetysten ja kannattajakorttien katoamista pitämällä yhteyttä Postin ylimpään johtoon. Tätäkään kautta emme saaneet selvyyttä asiaan. 


Postin edustajat kieltäytyivät selvittämästä korttien katoamista turvautumalla poliisin virka-apuun.      

Tämän jälkeen harkitsimme ensimmäisen kerran mahdollisuutta, että voisimme tehdä valtakunnansyyttäjälle poliisin toiminnasta kantelun, jonka avulla saisimme rikosepäilyt poliisin tutkittaviksi, syyteharkintaan ja oikeuslaitoksen käsiteltäviksi.

Selvitimme kuitenkin muitakin mahdollisuuksia saada rikosepäilyt poliisin tutkittaviksi.

Oikeusoppineilta saadun neuvon mukaisesti Suomen linja ry päätti kannella Postin toiminnasta sen valvontaa postilain nojalla toteuttavalle Liikenne- ja viestintävirastolle (Traficom). 


Helmikuun 26. päivänä lähetetyn kannekirjeen mukana oli laaja liiteaineisto, joka todisti tuhansien vastauslähetysten ja kannattajakorttien kadonneen postin järjestelmästä. (Liite 3)

Traficom käytti kaksi kuukautta päätösluonnoksen (Liite 4) laatimiseen. 

Päätösluonnosta kommentoitiin 13.5.2024 annetussa lausunnossa. (Liite 5)    

Lausunnolla ei ollut vaikutusta Traficomin lopulliseen päätökseen. (Liite 6)


Traficom laiminlöi tehtävänsä postilain valvonnassa. 

Traficomin päätös perustui Postin antamiin virheellisiin ja keskenään ristiriitaisiin tietoihin. Kannekirjeessä esitettyjä tosiasioita ja näkemyksiä ei otettu lainkaan huomioon.

Kannekirjeessä ja sen käsittelyn yhteydessä Traficomin tietoon tuli vahvoja todisteita siitä, että Postin toiminnassa postilakia oli rikottu. 

Traficom kuitenkin katsoo, ettei sillä ollut mahdollisuutta saattaa tietoonsa tulleita rikosepäilyjä poliisin tutkittaviksi. Tämä tulkinta ei voi olla oikea. Virastolla oli mielestämme tähän suoranainen velvollisuus.

Myös Traficomin toimintaan ovat ilmeisesti vaikuttaneet samat seikat kuin poliisin toimintaan rikosilmoitustamme käsiteltäessä.  

Lisäksi on otettava huomioon, että sekä Posti Oyj että Traficom ovat valtion suorassa ohjauksessa, joten poliittinen päätöksenteko on saattanut suoraan tai välillisesti vaikuttaa niiden toimintaan. 

Tässäkin on siis kysymys oikeusjärjestelmän itsenäisyydestä suhteessa poliittiseen järjestelmään. 


                                                                 x  x  x


Kun emme saaneet rikosilmoituksen avulla emmekä myöskään Traficomin kautta kannattajakorttien katoamiseen liittyviä rikosepäilyjä poliisin tutkittaviksi, olemme joutuneet palaamaan ajatukseen kantelun tekemisestä valtakunnansyyttäjälle.

Pyydämme, että te, arvoisa valtakunnansyyttäjä, saatatte kannattajakorttiemme katoamiseen liittyvät rikosepäilyt poliisin tutkittaviksi ja syyteharkintaan. Pyydämme myös, että selvitytätte poliisin ja Traficomin toimintaa näiden rikosepäilyjen käsittelemisessä. 

Perustelemme pyyntöjämme myös sillä, että kysymyksessä on periaatteellisesti merkittävä asia: rikosepäilyt liittyvät toimintaan, jolla vaikutettiin ratkaisevalla tavalla Suomen ylimmän valtiollisen johdon valintaan.

Lisäksi kysymys on oikeusjärjestelmän itsenäisyydestä poliittiseen järjestelmään nähden.


 

11. kesäkuuta 2024

Paavo Väyrysen valitsijayhdistyksen puolesta


Eero Paavola                                     Ilkka Luoma

vaaliasiamies                                              vaaliasiamiehen varamies



*** Virallinen osuus päättyy ***




__ __

X  |  VU  |  15  twentyfour  A  153  |  FB  (IJL)  |  FB - VS  |   FB tilannehuone  |  X  |  24  |



__ __

Mielipideteksti alkaa tästä!


|1 HUOM 01!

Muistamme vuoden 2018 presidentinvaaleista erään suoran vaaliväittelyn tai oikeastaan -keskustelun, jossa Yle' n toimittaja Jan Andersson (nykyään MTV3) keskeytti tylysti ja äkillisesti Paavo Väyrysen ratkaisevalla hetkellä, joka olisi saattanut silloisen toisen kärkiehdokkaan - istuvan presidentti Sauli Niinistön - oli kyse .. täydennetään myöhemmin! 





|* HUOM 02!

On valistuneesti arvattavissa tilanne, jossa Paavo Väyrynen olisi ollut tämän vuoden 2024 presidentivaaleissamme mukana; olisi Paavon kerännyt paljon - hyvin paljon suomalaisten ääniä, jotka edelleen median vahvasta ja internet-paneelisista |** manipulaatioista huolimatta ovat täysin nato-vastaisia! Heitä ja meitä  olisi ollut ja on tänäänkin satoja tuhansia ---  

Paavo on tilannemuutoksia tarkoin seuraava reaalipoliitikko, jonka Suomen ulkoasiainhoidon ministerihistorian on pisin ulkoministeriön ministeripalvelusvuosina ja näin nuokin tukevat myös tätä Paavon reaalimaailmaa ja osaltansa Nato-kysymys on tänään sitä. 

Sekin on tiedettävissä, että Väyrynen oli Natoa vastaan, mutta pitkäaikaiselle ulkoministerille on selvää, että näin pienen maan kuin Suomi - on toimittava herkästi - seuraten maailmantilanteen kehitystä. Kyseessä on ollut tarkka silmä havainnoitsijana mitä ympärillämme suhteellisen lähellä tapahtuu, sillä Isänmaan omat aidot edut ovat aina ensiarvoisesti "tapetilla" -

..  palaamme tähän aiheeseen vielä monin kommentein - toisaalla julkistettavalla keskustelupalstalla - johon kylläkin syntyy myös öyhötystä ja jopa pelkkää roskaa, mutta siitäkin huolimatta, sillä tämä aihe on meille kaikille suomalaisille hyvin tärkeä - jopa ratkaiseva asiayhteys rakennettaessa täyttä turvaelementtiä asukkaillemme.

|** Internet-paneelit: IJL-BLOG ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2024/05/kun-aidot-nato-haastattelut-muuttuivat.html

"Kun aidot nato-haastattelut muuttuivat internetpaneeleiksi"


PS.

Tähän IJL-BLOG' iin kommentointi vaatii kirjautumisen - myöhemmin tulee täysin vapaa ulkoisten moderaattorien hallitsema keskustelupalstayhteys - tästä aiheesta - kanteluineen, joka on virallisesti ja laillisesti tässäkin julkinen asiakirja --- ja molempien valitsijayhdistyksen asiamiesten hyväksymä - myös BLOG-kirjoituksena - tämän viralliselta osuudeltaan. 



______

ILU-MEDIA

IJL-Productions


_________

Kansalaiskirjoittaja

Ilkka Luoma

YMPÄRISTÖTEOLLISUUS

https://www.ymparistoteollisuus.com


180624 -Total Visits: 1320310 Total Visitors: 179934  
110624 -Total Visits: 
1309466 Total Visitors: 178516  
040624 -Total Visits: 
1295620 Total Visitors: 177293 
280524 -Total Visits: 1255842 Total Visitors: 175726  
210524 -Total Visits: 1243232 Total Visitors: 174544
140524 -Total Visits: 1232831 Total Visitors: 173547
070524 -Total Visits: 1225404 Total Visitors: 172381  
030524 -Total Visits: 1219135 Total Visitors: 171570
 
 


https://www.jontikka.blogspot.com

IJL-kommentteja HS-artikkeleihin

__
e

e

e

 

UPI-FIIA: NATOn  YDINASEPELOTE ja Suomi


PORILAISTEN MARSSI


_

IJL-BLOG PHOTOS  from SHUTTERFLY 


1 Folder ~ https://photos.shutterfly.com/story_invite/5f17490d-78fc-4033-92de-1451606a447e -

2 Folder ~ https://photos.shutterfly.com/story_invite/a03e627a-84e7-4b50-aaf4-c25a6cb9447f - 

3 Folder ~ https://link.shutterfly.com/UQ9xwlybzGb -

4 Folder ~ https://link.shutterfly.com/OponNvlSyKb -

..

[24]|92 - 220624]


3 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

I e-mail:

From: ilkka.luoma@ymparistoteollisuus.com

Sent: Thursday, June 20, 2024 4:04 AM

To: Tasavallan.Presidentti@tpk.fi ; Heikki Aittokoski ; esa.makinen@hs.fi ; mika.aaltola@fiia.fi ; Arja Paananen ; Sami Sillanpää ; Jouko Juonala ; jouko.jokinen@yle.fi ; arkady.moshes@fiia.fi ; teija.tiilikainen@hybridcoe.fi ; seppo.varjus@is.fi ; olli.rehn@bof.fi

Cc: Karvala Kreeta ; timo.pa.miettinen@helsinki.fi ; heikki.patomaki@helsinki.fi ; ilkka.ahtokivi@verkkouutiset.fi ; Olli Waris ; Ulla Appelsin ; eero.heinaluoma@europarl.europa.eu ; Risto E. J. Penttilä ; sinikukka.saari@fiia.fi ; teija.sutinen@hs.fi ; kristi.raik@icds.ee

--

Ilkka Luoma kirjoitti...

II e-mail:

From: ilkka.luoma@ymparistoteollisuus.com

Sent: Thursday, June 20, 2024 4:18 AM

To: riikka.kajander@yle.fi ; riikka.nyman@iltalehti.fi ; riikka.raisanen@yle.fi ; riikka.purra@perussuomalaiset.fi ; henri.a.vanhanen@fiia.fi ; erja.ylajarvi@hs.fi ; Veli-Pekka Lehtonen ; ville.niinisto@europarl.europa.eu ; Pekka Mykkänen ; mauri.pekkarinen@europarl.europa.eu ; tuomas.forsberg@helsinki.fi

Cc: jutta.urpilainen@ec.europa.eu ; Anu Ubaud ; terhi.toivakka@yle.fi ; a-studio@yle.fi ; marja.sannikka@yle.fi ; marja.salomaa@hs.fi ; ville.ropponen@hs.fi ; henrik.meinander@helsinki.fi ; mikael.pentikainen@yrittajat.fi ; saana.uosukainen@yle.fi

Subject: KANTELU - Valtakunnansyyttäjälle liittyen presidentinvaaleihin 2024 - korttikeräys Paavo Väyrysen valitsijayhdistykselle

..

Ilkka Luoma kirjoitti...

III e-mail:

From: ilkka.luoma@ymparistoteollisuus.com

Sent: Thursday, June 20, 2024 10:54 PM

To: elina.lappalainen@hs.fi ; elina.kervinen@hs.fi ; jyri.hakamies@ek.fi ; matti.kalliokoski@otava.fi ; leena.meri@gov.fi ; juha.ristamaki@iltalehti.fi ; juha-pekka.raeste@hs.fi ; markku.kangaspuro@helsinki.fi ; paivi.lakka@is.fi ; jarmo.huhtanen@hs.fi

Cc: jari.himanen@iltalehti.fi ; elina.vantonen@hs.fi ; elina.jamsen@yle.fi ; jyrki.hara@yle.fi ; jyri.lavikainen@fiia.fi ; matti.pesu@fiia.fi ; paivi.kerola@yle.fi ; lauri.nurmi@iltalehti.fi ; juha.keskinen@iltalehti.fi ; jussi.lehmusvesi@hs.fi ; markku.mantila@ilkkapohjalainen.fi

Subject: KANTELU - Valtakunnansyyttäjälle liittyen presidentinvaaleihin 2024 - korttikeräys Paavo Väyrysen valitsijayhdistykselle

..