Ylimmän johtajiston palkat ja palkkiot ovat nousseet kiivaasti samassa tahdissa kuin nokkelat tirehtöörit huomasivat työntekijöiden palkkojen olevan kansainvälisesti korkeat. YT-ralli käyntiin ja duunareille kenkää. Kovia kokenut kenkärähjä yksinäisenä yhtä kehnokuntoisen kuorma-auton lavalla valmiina kilometritehtaalle. Tänä päivänä YT:n kautta "kenkää" saa helpommin kuin aikaisemmin. Työ on pätkittäistä ja varmaa "uraputkea" ei synny kuin onnekkaille "isokenkäisille". DSC_11655.JPG. 20. huhtikuuta 2006, klo 13:57. 1/640s, f4.5, 66mm. 2,7MB. Photo by Ilu 2006. Nikon D70.Uutisointi pulppuaa lisääntyvästi ylimpien johtajien palkka- ja palkkionousuista. Tavalliseen kansalaiseen nähden jättikokonaisansioita perustellaan vastuulla, riskillä ja kovalla kilpailutilanteella. Perusteluina kuulee myös ulkomailla maksettavan, erityisesti USA:ssa, vieläkin suurempia palkkioita. Suomen selitetään tarvitsevan kilpailukykyistä palkkausta johtajilleen. Palkka- ja ansioerot ovat revähtäneet rikkomaan kansallista yhtenäisyyttä kohtuuttomasta ja yksipuolisesta rahanjaosta, kuitenkin siitä koko henkilöstön yhdessä tekemästä kokonaistuloksesta.
Vertauksena olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat rauhanajan ylimpien upseerien palkat ja palkkiot. Olisi myöskin hyväksi kansallisesti tietää mitä ja minkälaista palkkaa tai korvauksia maksettiin talvi- ja jatkosodissa kenraaleille, joilla oli suorassa komennossa jopa 10.000 ja 50.000 sotilaan keskittymiä; ne olivat organisaatioita, joita johdettiin todellisessa kilpailutilanteessa riskinä oman hengen menetys. Vastuullisimmillaan joukkoja johdettiin eturintamassa esimerkkinä sotilaille (työntekijöille). Karismaattisimmat johtajat tunsivat alaisensa ja kantoivat heistä huolta sekä altistivat itsensä; tuolloin oli tosi kyseessä ja miltei poikkeuksetta kaikki tunsivat yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisestä taistelusta yhteisen päämäärän hyväksi.
Tänä päivänä yhtiöiden johtaminen on useasti seurustelua omistajien kanssa hännystellen lisäpalkkioita. Joukkojen tuntemus tehtaiden ja konttoreiden lattiatasolla ei ole kiinnostavaa, koska tulos mitataan YT:nä ja tuloksena, unohtaen, että edellisten vuosien voitot synnyttivät koko yhtiö kaikkine työntekijöineen. Ylimpiä johtajia vaivaa ähky ja kilpailukykymandran vaikerrus, ymmärtämättä todellista vastuuta, itsensä peliin laittamista ja todellista riskin kantokykyä.
Suomalainen tulevaisuus elää koko väestössä ja sen aikaansaamassa hallitussa kulutuksessa, ei sen hokemassa jatkuvasta kasvusta. Yhteiskuntamme elämisentaso perustuu keskiarvokansalaisen työhön, ansaintaan ja kulutukseen. Johtajiston omahyväkehu erinomaisuudesta saneeraajana ja YT-haina on lyhytnäköistä kansalaispolitiikkaa (kansalaispolitiikka = yhteiskunta). Ylimpien johtajien rykimä kansainvälisestä kilpailusta on helpoin tapa selitellä omaa kykynemättömyyttä luovuudesta ja joukkojen mobilisoimisesta uusille urille, jossa vastuukysymyksenä on uuden työn luonti eikä helpoimpana tienä siirtää tuontantoa halvempiin maihin. Toimitusjohtajan todellisena ainoana riskinä on häpeä potkuista ja kuittauksesta kultaisessa kädenpuristuksessa.
Innovaatio ja kyky olla esimerkkinä "taistelussa", jossa riskit ovat 10.000 ja 100.000 euron kk-palkkalaisille olemattomia verrattuna tosijohtajiin muinoisilla rintamilla, joissa riskinä ja vastuuna oli hengen menetys ja Isänmaa. Tuolloin vastuukenraalit eivät kitisseet ruotsalaisten kenraalien paremmista palkoista, vaan kantoivat kykyä olla johtajia ja sotilaidensa esimiehiä esimerkkinä pelottomuudesta ja nokkeluudesta käyttää yhteiseksi hyväksi joukkojansa ja luoden taktiikoita, joilla Suomelle turvattiin Itsenäisyys. Itsensä peliin laittava oikeudenmukaisuutta ymmärtävä johtaja kykenee motivoimaan joukkojansa/ työntekijänsä myös luopumiseen saavutetuista eduista turvattaessa työpaikkoja ja työtä. Hetkellinen menetys voi olla huomisen saavutus.
Tämän kirjoituksen vertaus ylimpien upseereiden ja nykyisten toimitus- ja pääjohtajien kesken ei ole sittenkään kaukaa haettu. Pelissä tässä vertailussa ovat kuitenkin velvollisuus, riskinkanto-, vastuukyky, huolehdinta ja joukkojen/työntekijöiden hyödynnös yhteiseksi hyväksi. Tiukkoina vuosina Suomen armeijaa ei voitu siirtää halvempiin maihin, vaan karismalla johtaja itsensä peliin laittaen johtaa joukot/työntekijät yhteiseen voittoon. 60 vuotta sitten Suomessa oli pahin mahdollinen kilpailutilanne, jossa Suomi oli yhtenäinen ja silloinen YT-neuvottelu ei vähentänyt "henkilöstöä", vaan keskitti heidät uudelleen ja hyökkäsi.
Merkittävä todellinen vastuujohtaja poistui viimeiselle iltahuudolle suurten kansalaisjoukkojen saattelemana aurinkoisena alkukevään päivänä 2004. Miksi johtajan vastuu poikkeaisi alaisia kohtaan niin rauhan- kuin sodanaikana? Molemmissa on kyse vastuusta huolehtia. Monet markkinatalousintoilijat pitävät kilpailua niin kovana, että se muistuttaa "sotatilaa". Onko rauhanajan vastuu vähäpätöisempää kuin sodanajan? Onko niin, että aitoa vastuunkantoa havahdutaan näkemään vasta hätätilassa, muutoin henkilökohtainen pyrkyryys ohittaa kokonaisvaltaisuuden ja yhteisen päämäärän? Mihin on kadonnut kunniantunto?
-Kirjoitus tarkoituksella kärjistäen vertailuesimerkki hakien epätavallisesti, mutta todellisuudessa vertailukelpoisesti keskustelun avaamiseksi vastuullisuudesta, oikeasta riskinotosta, kilpailukyvystä, tekijöiden huolehdinnasta ja yhtenäisyyden hallinnasta, -kirjoittaja-
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti