keskiviikkona, marraskuuta 04, 2020

Amerikkalainen valtamedia murjoi Trumppia koko nelivuotiskauden!

 


Kuva: ~ https://yle.fi/uutiset/3-11629713

*

...
Yle haastatteli |* Tampereen - ja Helsingin yliopiston dosentti Markku Ruotsilaa |** nyt aamulla 04.11.2020 - oli kyse valtamedian omista yksipuolisista tavoite-eduista

Ruotsilan näkökulma oli kirkas:

1 - Amerikkalainen valtamedia oli informoinut kaikin keinoin istuvan presidentin Donald Trumpin toimia, tekoja ja puheita - hyvin yksipuolisesti ja tarkoitushakuisesti - itseään laatumediaksi kutsuva informaatioväylä haluaa olla vaikuttaja - tavallansa ja päämäärillänsä. Tuloksena syntyi epäsuhta, joka synnytti trumppistisen trumpmedian |*** twiitteineen ja "kettukanavineen".

Trump ja ehdokas Joe Biden ajavat molemmat omia etujaan, lopulta - kuten myös heidän edustamat puolueet. Näin myös Yhdysvallat ajaa lopulta aina omia etujaan - se on kansallinen velvollisuus, ja osa paljon puhuttua ja Trumpin peräänkuuluttamaa kansallista turvallisuutta.

Nyt yhdysvaltalaiset (valiintuipa kumpi tahansa) ovat antaneet oman näkökulman ja mielipiteen - väkevästi:

Tasainen vaalitulos kertoo turhautumisesta, vastakkainasettelusta kuin valtamediaa kohtaan osoitetusta "epäluottamuksesta" ja vähintäänkin varoituksesta, ettei seuraavalla kerralla asetuta koko presidenttikaudeksi jotain vastaan, kuten nyt Yle' n haastattelema dosentti Ruotsila selvästi kertoi.


Trumpin myötä maailmallinen vastakkainasettelu tulee jatkumaan ja ehkä kiihtymään

Jos Trump valiintuu, antaa se hänelle voimaa jatkaa "uhkaamisen, kiristämisen ja pakottamisen" -politiikkaa, jonka ydinpisteeseen kohdistuu juuri Kiina, joka ajoi US' n ohi - taloudessa (bkt/PPP - IMF 2015), vientikaupassa ja maailmallisessa vaikuttavuudessa - pl. sotilaalliset toimet, joissa US on ylivertainen aktivisti - maailmanlaajuisesti.

USA tulee kamppailemaan kaikin keinoin vähemmistöisestä asemastaan (0,33/7,8) Kiinaa vastaan, jonka maailmapopulaatio yltää jo lukupariin 1,4/7,8. Koko läntinen yhteisö, jota Trump toivoo ohjailevansa edustaa sekin "vain" pienempää osuutta kuin Kiina! >

.

.
HS: "

Yhdysvallat ajaa jatkossakin ensin omaa etuaan, eikä paluuta entiseen ole


Eräs hyvin korkea-arvoinen ja vaikuttava kiinalaisdiplomaatti kertoi kiintoisasti: 

"Jokaisen valtion oma presidentti tukee aina oman kansakuntansa etuja ja hyötyjä, ellei näin olisi olisimme hyvin yllättyneitä".

Kiinalaisdiplomaatti jatkoi: 

"Jokainen valtio harjoittaa omanlaistaan yhteiskuntapolitiikkaa ja (kiintoisasti) -hallintaa, mutta Kiina varaa omien toimiensa tueksi omat ratkaisut, omin keinoin. Emme sekaannu muiden sisäisiin asioihin, mutta niihin otamme kantaa, joissa olemme osallisena yhden osan vaikuttajana. Maailma on jakaantumassa ja kiinalaisuus tapana Elää ja harjoittaa toimiaan on jo vientiuote, ehkä ei länteen, mutta suurimpaan osaan populaatiollista ihmiskuntaa!"

Maailmallinen vastakkainasettelu kiihtyy, ellei Trump muuta linjaansa kirkaasti tai Biden tule valituksi. Se on kuitenkin selvää, että Kiinakin valvoo lopulta omia etujaan.


EU-Eurooppa on valinnan kauhassa

Ollako yksipuolisesti osa maailmaa vai ottaa vastuullisesti osaa koko maailmalliseen tilanteeseen. Ehkä todellisuus on EU-Brysselille helpotus, kun valinnan kauha täyttyy "puolueettomuudella" niin itään kuin länteen, ja samalla parantaen suhteitaan itselle lopulta tärkeään - Venäjään.


Entä me suomalaiset?

Me olemme erityisasemassa, me olemme idän ja lännen vedenjakajalla, kuten myös periydemme niin lännestä kuin idästä. Meille omien etujen valvonnaksi sopii erinomaisesti niinistömäisesti "hyvin palvelusten tarjoaminen" niitä haluaville. Emme halua etujamme valvoessa muiden sotiin, emmekä halua olla toisten taistelualusta mihinkään ilmansuuntaan.


Maailmaa ravistelee ennen kaikkea ympäristökriisi

Biologinen eloyhteisö on jo osin varahapella. Yhteinen etu on kaikkien valtioiden omien etujen valvonnan edessä yhtäläistä. Ihmiskunnan on osattava sopeutua ja harmonisoitua koko muuhun valtabiologian kokonaisjärjestelmään. Me olemme lopulta se pieni osa, mutta biojäljiltämme valtavan kokoinen omalla suhteettomuudella.

Btw. Millaista roolia suomalainen valtamedia edustikaan? e




..
| TIEDE | TIEDE | TIEDE | SUOMI24 |




...

Ei kommentteja: