keskiviikkona, toukokuuta 20, 2020

Korona tappaa välillisesti ikäihmisiä - perintöjen tulevista pöydistä!




...

HS:

Ruotsin edellinen valtion epidemiologi arvostelee jyrkästi maan valitsemaa linjaa: ”Yhteiskunnan sulkeminen kuukaudeksi olisi antanut meille aikaa”


..
Ilkka Luoma 

Väliaikatulos Koronan Covid-taudista on Ruotsin näkökulmasta lohduton - noin kuusinkertainen määrä menehtyneitä, suhteellisestikin, Suomeen nähden, siis tässä vaiheessa. Seuraavaksi voisi tarkastella keitä Ruotsissa on menehtynyt Koronan seurauksena. Uskallan arvata, että ikääntyneet, paljon elämää nähneet - yli 75 vuotiaat, joilla jokin perussairaus päällä.


Seuraavaksi voimme miettiä millaisesta taloudellisesta asemasta nuo menehtyneet ovat?

Ruotsi on vauras valtio, myös kansalaistensa osalta - ainakin keskimäärin. Kornisti ajatellen nyt on syntynyt merkittäviä perintöjä sellaisilta ikäluokilta, joiden aikaansaama verokertymä ei ole enää aktiiviväestöön rinnastettavissa - on myös muistettava, että nuo lähinnä eläkkeellä olevat ovat oman päivätyönsä päätteeksi eläkkeensä ansainneet.

Ruotsissakin eletään yhä pidempään ja sairauksien hoidon - yhä terveemmässä kansakunnassa, kustannukset nousevat eli voimme laskea millaista menoerää nämä menehtyneet ovat yhteiskunnalle vähentäneet poismenollaan. Miksi tällainen pohdinta-asettelu?

On rohkeaa miettiä miten Ruotsissa valtiovalta on omia laskelmiaan tehnyt, saattavat olla inhorealisteja, pragmaatikkoja ja tosiasioiden tunnustajia ja
miettivät elinkaarien yhteiskuntahintaa eri ikäluokissa - suhteuttaen ne Koronan suorittamaan harvennukseen. 
Tämä on inhimillisesti julmaa pohdintaa, sillä kunkin Elämä on aina yhtä arvokas - evoluutionkin näkökulmasta. Jokainen tuli tänne samoista peruslähtökohdista - eriarvoistuminen alkoi tosin monien osalta jo synnytyssairaalasta.

Miten Ruotsi askelmerkitsi Koronan etenemisen, ottiko huomioon kuolevat, mistä ikäluokista ja projisoivat näitä ikäluokkia verotuloihin ja yhteiskuntamenoihin.

Suomessa monet nuoremmat ikäluokat hyötyvät perinnöistä, jotka arvattavasti lisääntyvät vuosi vuodelta - niin Ruotsissakin. Oliko näin, ainakin aihetta se antoi arvioinneille, kun Ruotsi valitsi linjansa -
Talous edellä.

Suomessa mennään toistaiseksi
Elämä ensin -linjalla; taloutta hitaasti avaten.

..
EKSTRA
...

Ei kommentteja: