Näytetään tekstit, joissa on tunniste life. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste life. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, tammikuuta 07, 2015

Elämän synty

1] -
(käsite on puhtaasti ihmismielinen, ja perustuu käsitteisiin, jotka ihminen elossaan on itse kehittänyt. Perinteellisesti elämä on liitetty hiileen *] ja happeen + typpeen ja fosforiin sekä lukuisaan määrään eri alkuaineita – tosin häviävän pieniä määriä, mutta välttämättömiä. Kaltaisemme elämä sijoittuu esimerkiksi lämpöliike-energian spektrissä liki olemattoman pieneen ”välikköön vain noin + 2-5 astetta ja noin +40 asteen väliin, kun maailman kaikkeudessa tämä kokonaisspektri on -273:n ja liki äärettömän kuumuuden välillä; ylärajaa ei olla kyetty määrittämään ja muistamme, että lämpökin on liike-energiaa. Hämmästyttävää on se, että sijaitsemme niin lähellä lämpöliike-energian päättymispistettä!)

Jos voisimme "istua" arvioitujen stringien (string theory) 2] – energeettisten jousien (muodostavat kvarkkeja 3]) "selässä" - emme voisi edes nähdä, kokea tai aistia mitenkään elämää, koska sitä ei ole, tuosta lähtökohdasta – onko Elämä siis yhtä teatteria? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/07/elm-on-yht-teatteria.html -.

Elämä on siis ylätason juttu, jonka kerroksellista rajapintaa kiihkeästi etsimme - missä siis "napsahtaa käsittämämme elämä eloon?" … mehän muistamme ketjun pienestä suureen: stringit [?], kvarkit, neutronit, protonit, elektronit … atomit 4], molekyylit 5] ja niin edelleen …


On niin pakko löytää – uteliaisuuden 6] vuoksi

Mutta jos on pakko etsiä jokin kohta elämän mahdollistajan synnylle, olisi se siinä kohtaa, jossa alkuräjähdyksen (Big Bang - alkuräjähdysteoria 7]) jälkeen 'olematon kohtasi toisen olemattoman', ja syntyi vetovoima, gravitaatio (painovoima) 8] ja sen muodostaja – gravitoni 9], jota emme ole yrityksistä huolimatta löytämään ja todistamaan sitä itsellemme -

... alkuräjähdyksen alkuhan oli täydellinen ja absoluuttinen hajaantuminen, jossa ei ollut vetovoimaa, vain kiihtyvä työntövoima täydellisessä järjestyksessä "olemattomien hiukkasten" paetessa äärettömän pienestä - rajattomasta ja mittaamattomasta - pisteestä, singulariteetista 0].


Muuten, tuo kahden olemattoman ensi kohtaaminen, joka sytytti vetovoiman -

oli alku myös nykyisen universumin 11] muodolle, hajaannusjärjestykselle 12] sekä massakeskittymille 13], joita voimme kutsua planeetoiksi, tähdiksi, galakseiksi …(kaikki ainehan on vain tihentymää ja harventumaa 14]), ... jotka nekin hiljalleen hajoavat täydelliseen autiuteen - loputtomaan päätökseensä, kunnes aika liikkeen lakkaamisen myötä pysähtyy lopullisesti. Lopultahan oli vain tyhjyyttä ja energioiden värähtelevää vuorovaikutusta [E=mc2] 15] … .


Se syvin kysymys –

Mistä nuo energioiden värähtelyt (string energy) saivat alkunsa, vai eivätkö mistään? Ehkä kaikki olivatkin harhaa – me vain kuvittelimme, ja usko siirsi näkemyksiä, väitteitä, luuloja, harhoja ja hippusen tietoa!

...
Mihin Jumala ja jumaluus sijoittuvat?



VIITTEET
3] Kvarkit (Quarks) ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvarkki -
4] Atomi (=jakamaton, kreikk.) ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Atomi -
6] Uteliaisuus johtaa kykyyn ymmärtää enemmän ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/09/uteliaisuus-johtaa-kykyyn-ymmrt-enemmn.html - [46441]
6] Miksi jotkut ovat uteliaampia kuin toiset? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/04/miksi-jotkut-ovat-uteliaampia-kuin.html -
6] Monimutakistuva yhteiskunta vaatii yhä enemmän koulutusta ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/08/monimutkaistuva-yhteiskunta-vaatii-yh.html -

12] Hajaannusjärjestys on kaikeudessa ilmentyvä massapisteiden sijainti toisiinsa nähden ja niiden lähinnä etääntyminen laajana spektrinä ja kasassa pitävänä ilmiönä, vaikkapa aurinkokuntina – jokaisella osasella on paikkansa, joka määräytyi ”alun hämärissä” - Liike on seurannut toistaan ja koskaan ei olla nykytiedon mukaan oltu staabiilissa tilassa, vaan hajaannusjärjestys vetää ja loitontaa – ja mahdollisesti loitontumisessaan ”repii” pimeää energiaa **] laajenevan välimatkan suhteessa. Saamme siis jatkuvasti lisää tätä meille toistaiseksi tuntematonta energiamuotoa!
13] Massakeskittymä on painovoiman tulos ja vain kertomus jostain syystä tapahtuvasta halusta vetää puoleensa jotain – suurimmat massakeskittymät saavat jopa valon taipumaan ja lopulta ”liimautumaan kiinni” - mustat aukot ***] ja niiden singulariteetit. Tyhjyyden olemus menettää merkityksen äärimmäisissä massakeskittymissä – joihin voi imeytyä kokonaisia universumeja, syntyäkseen uudelleen – Big Bang theory.
14] Tihentymien ja harventumin maailma – ei ole mitään rajapintaa olemassa, kuten me aisteillamme helposti toteamme – on vain enemmän ainetta ja vähemmän ainetta. Lopulta on kysymys aineellisessa maailmassa massapisteiden keskinäisistä etäisyyksistä toisiinsa nähden.
15] E=mc2 – kuuluisa Einsteinin kaava … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/10/e-mc2-energiaa-on-rajattomasti-mutta.html – [46443]
15] Itse E=mc2 kaava tieteellisesti ~ http://en.wikipedia.org/wiki/Mass%E2%80%93energy_equivalence -


EXTRA
*]
Hiilielämä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/11/on-vain-hiilielama-meille-biomassaisille.html – [46438]. Perinteellisessä mielessä osaamme jo jakaa alkuaineiden osuuksia elämään ja elottumuuteen liittyen. Elollinen aines muodostuu biosfäärissä painoprosentteina osapuilleen näin – Happi 74%, hiili 11%, typpi 10%, vety 2,2%, fosfori 0,2%, pii 0,05% - muita alkuaineita on loput ~2,6%. Elottomassa biosfääriaineksessa vastaavat prosentin eroavat suuresti – Happi 46%, hiili 0,03%, typpi 0,13%, vety 0,01%, fosfori 0,13%, pii 28% ja muut alkuaineet 25%. Huomaamme, että elottoman ja elollisen biosfäärin hiiliero on valtava – noin 370 kertaisena määränä elollisessa aineksessa, tästä johtuu sanonta hiilielämä.
**] Pimeä energia – Dark energy ~ http://en.wikipedia.org/wiki/Dark_energy -


…
Ilkka Luoma

AL … IL VF BL - BLOG 46444

doc.: elama_05012015.doc – OpenOffice Writer
---05012015---


696 | 6666

sunnuntaina, toukokuuta 26, 2013

Evoluutiolla on sittenkin tiukka kuri?





"Ihmisen evoluutio"


***


Vallitseva käsitys evoluutiosta on se, että se vain hakee täyttä sopivuutta ja sopeumaa vallitsevaan elin- ja olotilaan. Tämä on liian helppo ratkaisu järjestelmälle, joka on tuotekehittänyt itseään pari miljardia [?] vuotta. Kaikkihan alkoi siitä ensimmäisestä orgaanisen kemian yhdisteestä, jossa jokin huomasi ”kuolemattomuuden pääpyrkimykseksi”.


Kaltaisemme elämä perustuu hiileen C *], veteen ja happeen sekä joukkoon alkuaineita, joita on pakko olla ”sitomassa henkeä yhdeksi kokonaisuudeksi – yksilöksi, joka on osa täyttä harmoniaa ristiriitoineen ja kilpailuineen”.
…

Ihmisen biomassa on häviävän pieni verrattuna muuhun biosfääriin – olemme ehkä sadasosa promillea siitä massiivisesta elonkehästä, jossa jyllää meille lopulta tuntematon voima nimeltä evoluutio. Evoluutio ”rankaisee ja palkitsee”.


Evoluutiolla ei ole adjektiiveja eikä inhimillisyyttä [?] – ne ovat ihmiskeksintöjä

Evoluutiolla ei ole tunteita1], on vain käsky jostain tehdä jotain. Me emme viime kädessä ymmärrä mikä on tuo tehtävä ja mikä on päämäärä. Ehkei päämäärää ole, on vain tasapainotilan hallinta kulloisessakin elintilassa – ja tämä meidän elintila on yksiselitteisesti maapallo, jossa vallitsee lajikirjo, jonka lähtökohta oli pienin yhteinen jaettava.


Millainen hätähuuto tai avunpyyntö on jo annettu?

Pienin yhteinen jaettava monikertaistuneena jakaantuu nyt liiaksi yhdelle lajille ja tämä käy luonnon voimille siten, että hätähuuto lienee annettu. Tähän hätähuutoon evoluutio rakentanee kaavamuutosta ennalta suunniteltuun ohjelmistoon – aiemman ohjelmaversion johonkin hyppykäskyyn on päässyt ”virhe”. Tuon virheen korjaus on alkanut. Me lännessä menetämme suvunjatkamiskykyä – muun muassa miesten siittiöt heikkenevät …


Korjauskäskyn vääjäämättömyys?

Oliko siittiöiden heikennys tai toimimattomuus uuden korjauskäskyn mukaista – on vaikeaa sanoa – sen voisimme arvata, että meidän omat kemialliset muutosprosessit ovat ehkä vahvistaneet luonnon tarkoittamaa toimenpidettä – sen jarruttaessa ihmiskunnan biomassan lisääntymistä. Entä jos tämä tapahtuukin nyt kiihtyvästi?


Kausaliteetin väkevyys ja mahdollinen kiihtyvyys?

Syyn ja seurauksen lakien mukaisesti lisääntymisemme on häiriintynyt. Emme tiedä tarkoin syitä – voimme vain arvailla. Ympäristön, siis muun biosfäärin pilaantuminen, sen ylirasittaminen ja yllättävä evoluution vastainen kemikalisointi ovat ehkä muuttaneet mahdollisuuksiamme ylläpitää molekylaarista ”kuolemattomuutta” 2] - luonto on käymässä vastaiskuun toimistamme. Olemme liiaksi itsekeskeisinä kopeloineet sellaista, mikä ei kuulunut erään ”perussuunnitelmiin”.


Valkoisen miehen ristiretket ovat päättöhoidossa?

Onko valkoisen miehen tie käymässä kovin kapeaksi ja olemmeko illassamme näkemättä ”metsää puilta”, jonka senkin olemme hyödyntämässä periaatteella ”viekään tuhkatkin pesästä” - niin ”metsä vastaa kuin sinne huudetaan” – onko biosfääri mikrobistollaan rakentamassa muuntokoneistoa 3] eliminoidakseen liikakasvumme ja palauttamaan biodiversiteettiharmonian, säätämällä lisääntymistämme 4], jota oma ajattelematon toimintamme entisestään kiihdyttää?

…
VIITTEET
3] Onko viruskoneiston aikalaskenta jo alkanut? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/miksi-kiinalaiset-kehittivat-ihmisiin.html ---

..

|  30  SUOMI24  380  |   VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  Twitter  |

__

...
Ilkka Luoma






...
AL – US
BLOG 18755/ 1147 - IL
---26052013---

perjantaina, maaliskuuta 01, 2013

Todellinen tasa-arvoavioliitto


Evoluutio loi suvunjatkamisen tavoiteltavaksi ja nautinnolliseksi tapahtumaksi – miehen ja naisen/ uroon ja naaraan välille. Ei ole väliä onko kyseessä ihminen, muu nisäkäs tai mikä tahansa geeniperimäänsä jatkava eliö/olio. Kysymys on kuitenkin aina ”kahdesta eri sukupuolesta” - siis kysymyksessä on luonnonlaki ja -valinta.

Nk. tasa-arvoavioliitto ei ole vuosimiljoonainen ”avioliitto” - se ei samojen sukupuolien osalta keskenään lisäänny, näin se on luonnoton liitto ja sillä ei voi olla evoluution asettamaa osaamisperimää jälkikasvun kasvattamisen suhteen – toteuttamaan biosfäärin ainoaa tehtävää - ”lisääntyä ja täyttää maa” (ottamatta tässä mitenkään kantaa kristilliseen tulkintaan ihmisen luulottelemasta etuoikeudestaan).

Avioliitto on liitto, jossa ihanteellisimmillaan kaksi rakastunutta ihmistä löytävät toisensa, haluavat liiittyä ja luoda yhteisen kuvan ykseydeksi – molemmista. Kuulostaa kauniilta ja herkältä ja tälläisiäkin liittoja on, onneksemme, sillä se ylläpitää inhimillisyyttä ja tahtoa olla osanen yhteisökulttuurissa, jossa tarvitsemme kaikkia sen osasia.


Tänään avioliitoista kaatuu jo noin puolet –

ennen ei juuri nimeksikään. Kärvisteltiinkö aiemmin ja ollaanko nyt enemmän rehellisiä omille tuntemuksille, vai olemmeko suoremmin kokeilun- ja vaihtelunhaluisia? Avioerot synnyttävät jokatapauksessa ongelmia, jotka heijastuvat useasti tehtyyn jälkikasvuun – ero ilman yhteisiä lapsia on aina helpompaa.

Miksi me eroamme ja miksi me vaadimme luonnotonta tasa-arvoavioliitto-oikeutta, jopa adoptio-oikeudella – tietäen, että se on vastoin luonnon omaa vuosimiljoonaista evoluutiota – siis pyrkimystä täyteen sopeutuvuuteen täyttäen kuitenkin lisääntymisen tarpeen. Lisääntyminen muuten alkoi siitä, kun 'ensimmäinen' partikkeli vetovoimana löysi toisensa! *]
…
*] Johdattuu vetovoiman syntymisestä ja myöhemmästä tarpeesta kopioida itseään, kun ”elämä huomattiin” sykliseksi – tässä kohtaa on mielenkiintoista tutkia John Conway 0] - ”Game of Life Elämänpeli” 1] rakennetta, jossa motorisesti syntyy jatkumo – tuhoutuakseen tai jatkuakseen – loputtomiin tai lopullisesti päättyväksi.

…
Miten me näimme avioliiton merekitsevyyden vuosia sitten – kimmonneena ajatuksena liitosta, jota sai olla todistamassa puhänä toimituksena (ottamatta jälleen mitenkään kantaa kirkkokuntaan tai uskontoon – vaan kahden ihmisen välisenä onnellisuutena) …


[2005] Avioliitto on luotu ryhmäturvallisuuden ylläpitämiseksi, ei vain yksilön etuoikeudeksi

[ … Ennen avioliitto oli pyhä ja sen erotti vain kuolema; näin sen oli Kirkko säätänyt. Avioliitto tai parisuhde luo mahdollisuudet parempaan taloudenpitoon ja lasten kasvattamiseen. Ihmiset kiiruhtivat vuosikymmeniä sitten avioon huomattavasti aikaisemmin, vaikka historiallisesti hyvin myöhään sekin. Afrikan maissa sukukypsyys hyödynnetään nopeasti. Länsimaissa individualistinen ja itsekeskeinen kulutusvoiman tavoittelu siirtää avio- ja nykyisin avoliiton autuutta jo yli vuosikymmenen eteenpäin … ]
…



Länsimaalainen elämäntapa kannustaa kulutukseen ja oman habituksen esittelyyn ja vertailuun yksilökeskeisesti, jolloin avioliiton keskeinen elementti ydinperheen keskinäinen synergia ja kollektiivisuus jäävät vähemmälle huomiolle.

Markkinamekanistinen elämänkatsomus leviää myös historiallisiin perhekeskeisiin maihin, kuten pikkuhiljaa ryömien myös Kiinaan, jossa perinteellisesti ydinperheen onni ja jatkuvuus ovat olleet kollektiivisella tavalla etusijalla koko elämänkaaren ajan.

Yksilökeskeinen kvartaaliohjaus harhauttaa evoluutiota!

Yksilö- ja itsekeskeinen kvartaaliohjattu kulutustottumus puhtaasti omien mielihalujen täyttämismentaliteettina kaivaa pohjaa kestävyyden ajattelulta. Avioerot kasvavat koko ajan, se siirtyy kaupungeista pienellä viiveellä maaseudulle, joka on ollut turvallisuuden ja kestävän elämän perusalueita aina viime vuosikymmeniin saakka.


Naisten omaehtoinen esiinmarssi

Voitaisin myös sanoa, että rohkeus ja vallankin naisissa kummunnut omaehtoisuuden tiedostaminen muuttaa perhekaavioita. Nainen ei ole enään siinä asemassa kuin vuosikymmenet sitten. Murros on tapahtunut. Länsimainen yhteiskunta siirtyy hitaasti naisvaltaisuuteen, jossa lienee hyviä etuuksia verrattuna mieshenkiseen kulutusjuhlan ylläpitämiseen.


Rationaalisuuden riemuvoitto?

Nainen on rationaalinen ja enemmän harmoniassa luonnon kanssa. Mies haluaa panssarivaunuja muistuttavia maastoautoja sekä ylisuuria omakotitaloja. Miehellä on aina sälyttynyt perheen (tai miehen) ylemmyyden tunteen järjestely - naapureihin tai työtoverihin nähden. Nainen on aivan luonnollisesti voinut ajaa ihmisten ilmoille sillä perheen vanhemmalla ja pienemmällä kakkosautolla, joka ei enään miehelle kelvannut.

Avio- tai avoerot johtuvat varmaankin kasvusta erilleen;

mies degeneroituu ja nainen kehittyy. Mies on keskittynyt ulkokuoren kiiltoon ja reviiriaidan pitävyyteen, kun taas nainen on aukonut omia rajojaan ja tullut ulos kuorestaan näkemään ja kokemaan. Useasti nainen on jo tänä päivänä puhemies kun asuntoa valitaan, toisaalta miehet tekevät keskenään tärkeitä päätöksiä kulmakuppilassa kun koetellaan miehistä viisautta arvioitaessa mitä maailmanpoliitiikassa tapahtuu.

Seuraavassa vaiheessa nainen ottaa vallan?

Lähivuosikymmeninä työnjako on keikahtamassa päinvastoin kuin se on ollut vuosituhannet; siis täysin miesvaltainen. Miehen asemaksi jää perin selvästi tulevien lasten sukupuolesta päättäminen, joka sekin orientoituu luonnonvalinnalla ja ”uimataidolla”. On myös syntymässä harvojen miesten eliittiryhmä, jotka pääsevät valitsemaan haluamansa.

Elämä ja sen syklit sekä trendit ovat muoti- ja sopulilaumailmiö

Nyt on menossa yksilökeskeisen itsenäisyyden aika, jossa ero on vain enään paperillinen muodollisuus. Suurempi riesa on omaisuudenjako ja huoltajuudet. Länsimainen kulutusjuhlakulttuuri on elontaipaleensa loppuosalla.

Niukkuuden lisääntyessä ydinperheiden turavallisuushakuisuus ja jälkikasvun huolehdinta jatkamaan sukua alkaa kiinteyttämään parisuhteita, jossa arvostus- ja huomioimistekijät asettuvat tasa-arvoon.

Eläinkunta on vuosimiljoonina näyttänyt mallin, jossa intensiivinen aikajänteestä riippumaton yleensä yhteismitallinen jälkikasvuhuolehdinta on taannut tehokkaimman geenien siirtymisen tulevaisuuteen, joka kuitenkin on evoluutiossa meidän ainut tehtävä.


...
(Kirjoitus on tehty herättämään keskustelua ja siitä ei voi yleistäen vertailuja tehdä, vaan sen sävynä on ollut kuivahko englantilaistyyppinen arkihuumori)





Ilkka Luoma

VIITTEET



...

Kuvalinkki

kts. otsikko!



Kuvateksti ---
”Kuvassa toteutuu se paras ja tavoiteltavin "salaseura" ja reviiriliitto. Avioliitossa pitäisi toteutua se Luottamus, joka pitää yllä yhteiskuntamme perusrakenteita. Pienin ja tärkein bloggi on ydinperhe. Kaksi ihmistä saa toisensa niin rakkaudessa kuin elämässä. Nämä häät olivat ns. kaksoishäät kummankin oman kirkkokunnan myötä. Tilaisuus oli lämmin ja vaikuttava. Tapahtumapaikka oli Vantaa. Luottamus lähtee molempien toisensa hyväksymisestä, niin se on myös reviiriajattelussa, puolustamme aina valitsemaamme ja saamaamme elintilaa omana turvallisuusalueena. Pariliitosta syntyy myös se luonnolle oleellinen asia; suvun- ja geenien jatkumon järjestely” -
Kuva otettu 23. heinäkuuta 2005, klo 14:26. DSC_7721.JPG, 1/60s, f4.5, 90mm. 2,7MB. Photo by Ilu 2005 ]



...
AL   ---    US

BLOG15226IL
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/perinteellisen-avioliiton-voima
http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134037-tasa-arvoinen-avioliitto

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

Siittiöt sairastavat - elämänlähde hukassa?



~ https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005924655.html  - 



Tunnettu asia kohahti pinnalle, kun HS julkaisi hätähuudon suomalaisten miesten kyvystä lisääntyä. Muutoinkin keinohedelmöityshoidot ovat lisääntyneet ja kasvavat 10 prosentin vuosivauhdilla. ”Se seiso ei” –lauloi jo muinoinen Sleepy Sleepers *] – no, nyt ei ole siitäkään välttämättä kysymys, vaan spermassa olevien siittiöiden määrästä ja laadusta.

*] Sleepy Sleepers klassikko ”Pihipoika”  ---   http://www.youtube.com/watch?v=d_U0irK3n28   ---


Elämän alku on kovan kilpailun tulos 1] – poikasiittiöt ovat nopsia uimaan, mutta punttijullin lailla lyhytkestoisia purskeessaan. Tyttösiittiöt ovat hitaampia, ”harkitsevampia”, mutta erityisesti kestävämpiä – näinkö naisten keskimääräisen eliniän pidempi kesto on saanut alkunsa jo täältä – uintikilpailusta?

1] Evoluutio loi kilpailun, mutta tasapainossa koko muun biosfäärin kanssa


Me keskityimme materialistiseen kulutuskasvuun –

halusimme lisää, lisää kaikenlaista sekä entistä suurempaa. Kohdensimme huomiomme yksilökeskeiseen näyttö- ja vertailutalouteen. Kehitimme runsaasti uusia tuotteita, aineita, lisäaineita sekä kemikalioita, jotka ovat levinneet yhä laajemmalle luontoon ja omaan ihmiskehoomme.

Business 2] oli tärkeää; ei sen arviointi mitä seuraa, kun ”myrkytämme” itseämme yhä tiiviimmäksi markkinatalouden mainoskohokkaaksi – ryhtyikö luonto nyt vastaiskuun? 3]

2] Business Plan erotti kasvuhuudon ihmisyydestä ja muiden huomioitsemisesta

3] Virukset ohjautuvat voimista ja säännöistä, jotka ovat meille ihmisille tuntemattomia tekijöitä



Nyt esille tuotu uhka markkinamiehen lisääntymiskyvystä ei ole uusi – jo vuosia sitten aihe puhututti, pioneereina tanskalaiset ... kyvyttömyys miksi, sitä ei tiedetä vielä tänäänkään, voidaan vain epäillä esimerkiksi tuottamiamme ympäristömyrkkyjä tai eliöistömme pienimpien vastaiskusta – viruksien tasapainoittavasta voimasta, mutta mitä kirjoitimme vuonna 2005  ---


Siemennesteessä olevien siittiöiden lukumäärä hupenee länsimaissa, erityisesti Tanskassa ja myös Suomessa. Joskus liuokset ovat olleet väkevästi kyvykkäämpiä ja tutkitun tieteen aikana ollaan nyt ilmeisesti alavireisimmällä tasolla.

Syihin on monia selityksiä, mutta maallikkokin tajuaa ihmisten taloustuotantokoneiston synnyttäneen uuteen uljaaseen maailmaamme miljoonia uusia kemiallisia yhdisteitä viimeisten satojen vuosien aikana aikaansaamaan vääjäämätöntä muutosprosessia kiihdyttäen kehomme ja ilmaston muutoksia.



Vuorovaikutus on ilmiö, joka koskettelee lähes kaikkea

On perin selvää, että ihminen ei tiedä kaikkia vaikutustekijöitä kerrannaisilmiöineen, koska yksinkertaisesti havainnoimismahdollisuutemme kaikkiin eri vuorovaikutustilanteisiin on mahdotonta. Jo pelkästään sisäänhengittämämme ilma sisältää niin paljon kemiallisia yhdisteitä, että sen vaikutusta keuhkojen kautta verenkiertoomme ja perimäämme on mahdotonta arvioida.

Me emme yksinkertaisesti tiedä tarkoin mitä kehossamme tapahtuu.


Evolutiivinen ”hitaus” ajaa nyt kiihdytyskaistalla?

Ennen ihmisen vaikutusta luonto on tehnyt omat muutoksensa keskimäärin sen verran hitaasti [hitaat muuttujat 4], että vallitseva eliöstö on sopeutunut muun muassa pienhiukkasmuutoksiin. Ihmisaikakautena kekseliäs mielemme on onnistunut kehittämään niin paljon elämäämme "helpottavia" ja fyysistä työtämme vähentäviä materiaaleja, prosesseja, kemiallisia - ja raaka-aineyhdisteitä, että kehomme ei osaa varautua ja muuntua vastaamaan uusia mm. pienhiukkasympäristöjä.

4] Hitaiden muuttujien voima –kiihtyy?


Olemme liian innokkaita keksimään kaikkea sitä, joka vähentää fyysistä työtä, - liikkumista ja lisäämään tuotannon tehostamista, saaden kehomme täysin uuteen ja ennakoimattomaan tilanteeseen mm. lihottaen meidät uusien sairauksien piiriin. 


Filosofia syistä ja seurauksista (kausaliteetti)



Evoluutio johtuu aina muutoksista ja muutosnopeus on mahdollisesti kiihtynyt ihmisen omista vaikutussyistä. Luonnollisessa tilanteessa ympäristö on tottunut muuntumaan harmoniassa. Ihmisen kekseliäs toimeliaisuus on joko sekin luonnollista muuntumista tai sitten se on keinotekoisen nopeaa ja luonnon reaktiot ovat ylilyöntejä esimerkiksi vähentäen siittiömäärää ja synnyttäen tukun aivan uusia sairauksia vähentämään muuntuneita ihmisen luomia "virhearviointeja".

Luonto hylkää epäkelvot prototyypit.


Onko ihminen osa luonnon muuntumoa, eli siis hyväksyttävä tosiasia?

Voidaan myös sanoa ihmisen oman toiminnan olevan luonnon omaa harmoniaa, olemmehan itsekin samojen luonnonlakien alaisia kuin ympäristömme. Voimmekin hyväksyä suvunjatkannan vaikeutumisen länsimaissa olevan luonnonvastaus evolutiivisesti tasapainon siirtymisestä kehityskelpoisempiin elämän suuntiin.

Länsimainen "elämäntapahelpotuksemme" tapainen luonnoton ympäristömme ryöstö ja kehomme rääkkäys luonnottomilla elämäntavoilla vääjäämättömästi muuntaa meitä pois luonnolliselta kehitysuralta. Niin luonto vastaa kuin sinne huudetaan.

Suosittelen lämpimästi hyvin ajankohtaiseksi tullutta, jo kymmenen vuotta sitten julkaistua kirjaa syntymättömistä eurooppalaisista sukupolvista; ennakoivasti tämä kirja 5] käännettiin kiinaksi juuri tänä armon vuonna 2005.

5] Professori Eero Paloheimo – ”Syntymättömien sukupolvien Eurooppa”

Olemme (-ko) nyt suurimman haasteemme edessä?


Ilkka Luoma


...


AL